Sellumies on aina sellumies, eikä kaveria jätetä? Elämä hymyilee. Man-su on paperifirman pikkupomo ja taannoinen vuoden herra sellu, joka on työskennellyt alalla ikänsä. On unelmien koti, rakastava vaimo ja sisäsiistit lapset, joista nuorempi on musikaalisesti lahjakas väitetysti. Alaisiaan Man-su puolustaa ammattiliiton hengessä. Kun hänkin saa potkut, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin...

Vaihtaa alaa? Ala on kriisissä digitaalisella ajalla, mutta Man-su tahtoo jatkaa. Hän on jukolauta paperimies: osa sivistyneen yhteiskunnan perustaa ja/tai ohut persoonallisuus, joka kirjoittelee muistiinpanoja käteensä. Kun elämä alkaa muistuttaa pari kertaa imaistua Muumi-mehun pilliä, mies pohtii, josko pieni murha avaisi hänelle aseman. Hän kuitenkin ymmärtää, että muutkin sellumiehet ovat työttöminä, joten millä todennäköisyydellä hän saa paikan? Man-su näkee uhkana mm. iäkkään alkoholistin, joka myöskään ei osaa päästää irti.

Eteläkorealaisten osumaprosentti on huikea tässä lajityypissä, jos katsomme yhden tällaisen vuodessa. Man-su'n synkkä suunnitelma on tarkoituksella niin väkinäinen, että on kysyttävä, osasiko hän mitään työssään, vai epäonnistuiko hän ylöspäin. Yritysten moraalittomuus on niin ilmeinen teema, ettei siitä ole pakko korostaa, kun yhteiskuntakritiikkiä pukkaa pollaan silti. Tavallaan huomio on siinä, ettei miehellä voi mennä niin huonosti, etteikö hän osaisi asiaa pahentaa. Päätä itse, selittääkö kapitalismi miehen vai mies kapitalismin.

En ole ainoa, joka on kuvaillut Man-su'n näyttelijää Lee Byung-hun'ia Etelä-Korean Mads Mikkelseniksi. Lepäävästä ilmeestä löytyvä kolea ylimielisyys ei estä kumpaakaan tavoittelemasta jokamiehen karismaa. Kumpikin on luontaisesti mysteeri, mitä tarvitaan, kun hokema "näin se menee" perustelee sadun. Pääpiirtein koin kiehtoviksi kaikki ristiriidat kuten sen, että Man-su on psyko, vaikkei hän tahtoisi psykoilla. Hetkittäin olin lipsahtaa kärryiltä, kun tietyt asiat kasaantuivat: on ristiriitaisia signaaleja, houreita ja luovaa editointia, ja jotain katoaa aina käännöksessä. Vaikka suoritus on oiva, mustimmankin komedian päähenkilö voisi olla perverssillä tavalla ymmärrettävämpi.

Kesto ei haittaa, mutta se tuntuu. Sivupolut kommentoivat enemmän tai vähemmän symbolisesti pettämistä, sukupolvien suhteita ja puutarhanhoitoa eli luonnon vaihtoehtoista alistamista. Tekoälykin mainitaan ohimennen, joten leffa kertoo kaiken kaikesta lähtien luolamiesvaistoista ja päätyen siihen, kuinka Google raiskaa metsiämme 2026 - ja nimi Man-su on varmasti valittu siksi, että mies on jumissa miehisyydessään maanantaista sunnuntaihin. Huomioi vitsikkäästi, että "yhteiskunta toimii vain paperilla" ja "ohutta on", niin varmasti osaat huomiot perustella ja nerokas satiiri on otettu omaksi. Tuo ei ollut sarkasmia (?).

Farssimaisimmat hetket lisäävät tasoja, mutta tyydyttäviksi niitä voidaan kuvailla siksikin, että ne selventävät leffan kertovan apinoiden typeryydestä. Oldboy-ohjaaja Park Chan-wook osaa leikkiä lakonisuudella ja hysterialla. Jos muistijäljen väärtejä kohtauksia olisi yksikin lisää, varmasti luokittelisin hyvän leffan hienoksi.