Tuorein sisältö

Dunkirk

Ensi-ilta: 19.07.2017
Genre: Sota
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

20.07.2017 klo 11.00 | Luettu: 15013 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Jos kaipaat biitsille, suosittelen Dunkerquen loputtomia dyynejä. Vaikka siellä olisi 400 000 liittoutuneiden sotilasta, väestöntiheys on matalampi kuin Suomessa tihkusadepäivänä. Akselivaltojen ylivertainen armeijakunta on saartanut liittoutuneet. Mikäli he joutuvat antautumaan, planeetta on Hitlerin. Voi ei: nyt natsit hyökkäävät kolmella lentokoneella ja painostavalla tuomiopäivän kynsienpureskelusinfonialla. Ei hätää: Iso-Britanniasta lähtee yhtä monta konetta vastaiskuun ja muuan pappa päättää noutaa pojat kotiin paatillaan. Tästä Dunkirk kertoo. Pari konetta pörisee taivaalla, tuhat näyttelijää kaatuilee kimpassa ja käpy ajelehtii avomerellä. Esimerkiksi sitä ei näytetä, kuinka natsien jalkaväki pyörittelee peukaloita tapahtumista piittaamatta (?). Historiallisessa taistelussa satoja laivoja upposi, satoja lentokoneita tippui ja kymmeniä tuhansia miehiä kuoli.

Mutkun: leffaa on tarkoitus arvostaa kuin vanhan ajan filmejä ja teatteria. Ohjaaja Christopher Nolan tarkoituksella asettaa rajoituksia, eikä luo ennätyksellistä animaatioarmeijaa. Mukana on aitoa, historiallista sotakalustoa. Lentsikat ovat ilmassa oikeasti ja sillä on arvoa, kun yksinäinen, lähestyvä kärpäsen paska ison kankaan ylälaidassa vaikuttaa vaaralliselta. Laivojen kaatuilu on komiaa. Hetkittäin mittakaavaa koskevat ristiriitaiset signaalit ovat koomisia, mutta se johtunee lähinnä siitä, että tapahtumat näyttävät kiitettävän uskottavilta silloin, kun kameran eteen ei enempää materiaalia mahtuisi. Aamuna, jona Oscar-ehdokkuudet julkistetaan, Nolan päivystää telefoonin vieressä, koska hänen näköradionsa simahti. Eikä hän välttämättä pety.

Tammesta taidolla veistetty Nolan tahtoisi olla oikea poika. Dunkirk on puhdasta Nolania. Aitojen asioiden kuvaaminen aidolle filmille ei tarkoita, että Nolan olisi ennätyksellisen vahvasti kiinni todellisuudessa: insinöörimäinen osaaja ei hengitä hahmojen tahtiin. Enin osa tunnelatauksesta kumpuaa venevaari Mark Rylancesta, jonka vähäeleisyys on aina merkityksiä täynnä. Kun hän äännähti ohjeita nuorukaisille, olin vakuuttunut, että hahmo on sotinut nuorempana ja pysynyt miehenä mittaamattomista tragedioista huolimatta. Pappa täyttää velvollisuutensa selkä suorassa, mikä on teema noin muutoinkin. Muutkin nimekkäät kyvyt lainaavat teokselle karismansa, mutta kasvojentunnistusohjelmistoni mukaan tuntematon rantaporukka koostuu yhdestä poikabändin jäsenestä ja hänen tuhannesta kloonistaan.

Turhantärkeästi ilmaistuna teos on triptyykki, joka sovittaa yhteen kolme aikatasoa. Rannalla kärsitään viikko, venematka kestää päivän ja ilmassa ollaan tunti, mutta tarinat on leikattu yhteen. Nolan tahtoo rytmittää toiminnan tietyllä lailla, joten hän käskee hyväksyä tämän - mikä on loogista ja luontevaa. Viihteellisyyteen rakenne tähtää. Aikatasoleikeillä Nolan luo pari dramaattista rinnastusta, mutta tasaisen piinaavana jatkuva musiikki ja muu mahtipontinen, kukaties yliajateltu äänisuunnittelu ei tue siirtymiä aina. Venevaihe ei tältä kuulostaisi, jos se olisi lyhytelokuva. Taiteellisempi versio tarinasta voisi olla vaikkapa tällainen: hävittäjäräiske tarjoaa kiihkoilua ja vihjailua helvetistä, minkä jälkeen hieman pidempi venevaihe pohdiskelee syntyjä syviä matkalla kohti sitä, minkä jälkeen pisin vaihe sukeltaa tuhansien miesten keskelle osoittaen, miksi he odottavat apua. Eritoten kloonikakaroiden erot avautuisivat paremmin, jos tarinoita ei olisi silvottu, mutta rehellinen episodielokuva olisi taloudellinen itsemurha.

