Kaikki tuntevat joskus olevansa eksyneitä sotahevosia, joita turhauttaa keimailla seksibuutseissa maireille kissoille. Heppa onnistuu laulamaan sydämestä. Hän on vahva, vaikka hän pelkää, ja kesken, mutta hän oppii: tällaista tyttöä ei ole nähtykään! Juuri kun hän löytää harmonian, hän muuttuu läskiksi karikatyyriksi itsestään, koska niin elämä toimii.

Huvipuistossa hepan kaverit ymmärtävät myöhään, että mesta on olemassa, jotteivät masentuneet hyppäisi jyrkänteeltä. Onnekkaasti omista traumoistaan toipunut ääriäidillinen alpakka töräyttää vahvemman version laulusta, joka vaikutti vitsiltä, kun heppa sitä pilkkasi: olemme kaikki pieniä ja hauraita, mutta perheen voi kukin löytää.

Tyypit ovat valmiita kohtaamaan kahta ulottuvuutta uhkaavan varjohirviön, joka ei ole vitsi - ja siinä oli 1. kausi. Nyt kootaan armeija. Huipennus ei petä, jos puhumme yli tunnin mittaisesta viimeisestä jaksosta, jossa on enemmän tarinaa, mielikuvitusta ja musiikkia ja laajempi tunneskaala kuin... seitsemässä edeltävässä jaksossa. Ja useimmissa muissa asioissa tänä vuonna.

Alku on oiva. Moni laulaa sodalle ei, joten se olettamista. Tiimiin on liittynyt vain kuolleeksi luultu keski-ikäinen örkki, jonka selkään lyödään tikari toistuvasti, vaikka kirahvi adoptoi hänet vauvakseen. Heppa tahtoo armeijaan karpaaseja, mutta järkälemäiset kentaurit paljastuvat hepsankeikoiksi. Bongaa varhaiset merkit siitä, että "kiitettävän edustuksellinen" piirretty siirtyy Kinseyn asteikolla kohtaan umpihomo. Myöhemmin mieskalentereita toimittava alpakka yllyttää luomaan fanifiktiota, kun yksi pari virallistetaan.

Mitä muuta merkittävää? Ennen jaksoa 8? Tiedät jos katsoit mainoksen: mustasukkaisuuslaulu. Tärkeät henkilökohtaiset kriisit kaluttiin loppuun 1. kaudella, mutta uudesta asemastaan huolimatta heppa on kateellinen entisen emännän ratsulle ja laulu hauskasti pilkkaa pikkumaisuutta.

Kun huomioon otetaan taiteen historia kivikaudelta eilisaamuun, on naurettavaa vaatia 3-4 hyvää laulua per jakso, paitsi jos sarjan nimi on Centaurworld. Suhtaudun pakkomielteisesti 1. kauteen. Kuvittele 12-vuotiaan näköisen 16-vuotiaan silakan aukovan suuta ja etsivän tukea näkökulmalleen, kun nymfejä jahtaava satyyri julistautui nymfomaanikoksi Disneyn Herkuleksen näytöksessä 1997. Pari vuotta myöhemmin olin kiitollinen hallitun ristiriitaisesta Mulanista omien identiteettikriisien keskellä. En osaa veikata, miten kiitollinen olisin ollut Centaurworldista, jonka 1. kausi on kuin 3 leffaa - parhaasta tyylilajista.

2. kauden hoilotukset kierrättävät vanhaa tai tuovat mieleen kitaran kanssa improvisoivan koomikon. Edes 8. jakso ei sisällä korvamatoja, mutta se on pätevä operetti, joka vanhaan palatessaan juhlii matkan painoa. Unohdetaan musiikki. Muut einekset ovat pöydällä. Toteutus maistuu siltä, että ydintiimi antoi kaikkensa 1. kaudelle, joten he päättivät keskittyä loppuun ja jättää alustamisen työharjoittelijoille. Jaksoissa 1-7 on paljon irtonaista kivaa, mutta tyhjääkin lyödään.

En tiedä, mitä mieltä olen jatkossa mm. fanijaksosta, jota tapitin tunteella. Kesällä alkanut sarja tuskin kommentoi palautetta vielä, mutta sarjan sisäiset fanit inhoavat Wammawink-alpakkaa. Hän on suosikkini koko vuoden fiktiivisistä ja ei-fiktiivisistä olennoista: jos joku väittää rakastavansa sinua ulisematta kuin hän laulussa Before You Go, älä usko. Mistä tahansa vaiheesta puhuttaessa mainitsematta jää yksityiskohtia tyyliin se, että jakso rinnastaa fanien twiitit aborttiin. He näpyttelevät munia. Ulos valuu surkea sikiö, joka mongertaa mitä käskettiin. Normipäivä.

1. kauden tason säilyttäminen saattaa olla fysiikan lakien vastaista. Jos saisin omat 25 vuotta kypsyneet fiktioideani ulos ja joku nyökkäisi, olisi turha toivoa vastaavaa jatko-osaa, ja jos löydät mahtavan stand-up-koomikon, on kiusallista oppia, että hän ensin harjoitteli. Kausi on kehnoimmillaankin parempi kuin viiden tähden Disney-piirrettyjen jatko-osat 90-luvulla. Roiston identiteetin ympärille rakentuva 8. jakso on vahva päätös sarjalle, jos se sellaiseksi jää.


Olen kyllästynyt ihmisiin niin 100%, että rakastan Centaurworldia niin 100%, että katsoisin deepfaken Megan Hiltystä ja varmasti muitakin ääninäyttelijöitä, jos he vaikka roolipelaisivat hahmojaan pöydän ympärillä, joten en olekaan kyllästynyt ihmisiin 100%.