Tuorein sisältö

The Love Guru

Ensi-ilta: 15.08.2008
Genre: Komedia
Ikäraja: 11
Jari Tapani Peltonen

14.08.2008 klo 01.25 | Luettu: 28814 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Jos olisin hindulainen guru, vetäisin Mike Myersia turpiin, potkaisisin munille, työntäisin kepin takapuoleen, antaisin eläinten raadella ja lätkisin häntä kasvoille kuseen kastetulla mopilla. Kaiken tällaisen kokeminen oikeassa elämässä saattaisi auttaa Myersia saavuttamaan valaistuksen; ymmärtämään mikä on hauskaa ja mikä ei. Ellei reppana parannusta tee, syntyy hän seuraavassa elämässään finniksi huoraavan naaraselefantin välilihaan, jos jumalat armoa suovat - juuri niin järkyttävää kuraa The Love Guru on, tältä joskus hauskana tunnetulta koomikolta. Kyseessä ei ainoastaan ole aivokuollut rahastus tyyliin Mitäs Me Spartalaiset, vaan myös jotain, joka symbolisella tasolla esittää Myersin komedian jumalana, vähintäänkin guruna.

Erään huhun mukaan rakkausguru Pitka (Myers) on hahmo, jonka piti alunperin esiintyä Myersin enimmäkseen hauskoissa Austin Powers -elokuvissa. Eipä vaadi mielikuvitusta päätellä, että Myersin uutuuselokuva rakentuu hahmon ympärille, joka on miehen itsensäkin mielestä köykäisempi kuin vauvoja syövä Fat Bastard ja hilseilevä diskokonna Kultamuna. Guru Pitka on jenkki, joka on kasvatettu intialaiseksi guruksi. Hän on koko maailman toiseksi suosituin guru, koska Myers on näin päättänyt. Elokuva ei vaivaudu esittämään käytännössä, miksi Pitka on kuuluisa, saati sitten minkään sortin ammattilainen millään alalla. Hän vain on guru, joka on kirjoittanut paljon älyvapaasti nimettyjä elämänviisausopuksia (mm. "Lakkaa Lyömästä Itseäsi. Lakkaa lyömästä itseäsi. Mikset lakkaa lyömästä itseäsi?"), minkä vuoksi häneltä pyytävät apua myös julkkikset, joiden nimien mainitseminen kelpaa vitsiksi ("Brad ja Angelina" - aah heh haah!). Pitka osaa myös pitää powerpoint-esityksiä, jotka saavat lyhyenkin filmin tuntumaan eeppiseltä jaarittelulta.

Mike Myers tunnetusti tykkää jääkiekosta ja kannattaa Toronto Maple Leafseja. Tämän vuoksi The Love Guru kertoo siitä, kuinka Leafsien omistaja (Jessica Alba) palkkaa Pitkan neuvomaan avio-ongelmista kärsivää tähtipelaajaansa (Romany Malco). Neuvomisen sijaan Pitka silpoo lemmikin asiakkaan vaimoa jyystävältä isomunaiselta pornoviikseltä (Justin Timberlake), himoitsee avustajansa S/M-kivespussileivoksia, saa norsun kakkaamaan, tappelee kapakassa, ränkkää radiokanavia ja mitä vielä, ilman että millään tällä on mitään muuta tarkoitusta, kuin saada aika kulumaan. Myers lienee testannut komediaansa kuusivuotiailla, sillä pikkulapsilta kiellettyyn elokuvaan ei ole hyväksytty mitään, mikä ei saisi heikäläisiä kikattamaan. Yhtäkään vitsiä ei myöskään ole jätetty käyttämättä. Pitkan penikselle on tapahtunut useampiakin "mainitsemisen arvoisia" asioita, vaikka Pitkalla on ollut siveysvyö 12-vuotiaasta saakka. Kaiken kätkevä metallinen häkkyrä on vähintäänkin maaginen, se kun ei estä edes lyhyenläntää lätkävalmentajaa (Verne Troyer) lyömästä Pitkaa palleille, jos Myers sattuu tarvitsemaan lisää tekosyitä solvata ja hakata pikkumiestä.

Elokuva onnistuu kerran koomisessa ajoituksessa. Lopputekstien alkaessa rullata, perinpohjin nöyryytetty Troyer-parka murjaisee kamerakulmaa etsivälle ohjaajapelle Marco Schnabelille ihan ilman käsikirjoitusta, että hänen kokoisensa ei juuri muuta näe, kuin perseitä. Elokuva itse ei missään vaiheessa nouse tälle älyn ja osuvuuden tasolle, ei lähellekään. Ikään kuin käsikirjoitus ei olisi tekemällä tehty, myös Myersin perinteiset improvisaatiokohtaukset, joissa näyttelijät sekoilevat niin kauan kuin jaksavat, kilpailevat powerpoint-esitysten kanssa tuskallisen teennäisyyden liigassa. Olivatpa vitsit huonoja tai eivät vitsejä lainkaan, Myers/Pitka saattaa käyttää minuutteja selittääkseen, mikä vitsissä oli hänen mielestään hauskaa.

