Tuorein sisältö

Twilight - Uusikuu

Ensi-ilta: 20.11.2009
Genre: Fantasia, Lasten, Trilleri
Ikäraja: 13
Jari Tapani Peltonen

19.11.2009 klo 16.30 | Luettu: 147995 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kuten olen pakinoinut, pidän Twilight-ilmiötä aikuistumisriittinä, jolla poneilla leikkivät, Helinä-keijua kannustavat pikkutytöt muuttuvat pissiksiksi, joita pojat jo kovasti kiinnostavat, vaikka jöpöttävä jortikka on vielä vähän liian jännä juttu. Esquire-lehti puolestaan on julkaissut hiljattain artikkelin, jossa perustellaan mutkattomasti, kuinka Robert Pattinsonin tulkitseman Edwardin ja muiden vampyyrien ihailu on naisille tapa käsitellä tiettyjä fetissejään. Se, että Kristen Stewartin Bella on kiinnostunut etäisestä Edwardista, pohjautuu Esquiren mukaan todelliseen ilmiöön: koulutytöt hakeutuvat kärkkäästi kilttien, nättien, näppinsä kurissa pitävien kaappihomojen kainaloon. Teoria sopii yhteen omieni kanssa, joskaan en kutsuisi Edwardia kiltiksi. Pissiksiä kiinnostaa yhä satumainen rakkaus, joka ei perustu seksiin - vaikka he samalla kiihottuvat homoista kuten pojat lesbopornosta. Twilightin parisuhdemallia on toisinaan kehuttu klassisen kristilliseksi, mutta Esquire päinvastoin nostaa sarjan symboliksi nykykulttuurista, jossa on suotavaa olla villi ja hieman pervo.

Mutta siirtykäämme elokuvakritiikkiin. Twilight - Houkutus oli mäyrän kolmannesta reiästä, mutta Twilight – Uusikuu (The Twilight Saga: New Moon) pelastaa mitä pelastettavissa on. Realistisista ohjaustöistä tunnettu Catherine Hardwicke oli ontuva valinta ensimmäisen osan suitsiin. Ohjaajan pallilla pyörii nyt loogisesti Chris Weitz. Twilight - Houkutus oli kömpelyydellään myötähäpeää aiheuttava fantasia yli satavuotiaasta kimaltelevasta namusedästä ja naiivista teinitytöstä - mutta jatko-osasta vastaakin heppu, jolla on kokemusta teiniviihteestä (American Pie), tehosteista (Kultainen kompassi voitti tehoste-Oscarin) ja siitäkin, kuinka pedofiiliksi epäilty mies suuttuu syytöksistä ja voittaa katsojan puolelleen (Poika).

Aloitetaan positiivisesti. Weitz on ohjannut elokuvan. Kaikki näyttelijät ovat kiintoisampia kuin varsinaiset hahmot mukaanlaskien arvostettu Michael Sheen, joka näyttelee vampyyripatriarkaa tyyliin hip-hei-hilpatihippaa hejsan hep hep hopsansaa. Tehosteet ovat jäljessä Jurassic Parkin tasoa, toimintakohtaukset ovat tahatonta komediaa, mutten syytä tästä ohjaajaa, sillä jatko-osien tuotantotahti on kiivas. Toisin kuin Hardwicke, Weitz pitää kokonaisuuden kasassa ja kameran liikkeessä sommitellen useita silmää miellyttäviä kuvia. Valitettavasti myös Uusikuu perustuu romaaniin, jonka luoja Stephanie Meyer "ei osaa kirjoittaa hemmetin vertaa", kuten Stephen King on ongelman kiteyttänyt.

No mutta. Eräs Edwardin perheenjäsenistä pimahtaa ja yrittää imuttaa Bellaa. Bellakin tahtoisi muuttua glitter-vampiksi, mutta voi, Edward sai jo tekosyyn tehdä bänksit. AIDSia sairastavalta rock-narkkarilta näyttävä vastenmielinen palikkanaama muuttaa muiden metroseksuaalien kanssa kauas pois ja tajuaa pysyä siellä lähes koko elokuvan ajan - kaikki rummut soikoon! Bella rääkyy ja vikisee ja alkaa nähdä näkyjä. Onneksi edellisestä osasta tuttu namu Jacob (Taylor Lautner) lohduttaa suonekkailla muskeleillaan. Miau, gurrr-nau?

Bella ei aluksi lämpene kiltille pojalle, mutta pian Jacob paljastuu ihmissudeksi ja alkaa Edwardin tavoin vihjailla, että älä ämmä suututa tai viiltelen naamaasi. En liioittele. Kirjailija Meyer on sairas, sairas paskiainen. Sydämeni särkyy ajatellessani, kuinka Meyer aivopesee pikkutyttöjä samaistumaan Bellan tapaiseen riemuhoroon, joka kerjäämällä kerjää päästä nyrkin ja hellan väliin. Luonnollisesti koska mitään pahaa ei oikeasti tapahdu, kaikki eivät näe mitä minä näen. Esquiren homoteorian ystävät pitänevät mielenkiintoisena sitä, että Bella alkaa juosta Jacobin perässä vasta, kun Jacob liikkuu ilman paitaa pusikossa muiden ladyshavella siloteltujen miesstrippareiden kanssa. Tämä on Twilight-saaga, joten ihmissusimyytistä on sensuroitu hopealuodit ja muut kliseet; syntymättömien lasten verta ei vuodateta täydenkuun aikaan, mutta muskeleihin on sentään vedelty vauvaöljyä.

Jos minä olisin nainen, ilman muuta panisin kernaammin perussympaattista posliinisutta, mutta ei kirjoiteta Edwardiakaan vielä pois kuvioista. Suurin osa elokuvasta keskittyy Bellaan, susiin ja tuhmiin vampyyreihin, jotka pilasivat pesismatsin edellisessä osassa. Elokuva on uuvuttavan pitkäveteinen, mutta jos katsoja on sokea Meyerin sanomalle ja hyväksyy, että tämä on yliluonnollista lapsellista saippuaoopperaa, leffa teoriassa melkein toimii. Hahmot ovat idiootteja - mutta eihän se kiellettyä ole. Homma leviää käsiin vasta lopussa, kun huipennus saadaan aikaiseksi vain tekemällä Edwardista yhtäkkiä entistä kamalampi draamakuningatar. No, mitään ei varsinaisesti tapahdu - itseasiassa koko elokuvan merkitys saagassa jää mysteeriksi. Jos minä olisin mies, ilman muuta panisin kernaammin perussympaattista posliinisutta, kuin istuisin tämän äärellä toistamiseen.

