Tuorein sisältö

Prinsessa

Ensi-ilta: 10.09.2010
Genre: Draama, Komedia
Ikäraja: 11
Jari Tapani Peltonen

07.09.2010 klo 22.00 | Luettu: 16693 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Muuan poliitikkokin tässä mainitsi, että Suomessa jäädään huolestuttavan ahkerasti ja varhain sairaseläkkeelle. Useimmat varmasti armahdetaan hyvästä syystä. Mutta jos pelkästään minä olen bongannut neljä tapausta, joissa alle 30-vuotias on eläkeläinen pysyvästi tai vain pari vuotta olematta pyörätuolissa, ehkä ilmiössä on jotain outoakin. Muodikkaiden eläkeläisten uusi suosikkileffa Prinsessa voitaisin arvostella ihan vain skatologisin termein, mutta olisin itsekin eläkkeellä kammottavan masennuksen vuoksi, ellen yrittäisi tehdä tästä työstä mielenkiintoista.

Prinsessa oli lempinimi todelliselle henkilölle Anna Lappalaiselle. Hän vietti valtaosan elämästään mielisairaalassa, koska hän väitti olevansa kuninkaallinen. Lopulta henkilökuntakin alkoi kutsua häntä prinsessaksi! Oliko hassu höppänä onnellisempi, kuin työtä tekevät ihmiset? Ehkäpä. Elokuvan perusteella päättelen, että Lappalainen oli omaperäinen idiootti erinomaisilla selviytymisvaistoilla. Pidä kiinni siitä, ettei sinun tarvitse enää koskaan tehdä mitään - niin sopiihan se! En tiennyt, että Suomessa on tästä näinkin pitkät perinteet.

Lappalainen eli vuosina 1896-1988. Hän oli hieroja, kunnes hän alkoi hankalaksi. Tantta siirrettiin pöpilään, jossa pakkopaitojen aika oli päättymässä. Kun hulluja ei enää elävältä muumioitu, heidän annettiin hillua vapaasti kaupungilla. Elokuvan mukaan poppakonsteja tarjottiin asiakkaille noin kolmen vuoden välein. Erästä juoppoa esimerkiksi koetettiin juottaa känniin. Prinsessa itse sai ilahduttaa kyläläisiä hovineitoineen, jaella katteettomia shekkejä ja koheltaa. Kerran prinsessalle päätettiin tehdä lobotomia, mutta ei sitä sitten tehtykään, koska hänellä oli muita menoja. Leffa tuskin vetää juttujaan hatusta, mutta silkalta humpuukilta se vaikuttaa.

Jälleen kohtauksia pinotaan peräkkäin ilman taitoa tai yritystä rakentaa kokonaisuutta. Vuosikymmeniä houriva päähenkilö, lukuisat eri lailla seonneet kohtalotoverit, kyseenalaiset hoitomuodot, lääkärien mielipide-erot, prinsessan vaikutukset lähiympäristön elämänmenoon, tässä on asioita, joista kiinnostuneilla ei ole syytä tutustua Prinsessaan. Tämä ei sisällä riittävästi informaatiota ollakseen kuvaus todellisuudesta. Totisesti tämä ei pyri pinnan alle henkilökuvauksena. Tämä ei ole tarina, tämä ei ole draamaa.

Hetket, joista pidin, lähentelevät sketsihuumoria. Pulttibois the Movie tältä tiimiltä saattaisi ylittää odotukseni. Kikkeliskokkelis-mies mukaan vaan: Pirkka-Pekka Petelius, natsitohtori Samuli Edelmann, takkia aukova Ulla Tapaninen, ruhoaan enemmän kuin kykyjään vilautteleva Krista Kosonen ja prinsessa itse eli Katja Kukkola voisivat yhä näytellä samaan tyyliin. Edelmann poislaskien näyttelijöissä on kyllä eloa ja rehtiä junttimaisuutta. Myötähäpeäähän se aiheuttaisi, jos Kukkola laitettaisiin elokuvaan tyyliin Yksi lensi yli käenpesän, mutta teemoiltaan ja sävyiltään rikkonaiseen kokkeliin tätimäinen törttöily sopii kyllä.

Eläkkeelle pääsee joskus fiilispohjalta, mutta hoitoon ei aina pääse ruumiin tiltatessakaan? Joskus lääkärit määräävät lääkkeitä, ja kun ne eivät sovi, kokeillaan toista merkkiä ja oireet pahenevat... Lopulta potilas itse hoksaa, että kun lääkkeet jätetään pois, ongelma, jota ei ennen lääkkeitä ollutkaan, poistuu. Tämä on todellista suomalaista terveydenhoitoa viime vuosilta, joten ehkäpä Edelmannin suoritus tunteettomana ja räikeästi epäpätevänä Josef Mengelenä on leffan uskottavin piirre. Lukuisia tilaisuuksia sanoa jotakin painavaa historiasta tai tästä päivästä elokuva ei osoita tunnistavansa. Aidolle Lappalaiselle on pystetty patsas, mikä viittaa siihen, että kyseessä todella oli merkityksellinen ihminen ympäristölleen. Plussan puolella oltaisiin, jos elokuva onnistuisi ihan itse selittämään miksi se on tehty.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Salt... Accept - Blood Of Th... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (7 viestiä)

Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

08.09.2010 klo 03.43 3 tykkää tästä

En ole elokuvaa nähnyt mutta muutamasta arvostelusta tuli sellainen kuva että tässä suhtaudutaan alentuvasti mielenterveyspotilaihin. Arto Halonen kommentoi elokuvaansa näin: "Ajatus sairaasta, joka pystyy parantamaan sairaita, kiehtoi minua. Persoonalliset ihmiset pitäisi ottaa rikkautena - maailman valaisijoina, ei taakkoina. " No siis, itselläni on ollut vaikka minkä sortin ongelmaa ja jos joku terve ihminen tulisi minulle lässyttämään miten olen erilaisuudessani rikkautta niin tekisi mieli posauttaa haulikolla.
lainaa
Pego

Rekisteröitynyt 12.09.2007

08.09.2010 klo 23.07 1 tykkää tästä

Muutamasta ennakkokommentista sain kuvan, että tämä olisi ihan hyväkin leffa. Mutta trailerin katsottuani koin vain myötähäpeää. Ihan oikeasti, ei tuollaisella näyttelyllä mitä tuossa trailerissa oli voi tehdä vakavaa elokuvaa. No harvapa uusista suomalaisista elokuvista onkaan hyviä.

Btw. yllättävän lyhyt arvostelu Peltoselta.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

09.09.2010 klo 13.09

Pirkka-Pekka, Peter... mites taas yllättäen samat näyttelijät pyörii joka leffassa =P
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

11.09.2010 klo 12.28 1 tykkää tästä

perato kirjoitti:
Pirkka-Pekka, Peter... mites taas yllättäen samat näyttelijät pyörii joka leffassa =P
Tämän vuoksi en Suomalaisia leffoja katsokkaan, koska leffaa on hankala ottaa tosissaan ja siitä lähtee kaikki syvyys, kun näyttelijät on aina samoja kuluneita naamoja.
lainaa
kimmo

11.09.2010 klo 22.48

Vähän tuntuu, että on menny Saltin ja Prinsessan arvostelut väärinpäin. Siis Salt on ihan perseestä, mikset sitä huomannu vaan annoit niinkin huiput kuin kolme tähteä? Prinsessahan on hyvä teos verrattuna Angelinan paskaan leffaan. Ei luoja :D
lainaa
Jepjep

05.10.2010 klo 22.04

"Elokuvan perusteella päättelen, että Lappalainen oli omaperäinen idiootti erinomaisilla selvitymisvaistoilla. Pidä kiinni siitä, ettei sinun tarvitse enää koskaan tehdä mitään, niin sopiihan se. En tiennyt, että Suomessa on tästä näinkin pitkät perinteet."

Hei nyt oli vähän noloa.

Jaksaisit ehkä itsekin leikkiä kuukauden pari valtakunnan prinssiä sillä palkalla, että saat mielisairaalasta ilmaiset safkat ja huoneen, eikä tartteis aamulla mennä duuniin vaan kimppa-aamiaiselle hoitsujen patistamana. Mutta parin kuukauden jälkeen luultavasti riittäis.

Vie vähän pohjaa koko kritiikiltä, jos tulee tollanen rimanalitus alkuun.
lainaa
ÄLJ

20.10.2010 klo 18.27

"ruhoaan enemmän kuin kykyjään vilautteleva Krista Kosonen"

Tämä oli kyllä osuvasti sanottu.
Arto Halonen päätti lähteä hakemaan lisäkatsojia nuoren nousevan näyttelijän turhilla alastonkohtauksilla?
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova