Muuan poliitikkokin tässä mainitsi, että Suomessa jäädään huolestuttavan ahkerasti ja varhain sairaseläkkeelle. Useimmat varmasti armahdetaan hyvästä syystä. Mutta jos pelkästään minä olen bongannut neljä tapausta, joissa alle 30-vuotias on eläkeläinen pysyvästi tai vain pari vuotta olematta pyörätuolissa, ehkä ilmiössä on jotain outoakin. Muodikkaiden eläkeläisten uusi suosikkileffa Prinsessa voitaisin arvostella ihan vain skatologisin termein, mutta olisin itsekin eläkkeellä kammottavan masennuksen vuoksi, ellen yrittäisi tehdä tästä työstä mielenkiintoista.

Prinsessa oli lempinimi todelliselle henkilölle Anna Lappalaiselle. Hän vietti valtaosan elämästään mielisairaalassa, koska hän väitti olevansa kuninkaallinen. Lopulta henkilökuntakin alkoi kutsua häntä prinsessaksi! Oliko hassu höppänä onnellisempi, kuin työtä tekevät ihmiset? Ehkäpä. Elokuvan perusteella päättelen, että Lappalainen oli omaperäinen idiootti erinomaisilla selviytymisvaistoilla. Pidä kiinni siitä, ettei sinun tarvitse enää koskaan tehdä mitään - niin sopiihan se! En tiennyt, että Suomessa on tästä näinkin pitkät perinteet.

Lappalainen eli vuosina 1896-1988. Hän oli hieroja, kunnes hän alkoi hankalaksi. Tantta siirrettiin pöpilään, jossa pakkopaitojen aika oli päättymässä. Kun hulluja ei enää elävältä muumioitu, heidän annettiin hillua vapaasti kaupungilla. Elokuvan mukaan poppakonsteja tarjottiin asiakkaille noin kolmen vuoden välein. Erästä juoppoa esimerkiksi koetettiin juottaa känniin. Prinsessa itse sai ilahduttaa kyläläisiä hovineitoineen, jaella katteettomia shekkejä ja koheltaa. Kerran prinsessalle päätettiin tehdä lobotomia, mutta ei sitä sitten tehtykään, koska hänellä oli muita menoja. Leffa tuskin vetää juttujaan hatusta, mutta silkalta humpuukilta se vaikuttaa.

Jälleen kohtauksia pinotaan peräkkäin ilman taitoa tai yritystä rakentaa kokonaisuutta. Vuosikymmeniä houriva päähenkilö, lukuisat eri lailla seonneet kohtalotoverit, kyseenalaiset hoitomuodot, lääkärien mielipide-erot, prinsessan vaikutukset lähiympäristön elämänmenoon, tässä on asioita, joista kiinnostuneilla ei ole syytä tutustua Prinsessaan. Tämä ei sisällä riittävästi informaatiota ollakseen kuvaus todellisuudesta. Totisesti tämä ei pyri pinnan alle henkilökuvauksena. Tämä ei ole tarina, tämä ei ole draamaa.

Hetket, joista pidin, lähentelevät sketsihuumoria. Pulttibois the Movie tältä tiimiltä saattaisi ylittää odotukseni. Kikkeliskokkelis-mies mukaan vaan: Pirkka-Pekka Petelius, natsitohtori Samuli Edelmann, takkia aukova Ulla Tapaninen, ruhoaan enemmän kuin kykyjään vilautteleva Krista Kosonen ja prinsessa itse eli Katja Kukkola voisivat yhä näytellä samaan tyyliin. Edelmann poislaskien näyttelijöissä on kyllä eloa ja rehtiä junttimaisuutta. Myötähäpeäähän se aiheuttaisi, jos Kukkola laitettaisiin elokuvaan tyyliin Yksi lensi yli käenpesän, mutta teemoiltaan ja sävyiltään rikkonaiseen kokkeliin tätimäinen törttöily sopii kyllä.

Eläkkeelle pääsee joskus fiilispohjalta, mutta hoitoon ei aina pääse ruumiin tiltatessakaan? Joskus lääkärit määräävät lääkkeitä, ja kun ne eivät sovi, kokeillaan toista merkkiä ja oireet pahenevat... Lopulta potilas itse hoksaa, että kun lääkkeet jätetään pois, ongelma, jota ei ennen lääkkeitä ollutkaan, poistuu. Tämä on todellista suomalaista terveydenhoitoa viime vuosilta, joten ehkäpä Edelmannin suoritus tunteettomana ja räikeästi epäpätevänä Josef Mengelenä on leffan uskottavin piirre. Lukuisia tilaisuuksia sanoa jotakin painavaa historiasta tai tästä päivästä elokuva ei osoita tunnistavansa. Aidolle Lappalaiselle on pystetty patsas, mikä viittaa siihen, että kyseessä todella oli merkityksellinen ihminen ympäristölleen. Plussan puolella oltaisiin, jos elokuva onnistuisi ihan itse selittämään miksi se on tehty.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa