Kuinka neljä radikaalia brittimuslimia hankkii tiketit taivaalliseen tukkijokeen? Partasuu fiksummasta päästä keksii, että oiva kohde pommille on moskeija, koska tämä liittäisi maltilliset muslimit pyhään sotaan. Sitten sama Bin Laden nauhoittaa valmiiksi perinteisen terroristivideon, jossa hän ottaa kunnian moskeijan pommituksesta. Tämä ei ole elokuvan varsinainen juoni, vaan tarpeeton juonipaljastus. Harva elokuva lajityypistä riippumatta on alusta loppuun niin täynnä kullan arvoisia, monta päivää jälkikäteenkin mielessä viipyviä kohtauksia, että kehtaan kriitikkona näin selkeän esimerkin antaa.

Four Lions on täysosuma. Lukemattomien vitsien ja lainaamisen arvoisten repliikkien idioottikomedia ei ole mitään niin teennäistä, kuin Nuija ja tosinuija muslimeina, vaan ennemminkin Housut pois terroristeilla. Kuvallinen anti on hillittyä. Musiikkia käytetään säästeliäästi. Luonteva näyttely pukisi kuivempaakin kuvaa sisältö poislaskien. Pakistanilaisia sukujuuria omaavat britit puhuvat paksua brittiaksenttia ja harrastavat brittikulttuuria, mutta ovat silti melko varmoja, että länsimaat täytyy tuhota. Heppujen kutsuminen uskomattomiksi idiootteiksi on vähättelyä. Eräs tero ihmettelee kanoja nähdessään, miksi pupuilta on leikattu korvat. Tällaisetkaan jutut eivät tunnu teennäisiltä kiitos luontevan arkisen tunnelman ja liukkaan tahdin, jossa yksittäisiä heittoja ei jäädä juhlimaan. Vitsejä tykitetään siihen tahtiin, että elokuva tappaisi, vaikka puolet olisivat huteja.

Olisiko Four Lions yhtä hauska, jos se kertoisi IRA:sta? Pätkä olisi yhä hauska. Vain osa vitseistä on ns. kulttuurisidonnaisia, mutta sitä ei sovi väheksyä, että ajoitus on kohdallaan. Pilapiirrosjupakan jälkeisessä maailmassa, South Parkin viimekeväisen sensurointikohun jälkeen on erinomaisen tärkeää ja tervettä nauraa muslimeille vapautuneesti kuin Suomessa nauretaan ruotsalaisille. Four Lions ei lässytä eikä jää puoliväliin. Tarinaan kuuluu muutamia maltillisia muslimeja. Hekin ovat idiootteja. Eivät siksi, että tämä olisi pahantahtoinen elokuva muslimeista, vaan siksi, että tämä on elokuva idiooteista. Myös valkoiset valtaväestön edustajat kuten poliisit esitetään totaalisina turvenuijina harvoissa mutta kaikissa heitä käsittelevissä kohtauksissa. Länsimaista rasismia ja ylireagoimista terrorismin uhkaan ei unohdeta, vaikkei tämä olekaan aihe.

Iso osa elokuvan viehätystä kumpuaa siitä, kuinka sympaattisia terroristit ovat. Valkoihoinen käännynnäinen on suupaltti sadisti ja psykopaatti, ikään kuin Eric Cartman aikuisena, mutta vähiten tyhmä pakistanilainen vaikuttaa elävän tasapainoista perhe-elämää harrastuksiensa ohella. Näiden kahden armoille jätetyt reppanat eivät ole pahuuteen kykeneväisiäkään. Silmissä on koiranpennun katse, kun ruskettuneet forrest gumpit yrittävät miettiä missä mennään, jos heiltä jotakin kysytään. Kuuntele sydäntäsi, jos aivosi väittävät vastaan... mutta muista, että Saatana saattaa joskus vaihtaa aivojen ja sydämen paikkaa. Terroristit tietävät olevansa tyhmiä. He epäilevät olevansa Jumalan valuvirheitä, mutta vilpittömin sydämin he silti jihadin nimeen vannovat. Kärjistämisestä huolimatta ja sen ansiosta elokuva muistuttaa napakasti, kuinka terroristit ovat vain ihmisiä, ja useimmiten, elleivät jopa aina olosuhteiden ja aivopesun uhreja.

Four Lions on tämän vuosituhannen Brianin elämä: yhtä hauska, iskevä, rohkea, hyväntahtoinen ja älykäs. 1979 tunnelmat olivat niin tunkkaisia, että Monty Pythonin harmiton ja hyväntuulinen klassikko "Jeesuksen tapaisesta miehestä", tai oikeammin Jeesuksen tapaisen miehen typeristä seuraajista kiellettiin monissa kohteissa. Kuten Suomessa äskettäin nähdyssä dokumentissa Totuutta hipoen kerrottiin, jopa juutalaiset suuttuivat, koska heidän historiallinen hattunsa kuvattiin väärin. Moni takuulla on vetänyt herneen nenään jo kuultuaan mitä "maahanmuuttajien tapaiset miehet" tässä leffassa tekevät, ja paheksunta toivottavasti on äänekästä, jotta tervehenkinen provokaatio pääsee ilmapiiriä putsaamaan.