Vuoden 2. armottomimpaan pettymykseen ei tarvittu ennakko-odotuksia. Thirst (Bakjwi) kertoo papista, joka ottaa lähimmäisten pelastamisen turhan raskaasti. Ehkä mies hakee glorifioitua kuolemaa suostuessaan koekaniiniksi laitokseen, jossa häneen istutetaan julma tauti. Pappi selviää paiseistaan - koska hänet muutetaan vampyyriksi. Uskonnollisesti latauduttuaan leffa rinnastaa vampyyriviruksen edut ja haitat lupauksiin, joita Saatana perinteisesti jakelee. Thirst saattaisi kevyestikin olla älykkäiden kauhurainojen korkeinta eliittiä. Thirst etenee nopeasti vaiheeseen, jossa kaikki vaihtoehdot ovat avoinna. Tämä voisi olla intiimi ja synkkä kertomus uskosta, tai vahvasti satiirinen spektaakkeli antikristuksesta, tai ihan mitä tahansa, jos tämä pysyisi raiteilla ja kehittelisi teemojaan edes jotenkin. Puolivälin jälkeen leffa muuttuu niin mitättömäksi yhdistelmäksi verta, puskafarssia ja Twilightia, että mainitut taustatapahtumat menettävät merkityksensä.

Mitä tulee tarinoihin hirviöistä, klassisin kardinaalimunaus on se harhaluulo, että hirviöiden esillepano on tarina. Kuten et voi kertoa kiintoisaa tarinaa saamelaisista, et voi satuilla kiintoisia vampyyreista: kaikki hahmot voivat olla saamelaisia tai vampyyreita, mutta edelleenkin tarvitset myös tarinan. Harvinaista kyllä, Thirstillä on syy käyttää hirviöinä juuri vampyyreita. Vampyyrimytologiasta on noukittu ne tänä päivänä katu-uskottavat säännöt ja aluksi säännöt tuntuvat olennaisesti liittyvän tarinaan. Krusifiksejä kaulanlutkuttajat eivät pelkää, mutta tunnetusti vampyyrit ja kristinusko rimmaavat yhteen alkaen siitä, että kristitytkin juovat verta pelastuakseen. Koska Thirst vietteli tunnelmiinsa, olin avoin mille tahansa mitä leffa sanoa tahtoo, mutta en mykkäkoululle. Kun sorretut eläimet paskoivat ihmisten niskaan teoksessa Karvaturrit vastakarvaan, tämä oli väkevämpää elokuvataidetta kuin Thirstin viimeiset 30 minuuttia.

Jos jokin Thirstin teemoista kantaa loppuun, niin himo. Himo on synti. On verenhimoa. Tämä on rakkaustarinan tapainenkin. Kun vampyyripapin himot alkavat hyrrätä, hän iskee silmänsä tuttavaperheen kasvattityttäreen. Elokuva on eroottinen, sadistinen ja törkeän perverssi usein samaan aikaan, ja kuitenkin mukaan on saatu herkkää romanttista latausta. Nauroin elokuvan luontevalle mustalle huumorille aluksi, mutta en enää, kun outoudesta tuli tekemällä tehty pääasia. Vakiona miellyttävä Song Kang-ho pääroolissa ja ilmeikäs Kim Ok-bin naaraana ovat kiinnostava pari. Thirst toimii erinomaisesti suurinpiirtein niin kauan, kuin päähenkilöllä on persoonallisuus. Lopulta käsissä on joku leffa vampyyreista. Seuraisin mieluummin saamelaisten kuin vampyyreiden arkea, sillä tottahan arkisessa todellisessa elämässä on tuhannesti ytyä verrattuna kaavamaiseen ja keksittyyn.

Ohjaaja-kirjoittaja Park Chan-wookin edellinen oli ontuva, mutta lumoavan surrealistinen romanttinen aivopieru I'm a Cyborg, But That's OK, ja hänet muistetaan mestariteoksesta Oldboy. Herralla on silmää sille, mikä on minkäkin arvo. Mitättömän pieni yksityiskohta voi olla arvokas; äänekäs ja provosoiva käänne voi olla teennäinen. Useimmiten Chan-wook onnistuu korostamaan asioita osuvasti. Esimerkiksi vampyyrien standardienmukaisista yliluonnollisista voimista saadaan aikaiseksi paljon omaperäistä sisältöä. Vaikka tiedostan sen, että tylsistyneen katsojan kriittisyys kasvaa, väitän Thirstin muuttuvan kehnommin rytmitetyksi ja kuvallisesti hutiloidummaksi sitä mukaa, mitä enemmän käsikirjoitus muistuttaa yläasteen ainekirjoitusta.

Armottomin pettymys tänä vuonna oli Lost. Lost naulitsi äärelleen lupauksillaan. Ammattitaitoiset tekijät tarjosivat laadukasta kerrontaa, mutta tarinan he keksivät sitä mukaa kun he sitä kertoivat. Myös Thirst tuntuu siltä, kuin kohtaukset olisi askarreltu kronologisessa järjestyksessä: joskus puolivälin tienoilla homma sitten simahti, kun kenelläkään ei ollut aavistustakaan siitä, mistä tässä on missään vaiheessa ollut kyse. Rakkauteni kuoli, tylsistymiseni syveni ja vihani kehittyi asteittain pikkuhiljaa, mutta teen karkean arvion, että viimeisen 70 minuutin ajan Thirst ei yritä mitään muuta kuin loppua, missä se pirulauta ei tunnu onnistuvan.