Skavabölen pojat
Ensi-ilta: | 04.09.2009 |
Genre: | Draama |
Ikäraja: | 13 |
Skavabölen pojat tulee saamaan maamme kriitikoilta keskimäärin 4,3 tähteä, mikä on sääli, sillä tällä porukalla olisi voinut syntyä 4,6 tähden arvostelumenestys. Eturivin suomalaiset näyttelijät (mm. Leea Klemola, Tommi Korpela, Elina Knihtilä) ja nuoret lupaukset tekevät parhaansa ja hyvin pitkälti onnistuvat. Tylsistyneenä tosin on helppo tympääntyä jopa rumaa suomalaista juoppoa näyttelemään luotuun Martti Suosaloon. Ohjaaja Zaida Bergroth on pitkän elokuvan ensikertalainen, mutta yritteliäs, henkilöohjaajana pätevä ja kykenevä rakentamaan moitteettomia kohtauksia. Harmi, että hän rikkoo tarinankerronnan kultaisia sääntöjä. Ensimmäinen sääntö: "koeta rakas pieni ihminen kertoa tarina, jota ei ole kerrottu sataan tuhanteen kertaan tiettyjä sääntöjä noudattaen". Tarina-aihiona toimii se, jossa kaksi lasta (veljekset) muodostavat läheisen suhteen nuorella iällä (70-luvulla) koettelemusten keskellä (lievästi häiriintyneiden vanhempien aviokriisi) ja sitten saamme seurata myöhempiäkin tapahtumia ja sitä, kestääkö suhde. Topi ja Tessu on enemmän cool.
Tekee mieli pureutua ihan perusasioihin. Homo Sapiens oppi puhumaan. Tehostaakseen tarinankerrontaa, ihminen keksi apukeinoja. Yleensä tarinat kylvävät tajuntaan yksityiskohtia. Ne itävät joko salakavalasti tai kenties niitä viljellään avoimesti. Lopulta tarina huipentuu niiden avulla. Kyseessä on riimittelyä. Skavabölen pojat tuntuu aluksi luontevalta kuin elämä, joka ei etene. Sitten leffa todistaa olevansa merkityksetön käyttämällä riimittelytekniikkaa. Elokuva on täynnä yksityiskohtia: on iskulauseita ("toinen ei saa kuolla ennen toista, eikä jättää toista pulaan"), on sivuhahmoja (pikkutyttöjä, horrorisetä, pultsari joka sanoo "olen taikuri") ja on kummallinen esinekin (pääkallo). Jälkimmäinen puolisko on sellaista tervaa, tasapaksua jaarittelua, seuraavan ennalta-arvattavan kohtauksen odottelua, että riimit, joiden on tarkoitus olla hienovaraisia mutta tunteikkaita alleviivauksia, näyttäytyvät tökeröinä sattumina, jotka alleviivaavat ainoastaan käsikirjoituksen amatöörimäisyyden. Riimi on aina uhkayritys: ellei se toimi, koko runo on pulassa. Muutamaa riimiä Skavabölen pojat lypsää, vaikka pointti on jo perillä. Moni yksityiskohta jää kokonaan merkityksettömäksi. Se pääkallo? Taikuri tahtoo sen. Mutta älä jumalauta kysy minulta, mikä on taikurin merkitys käytännössä. (Symbolisen merkityksen opin lehdistömateriaalista.)
En hoksaa, yrittääkö elokuva olla realistinen vaiko taiteellinen. Homma toimii siten, että vanhemman veljen teiniversio muistelee menneitä. Putoavia enkeleitä oli tässä vähän aikaa sitten kiitettävän kiehtova taiteellisen koulukunnan muisteluteos. Myös Skavabölen pojat vihjailee olevansa vähän vertauskuvallisempi tapaus sotkemalla mukaan hieman fantasiaa, unikuvia. Ehkei kertoja ole luotettava? Näkökulma on rasavillien pikkupoikien, eivätkä he ymmärrä vielä elämää, joten ymmärtääkö katsojakaan? Ei? Joo? ...häh? Elokuva unohtaa pian koko tyylikeinon, ellei fantasiaksi lasketa sitä taikuria, joka on pöyristyttävin yksityiskohta kotimaisessa elokuvassa sitten irtopääkummituksen perusraiskauksessa 8 päivää ensi-iltaan.
Elämänkertaelokuvista tulee harvinaisen usein kohtauskokoelmia, koska tekijöiltä uupuu visio: historian havinasta on jäänyt löytämättä se punainen lanka, joka sitoo merkityksellisen henkilön elämän yhdeksi iskeväksi tarinaksi. Skavabölen pojat ei ole elämänkertaelokuva, eikä missään nimessä mitään koivusalomaisen kamalaa kompuroinneista huolimatta. Teos toimii kuten kaavamainen elämänkertaelokuva. Draaman kaari puuttuu. Tärkein ero on siinä, ettei yksikään hahmoista edes ansaitse elämänkertaa. Kokonaisuus tuskin mainittavasti paranisi, vaikka budjetti tuplattaisiin ja näyttelijät ja tekniikasta vastaava tiimi vaihdettaisiin planeetan ehdottomiin huippuihin. Tarina on yksi iso klisee ja tarinankerronta ala-arvoista.
Keskustelut (22 viestiä)
03.09.2009 klo 17.29 2
03.09.2009 klo 17.35 1
Suosittelen myös tutustumista historiaan. Raivion näytelmä teki yhteen sukupolveen todellisen vaikutuksen viime vuosikymmenellä. Millä vitsillä se kuitataan?
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
03.09.2009 klo 19.37
Raivion näytelmä teki yhteen sukupolveen todellisen vaikutuksen viime vuosikymmenellä. Millä vitsillä se kuitataan?
Kun et kumoa perusteluitani, väität etten ole sellaisia esittänyt, väität etten ole kykeneväinen niihin ja vielä yleisesti taistelet tulella tulta vastaan, voin vakuuttaa, että vakavissaan esitetty väittämä, että teatteriesitys olisi tehnyt minkäännäköisen vaikutuksen yhteen sukupolveen modernissa Suomessa, on vitsi ja kuitti.
03.09.2009 klo 20.54 2
03.09.2009 klo 21.21 1
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
03.09.2009 klo 21.59
03.09.2009 klo 23.58
http://www.youtube.com/watch?v=OoXrN3wtiUQ&
Touché
Rekisteröitynyt 17.03.2009
04.09.2009 klo 01.49
Onhan nämä Jaripeen arvostelut melko amatöörimäisiä ylitse- ja takaisinampuvine kikkailuineen, objektiivisuuden puuttumisine, mutta melko amatöörimäistä sähläystä se koko suomen viihdeteollisuuskin on. Rehellisesti sanottuna en ole nähnyt tästä maasta mitään hyvällä maulla toteutettua, lukuunottamatta paria viimeisintä Aki Kaurismäen leffaa.
Q-teatterissa käynyt pari kertaa, ollut ihan ok, mutta ei mitään järisyttävää.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
04.09.2009 klo 07.54
Silläkö, ettei hän tietääkseni istu joka ilta kantapubissa Suomen elokuvateollisuuden tervakantojen kanssa, niinkuin jotkut valtamedioiden kriitikot?
Silläkö, että muut mediat ovat päälähtöisesti antaneet leffalle yli 4 tähteä (poikkeuksiakin on, esim. YleX)?
Silläkö, että Jarin tyyli kirjoittaa on tunnistettavaa ja omaperäistä?
Miksi objektiivisuuden "puuttuminen" arvostelussa on paha asia? Sellaisia arvostelujen pitäisikin olla, ne ovat henkilöiden mielipiteitä, eikä arvostelun kohteen hyysäämistä tai lisätähtien antamista hyväveli-periaatteella.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
04.09.2009 klo 08.45
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
04.09.2009 klo 11.42
Puuttumatta elokuvaan, totean vain, että jokainen vähänkin sivistynyt ihminen tietää Raivion näytelmän merkityksen, ja on todella surullista, ettei kriitikko edes tätä tiedä. Amatöörin tekemä kritiikki. Harmillista.
Käytyäni nyt peruskoulun, lukion ja yliopiston ja suoritettuani ylemmän korkeakoulututkinnon humanistiselta alalta en ole koskaan törmännyt tähän näytelmään. Tiedä sitten mistä se kertoo.
Mukava nähdä, että juttumme herättävät keskustelua.
04.09.2009 klo 11.52
Pidän itseäni verrattain sivistyneenä henkilönä, joka lukee paljon ja laajalti kirjallisuutta.
Eikä jokin Raivion näytelmä kerro minulle yhtikäs mitään. Miten jonkun Raivion jokin näytelmä edes liittyy aiheeseen?
Kulttuurisnobi kävelee esitelmöimään ja kompastuu tyylikkäästi pikkurilliinsä jo ennen estradille nousemista, kun pöytään lämitään hatusta temmottuja väittämiä, joista ei anneta mitään perusteluja, ei edes minimaalisia taustatietoja jotta miten tämä liittyy mihinkään.
Vai onko vastaus: koska Hitler.
Parasta viihdettä. Ovatko Raivio-fanit tämän syksyn hitti, kun keväällä huvista vastasivat hiphopparit?
04.09.2009 klo 11.57
Raivion näytelmä teki yhteen sukupolveen todellisen vaikutuksen viime vuosikymmenellä. Millä vitsillä se kuitataan?
Vakavissaan esitetty väittämä, että teatteriesitys olisi tehnyt minkäännäköisen vaikutuksen yhteen sukupolveen modernissa Suomessa, on vitsi ja kuitti.
Hei, yksi poikkeus on.
Jumalan teatteri ja paskaa yleisön päälle. Se on poikkeus sääntöön. Siinä yksi teatteriesitys, joka kyllä yhä muistetaan.
Ainoa teatteriesitys koskaan, ikinä Suomen historiassa, joka on noteerattu joka niemen notkossa ja jonka silloinen sukupolvi kyllä muistaa.
Eli jos halutaan referoida jotain merkittävää näytelmää, puhutaan ihan paskasta. Se on näet kulttuuria. Siihen voi dipata pikkurilliproteesiaan ja sitten keskustella sormi pystyssä punaviinilasin äärellä siitä, mikä on taidetta ja miten kriitikot eivät ymmärrä.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 03.04.2007
05.09.2009 klo 11.27 1
Rekisteröitynyt 10.04.2007
06.09.2009 klo 17.20
08.09.2009 klo 18.54
08.10.2009 klo 01.28
Kysymys kuuluu, miten kertoa tarina vielä kerran niin, että se koskettaa yleisöä.
Kävin juuri katsomassa kyseisen elokuvan, ja minua se kosketti. Tarina koskettaa sitä yleisön osaa, joka kykenee samaistumaan siihen.
09.10.2009 klo 23.30
11.10.2009 klo 20.33
02.12.2009 klo 11.18
19.02.2015 klo 15.37
28.07.2015 klo 01.17
Toivoisin suuren suurta arvostusta tällaiselle elokuvalle ja haluan lytätä kaiken kritiikin.