Seuraavasta osasta vastaa vampyyri- ja pedofiilileffoja (30 päivää kaamosta, Hard Candy) aiemminkin ohjannut David Slade, joka ennen duunin hyväksymistä piipitti Twitterissä, ettei hän katsoisi Twilightia edes kännissä, ei aineissa, ei vaikka aseella uhattaisiin. Useimpien lukijoiden on terveellisintä noudattaa Sladen linjanvetoa. Jätetään kuitenkin pilkkaamatta teatteriin marssivia kaksilahkeisia, sillä aivan normaaliälyisillä, camp-huumorin päälle ymmärtävillä homomiehillä on lupa kiinnostua tahattoman hintahtavasta höpöleffasta. Kyseessä lienee yksi herkullisimmista alan teoksista sitten 300:n.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Slayer - World Paint... Street Fighter: The ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (79 viestiä)

TheAvenger

Rekisteröitynyt 14.10.2008

19.11.2009 klo 16.37 1 tykkää tästä

Hitto hajosin ekalle kuvalle jo aivan täydellisesti xD
lainaa
Bigtoop

Rekisteröitynyt 04.01.2008

19.11.2009 klo 16.38

Minä ainakin menen ensi-iltaan kaljoineni!
lainaa
Hilipatihippaa

19.11.2009 klo 16.45

Ei hemmetti. Paras kiteytys Twilight leffoista mitä oon nähny!
hip-hei-hilpatihippaa hejsan hep hep hopsansaa. XD.
lainaa
Nuutyasha

Rekisteröitynyt 06.05.2008

19.11.2009 klo 17.15

Kiva arvostelu, nyt odotetaan Twilight-fanityttöjen valituksia. :)
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

19.11.2009 klo 17.27

Tämä arvostelu oli varmasti viihdyttävämpi kuin elokuva, kohta saamma ihq:n pissis lauman tänne twilightia puolustamaan :D
Niin ja teidän viihteeksi Lainaan bloody-disgustingia ekasta twilight-arvostelusta:
'' Furthermore, the entire relationship between Bella and Edward is cross-eyed as he explains to her that it took all the power in the world for him not to bite her and drink her blood. At no point does he explain that he has sexual feelings for Bella, so basically we’re lead to believe that Edward is in love with his food? I love Big Macs, but I don’t daydream about f*cking one. ''
lainaa
iMach1ne

Rekisteröitynyt 23.06.2008

19.11.2009 klo 17.28

Artikkelin ensimmäinen kappale täyttä kultaa
lainaa
Kursori

Rekisteröitynyt 15.04.2009

19.11.2009 klo 17.56

Tätä lukiessani muistin taas, miksi luen V2-arvosteluja. Peltoselle 10+. Veit jalat suustani moneen otteeseen.
lainaa
Radikus

Rekisteröitynyt 10.04.2007

19.11.2009 klo 18.22

Poltan sun talos kun haukut mun lempparileffaa!

Eiku..
lainaa
TheStar

Moderaattori

Rekisteröitynyt 13.04.2007

19.11.2009 klo 18.35

Joko tää leffa tuli..? Huh. No, tiedän ainaki et mitä leffaa menee seuraavaksi katsomaan. :)
lainaa
Fractal

Rekisteröitynyt 14.11.2009

19.11.2009 klo 18.37

"Twilight - Houkutus oli mäyrän kolmannesta reiästä"

Mikä on mäyrän kolmas reikä? Nenä? korva?
lainaa
Visse

Rekisteröitynyt 11.04.2007

19.11.2009 klo 18.52

Virtsa-aukko.
lainaa
Hesus

19.11.2009 klo 19.07

Fanityttöjen raivokasta vastaiskua "MIKS KÄYT KATTOO JOS ET TYKKAA" odotellessa.
lainaa
rambokala

Rekisteröitynyt 04.10.2008

19.11.2009 klo 20.00

Jari. Olet tehnyt miehen työn.
lainaa
Qwain

Rekisteröitynyt 18.09.2009

19.11.2009 klo 20.01

Leffa on mitä luultavammin täys paska mutta arvostelu vei jalat suustani moneen otteeseen kuten Kursori sanoi! 10 pistettä ja papukaijamerkki Peltoselle tästä.
lainaa
Jihuu

19.11.2009 klo 20.10

Jos joka elokuva tuo tähtiä lisää puolikkaan, ni ehkä sitten kahdeksas on ehdoton klassikko :))
lainaa
JayeizH

Rekisteröitynyt 06.08.2007

19.11.2009 klo 21.51

Mahtava arvostelu :)
lainaa
vilho

19.11.2009 klo 21.59

Peltosen Twilight-tietämyksen ja -kirjoittelun perusteella olen odottanut tätä arvostelua kuin kuuta nousevaa (hehheh). Loistavaa! Eipä välttämättä tule mentyä katsomaan..
lainaa
Vesiapina

Rekisteröitynyt 10.04.2007

19.11.2009 klo 22.15

Luotan Peltosen arvosteluihin, mut kyllä sen näkee millon Peltosella tulee omat ennakkoasenteet ja mielipiteet väliin. Arvostelun pitäis olla puolueeton ainakin omasta mielestäni, eikä tollasta paskaa, vaikka ihan viihdyttävä olikin.
lainaa
tere

19.11.2009 klo 23.26

Vesiapina kirjoitti:
Luotan Peltosen arvosteluihin, mut kyllä sen näkee millon Peltosella tulee omat ennakkoasenteet ja mielipiteet väliin. Arvostelun pitäis olla puolueeton ainakin omasta mielestäni, eikä tollasta paskaa, vaikka ihan viihdyttävä olikin.


Arvostelut ovat aina mielipiteitä, joten niiden on helvetin vaikeaa olla puolueettomia.
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

19.11.2009 klo 23.43

Aijai. Minun vielä pitäisi katsoa ensimmäinen osa ja tämä perään...

Syynä on ystäväni, jonka mielestä Twilight on parhautta. Onneksi hänellä on sentään oikea mielipide: Twilight on parhautta - komediana. Tahattoman huumorin ystävänä asiastahan kehkeytyy oikein loistava elokuvailta. ;) Olenkohan liian masokistinen?
lainaa
matador

20.11.2009 klo 00.29

tere kirjoitti:
Vesiapina kirjoitti:
Luotan Peltosen arvosteluihin, mut kyllä sen näkee millon Peltosella tulee omat ennakkoasenteet ja mielipiteet väliin. Arvostelun pitäis olla puolueeton ainakin omasta mielestäni, eikä tollasta paskaa, vaikka ihan viihdyttävä olikin.


Arvostelut ovat aina mielipiteitä, joten niiden on helvetin vaikeaa olla puolueettomia.


Mutta silti ammattitaitoisen arvostelijan pitäisi aina pyrkiä puolueettomaan mielipiteeseen ja asian käsittelyyn. Eipä täällä kotimaassa valtavasti hyviä arvostelijoita olekaan, missään mediassa. Tätä leffaa on selvästi lähdetty katsomaan asenteella "Paska.", ja se kyllä välittyy teksistä. En ole muutenkaan Peltosen kirjoitusasun suuri ystävä, mutta kyllä tässä alitettiin rima.

Peace fools!
lainaa
Ozcar

20.11.2009 klo 09.10

matador kirjoitti:
tere kirjoitti:
Vesiapina kirjoitti:
Luotan Peltosen arvosteluihin, mut kyllä sen näkee millon Peltosella tulee omat ennakkoasenteet ja mielipiteet väliin. Arvostelun pitäis olla puolueeton ainakin omasta mielestäni, eikä tollasta paskaa, vaikka ihan viihdyttävä olikin.


Arvostelut ovat aina mielipiteitä, joten niiden on helvetin vaikeaa olla puolueettomia.


Mutta silti ammattitaitoisen arvostelijan pitäisi aina pyrkiä puolueettomaan mielipiteeseen ja asian käsittelyyn. Eipä täällä kotimaassa valtavasti hyviä arvostelijoita olekaan, missään mediassa. Tätä leffaa on selvästi lähdetty katsomaan asenteella "Paska.", ja se kyllä välittyy teksistä. En ole muutenkaan Peltosen kirjoitusasun suuri ystävä, mutta kyllä tässä alitettiin rima.

Peace fools!


Jii-Pee on viihdettä. Jollei viiden tähden Speed Racer jo vihjannut, ettei tätä kannata ottaa aina vakavisaan, niin sitten V2 ei ole sinulle.

Hyvä Jii-Pee! Maailma on taas hieman parempi paikka tämän arvostelun myötä!
lainaa
riemuhoro

20.11.2009 klo 11.35

Jari, olet kerrassaan ihana! Sait kyynisen ja kärttyisen kotiäidin nauramaan vedet silmissä! Kiitos! Jumalainen tiivistelmä tästä minunkin fanittamastani kokonaisuudesta, aivan loistava.
Huomenna menen katsomaan, sitä ennen pitää lukea tuo linkittämäsi Esquiren artikkeli, kiitokset siitäkin!

t. fanitäti 29v.
lainaa
Joohanh

20.11.2009 klo 12.35

Heh, pitäisiköhän tilata Peltosen fanipaita jo pikkuhiljaa... :)

Ihan käsittämättömän hyvä arvostelu, yksi parhaista lukemistani!
lainaa
JOK-eDome

20.11.2009 klo 13.30

"aina pyrkiä puolueettomaan mielipiteeseen ja asian käsittelyyn."

Puolueettomilla mielipiteillä ja kuivaa keskitietä kulkevilla arvosteluilla joutaa pyyhkiä...
Kunnon näkemys ja kärjekäs kommentaari = parhautta ja kiinnostavuutta.
lainaa
joumaan

20.11.2009 klo 15.15

Elokuva on hyvä jo sen vuoksi että se saa Peltosen kirjoittamaan näin upean arvostelun :) Klassikko (siis tämä arvostelu)!
lainaa
pekka

20.11.2009 klo 17.02

No huhhuh. Arvostelu oli selvästi tehty vain ärsytykseksi faneille. Keskustelin juuri vähän aikaa sitten miten rasittavia monet kriitikot ovat. Esim. elokuvia pitäisi arvostella objektiivisemmin. Kertoisi onko leffa hyvä vai huono jos vertaa muuhun saman genren tuotantoon ja ottaa huomioon fanit (asiallisesti!). Tämä ei ole elokuvan arvostelua vaan suoranaista haukkumista! Arvostelija toi liikaa esiin omia mielipiteitään ja törkeää muutenkin haukkua muita ihmisiä jotka pitävät kyseisestä elokuvasarjasta.

Täytyy kyllä sanoa, että jotkut kohdat arvostelusta olivat hyvinkin hauskoja ja osuvia, mutta jotain rajaa kiitos!

ps. En ole fani ollenkaa. Ensimmäinen osa oli ihan viihdyttävä mutten ymmärrä fanaattisia faneja. Halusin vain tuoda oman mielipiteeni esiin :)
lainaa
Mika

20.11.2009 klo 17.25

Nauroin ääneen tätä arvostelua lukiessani. Päädyin tähän muuten Twitterissä julkaistun linkin kautta. Itsekin välitin viestiä heti eteenpäin :)
lainaa
jheeaa

20.11.2009 klo 17.36

Aivan uskomattoman rautainen arvostelu! :D
lainaa
TheStar

Moderaattori

Rekisteröitynyt 13.04.2007

20.11.2009 klo 17.52

Ei vielä yhtäkään valittajaa alhaisesta arvosanasta. Jospa se yksi ja puoli tähteä on sitten tarpeeksi faneille kun taas yksi tähti oli liika vähän.
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

20.11.2009 klo 18.11

matador kirjoitti:

Mutta silti ammattitaitoisen arvostelijan pitäisi aina pyrkiä puolueettomaan mielipiteeseen ja asian käsittelyyn.


