Kirkkovaalien teema "Ensimmäinen kerta" oli härski ja lattea. Tässä iskevä hokema uskonsisaruksille: "Jouluun kuuluu muna totisesti". Kaspianin matka maailman ääriin on se kirja, jossa messiasleijona Aslan selittää, että meidät tuotiin Narniaan, jotta osaisimme etsiä Aslania omasta maailmastamme, jossa hän esiintyy toisella nimellä. Tässä on munaa. Tämä ei ole sievistelevää liirumlaarumia, jonka on tarkoitus miellyttää kaikkia alkaen Hubba Bubba -saaren lähetyssaarnaajia syövistä aboriginaaleista. Leffa on uskollinen oikeille asioille lihottaessaan lyhyttä lastenkirjaa. Ensi-iltapäivä 25.12. on näppärä, mutta myöhäinen. Henkilökohtaisesti en ollut joulumielellä, kunnes pillitettyäni lehdistönäytöksessä, tuntiessani hyviä ja lämpimiä asioita, unohdin hetkeksi jopa teoriani siitä, kuinka Joulupukki on Saatanan vasalli. Kolmas Narnia-elokuva puhdistaa, jos katsoja on sille avoin - tuskin useimmat kristitytkään ovat.

Edmund ja Lucy Pevensie jakavat nykyään huoneen serkkunsa Eustace Ruikun kanssa. Edmund janoaa yhä soturikuninkaan kunniaa. Lucy on alkanut kadehtia kaunista siskoaan Susania. Eustace on ilkeä, kyyninen, mariseva, itseään älykkäänä pitävä vapaa-ajattelija, joka ei uskoisi Narniaan, vaikka hän joutuisi sinne. Hätäisten höpinöiden jälkeen maalaus narnialaisesta laivasta Sarastuksesta ("Dawn Treader") imaisee nuorison toiseen todellisuuteen, tällä kertaa avomerelle. Kuningas Kaspian tahtoo löytää seitsemän kadonnutta lordia ja puhaltaa pois pahan pilven. Kaspian pelkää, ettei hän ole kuningas, josta isi olisi ylpeä. Perinteikkäästi juoni on tekosyy etenemiselle. Kertoisin mielelläni, että leffa on syvällinen kuvaus mainittujen hahmojen mainituista ongelmista, mutta syvällistä leffassa on vain sen elämänkatsomus kokonaisuutena.

Kaspianin matka on ihailtava lastenelokuva markkinoilla, joita hallitsevat hittibiisejä pierevät, kulahtaneita koomikkoja hakkaavat animaatioeläimet, jotka oppivat ystävyyden merkityksen tai muuta vaisua. Nauru- ja muiden hermojen kutittelu on hieno asia, mutta eri asia, kuin rohkeus neuvoa ja opastaa. Kaspianin matka on moraalisatu, joka sanoo enemmän kuin yhden tietyn asian. Luonne- ja ajatusvirheitä käsitellään. Kärsiviä rohkaistaan uskomaan tulevaisuuteen. Se sanotaan suoraan, että paha asuu ihmisen omassa sydämessä. Nämä ovat vain esimerkkejä. Messiasleijona liikkuu tapahtumien taustalla. Kyynikko nauraa, että tulisipa Jeesuskin peilissä sanomaan, että nyt teit väärin. Vertauskuva on se, että Aslan on läsnä omatunnon tukena kuten on iso-Jesse opetuksiensa kautta. Näyttäessään siltä miltä poikavuosien hirviöleikit mielikuvituksessa, Kaspianin matka käsittelee elämää tunteellisesti tietystä näkökulmasta – puhutellen lapsia. Tämä on lastenelokuva. Sotaisa Prinssi Kaspian kosiskeli teinejä.

Kaspianin matka muistuttaa animaatioita, väittää tunnemoottorini, ja pian lukija väittää, että yritän kehrätä olkia kullaksi. Kirjailija C.S. Lewis kirjoitti herkkiä satuja, mutta pääasiassa heikkoja hahmoja. Elokuvassa Prinssi Kaspian hahmoja koetettiin syventää. Uuden ohjaajan Michael Aptedin episodissa tarinaa merimatkasta muokataan kursailematta, mutta hahmot ovat hyvässä ja pahassa sitä mitä alkujaankin. Jalo soturihiiri Riipitsiip ja Eustace ovat välittömästi rakastettavia kirjoissa, ja heille elokuva on kunniaksi. Nuori Will Poulter Eustacena on vaatimuksiin nähden kyky siinä missä Depp Pirates of the Caribbean -sarjassa, ja täten kiinnostavin asia mahdollisessa neljännessä osassa Hopeinen tuoli. Georgie Henley oli ensimmäisen osan sydän nuorena Lucyna. 15-vuotiaana tyttö on yhä suloinen, mutta Lucy muiden ohella jää sivuhahmoksi. Hän, Kaspian ja Edmund eivät ole tarinan vetureina korvaamattomia, vaikka heillä tekemistä onkin.

Animaatioissa "erikoistuvat" hahmot ovat arkea. Kun kuvasto pyrkii olemaan kaunista uskottavan sijaan ja sanoma on kärkevän selkeä, sellaisista hahmoista kuin Eustace ja Riipitsiip tuskin voidaan paremmaksi pistää, eikä tukijoukkojen onttous ole virhe. Virhe on kahden tunnin kesto: naiivit sielukkaat vanhan ajan animaatiot jäävät syystä alle 90 minuuttiin. Kaspianin matka sisältää yhden upean toimintakohtauksen - mittelön helvetillistä merikäärmettä vastaan -, joka melko varmasti vetoaa myös Taru sormusten herrasta -yleisöön, jota edellisten episodien ohjaaja Andrew Adamson yritti miellyttää lähdemateriaalien erilaisuudesta huolimatta. Kaspianin matkan tasojen ymmärtämiseen ei tarvita vuotta luostarissa, mutta tasojen arvostaminen on asia erikseen. Elokuvaa voi suositella lämpimästi lapsellisille kristityille ja kuvaston asiallisuudesta johtuen huonojen fantasiaelokuvien (Eragon, Percy Jackson: Salamavaras) ystäville.

3D-versiossa on tunnistettava syvyysvaikutelma jälkikäteen tehdystä käännöstyöstä huolimatta. Kuva ei muljahtele luonnottomasti kuin harvakseltaan. Yhtä kaikki, tällaiset elokuvat – mukaanlaskien Liisa Ihmemaassa ja Tron: Perintö - on tarkoitettu katsottavaksi kirkkaissa väreissä. Jokin on pielessä, jos tahdon nykyään nähdä sekä hyvät että huonot elokuvat heti uudestaan ilman aurinkolaseja.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa