Teitpä kuinka suuren vaikutuksen tahansa, lopulta kukaan ei välitä paskaakaan. Tällä väittämällä alkoi ensimmäinen Ted. Jatko-osa ei viisautta muista, vaan uskoo vanhojen temppujen naurattavan entiseen malliin. Osuvia, ylitseampuvia ja pössähtäviä hetkiä yhdistää se, että Ted on totta. Edellisen osan tavoin rento ohjaus ja vastanäyttelijät myyvät tehosteen täydellisesti. Kun Mark Wahlberg törmäilee spermapankissa, päällimmäinen ajatus ei ole se, että vieressä naurava kaveri on elävä pehmolelu. Tediä on parasta verrata tässä vaiheessa persoonallisiin koomikkoihin. Toki haluat nähdä hänet toisenkin kerran, jos on todennäköistä, että hän hirttää itsensä ensimmäisen flopin jälkeen.

Ted on mennyt naimisiin ihmisen kanssa, koska kaikki on nykyään mahdollista Yhdysvalloissa, toteaa elokuva, jossa lelu myöhemmin vertaa itseään ihmisoikeuksia vaativiin "hintteihin tai siis homoihin". Tedin eteneminen elämässä tyssää yritykseen adoptoida lapsi. Valtio luokittelee hänet omaisuudeksi kuin orjat aikanaan. Luotan ohjaaja Seth MacFarlaneen siinä mielessä, etten usko hänen tarkoittavan pahaa, joten olisin mielelläni nähnyt hänet provosoivimmillaan, kun aihe on tavallaan tulenarka. Vaikka oikeussaleissa vierähtää tovi, vähemmistöjen koettelemuksiin viitataan vain ohimennen. Kiihkouskovaiset eivät piekse Tediä Raamatulla, eikä kiihkovasemmisto perusta uskontoa hänen ympärilleen. Konfliktia paisutetaan vain tutulla nörtillä, joka tahtoo yhä kidnapata Tedin.

Mahdollisuuksia polttaa pilveä ei ohiteta. Eikö se jumalauta ole jo laillista Yhdysvalloissa? Toki suomalaisissa komedioissa juodaan viinaa, mutta en muista kohtausta, jossa Maamme-laulu pärähtää soimaan, kun soma neiti ja sisäsiisti mies näkevät Alkon, vaikkei heitä entuudestaan janottanut. Miten he kaksi tapasivat? No, neiti on asianajaja, joka veti kossua pullosta keskellä päivää. Siksi mies luottaa häneen. Mies on nimittäin oluenystävä! Tajusitko vitsin? Minä en.

Family Guyn vuoksi MacFarlane tunnetaan pahimmanlaatuisena harhailijana. Kenties siksi pysähdyin arvostamaan jokaista johdonmukaista hetkeä. Kun Wahlbergin koneelta löytyy "eksoottista" pornoa, hän ja Ted reagoivat paisutellusti, mutta leffa todella tarvitsi keinon ilmaista, että Wahlberg on yksinäinen. Kun he myöhemmin heittelevät viattomia omenoilla, on muistettava, että Wahlberg valitteli juuri, ettei hänen tyttöystävänsä hyväksynyt häntä sellaisena kuin hän on. Vitsi on se, että tyttöystävä oli oikeassa. Kohtaus ei ole niin kamala, kuin miltä se tuntuu.

Ensimmäinen kolmannes käsikirjoituksesta on oikoluettu useimmiten. Sekoilu, viittaukset ja cameo-roolit on rytmitetty hitaampien hetkien kanssa niin, että tarina etenee, toisin kuin se tekee loppupuolella. On arvokasta uskoa, että Wahlberg ja Ted ovat perusjätkiä: on huvittavaa pitää itsestäänselvänä sitä, ettei kumpikaan kehtaa imeä peniksen muotoista bongia. Eräs parin sekunnin takauma paljastaa, että Ted on homostellut vapaaehtoisesti. Vai niin. Paljastus ei muuta mitään: siihen ei reagoida, sitä ei muistella, se yksinkertaisesti tekee muista homo/homofobiavitseistä laimeampia. Tällainen Family Guy -materiaali on valitettavaa, mutta Tedin ja Wahlbergin ystävyyttä sentään kunnioitetaan. Se luo luotettavan pohjan. Jos pojat rauhoittuvat hetkeksi, status quo palautuu vaivattomasti. Seuraava ylilyönti saattaa jälleen yllättää, tai ehkä hitaampi hetki haiskahtaa suorastaan herttaiselta.

Yritykseni katsoa Family Guyta ovat kaatuneet muun muassa siihen, että päähenkilöt muuttuvat psykopaateiksi irtovitsien vuoksi. Kannan kaunaa myös South Parkille, jossa Kyle sanoi kerran, ettei hän välitä rotan persettäkään Kennystä, vaikka tämä on Cartmanin asenne. Jonkun pitää välittää jostakin, tai minäkään en välitä spermakylvyistä ja joukkotappeluista.