Puolueettomaan mielipiteeseen? Arvostelussa? Onko sitä käyty lainkaan äidinkielentunneilla läpi näitä asioita?

Eiköhän arvostelu ole juuri se oma mielipide arvostelun kohteena olevasta asiasta. Sitä voi verrata muihin samanlaisiin tuotoksiin, mutta jos arvosteltavana on väri vihreä ja ennen olet tutustunut punaiseen, niin milläs muulla tavalla arvostelet vihreän olevan parempi/huonompi kuin subjektiivisella mielipiteelläsi? Peltonen toi elokuvasta hyviä puolia esiin, ja niistä varmasti elokuva saikin yhden lisätähden verrattuna ensimmäiseen Twilightiin, mutta eiköhän loppu ole juuri se rehellinen OMA mielipide elokuvasta.

Se, että jonkun muun sivuston/lehden arvostelija pitää efektejä näyttävinä, ja toinen täysin tympeinä, ei tee kummankaan mielipiteestä väärää. "Kissanpaskaa, koiranpaskaa", kuten Peltonenkin on vertailun syvimmän olemuksen ilmaissut.

Juuri se, että toiset arvostelijat kirjoittavat luontevasti ja saavat ajatuksen kulkemaan ja hymyn huulille ovat se asia, joka tekee arvostelijasta hyvän. Mitä väliä sillä on, jos hän juuri murskasikin lempielokuvasi 0,5 tähden arvostelulla? Niin on käynyt minullekin monen suosikkiarvostelijani kohdalla.
lainaa
krista

20.11.2009 klo 19.10

Jos haluun lukea vakavalla naamalla kirjoitettua analyyttista ja puolueetonta arvostelua, luen sen hesarista. Käsittääkseni tää sivu on tarkoitettu lähinnä viihteelliseksi sivustoksi. Ja tää arvostelu on aikas kesy verrattuna Discomadot-mestariteokseen joka on mun all time suosikki-arvostelu. :D

i
lainaa
jejejee22

20.11.2009 klo 19.13

Hehe, siitä hesarin arvostelun nettiversion kommenteista löytyi hauska kommentti:

Olen ensimmäisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä että tätä ei olisi pitänyt arvostella, sillä Hesarin kriitikoilla ei tunnu koskaan olevan mitään hyvää sanottavaa elokuvista jotka ovat isolla koneistolla tuotettuja. Siksi en olisi halunnut lukea tätäkään arvostelua. Kävin katsomassa elokuvan, en ole 13 vuotias vaan jo aikuinen ja kyllä, pidin elokuvasta erittäin paljon. On hienoa miten ko. kriitikko onnistui mollaamaan katsojaa joka tälläisestä elokuvasta pitää.
Olisi hienoa että joskus kriitikkona olisi nainen, silloin kun elokuva on selkeästi suunnattu naisille ja niille 13 vuotiaille tytöille. Valitettavasti harva mies, en yleistä, tajuaa tälläisiä elokuvia.
Suosittelen elokuvaa lämpimästi kaikille, niin nuorille kuin vanhoille, naisille ja miehille. Kyseessä on kaunis, koskettava ja ennen kaikkea viihdyttävä elokuva.

:DDDDD
lainaa
Ippe

20.11.2009 klo 23.12

Eksyin tänne vahingossa ja täytyy sanoo, että en oo ikinä nauranu näin paljo ääneen leffa-arvostelua lukiessani! Menen vielä kaikenlisäksi katsomaan mokoman sunnuntaina, katsotaan yhdynkö näkökantaan :D
lainaa
just-se-pissis

21.11.2009 klo 00.11

Tää oli kyllä harvinaisen törkee ja kärjistävä "arvostelu"! Kirjottajalla ja kaikilla kommentoineilla "tosiäijillä" tuntuu olevan jotain patoutuneita traumoja teini-iästään, hyvää loppuelämää.
lainaa
cosmoretro

21.11.2009 klo 10.49

Propsit loistavasta arvostelusta ja siittä, että sait jotku avautumaan täällä :)
lainaa
afwa

21.11.2009 klo 10.57

Koskas tulee Saw 6:sen arvostelu, Jari-P? Oli aika muikea leffa ja olis kiva tietää mitä tykkäsit.
lainaa
puska

21.11.2009 klo 13.31

Pidän suuresti Twilight-kirjoista, mutta ensimmäinen elokuva oli suuri pettymys. Olin melkeinpä vihainen. Toivon, että tämä toinen elokuva olisi parempi toteutukseltaan - kun kerran ohjaajakin on eri.

Ymmärrän (arvostelun) kirjoittajan mielipiteen kliseisyydestä yms, mutta elokuva-arvosteluna tuo oli täyttä kukkua. Ei minkäänlaista KUNNOLLISTA arviointia itse elokuvan työstämisestä (puvustuksesta, näyttelijöistä, musiikista, tehosteista, jne.), vaan lähinnä hienoa sanataituruutta ja pelkkää haukkumista, mistä sitten lukijat tietysti haltioituvat kun eivät älyä katsoa syvemälle. Että hopsansaa vaan sullekin.
lainaa
Latetsy

Rekisteröitynyt 05.10.2009

21.11.2009 klo 15.41

Mitä hyötyä on elokuva-arvosteluista joissa annetaan aina se 3 tähteä ja "ihan ok".

Tällaiset arvostelut eivät nimenomaan kerro elokuvasta mitään. Ks. Turun Sanomien arvostelut.

On hienoa, että löytyy kunnollisia arvostelijoita jotka kehtaavat kertoa oman mielipiteensä kunnolla.
lainaa
Pekka

21.11.2009 klo 18.54

Latetsy kirjoitti:
Mitä hyötyä on elokuva-arvosteluista joissa annetaan aina se 3 tähteä ja "ihan ok".

Tällaiset arvostelut eivät nimenomaan kerro elokuvasta mitään.

No voi helvetti jos se leffa on oikeasti jonkun 3 tähden arvoinen ja "ihan ok" niin miksi sille pitäisi keinotekoisesti ruveta aina hakemaan sitä viittä tai yhtä tähteä kuten Peltonen tuntuu nykyään tekevän? Vielä typerämpää tuollainen arvosteluasteikon ääripäiden suosiminen on kuin tuo "että annetaan aina se kolme tähteä"
lainaa
Vikasintti

21.11.2009 klo 20.13

JUURI NÄIN!!!! Loistavin arvostelu vähään aikaan

terveisin 15wee teinityttö
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

21.11.2009 klo 21.07

afwa kirjoitti:
Koskas tulee Saw 6:sen arvostelu


Kotivideon julkaisun alla mietin, onko minul siitä jotain sanottavaa.

Pekka kirjoitti:
jos se leffa on oikeasti jonkun 3 tähden arvoinen ja "ihan ok" niin miksi sille pitäisi keinotekoisesti ruveta aina hakemaan sitä viittä tai yhtä tähteä kuten Peltonen tuntuu nykyään tekevän?


Annetut tähdet arvostelujen julkaisujärjestyksessä:

http://www.v2.fi/viihde/elokuva-tv/selaa.php?genre=&lette
lainaa
Annuli

Rekisteröitynyt 29.04.2007

21.11.2009 klo 21.31

Tuosta kuvasta tulee mieleen Dressmannin mainokset :)
lainaa
lololl

21.11.2009 klo 21.55

Tänään leffan kävin katsomassa ja väkisin pisti hymyilyttämään kun muistin arvostelusta viittauksia johonkin kohtauksiin. Mm. "Älä ämmä suututa tai viiltelen naamasi"- kohtaus siinä autossa, hahahah!!

Hieno arvostelu, jokunen kuukausi sitten tänne V2:lle vahingossa eksyin ja muutamassa illassa oli pakko lukea KAIKKI arvostelut läpi, vain "J-P:n" kirjoituksien takia, hieno mies! Peukkua täältä.
lainaa
PRKL666

Rekisteröitynyt 02.10.2009

21.11.2009 klo 22.38

Hianolla 2 Pyöräsellä tuo tyttö ajoi :D
Arvostelu oli mahtava kaikin puolin ja muuta ei voikkaan sanoa. Leffa on todennäköisesti paskaa mitä olen siitä ymmärtänyt.
lainaa
pirkka

21.11.2009 klo 23.21

Kyllä, olen 13-vuotias. Ja haluun tulla sanoo mielipiteeni, kun kerran olen tämä leffan kohderyhmää. En puolusta tätä kirjasaagaa tai leffaa, mutta itse käyn mielelläni katsomassa leffat ja olen lukenut kirjatkin. Mutta samalla vihaan tätä koko paskaa. Kaverini on sulkeutunut ja pysyttelee kotonaan. Kirjoittelee vain jotain vaihtoehtoisia loppuja tälle. Mutta tiedän mistä se johtuu. Twilight on tuonu minulle esiin kaverini, en löydä oikeaa sanaa, mutta hänellä ei ole paljon kavereita ja nyt hän on päättänyt, että yks hailee ja on omissa oloissaa ja toivoo, et Edwart hyppää ikkunasta sisään. Ettekö tajuu miks tästä on tullu tällänen "juttu" ? Monet teinit hakee tosta turvaa, koska kavereiden kanssa on riitaa yms. Tiedän tän, koska itselleni oli käymässä samoin. Voisitte miettii vähän. Te ootte aikuisia, teiän pitäis tietää vastuunne. Ja keskittyy enemmänki nuorten auttamiseen tälläsis jutuis eikä miettii kuinka paska joku leffa on ja kuinka se aivopesee teiän täydelliset kullannuput, joilla ei on omat synkät salaisuudet ja ongelmat. Yritin esittää mielipiteeni aikuismaisesti, toisin kuin te AIKUISET, mutta en minäkään osaa. Aikuisuus on siis yliarvostettua. Tiedän, olen vain 13-vuotias joka on aivopesty, mutta ette tiedäkään kuinka toivon, että se hemmetin viimeinen elokuva olisi jo purkitettu ja pääsisin tästä vitun fanituksesta ja saisin kaverini takaisin vampyyrimaailmastaan. Kiitän ja kumarran, vaikka kirjoitukseni oli aivan paskaa, myös minulla on mielipide. En oikein edes tiedä mitä sanoa tästä leffasta ja kirjoista. Nauroin kyllä katketakseni suurelle osalle kohtauksista ja en itkenyt kun Bella jätettiin vaikka itkin Hannah Montanassa. Peace.
lainaa
pilo

22.11.2009 klo 00.53

Ihan perkuleen läppiä nää kommentit täällä myös :D
Hymyilyttää iha urakalla, varsinkin pirkan avautuminen. (sorisori)

Ja hieno arvostelu myös JP, keep it up :)
Varsinkin lopun "Jos minä olisin mies..."

Ja totean vielä ettei kyllä vampyyrit oo enää mitä ennen oli hyvinä aikoina.
lainaa
Juuh

22.11.2009 klo 00.57

Pirkka, ihan hyvä kirjoitus. Mutta tosiaan, täällä käyvistä ihmisistä kaikki eivät tosiaankaan ole aikuisia. Myös moni muukin täällä käyvistä on 13, sitä ei kannata täysin yleistää. itsekkin olen vielä lapsi.
Tälläisistä elokuva-arvosteluista ei kannata suuttua. Leffa on tarkoitettu tytöille, tämä arvostelu ehkä sitten enemmänkin pojille, jotka suurimmaksi osaksi eivät tykkää yhtään kirjasarjasta ja leffoista.
Muuhun tekstistäsi en ota kantaa.
lainaa
Tapio

22.11.2009 klo 01.17

Ehkä naurettavin "arvostelu" elokuvasta ikinä. Onnittelut, en olisi voinut kuvitellakaan että joku kykenee puhumaan homoista ja lesboista kokonaisen kappaleen verran elokuva-arvostelussa, kun itse kappaleen aihe ei koske elokuvaa kuin aasinsillan verran, ja sekin aasinsilta osoittaa tukevasti leffamaailman omaan Oho!-palstaan. V2 yrittää erottua Metro-lehden laadulla, eli puhumalla seipäästä (tämän arvostelun yhteydessä jopa konkreettisesti) , mutta ei koskaan aidasta. Ongelmaksi koituu vain se, että näitä "erottujia" eli varhaisaikuisille suunnattuja palstoja alkaa olla nyttemmin enemmän kuin ns. valtavirtajulkaisuja.

