Anteeksipyyntö on uusi trendi. Elokuvien Titaanien taistelu ja Transformers: Kaatuneiden kosto tekijät ovat sanoneet suoraan, etteivät he ole laatuun tyytyväisiä, mutta jatko-osasta tulee parempi. Kuvittele, että olet The Fast and the Furious -sarjan tuottaja. Sarja on väsynyt. Noloihin floppeihin harhautunut Vin Diesel suostuu palaamaan rooliinsa. Yllättäen osa 4 on yksi vuoden 2009 suurimmista hiteistä. Nyt nolottaa: leffahan on hyvin pitkälti paskaa! Kunnian miehinä tekijät sopivat, että Fast & Furious 5 (Fast Five) on vuoden kovin toimintaelokuva.

Machoroistot kaahaavat yhä nopeilla kieseillä ryöstääkseen asioita ja laittaakseen pahat roistot kuriin. Kun Diesel, Jordana Brewster (hänen siskonsa) ja Paul Walker (siskon mies, ex-kyttä) tarvitsevat apua, he kutsuvat mukaan surkeita tyhjänpäiväisyyksiä aiemmista osista. Jostakin syystä tämä on hyvä idea. Brewster on paksuna. Diesel varsinkin on vähän herkkänä. Kaikkiaan kymmenpäinen roistojoukko kehittää perhemäiset kemiat. Fast & Furious 5 on kuin Oceans Eleven, paitsi ettei kenelläkään ole rautakankea peräsuolessa. Äijät äijäilevät. Jutut ovat levottomia, uho on uskottavaa. Alfauroksien lihakset pullistelevat, testosteronilla paljaiksi poltetut päälaet kimaltelevat hiestä. Vaikka kamera nuoleskelee toisinaan autoja ja emäntiä, heteromies tekee kardinaalimunauksen, jos hän kutsuu elokuvaa silmänruuaksi.

Asetelma on kiihkeä! Sankarit potkaisevat perseeseen gangsteria, joka pitää hallussaan Rio de Janeiroa poliisivoimia myöten. Samalla keikalla muutama amerikkalainen agentti kuolee, joten myös superkyttä Dwayne Johnson vannoo pistävänsä team Dieselin ojennukseen. Kunnollinen vastustaja tiimiltä on aina puuttunut, ja Johnson on sonnien sonni: oli katsoja nainen tai mies, hän tahtoo Johnsonin siittävän lapsensa. Tilanne on tiukka. Niinpä team Diesel päättää ryöstää gangsterilta sen koko omaisuuden.

Fysiikan lakeja, kansainvälisiä lakeja tai maalaisjärkeä ei kunnioiteta. Jo viiden minuutin sisällä se joudutaan selittämään, että kolarissa, jossa selvästikin kuoli parikymmentä ihmistä, ei käynyt kuinkaan. Loppuhuipennus on yksi kekseliäimmistä ja kiihkeimmistä takaa-ajoista miesmuistiin. Sankarit tappaisivat noin sata sivullista, elleivät he olisi sankareita. Sisäinen logiikka on löydettävissä. Dieselin hahmo Dominic Toretto on Messias. Yritä olla muuta mieltä, kun ristikaulainen mies Rion kuuluisan Jeesus-patsaan varjossa tekee ihmetekoja, saarnaa syntien anteeksiannosta ja lähimmäisten merkityksestä, ja taistelee korruptoitunutta järjestysvaltaa vastaan osoittaen sekä rautaista itseluottamusta että epäitsekkyyttä.

En muista aiemmista osista paljoa, mutta lunttasin arvostelustani, että Fast & Furious (4) sisälsi epäuskottavia tehosteita ja luuli toisinaan olevansa draama. Ensimmäinen vika on tiessään. Esimerkiksi kun Dieselin auto temppuaa soraisessa maastossa hänen jahdatessaan junaa, josta hänen toverinsa roikkuu, kohtaus eittämättä on älytön, mutta siinä on tiettyä karheaa elokuvien uskottavuutta, joka vangitsee katseen. Toista vikaa ei yritetä korjata, se korjaantuu. Kun äijämäisyyden ikoni ilmeilee tosissaan, tämä voi olla noloa tai herttaista, ja joskus tämän jopa saa ottaa vakavasti. Fast & Furious 5 on rytmitetty erinomaisen kiihkeäksi. Elokuva ei hidastele, eikä se tunnu liian hätäiseltä, mikä on tasapaino, joka on hakusessa useimmissa palkituissa draamoissakin. Katsoja päättää, jäävätkö aivot narikkaan, mutta elokuvan on narikka nikkaroitava.

Kohtaus, jossa Diesel ja Johnson mätkivät toisiaan, on leikattu lähes yhtä sekavaksi, kuin ikonisiksi tarkoitetut kohtaamiset tekeleessä The Expendables. Tämä oli kritiikkiä.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa