Viidakon jättänyt Tarzan on hyväksynyt olevansa lordi John Clayton III. Brittiherra näyttää itsemurhaa hautovan runoilijan ja Matti-Esko Hytösen risteytykseltä: roolin napanneen Alexander Skarsgårdin kanadieetti on muovannut makeat muskelit, mutta läskisoosia olisi tullut maistaa, jottei pääkallo paistaisi läpi lärvistä. Kun hän lopulta ottaa paidan pois ja heiluu liaanissa leikkausten ollessa nopeita, silmä ei ehdi tutkia kuin navan ja leuan väliä, joten Tarzan on läsnä. Leffa on ristiriitainen lukuisista syistä. "Masentunut runoilija" vaikuttaa piruparalta, joka ei löydä paikkaa maailmasta, mikä on tarkoituksellinen signaali, vaikkei entinen apinamies suusanallisesti myönnä tahtovansa viidakkoon. Kun "runoilija" myöhemmin halailee leijonaa ja puhuu norsujen sielukkaista silmistä, sepä muuten on runollista.

Olen nyt maininnut sekunnit, joina Tarzanin ja muun otuksen kuten Janen välillä on kemiaa. Kaikki kärsivät samasta ongelmasta. Jo se on kemiaa, jos näyttelijät vaikuttavat näyttelevän samassa elokuvassa. Alustavaa kemiaa luodaan jättämällä näyttelijät toistensa seuraan. Tämä teos on kiinnostuneempi tarpeettoman mutkikkaan konfliktin selittämisestä. Selittelyn aikana nähdään takaumia, jotka kertaavat Tarzanin elämäntarinan, joten leffa on toivottoman pirstaleinen silloin, kun sen pitäisi meidät vietellä. Vasta puolivälin jälkeen kaksi paria on kokenut sen verran, että osapuolet vaikuttavat toistensa käytökseen. Tarzan ystävystyy alustavasti tohtori-cowboy Samuel L. Jacksonin kanssa. Vähän matkan päässä iso paha Christoph Waltz kiusaa Margot Robbien näyttelemää Janea.

Imperialisti-Waltz kidnappasi Janen houkutellakseen Tarzanin ansaan, koska hän tahtoo murisevien murjaanien timantit. Toivottavasti tahdot opiskella myös suurvaltapolitiikkaa ennen Tarzanin voittoa. Disneyn Tarzan ja Viidakon Ykä palvelevat varmemmin kepeän seikkailuviihteen ystäviä. Yritteliäs tämä versio on. Tarzania on usein kutsuttu vanhentuneeksi hahmoksi ja jopa valkoisen rodun kuvitellun ylemmyyden symboliksi. Uutuus koettaa esitellä näkökulmia. Sankarit ja roistot ovat mustia ja valkoisia ja eri puolilta maailmaa. Jackson vertaa Afrikan meininkiä Yhdysvaltain ongelmiin ja ottaa vastuuta. Tarzan on yhä supersankari, mutta ei täydellinen jeesus.

Kunhan markkinoilta löytyy myös vaihtoehtoja, se on eri kiva fantasia, jossa korsto kantaa sinut metsään mutisten: "it time snu-snu". Jane on neito hädässä. Hän yrittää kiukutella ja huolehtia muista. Hän ehkä onnistuukin, mutta saavutuksen merkitys hukkuu taustatarinan sekavuuteen. Robbie on pirteä ja persoonallinen, joten on sääli, että hänen ja apinamiehen suhde tiivistetään. Disney-version haarovälivitsin vaisu mukaelma on suhteen sielu, muun vuorovaikutuksen ollessa kiiltokuvahalailua ja pakollisia siirtymiä. Jackson esiintyy samassa rennossa seikkailussa kuin Robbie, mutten vanno, että hekään filmasivat samassa valtiossa. Waltz tunnetaan koomisesta mutta uhkaavasta karismasta, mutta setä on parhaimmillaan tahattoman koominen riehuessaan rukousnauhansa kanssa vaarallisena kuin ninja. Tarzan mököttää. Sivurooleissa nähdään mm. uhoamista ja lastenleffasta karannut pellehermanni Jim Broadbent. Kirjoittajat eivät ole tyhmiä, eivätkä tarinankertojia, eikä Harry Potter -ohjaaja David Yates ole selvin päin.

Mieleeni jäi otos, jossa kameramies kipittää kömpelösti hahmojen ympärillä todistaakseen, että materiaali on dramaattista ilman tehosteitakin. Tuotantosuunnittelu on rikasta, kunhan leffa ei ammu yli. Heikosti valaistut animaatioeläimet ovat sitä nolompia, mitä useampia kankaalle työnnetään, mutta lukuisat tyylikkäät, terävät ja korkeakontrastiset otokset pöheiköstä ovat vaikuttavia ja ne tukevat vähäeleisen Skarsgårdin mystisyyttä. Se kiehtova ajatus heräsi, että Tarzan on kokenut enemmän, kuin voimme koskaan ymmärtää... Sitten Tarzan esitti tutun huutonsa. Huutajaa ei kehdata näyttää, koska oikeasti näyttelevä Skarsgård olisi oletettavasti vielä koomisempi kombo kuin on täysin irrallinen oo-lio-li-oo ennen muovista tehostemyrskyä.

Leffalla on viihdyttäviä ja mielenkiintoisia piirteitä; en tahtonut haukotella aluksi, enkä nauraa lopuksi.