Shame. On. You.

PS: En muuten pitänyt elokuvasta minäkään, mutta vielä vähemmän pidin tästä arvostelusta.
lainaa
kremse

22.11.2009 klo 02.12

Kaikilla on oma mielipide, en ota kantaa.
lainaa
jeaahh

22.11.2009 klo 21.41

pirkka kirjoitti:
Kyllä, olen 13-vuotias. Ja haluun tulla sanoo mielipiteeni, kun kerran olen tämä leffan kohderyhmää. En puolusta tätä kirjasaagaa tai leffaa, mutta itse käyn mielelläni katsomassa leffat ja olen lukenut kirjatkin. Mutta samalla vihaan tätä koko paskaa. Kaverini on sulkeutunut ja pysyttelee kotonaan. Kirjoittelee vain jotain vaihtoehtoisia loppuja tälle. Mutta tiedän mistä se johtuu. Twilight on tuonu minulle esiin kaverini, en löydä oikeaa sanaa, mutta hänellä ei ole paljon kavereita ja nyt hän on päättänyt, että yks hailee ja on omissa oloissaa ja toivoo, et Edwart hyppää ikkunasta sisään. Ettekö tajuu miks tästä on tullu tällänen "juttu" ? Monet teinit hakee tosta turvaa, koska kavereiden kanssa on riitaa yms. Tiedän tän, koska itselleni oli käymässä samoin. Voisitte miettii vähän. Te ootte aikuisia, teiän pitäis tietää vastuunne. Ja keskittyy enemmänki nuorten auttamiseen tälläsis jutuis eikä miettii kuinka paska joku leffa on ja kuinka se aivopesee teiän täydelliset kullannuput, joilla ei on omat synkät salaisuudet ja ongelmat. Yritin esittää mielipiteeni aikuismaisesti, toisin kuin te AIKUISET, mutta en minäkään osaa. Aikuisuus on siis yliarvostettua. Tiedän, olen vain 13-vuotias joka on aivopesty, mutta ette tiedäkään kuinka toivon, että se hemmetin viimeinen elokuva olisi jo purkitettu ja pääsisin tästä vitun fanituksesta ja saisin kaverini takaisin vampyyrimaailmastaan. Kiitän ja kumarran, vaikka kirjoitukseni oli aivan paskaa, myös minulla on mielipide. En oikein edes tiedä mitä sanoa tästä leffasta ja kirjoista. Nauroin kyllä katketakseni suurelle osalle kohtauksista ja en itkenyt kun Bella jätettiin vaikka itkin Hannah Montanassa. Peace.


Aivan loistavaa, kiitos päivän nauruista! Voi teitä teinejä
lainaa
Kakkakikkare

23.11.2009 klo 00.10

Oli hienoa luettavaa ainakin tuo arvostelu, paikkansa pitävyyttä en voi kommentoida... koska olen mies... enkä ole kyseistä elokuvaa katsonut... enkä katso.

lainaa
ceepu

23.11.2009 klo 09.30

Arvostelussa kirjoitetaan enemmän elokuvan kohderyhmästä "teinipissiksistä" kuin itse elokuvasta. Kertoo siitä, että arvostelun kohderyhmääkin kiinnostavat enemmän nämä teinipissikset. Arvostelutekstin alkua muunnellen, se on suunnattu teinipojille, joita tytöt jo kovasti kiinnostavat, mutta itsetunto ei riitä vielä lähestymiseen. Siispä itsetuntoa kohotetaan pilkkaamalla.

Elokuvasta en minäkään tiedä mitään eikä kiinnosta.
lainaa
Urpo

23.11.2009 klo 11.39

Muutkin samoja huomioita kuin Peltonen:
http://www.spoonyexperiment.com/2009/11/22/vlog-11-22-09-
lainaa
Ex_Digital

Rekisteröitynyt 25.07.2007

23.11.2009 klo 15.34

juoni
http://thatguywiththeglasses.com/videolinks/thatguywithth
lainaa
Vep

23.11.2009 klo 18.53

Huh, olipas loistava arvostelu! Nauroin vedet silmissä :D

Mutta eikö tuo nyt ole vähän rankkaa? Miettikää noita tyttöparkoja, jotka itkevät tällä hetkellä silmät päästään kun armaasta Edwardista on sanottu noin pahasti. Tätä he taatusti puivat terapiassa vielä vuosienkin päästä XD

Minä kävin katsomassa leffan. Ja miksi? Koska filmi vilisee yhtenään vähäpukeisia, nuoria miehiä. Tosin ei se sentään troijaa voita. Siinä oli sentään Brad Pitt :D
lainaa
twiMOM

24.11.2009 klo 10.34

olipas harvinaisen viihdyttävä arvostelu!! täysin ala-arvoinen, mutta viihdyttävä. itse totaalisesti twilightiin hurahtaneena 30-kymppisenä kolmen lapsen äitinä voin kertoa, että kyllä leffaa katsovat (ja kirjoja lukevat) muutkin kuin ne "teinipissikset" ;)

kirjat ovat temmanneet miljoonat lukijat pauloihinsa ja elokuvat taikovat tuon kirjojen taian jossain määrin "eläväksi". kriittinen puoli minussa tiedostaa elokuvan heikkoudet, mutta fani"tyttö" sisälläni huutaa hallelujaa!! eli antaa kaikkien kukkien kukkia ja nauttikaamme jokainen omasta hulluudestamme ;)



lainaa
Husu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

24.11.2009 klo 15.52

Aika mitäänsanomaton leffa (uskomatonta että maksoin siitä 10,50e) mutta yllättävän hyvä soundtracki.
lainaa
Kunkku

Rekisteröitynyt 25.08.2009

27.11.2009 klo 14.49

Peltonen pitäis heittää vankilaan tämän arvostelun takia! Oli niin hyvä ja viihdyttävä arvostelu, että tekee mieli mennä katsomaan tämä pätkä. Olen 15 kesäinen poika joten voin jo varmuudella sanoa että kuulun tämän elokuvan "epäkohderyhmään", mikä tarkoittaa pitkiä nauruja tätä arvostelua lukiessa ja luultavasti tätä filmiä katsoessa. =)
lainaa
Neppinen

01.12.2009 klo 15.21

Voi poika parka..