Raivostuttavin piirre näin täyteläisen epähauskassa elokuvassa on se, että sen sisäisessä maailmassa guru Pitka on huumorimiehiä. Useat hahmot naureskelevat jatkuvasti Pitkan mukahauskoille sanaleikeille (kuten nauraa guru itsekin), kehuskellen häntä hassuksi veikoksi... Mike Myers on työntänyt päänsä kaulaa myöten perseeseensä (myös guru Pitka tekee tämän elokuvan aikana, ihan huvikseen) ja menettänyt kirjaimellisesti kaiken todellisuudentajunsa. Jos pornoelokuva yrittäisi saavuttaa tällaisen huonouden tason, sen pitäisi kertoa 70-vuotiaasta 120-kiloisesta yksijalkaisesta mummosta, joka käyttäytyy lätkäjoukkueen pukuhuoneessa kuin 18-vuotias thai-huora.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Myrsky... Precious... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (13 viestiä)

Esso-Tiikeri

14.08.2008 klo 11.39 1 tykkää tästä

No johan on larppaaja-sivari vääntäny tunnekuohuisan arvostelun.
lainaa
stammy

Rekisteröitynyt 30.07.2007

14.08.2008 klo 12.32

Kovaa tekstiä. Yksi tärkeä asia jäi kuitenkin käsittelemättä:

Onko Alba elokuvassa yhtä ihana kuin yleensä?
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

14.08.2008 klo 14.24

stammy kirjoitti:
Onko Alba elokuvassa yhtä ihana kuin yleensä?


Alba ei paljoa pelasta näin peittävissä asuissa eikä siksikään, että neitonen katoaa elokuvasta yli puoleksi tunniksi ilman erityistä syytä. Lätkänpelaajan vaimoa näyttelevä Meagan Good toisaalta on niin seksikäs uimapukukohtauksessaan, että kyseistä kohtausta on päätetty käyttää myös uutislähetyksessä elokuvan alkupuolella -- ennen kuin kyseinen yksityistiloissa tapahtunut kohtaus on edes tapahtunut.
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

14.08.2008 klo 15.39

Suosittelen Jari-Peetä rauhoittumaan, hengittämään syvää ja arvostelemaan seuraavaksi Kung Fu Pandan, joka kaikkine (tahallisineen) Kung Fu kliseineen oli suorastaan loistava elokuva... ainakin originaalipuheilla.
lainaa
Raat0

Rekisteröitynyt 11.04.2007

14.08.2008 klo 16.53

Arcane kirjoitti:
Suosittelen Jari-Peetä rauhoittumaan, hengittämään syvää ja arvostelemaan seuraavaksi Kung Fu Pandan, joka kaikkine (tahallisineen) Kung Fu kliseineen oli suorastaan loistava elokuva... ainakin originaalipuheilla.

Montako kertaa se pitää arvostella?

http://www.v2.fi/arvostelut/viihde/333/Kung-Fu-Panda/
lainaa
stammy

Rekisteröitynyt 30.07.2007

14.08.2008 klo 17.35

Jari-Pee kirjoitti:

Alba ei paljoa pelasta näin peittävissä asuissa

Huh huh. Ei voi kuin ihmetellä Love Gurun tekijöiden kädettömyyttä, kun näin onnettomasti on päässyt käymään. Hukattua potentiaalia...
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

15.08.2008 klo 08.00

Raat0 kirjoitti:

Montako kertaa se pitää arvostella?


Kappas kappas, oli mennyt minulta ihan ohi. Olin tuota jossain vaiheessa etsiskellytkin, mutta kun arvostelua en jostain syystä sitten huomannut, niin oletin, ettei sitä ole vielä arvosteltu.

Kiitos korjauksesta.
lainaa
Tott

15.08.2008 klo 17.25

Vasemmalla Cock Mongler?
lainaa
Flagg

Rekisteröitynyt 13.04.2007

15.08.2008 klo 22.43

Jarilla on näemmä paljon patoutunutta vihaa sisällään.
lainaa
Ville

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.08.2008 klo 20.23

"Ellei reppana parannusta tee, syntyy hän seuraavassa elämässään finniksi huoraavan naaraselefantin välilihaan, jos jumalat armoa suovat."

Aamen.
lainaa
miksu

Rekisteröitynyt 15.06.2008

19.08.2008 klo 09.06

Onhan se elokuvien katsominen työkseen todella vaativaa ja kun vielä saa palkkaa.
lainaa
malakias

24.09.2008 klo 15.40

Jari-Pee kirjoitti:
Jos pornoelokuva yrittäisi saavuttaa tällaisen huonouden tason, sen pitäisi kertoa 70-vuotiaasta 120-kiloisesta yksijalkaisesta mummosta, joka käyttäytyy lätkäjoukkueen pukuhuoneessa kuin 18-vuotias thai-huora.

Paitsi että sehän olisi räkäisen hauskaa. Seuraan mielenkiinnolla milloin tämä idea päätyy jonkun Sacha Baronin juttuun, ellei jopa seuraavaan Austin Powersiin Myersin esittämänä luonnollisesti...
lainaa
Tane

Rekisteröitynyt 26.06.2007

24.02.2009 klo 18.35

oli kyllä tosi huono leffa :D
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova