Supersankareita on olemassa (FAQ). Täten oli hieman hankala ymmärtää, mitä kohuttu Kick-Ass (arvostelu) yritti säveltää: hahmotko eivät tarkoituksella tienneet mitään pukupellekulttuurista, vai pitivätkö tekijät yleisöä tyhmänä? Yhdysvalloissa varsinkin törttöilee sentapaista porukkaa kuin ritsalla ja nuijalla varustautunut, nosturiautolla huristeleva Defendor (Woody Harrelson). Toisin kuin Kick-Ass, Defendor tuskin saisi oheistuotevalikoimaa, vaikka häntä leivottaisiin turpiin YouTube-videossa - ero ei ole hahmoissa, vaan elokuvissa. Siviilissä Defendor on yksinkertainen mies nimeltä Arthur Poppington. Tässä draamakomedian ja sankarijännärin välillä poukkoilevassa pikkufilmissä epävarmuus on hyvä asia. Kuinka jälkeenjäänyt Poppington on? Voisiko Forrest Gump olla Robin tälle Batmanille? Kuinka vakavissaan kohellus pitäisi ottaa? Itkeäkö vai nauraa?

Defendor partioi kaduilla puolustaen heikkoja. Tavoitteena on pysäyttää salaperäinen Kapteeni Teollisuus. Tappeluissa Defendor pärjää vaihtelevasti, mutta hänellä on taskussa muutamia luovia temppuja, joten kukaan ei tiedä, minkätasoinen uhka hän on. Ehdokas Defendorin salaiseksi heikkoudeksi on nuori nokkava prostituoitu Angel, jolla on vaikeuksia keksiä, kuinka kummaa kaveria hyväksikäytetään. Kun Defendor riisuu nahkansa, hän on keski-ikäinen kaljuuntunut reppana, joka pysyy kiinni leivänsyrjässä ja pois taivasalta lähimmäisten rakkaudella. Defendor astuu jatkuvasti kyttien reviirille ja on tukkanuottasilla epäilyttävän salakytän kanssa, mutta oikeusjärjestelmäkin pyrkii olemaan hänelle hellä, vaikka homma on karata lapasesta.

Harrelsonissa on yhtä paljon blondattua silakkaa kuin Forresterin Ridgeä: muikeaa - niin kovin muikeaa - miestä on aina hauska katsoa. Harrelsonin perusvirne sopisi sanakirjaan sarkasmin kohdalle. Sellainen kama kuin Zombieland (arvostelu) toimii väkisin jollain tasolla hänen ansiostaan. Defendorissa Harrelson tekee kovasti töitä painaakseen tietyt luontaiset avunsa taustalle. Defendorilla on toisinaan itsevarma Harrelson-ilme, mutta merkitys on muuttunut. Tämä on niitä suorituksia, joita hieman arveluttaa kiitellä, vaikka jo Harrelsonin lärvin tuijottaminen viihdytti ellei jopa lumonnut. Pidin herra Defendorista kovasti. Vaaraa sisältävät kohtaukset ovat koomisia, mutta jollain tasolla ihan jänskätti.

Elias Koteas irrottelee Defendorin "arkkivihollisena": syvällisestä limaisuudestaan huolimatta kehveli salakyttä ansaitsee jotain myötätunnon tapaista koettelemusten keskellä. Symppiksestä komediasta Nick & Norah – Loputon soittolista (arvostelu) heti mieleen jäänyt Kat Dennigs on sielukas "hyväsydämisenä huorana". Hahmo on tavallista ivallisempi, mutta arkkityyppiä käytetään kuten aina. Muutamilla realistisilla sivurooleilla rakennetaan fiksusti tunnelmaa. Defendor kertoo tasan saman iänikuisen tarinan omankädenoikeudesta kuin Kick-Ass, mutta se saa tarinan tuntumaan joltakin. Mitä kehnommin laki hämärähemmot kurissa pitää, sitä enemmän ihmiset fantasioivat sankareista. Defendor onnistuu esittämään bonuskysymyksen: miten me oikeasti suhtautuisimme tällaiseen surullisen hahmon ritariin, jos hänet henkilökohtaisesti tuntisimme?

Mikäli kaikki on supersankariparodiaa, missä sankari toisinaan putoaa puolijumalan jalustalta, Defendor on lajityypin kärkeä. Jos markkinoisin tätä itselleni, painottaisin sitä, ettei tätä kannata ajatella parodiana tai edes minään supersankarijuttuna. Defendorin perusidea on kuluneempi kuin miehen ja nuken rakkaudesta kertovan filmin Lars ja se ainoa oikea, mutta Defendor on paremmin näytelty, kulkee luontevammin, eikä Defendor ole yhtä pöyhkeän tyytyväinen siihen yhteen ideaansa. Elokuvissa on jotain yhteistä. Hyvinkin voin kuvitella, että Defendorille hymyilee rusinakin, joka tuhahti trailerille ja kansitaiteelle. Defendor henkii rehtiä tekemisen iloa, puhuttiinpa hahmosta tai filmistä. Persoonallisuutta löytyy toteutuksesta jos ei tarinasta.