Ehkä sitä on tämäkin. Tämä on kuvataidetta eli motivoituneen katsojan kamaa. En mälsää hetkeä kokenut, vaikka ajatuksille jäi aikaa harhailla: aloin muistella dokumenttia Pingviinien matka, joka muistaakseni, jonkin väittämän mukaan pyrkii salaamaan sen, että yhdessä paikassa pitkään kyykkinyt lauma sontii saatanasti, eikä suinkaan jätä maisemia runolliseen kuntoon. Dunkirk on jokseenkin ainutlaatuinen yhdistelmä realismia ja humpuukia. Se tunne ei välity, että eeppisen sodan ratkaisevat hetket ovat käsillä, mutta loppuvaiheen alleviivaukset tukevat moitteetta sen kokoista konfliktia, jonka Nolan uljaasti visualisoi. Sieluni pärisi kyllä, kun paljastui, ettei pappa yksinään veneile, vaan liikkeellä on lähes yhtä monta venettä kuin nuoruudessani Päijänteellä viikkoa ennen juhannusta. Ittekkin tahtoisin sankarillisesti onkia kymmenen ukkoa kyytiin.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Iced Earth - Incorru... T2 Trainspotting... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (5 viestiä)

RandomSwinger

20.07.2017 klo 17.02 8 tykkää tästä

Hyvä arvostelu ja oikea arvosana. Kyseessä ei todellaakaan ole viiden tähden elokuva, kuten monet "arvostelijat" ovat erehtyneet luulemaan. Musiikki ja äänisuunnittelu on elokuvassa huippuluokkaa mutta pidemmän päälle taukoamaton Zimmerille ominainen pauhu menettää tenhoaan. Volyymia olisi sen sijaan pitänyt laittaa taistelussa nähtyyn kaluston määrään. Tässä hieman Wikipediasta lainattua liittyen Dunkerquen taisteluun:

"Yli 861 alusta osallistui evakuointiin. Näistä 243 upotettiin operaation aikana, mukaan lukien yhdeksän hävittäjää. Britit menettivät 177 lentokonetta puolustaessaan aluksia ja saksalaiset 240. Saksalaiset saivat merkittävän sotasaaliin brittien hylättyä kaiken raskaan sotakalustonsa kuten ajoneuvot ja tykit. Saaliiksi saatiin 880 kenttätykkiä, 310 suuren kaliiperin tykkiä, 500 ilmatorjuntatykkiä, 850 panssarintorjuntatykkiä, 11 000 konekivääriä, noin 700 panssarivaunua, 20 000 moottoripyörää ja 45 000 moottoroitua ajoneuvoa."

Nyt elokuvassa nähdään kolme (3) brittien lentokonetta, puolen tusinaa saksalaista lentokonetta ja jokusen kymmentä britti-paattia. Muu kalusto loistaa poissaolollaan. Arvostan kyllä Nolanin tapaa välttää CGI:n käyttöä mutta skaalan minimalistisuus ei palvele tässä tarkoitustaan, joskin nähdyt ilmataistelukohtaukset ovatkin oivallisesti toteutettu.

3,5/5
lainaa
enkato

21.07.2017 klo 00.51 6 tykkää tästä

jos olis ollu tuhat lentskarii nii sit tää olis ainaskii tuhannen tähden leffa
lainaa
Ville

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

22.07.2017 klo 00.01 4 tykkää tästä

Olen samaa mieltä RandomSwingerin kanssa. Se tosin on sanottava, että vaikka normaalisti en ole sotaelokuvien ystävä, tämän parissa viihdyin ja olisin tiiviin tunnelman saattelemana viihtynyt vielä tunnin pidempäänkin. Kaluston määrä suhteessa elokuvassakin mainittuun miesvahvuuteen (ja todellisuuteen) oli tosiaan erikoinen, mutta kerronnalla niistä vähistä oli kyllä saatu ilo irti. Varsinkin lentokohtaukset olivat erittäin toimivia.
lainaa
Jarno

27.07.2017 klo 16.28 1 tykkää tästä

Itsekin antaisin 3,5 tähteä. Elokuvan jälkeen kuulin sanovani samat sanat kuin kolleega joka oli päivää aiemmin käynyt leffan katsomassa... "okeii..."
Lentokohtaukset olivat melko realistisesti tehtyjä ja nostan hattua, että taisi olla aitoa kalustoa ilmassa. Upeaa katsottavaa. Miinusta, melko autiota kanaalin yllä...ja kanaalissa.

Elokuvan tyyli junnata samoja kohtauksia eri näkökulmasta ei ihan oikein iskenyt. Mielenkiintoinen tapa kieltämättä, mutta ehkä olisi voinut "viihteellisemminkin" tehdä. Myös taustalla oleva mahtipontinen pauhaus ei jotenkin sopinut muihin kuin taistelukohtauksiin ja niitäkin oli melko vähän. Varmaan tällä yritettiin saada painostavaa fiilistä, mutta kun ruudulla kaikki on rauhallista niin yhdiselmä ei oikein toiminut...

Leffan aikana häiritsi mm. se, että Dunkirkissa oli yö kohtauksessa ja sitten siirryttiinkin pikku veneeseen ja olikin taas päivä. Jälkeenpäin tajusin, että siinä ilmeisesti hypittiin päivän aikojen välillä, mutta tämä ei aluksi tullut oikein ilmi, aluksi luuli, että leikkausvirhe...

Mielestäni tässä olisi ollut potentiaalia paljon suurempaan. Äänimaailma oli rautaa. Tarina ja toteutus ei tällä kertaa iskenyt :(
lainaa
vede

28.07.2017 klo 16.50 1 tykkää tästä

Oli ihan mieletön teatterissa, tuntui kun olisi ollut tapahtumien keskiössä mukana. Ei tietysti toimi yhtä hyvin kotisohvalla, sehän on selvä..4 puoli.
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova