Benjamin Buttonin uskomaton elämä yllätti viime vuonna kauniilla trailerilla. Onko olemassa henkisesti vakaata elokuvanystävää, jota se ei liikuttanut? Ei, mutta on kokonaan toinen juttu, mitä kukin on ajatellut ensivaikutelman laannuttua. Benjamin Button on erittäin kallis fantasiadraama ohjaaja David Fincheriltä, jolta on lupa odottaa loppuunsa harkittuja visioita moitteettomalla toteutuksella. Elokuvassa Brad Pittin näyttelemä mies syntyy 80-vuotiaana, mutta nuorentuu, kun muut vanhenevat. Selvä, nähdään teatterissa! Yksi kysymys on kuitenkin terveellistä esittää: mistä elokuva oikeasti kertoo? Kuten pelkäsin, ei juuri mistään. Tai jos jotain pitää vastata, niin "yhdestä äijästä".

Ruttuinen ynnä raihnainen vauva hylätään vanhainkodin kuistille yönä jona ensimmäinen maailmansota päättyi. Ulkonäkö tai lääkärin antama ennuste eivät pelota nuorta hoitsua (Taraji P. Henson), joka ei voi saada omaa lasta. Benjaminiksi ristitty poika kasvaa rakastavassa ympäristössä hyväntuuliseksi kääpiökävyksi virallisten vanhusten rinnalle. Vastoin kaikkia odotuksia pojan selkä suorenee, aistit terävöityvät, tukka alkaa rehottaa... Brad Pitt tarvitsee aina vain vähemmän tehosteita hahmoa näytelläkseen. Jo varhain Benjamin tapaa elämänsä naisen, itseään hieman nuoremman Daisyn (Cate Blanchett). Lapsien välille muodostuu side, vaikka he näyttävät olevan kotoisin eri vuosisadoilta. Benjamin nuortuu aikuiseksi ja lähtee kiertämään maailmaa. Daisysta tulee balettitanssija. Heidän polkunsa risteävät harvakseltaan. Ennen pitkää on koittava hetki, jona he näyttävät samanikäisiltä.

Benjaminin nuoruus on tunnelmallista ja kiehtovaa aikaa. Pitt näyttelee pienen kakaran ja isoisän yhteensulautumaa; todellakin näyttelee. Pitt on erinomainen, vaikka onkin haastavaa arvioida, mikä on hänen ansiotaan ja mikä tehostevelhojen. Vanhentavat ja yhtälailla nuorentavat tehosteet ovat niin uskomattomia, että vaikka sitä tahtoisi kiljaista että jotta "jukopliut!", on se mahdotonta: aistit kieltäytyvät juhlimasta Benjaminia erikoistehosteena, koska hän on elävä ja hengittävä ihminen. Kun Benjamin värväytyy merimieheksi, olemme jo siirtyneet perinteisemmän maskeerauksen piiriin. Nämäkin vaiheet kiinnostavat ruumiin ja mielen ristiriitojen vuoksi. Lopulta Benjamin on vähän niinkuin Brad Pitt. Hahmossa ei ole muuta erikoista kuin sairaus (tms.), joten arvata voi miten leffan käy, kun mies lopulta "parantuu" pitkäksi aikaa.

Miltä romanssin pitäisi tuntua, kun sellainen löytyy tällaisesta leffasta? Katkeransuloiselta, on vastaukseni. Rakkaustarina on elokuvan selkäranka, tai suoraan sanoen ainoa syy, miksi koko spektaakkeli on katsottava alusta loppuun. Suhde on muutama yksityiskohta poislaskien kaikkea muuta kuin herkkä. Siinä ei ole mitään vikaa, että rakastavaiset ovat onnellisimmillaan kun onni on helpointa. Ei ole siinäkään, että Benjamin ja Daisy tekevät järjestelmällisesti pelkurin ratkaisuja silloin, kun heidän fyysisyytensä ei natsaa. Siinä on, etteivät nämä ratkaisut johda mihinkään mielenkiintoiseen. En tarvitse paljoa liikuttuakseni. 80-luvun hömppäfantasiassa Highlander ikinuori sankari eli kuolevaisen vaimonsa rinnalla, kunnes mummo nukkui pois Queenin ulistessa taustalla "kuka tahtoo elää ikuisesti, kun rakkauden on kuoltava". Benjamin Button on olevinaan fantasiaa, mutta se ei edes yritä mitään näin katkeraa ja suloista. Leffa tarjoaa tilalle jotain pirun järkiratkaisuja! WTF.

Heikko romanssi, päämäärättömyys ja loppupuolelle kasaantunut jaarittelu ovat suuria syntejä, jotka eivät kuitenkaan upota tämän tason laivaa, loistoristeilijää. Jo teknisen toteutuksen loistokkuus velvoittaa aiheesta kiinnostuneet katsastamaan teoksen kunnollisissa olosuhteissa. En myöskään väitä, että elokuva olisi tunnekylmä. Sanoin saman asian Australian arvostelussa: vaikka kokonaisuus on mitä on, osa kohtauksista on kuin viiden tähden mestariteoksesta. Elämästä nautiskelun taito on teemana miellyttävä. Muutamalla sivuhahmolla on sielua niin, että nauru maittaa ja itkukin pääsisi, ellei nesteitä olisi pakko pumpata suuhun, jolla on tapana kuivahtaa haukotellessa.

Jos Benjamin Buttonin Uskomaton Elämä olisi täsmälleen sellainen kuin se on tälläkin hetkellä, mutta päähenkilöllä olisi vähemmän fantastinen sairaus, antaisin arvosanaksi kolme tähteä. Kyseessä ei nykyiselläänkään ole muuta kuin tarina elämästä; uskomattomuutta on mukana vain mausteeksi. Sääli.