2012
Ensi-ilta: | 13.11.2009 |
Genre: | Draama, Sci-fi, Toiminta |
Ikäraja: | 13 |
Kuten mayaintiaanien kalenterista selviää, maailma loppuu 2012. Elokuva selittää, että tämä johtuu auringosta ja käytännössä maan kuori tulee repeilemään. Hallitukset salaavat tulevaisuuden. Ehdimme täten tutustua muihinkin hahmoihin, kuin rasittavan lapselliseen tutkijaan (Chiwetel Ejiofor) ja valikoimaan peruslimaisia elokuvapoliitikkoja (presidentti Danny Glover on sentään lempeä namusetä). John Cusack näyttelee viikonloppuisää, joka päättää viedä lapsensa Yellowstonen kansallispuistoon, joka tulivuoristakin tunnetaan. Ei panikoida vielä. Leffa on yli tunnin ajan kuiva selittelydraama, tai ainakin selittely tuntuu näin pitkältä. Lopulta alkaa ravi ja huuto ylitseampuvien tehostetempausten runnellessa sivistynyttä maailmaa.
Kovimmat tuhot nähdään heti. Toinen näytös muutuu pitkäpiimäiseksi kohtauskokoelmaksi, kunhan useimmat päähenkilöt (heitä riittää) on saatu pahimmasta sivuun. Yhä uusia sivuhahmoja esitellään, jotta pääsemme kurkistelemaan kuinka kaikkialla itketään ja hyvästellään rakkaita. Kaksi vanhaa musikanttia olivat ainoat yksilöt, joista vähääkään välitin, eikä muun muassa heillä ole mitään merkitystä. Katsojan sympatioiden on tarkoitus olla Cusackin väsyneesti vetämän johtohahmon puolella, mutta en tiedä miksi, sillä kun koko ihmiskunta on kuolemassa, pulassa on teoriassa joku mielenkiintoinenkin. Perustylsä Cusack sopii paremmin sellaisiin ohjelmanumeroihin kuin 1408, joissa päähenkilön on tarkoituskin olla mölkerö.
Kaksi tuntia neljäkymmentä minuuttia... Tämä ei ole viihdettä. Lensin perseelleni matkalla teatteriin, mutta rusahduksesta huolimatta toivuin minuuteissa, kun tämä taideteos taas vain aloitti kinkun tienoilta ja tuntien mittaan rappeutti koko ruhoni niin, että puhisin kihtisenä kotimatkan. Leffaa olisi kannattanut typistää kirveellä. On siviileiden hölmö selviytymistaistelu ja on pöyristyttävän epäuskottava kertomus politiikasta. Sinänsä nämä osiot edustavat tuttua, katsomiskelpoista b-luokan tarinankerrontaa, mutta jaarittelua ja toistoa on liikaa. Maa repeää jatkuvasti juuri väärästä paikasta. Samat hahmot nousevat lentokoneella viimeisellä mahdollisella sekunnilla kolme kertaa. Tähän ei saa enää liimata sivujuonia. Ja toteutus voisi olla edes etäisesti tasainen. Osa näyttelijöistä on väkevässä draamassa, osa kevyessä katastrofileffassa, osa komediassa. Woody Harrelson esimerkiksi tekee uransa suomalaisimman suorituksen maailmanloppua ennustavana Kummeli-hahmona. Sitä sopii arvailla, minkä hahmon on tarkoitus liikuttaa, minkä naurattaa ja milloin on kyse stereotypioista ja rasismista.
Rasisteista puheenollen - kaipasin Michael Bayta. En ylistänyt Transformers: Kaatuneiden kostoa, mutta Bay sentään on vilpittömästi hullu. Emmerich ohjaa omaa onttoa tehostespektaakkeliaan uuvuttavan konservatiivisesti ottamatta minkääntasoisia riskejä. Se on kunkin hahmon kohdalla arvattavissa, kuoleeko hän ja jos kuolee, niin miten (marttyyrina? shokeeraavasti? ironisesti?) - ja mukana on muuten myös koira. Ensimmäinen maanjäristys on vuoden sokerisimpia tehostekohtauksia, mutta periaatteessa kaikki on lainassa menneistä spektaakkeleista. 2012 on Deep Impact, Dante's Peak, Meren raivo ja Titanic samassa paketissa, mutta ilman inhimillistä visiota, joka antaisi seikkailuille, tragedioille tai edes tehosteille painoarvoa. Sanokaa mitä sanotte, mutta minä rakastan Bayn Armageddonia, joka A. kulkee sujuvasti, B. on hyvin näytelty, C. on kärjistetyn tunteellinen ja cool, ja D. on siksi hyvin hilpeä. 2012 naurattaa vahingossa joskus, mutta muuten ansiolista jää tekaistuksi. Antelias arvosana 1,5 tähteä tulee tehosteista, joten ei erehdytä, etteikö tämä kuuluisi Helvetin 4. ja 5. piirien ohjelmistoon ironiseksi rankaisuksi tuhlaajille ja laiskureille.
Keskustelut (26 viestiä)
Rekisteröitynyt 24.02.2008
14.11.2009 klo 13.14 1
Rekisteröitynyt 16.02.2009
14.11.2009 klo 13.41
Rekisteröitynyt 13.06.2009
14.11.2009 klo 17.03
Rekisteröitynyt 05.11.2009
14.11.2009 klo 19.04
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
14.11.2009 klo 19.51
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
14.11.2009 klo 19.52
Niin ja Independence Day on juuri sellainen elokuva, jonka toivoin tämän olevan. Eli roskaa. Viihdyttävää roskaa. Yritin niinq jo ilmaista tämän kannan arvostelussa. Emmerichin Godzillakin on moninkertaisesti kovempi leffa kuin tämä. The Day After Tomorrow on katsomiskelpoinen... tämä ei.
Rekisteröitynyt 03.01.2008
14.11.2009 klo 23.18
Rekisteröitynyt 17.09.2007
15.11.2009 klo 10.09
Rekisteröitynyt 09.01.2008
15.11.2009 klo 14.17
15.11.2009 klo 15.52
Kriitikot saa kiksejä ainoastaan jostain Yön Ritarista jonka kaikki on nähny ja kuullu. Pelikriitikoiden arvosanat sentään on useimmiten kohdillaan mutta leffa-arvostelut ihan päin vittua. Esim Film-O-Holic haukkuu varmaan kaikki leffat pystyyn ja vielä perusteettomilla väitteillä. Sitä kaikki sanookin että ei kannata luottaa kriitikoiden mielipiteisiin vaan omiin niin mä teenki.
15.11.2009 klo 18.17 1
Jari haista vittu. Kriitikot on ihan turhia ja antaa aina perusteettomilla väitteillä huonoja arvosanoja hyville leffoille kuten I Am Legend, Tieto, Day After Tomorrow, Yes Man, Tyttö joka leikki tulella, Game Over (2005)...
Kiitos totaalisesta repeämisestä näin sunnuntai-illan kunniaksi ;D
15.11.2009 klo 21.05
Ei se nyt niin susi voi olla.Pitääpi mennä katsastamaan joku aurinkoinen päivä tämä tekele.
Rekisteröitynyt 05.10.2009
15.11.2009 klo 21.46
Elokuva keräsi perjantain ja lauantain aikana peräti 225 miljoonan dollarin lipputulot, mikä tekee siitä kaikkien aikojen yhdeksänneksi parhaan avauksen.
Ei se nyt niin susi voi olla.Pitääpi mennä katsastamaan joku aurinkoinen päivä tämä tekele.
Mistähän lähteestä mahtaa nuo summat olla kotoisin? IMDB antaa ainakin koko viikonlopun saldoksi 65 miljoonaa dollaria USA:ssa. Joten suuresti tuota 225 miljoonaa dollaria ja myös tota 9. suurinta avausta.
15.11.2009 klo 21.57 2
Elokuva keräsi perjantain ja lauantain aikana peräti 225 miljoonan dollarin lipputulot, mikä tekee siitä kaikkien aikojen yhdeksänneksi parhaan avauksen.
Ei se nyt niin susi voi olla.Pitääpi mennä katsastamaan joku aurinkoinen päivä tämä tekele.
Mistähän lähteestä mahtaa nuo summat olla kotoisin? IMDB antaa ainakin koko viikonlopun saldoksi 65 miljoonaa dollaria USA:ssa. Joten suuresti tuota 225 miljoonaa dollaria ja myös tota 9. suurinta avausta.
Ja sitä paitsi kaikki nuo lipputulot ovat massiivisen mainostuksen tulosta. Muutenkin tällainen elokuva aina kiinnostaa ensi-iltaviikonloppuna, sillä tämä on puhdasta massaviihdettä. Vasta parin kuukauden jälkeen nähdään menestyykö tämä elokuva lippuluukulla vai ei. Luulen, että ei.
Ja toi arvostelijan haukkuminen naurattaa aina, sillä arvostelu perustuu aina arvostelijan tietoihin ja mielipiteisiin. Ei kukaan kirjoita arvostelua sen mukaan mitä yleisö ehkä tykkää. Eli jatkakaa vaan haukkumista niin saa jatkaa nauramista
15.11.2009 klo 23.46
Ei voi kuin ihmetellä että Hollywoodissa vielä tehdään tälläistä paatoksellista sontaa näin isolla budjetilla.
Koska se myy! Sama hommahan se on pelienkin kanssa. Samaa jatko-osien jatko-osa-roskaa hypetetään ensin kuukusitolkulla, ja kansa ostaa.
Kukaan täysjärkinen liikemies ei jätä rahastamatta tyhmiä.
16.11.2009 klo 01.48
Moderaattori
Rekisteröitynyt 11.10.2007
16.11.2009 klo 06.37
Rekisteröitynyt 09.01.2008
17.11.2009 klo 01.52
Kyllä tämä katsottavampi oli kuin Day After Tomorrow, ne vitun nykivät CGI-sudet... Ja mitä vittua tuo yksi tuossa vähän ylempänä selitti että lipputulot on mainostuksen ansiota? Olisiko ihmisten pitänyt ennen ensi-iltaa sittne TIETÄÄ että onko kyseessä paras leffa ikinä vai ei? Sanopa joku leffa jossa lipputulot eivät ole mainostuksen ansiota? Jatko-osia ei lasketa.
Blair Witch Project
17.11.2009 klo 11.29
Rekisteröitynyt 03.07.2008
18.11.2009 klo 17.48 1
Tsiisus.
22.11.2009 klo 21.46
Kyllä tämä katsottavampi oli kuin Day After Tomorrow, ne vitun nykivät CGI-sudet... Ja mitä vittua tuo yksi tuossa vähän ylempänä selitti että lipputulot on mainostuksen ansiota? Olisiko ihmisten pitänyt ennen ensi-iltaa sittne TIETÄÄ että onko kyseessä paras leffa ikinä vai ei? Sanopa joku leffa jossa lipputulot eivät ole mainostuksen ansiota? Jatko-osia ei lasketa.
Sellainen leffa on esimerkiksi Juno.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
25.11.2009 klo 01.10
3/5 tähteä irtoaisi täältä.
Rekisteröitynyt 11.07.2007
10.12.2009 klo 22.07
3/5
Rekisteröitynyt 29.12.2009
29.12.2009 klo 05.25
09.01.2010 klo 00.00
+ hienot tehosteet
- Juoni?
- Käsikirjoitus, Näyttely, Tarinankerronta, Pituus, huonoin elokuva sitten Transformers 2:n
22.04.2010 klo 16.23
Omasta mielestäni viime vuosien paskimpia leffoja ja vielä niin monella tasolla, että ihan herättää sinällään jo kunnioitusta.
Luojan kiitos etten mennyt lähellekään elokuvateatteri tämän elokuvan vuoksi vaan odottelin sen saapumista DVD:lle.
Kirjoita kommentti