Puretaan oman miehisyyden epävarmuudet tällaisena paskanjauhantana. Jos ei osaa katsoa elokuvia kuin teinipojan adrenaliinipumppujen kannalta, ei voi odottaa, että ymmärtäisi tämän valitettavan kritiikkivyöryn saaneen elokuvan nyansseja. Juuri se ristiriita tämän teinihempeilyn ja vamppyyrien petoluonteen välillä tekee tästä elokuvasta kiehtovan. Odotat kokoajan jonkun repivän ihmisiä kappaleiksi, mutta saatkin herrasmiesmäistä käytöstä. Elokuvan hahmot taistelevat jatkuvasti itsehillintänsä rajoilla. Mielestäni Pattison tuo elävästi kuvan sisäistä petoaan vastaan taistelevasta miehestä, jonka suojeluvietti herää itseään vastaan. Kuin itse yrittäisin suojella puolen kilon grillipihviä syödyksi tulemiselta.

Elokuvassa oleva jännite on käsin kosketeltavaa. Haastan kaikki raavaat miehet (ja sellaisiksi itseään luulevat) katsomaan elokuvan ilman ennakkoasenteita. Yrittäkää päästä yli siitä teinirakkaudesta, joka tuntuu olevan teille raukoille jonkinlainen trauma - jotain jota katkerasti kaipasitte omina teinivuosinanne. Keskittykää elokuvan voimasuhteisiin ja siihen kuinka ristiriidoista syntyy päättelykehiä ja ikiliikkujia. Tilanteita joissa joutuu harkitsemaan jokaista liikettä ettei "all hell break loose".

Miehinen vertauskuva teinipojille. Hyvä perinteinen vamppyyri elokuva on kuin raju suuhoito, mikä on tietysti mukavaa, mutta tämä elokuva on kuin kokoillan silkkiyöpaita lapdance - katsoa saa mutta ei koskea. Siinä on ero toiminnan ja jännitteen välillä.

Kirjoittaja on 28v mies - isä ja mies joka ei trimmaa rintakarvoja eikä käytä kosteusvoiteita (ainakaan kaunistautumiseen).
lainaa
neppinen

01.12.2009 klo 15.26

Tämä mielipide perustuu siis tuohon ensimmäiseen twilightiin. Tuli vähän väärälle palstalle. Toivon kuitenkin saman jännitteen säilyvän jatko-osassa.

[quote nick="Neppinen"]Voi poika parka..
lainaa
neppari

02.12.2009 klo 10.05

Täällä kanssa mies 27. Ja ei ymmärrä neppisen jauhantaa. Elokuva ei missään vaiheessa ole kiehtova, mielenkiintoinen,mukaansatempaava tai mitään sinne päinkään. Ja miehinen vertaus menee kyllä niin metsään. Älkää nyt helvetissä uskoko mitä paskaa tämä neppinen jauhaa. Molemmat elokuvat ovat elokuvahistorian huonoimpiin kuuluvia elokuvia.
lainaa
ose

04.12.2009 klo 23.34

Se, että kirjoitat elokuva-arvostelua, jos tätä soopaa voi siksi kutsua, sillä tämähän nyt ei ole arvostelua nähnytkään. Kerrot arvostelussasi vain elokuvan tapahtumat kiteytettynä, et osaa ottaa asiaan kunnolla kantaa, yrität kertoa elokuvan tapahtumat jotenkin sairaan koomisella tavalla, mikä ei ole todellakaan nähnytkään arvostelua; kaikki on huonosti, mitään hyvää et pysty löytämään. Niin, ja siis tosiaan se, että kirjoitat elokuva-arvostelua, ei oikeuta sinua julkiseen kunnianloukkaukseen Meyeriä kohtaan: kuten mainitset: ''Kirjailija Meyer on sairas, sairas paskiainen.'' Lauseesta pystyy helposti huomaamaan loukkauksen, mikä taasen rikkoo lakia, mikä tekee sinusta lainrikkojan.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

05.12.2009 klo 16.05

ose kirjoitti:
se, että kirjoitat elokuva-arvostelua, ei oikeuta sinua julkiseen kunnianloukkaukseen Meyeriä kohtaan: kuten mainitset: ''Kirjailija Meyer on sairas, sairas paskiainen.'' Lauseesta pystyy helposti huomaamaan loukkauksen, mikä taasen rikkoo lakia, mikä tekee sinusta lainrikkojan.


Väärin.
lainaa
noora

06.12.2009 klo 01.04

siiiis niiiiiiiiiii hyvä :DD:D:D:D:
lainaa
Nosferatu

07.12.2009 klo 01.23

Kauheeta että tälle tuli jatko osakin, noi kuvatkin on jo liikaa meneekö nää 12-15v tytöt kattomaan tätä sen takia et ne näkee miehii ilman paitaa vai mitä? tässä jatko osassa ne pilaa käsityksen myös ihmissusi myytistä älkää ihmiset menkö sinne leffaan ja antako rahoja tollaseen.
lainaa
ose

08.12.2009 klo 16.53

Kerropa syy, miksi väärin? Lyön vaikka vetoa, että et osaa perustella.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

10.12.2009 klo 14.35

ose kirjoitti:
Kerropa syy, miksi väärin? Lyön vaikka vetoa, että et osaa perustella.


