Metodinäyttelijä ikään kuin pyrkii elämään roolihahmonsa elämää. Metodikriitikko vastaavasti pyrkii saavuttamaan mielentilan, jossa kritisoitava taide-elämys näyttää todellisen luontonsa. Kuten In the Name Of the Kingin arvostelussa luvattiin, V2.fi:n metodikriitikko huomioi tohtori Uwe Bollin saavuttaman kulttimaineen ja on tutustunut ohjaajan kreisikomediaan Postal ja kirjoittanut siitä arvostelun väkevien alkoholijuomien vaikutuksen alaisena. Nuorten lukijoiden tähden seuraavat sanat on jälkikäteen korvattu seuraavin synonyymein: p**ka on torttu, p**se on peppu, v**tu on mätäs, k**pä on jorma, k*si on pisu ja j***lauta on kazaam.

Postal alkaa, kun lentokoneen kaapanneet turbaaniterroristit riitelevät taivaassa pyllistävien impien määrästä ennen kuin he törmäävät vahingossa World Trade Centeriin. Kohtaus julkaistiin viime vuonna netissä, en pitänyt siitä, ja kerroin tämän maailmalle uutis-ukaasissa, mikä herätti närää lukijoissa ja esimiehissäkin. Ei hätää, yhtään en ala rettelöimään, vaan päinvastoin pyrin halailemaan kaikkia ulvoen, että minä se väärässä olin! Optimaalisissa olosuhteissa tämä kohtaus on aidosti hauska. Nauroin ihan ääneen. Se on hauskaa, miten uskalias veto tämä on sellaisten sananvapausskandaalien kuin pilapiirroskohu jälkeen: jos Postal olisi hitti eikä täysi floppi, varmaankin boikotoisivat arabit lähivuosina bratwurstia ja Rammsteinia legojen sijaan. Näytän röyhkeälle Bollille tsemppiä vako hampaiden välissä venyen, mutta paha kyllä koko totuus on se, että tämän kohtauksen ja sen hetken kun katsoin itseäni peilistä välissä en kazaam nauranut kertaakaan.

Joku lukija varmaan kirjoittaa kommentteihin mistä Postal kertoo, sillä minulla ei ole siitä kuin aavistus. Yksi tärkeimmistä yksityiskohdista saattaa olla se, että eräs asuntovaunussa asuva luuseri tavis on kyllästynyt elämäänsä, johon kuuluu muun muassa vihamielinen säkkituolivaimo, joka vetää sisäänsä vierasta jormaa. Toisin kuin voisi odottaa, tämä mies ei sekoa aivan totaalisesti (doesn't go postal) ja ala ammuskelemaan kuin suomalaiset nuoret miehet, mutta kuitenkin liittoutuu perinteistä amerikkalaista uskonnollista kulttia johtavan hihhulisetänsä kanssa, mikä sitten johtaa kaikenlaisiin yleisiin ammuskelutilanteisiin, koska kultti yrittää säätää jotakin samaa juttua mitä nämä lähi-idän terotkin, joita johtaa Osama Bin Laden. Kaikki menevät pähkinöiksi. Postal on niinkin tappohauska leffa, että poliisi saattaa ampua viatonta siviiliä ihan muuten vain, koska häntä mätästää, mikä on siis hauskaa senkin takia, ettei kukaan reagoi tähän niinkuin pitäisi. Joo lähinnä tässä ammuskellaan.

Havainnointikykyni on siinä määrin lamaantunut, etten varsinaisesti voi vannoa ymmärtäneeni, onko Boll leikannut ja rytmittänyt eli työntänyt tämänkin teoksensa sentti sentiltä syvälle karhun vattuun niin kuin kaikki edellisetkin, mutta epäilen tätä vahvasti, sillä yleisesti ottaen elämys oli sataprosenttista sattumista vapaata hevontorttupuuroa, joka ei keitolla parane. Kiitos lämmittelyksi katsomani kauhukomedian The Cottage olin aivan täpinöissäni, kirjaimellisesti hihkuin ihkuna, kunnes Postalin järjetön torttuus imi minusta kaiken elämänilon, keinotekoisenkin. Postal on vähän niin kuin South Parkin tylsimmät, mielikuvituksettomimmat jaksot, mutta lisäksi torttu: yleisessä sekoilussa ja jokaisen asian kintuille pisuttelussa ei ole mitään muuta ideaa kuin kazaamin säälittävät populäärikulttuuriviittaukset, joiden äärimmäistä superfiksuutta ei tajua, ennen kuin sitä tajuaa, että jotain pitäisi tajuta, koska jokin idea tässä on pakko olla. Verne Troyer on kääpiö ja joku on munasillaan, pöntöllä istutaan, torttua väännetään, tissit näytetään, mutta vasta kun niitä on ehtinyt odottaa, rasismia tuetaan, huumeita, cameoroolissa nähtävä Boll on natsikullalla leffoja rahoittava natsi näin leikistikin ja George W. Bush on liittoutunut recycle Bin Ladenin kanssa justiinsa niinku tosielämän salaliittonörttien märissä unissa, mätäs.

Kirjoittakaa aivan vapaasti lukijakommentteihin, että teidän mielestänne Postal oli siis niinq yllättävänkin hervoton elämys, ehe heh, niin minä lähetän IP-numeronne karhukoplalle, sillä jos joku tästä nauttii, niin sillä satavarmasti on yksityinen sieniviljelmä tai muu suhde laittomiin aineisiin. Ainoastaan yksi seikka tekee Postalista paremman komedian kuin mitä ovat Mitäs Me Spartalaiset ja Love Guru, ja se ei voi olla kummoinen, koska rehellisesti sanoen unohdin sen. Vertailun vuoksi huomautettakoon, että maustetussa mielessäni on oikein selkeä kuva siitä, mikä on The Cottage, joka olisikin helpompaa arvosteltavaa. Siinä nähdään muiden muassa itse Klonkku, Andy Serkis! Se on kidnappauksesta kertova farssi, josta tulee verinen murhaajahirviökomedia siinä vaiheessa kun lailliset aineet alkavat vaikuttaa. Luultavasti kyseessä on onneton elokuva, mistä minä oikeasti tiedän, mutta herra metodikriitikkoa oikein himottaa naputella kuinka mahtava on Serkis ja kuinka Brittein saarilla osataan ja kuinka ihan rehellinen kannustamisen arvoisten hahmojen pilkkominen palasiksi perusmonsterin toimesta jaksaa naurattaa. Miten torttu on Postal?! Mitenkö torttu?! Niin mättään torttu, että meinasin nukahtaa sen ääressä, vaikka toivon tällä nimenomaisella hetkelläkin, että voisin katsoa uudestaan Dark Floorsin joka sentään naurattaa!

Näin viime yönä unta, että iso leijuva porkkana myi minulle hamsterin, jota minä rakastin hyvin paljon, mutta sitten se karkasi ja eksyi auringonvaloon ja räjähteli sarjatulella, koska sen turkki oli popkornia, eikä tämä uni ollut edes mitenkään erityisen ikimuistoinen. Milloinkaan ei kriitikkona oleminen niin paljon masenna, kuin aina kun arvosteltavana on joku uskaliaana tai mielikuvituksellisena mainostettu jormahtanut läjä torttua, jossa ei tosiasiassa ole yhtä mättään yksityiskohtaa, joka ei voisi omaan mieleen juolahtaa! Postalin budjetti on tiettävästi 18 miljoonaa dollaria - ei uskoisi, kazaam! Elokuvaohjaaja, joka ei ole koskaan tehnyt mitään oikein, eikä mitään viihdyttävällä tavalla väärin (In the Name of the King tosin melkein jo nauratti enemmän kuin haukotutti), saa kerta toisensa jälkeen järjettömiä rahasummia toteuttaakseen visioitaan, jotka ovat mielikuvituksettomia kuin alkuperäiset mielukuvituksettomat pelit! Tohtori Bollin pitäisi perustaa proktologiklinikka, sillä tämä herra osaa tuottaa tuskaa peppuun, eikä hän selvästikään pelkää torttua. 18 miljoonaa!? 60 miljoonaa In the Name of the Kingiä varten?! Elämää suurempia elämyksiä tehtaillut Ed Wood kuoli unohdettuna ja köyhänä kuin Wolfgang Amadeus Mozart ja joku antaa rahaa Uwelle?! Kohta lentää laatta eikä vika ole Leijonan.