Arvostelussa keskustellaan selkeästi Meyerin julkisesta taideteoksesta eikä Meyeristä ja arvostelussa ei myöskään yritetä vahingoittaa Meyeriä valheilla tai muuten, vaan esitetään mielipiteitä taideteoksen sisällöstä ja sen tekijän taidoista koomisesti kärjistäen samaan tyyliin kuin muissakin V2.fi:n arvosteluissa.
lainaa
ose

11.12.2009 klo 23.17

Ehei, koomista arvostelussa voi olla teksti, mutta sen ei tarvitse kohdistua kirjoittajaan, eihän hän edes liity elokuvan tekoon. Kunnianloukkaus mikä kunnianloukkaus. Väität myös, että et ole arvostellut Meyeria, vaan toisinpa on asian laita.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

14.12.2009 klo 06.44

9 § (9.6.2000/531)
Kunnianloukkaus

Joka

1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka

2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,

on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.
lainaa
emmuska

25.01.2010 klo 08.15

Tekis vaa mieli sanoo et jos ette tykkää leffasta ni älkää kattoko ja pitäkää ne turpanne tukossa.
En ole fani, mutta 17 vuotias tyttö olen, ja olen lukenut kaikki kirjat ja katsonut leffat, ja voin suoraan sanoa, että ne jotka tykkää kyseisestä saagasta loukkaa ja vahingoittaa tämmöinen. joo blaablaa teinejä ollaa, ei mistää mitää tiietä, mut eiks se nyt käy iha yleisesti järkeenki, et ihmisillä on erilainen maku ja tällee. ja tosi harvoin näen leffa arvosteluja eri kohderyhmille suunnatuista leffoista jota me "pissikset" käytäs haukkumassa.
Tai ehkä se on vaa nii et osataa pitää paremmi huolta omista asioistamme.

En kyllä oikeesti ymmärrä et mikä ihmeen yhteiskapina täällä riehuu, kun ei kyseessä ole sen kummempaa kuin elokuva. Joten musta ainaki kuulostas erittäi hyvältä sellane vaihtoehto, et joita tää leffa nii kauheesti ärsyttää, ni tulevaisuudessa voi ne 2 jatko osaa jättää välii ja mennä kattomaa vaikka sit jotai muuta. Ei ole niin vaikea projekti.
lainaa
Lappalainen

01.02.2010 klo 22.40

emmuska kirjoitti:
Tekis vaa mieli sanoo et jos ette tykkää leffasta ni älkää kattoko ja pitäkää ne turpanne tukossa.
En ole fani, mutta 17 vuotias tyttö olen, ja olen lukenut kaikki kirjat ja katsonut leffat, ja voin suoraan sanoa, että ne jotka tykkää kyseisestä saagasta loukkaa ja vahingoittaa tämmöinen.


Juupajuu.
lainaa
Miääää

05.02.2010 klo 20.08

Hesus kirjoitti:
Fanityttöjen raivokasta vastaiskua "MIKS KÄYT KATTOO JOS ET TYKKAA" odotellessa.




^^ ÄLKÄÄ STANA PILKATKO!! Vaikka repesin ihan hirveesti! Jtn ladyshaivella siloteltuja miesstrippareita..
lainaa
emmuska

11.02.2010 klo 03.31

Lappalainen kirjoitti:
emmuska kirjoitti:
Tekis vaa mieli sanoo et jos ette tykkää leffasta ni älkää kattoko ja pitäkää ne turpanne tukossa.
En ole fani, mutta 17 vuotias tyttö olen, ja olen lukenut kaikki kirjat ja katsonut leffat, ja voin suoraan sanoa, että ne jotka tykkää kyseisestä saagasta loukkaa ja vahingoittaa tämmöinen.


Juupajuu.


niin juu aivan. "kun minä olen jotain mieltä, niin muilla ei sitten ole asiaan mitään lisättävää." perus suomalaista ahdasmielisyyttä.
lainaa
Jorma

22.02.2010 klo 23.45

emmuska kirjoitti:
Tekis vaa mieli sanoo et jos ette tykkää leffasta ni älkää kattoko ja pitäkää ne turpanne tukossa.
En ole fani, mutta 17 vuotias tyttö olen, ja olen lukenut kaikki kirjat ja katsonut leffat, ja voin suoraan sanoa, että ne jotka tykkää kyseisestä saagasta loukkaa ja vahingoittaa tämmöinen. joo blaablaa teinejä ollaa, ei mistää mitää tiietä, mut eiks se nyt käy iha yleisesti järkeenki, et ihmisillä on erilainen maku ja tällee. ja tosi harvoin näen leffa arvosteluja eri kohderyhmille suunnatuista leffoista jota me "pissikset" käytäs haukkumassa.
Tai ehkä se on vaa nii et osataa pitää paremmi huolta omista asioistamme.

En kyllä oikeesti ymmärrä et mikä ihmeen yhteiskapina täällä riehuu, kun ei kyseessä ole sen kummempaa kuin elokuva. Joten musta ainaki kuulostas erittäi hyvältä sellane vaihtoehto, et joita tää leffa nii kauheesti ärsyttää, ni tulevaisuudessa voi ne 2 jatko osaa jättää välii ja mennä kattomaa vaikka sit jotai muuta. Ei ole niin vaikea projekti.

*reps* =D

Kiitti, tarjosit mulle hyvät naurut. Toivon hartaasti, että muutaman vuoden päästä eksyn sivulle, ja löydät kirjoittamas kommentin. =)
lainaa
joomoro

17.03.2010 klo 17.42

joo moro. yritätte vihata twilighttii vaiks oikeesti rakastette sitä.. tiiän sen .. ootte oikeesti ihan sika noloi
lainaa
miehinenmies

21.03.2010 klo 22.06

Täytyy myöntää, että vaikka muuten ny ei nii kauheensti sytytä nämä twilightit niin pelkästään maisemien takia oon ne kattonu. Mahtavaa metsämaisemaa ja äksönistäkin suurin osa metsän siimeksessä. Tulee ihan rambo 1:n mettätaistot mieleen!
lainaa
jjoo

10.06.2010 klo 13.59

kirjota loppuu ees "läppä", jos huvikses tämmöstä paskaa jauhat.
lainaa
asdads

05.07.2010 klo 00.00

Miksei teinitytöt katso pornoa näiden sijaan? Tai vaikka vaatekuvastoja jos se muna on vielä vähän liian HC juttu.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova