Taustatarinan mukaan dinosauruspuisto toimii moitteetta. Mitä tapahtuisi, jos kelvottoman käsikirjoittajan kaavailema monimutkainen kokonaisuus kaikkine asiaan kuuluvine hahmoineen muuttuisi todelliseksi? Korttitalo hajoaisi käsiin harvinaisen nopeasti ja nolosti. Dinosaurukset pääsevät vapaiksi, koska ovi jätetään auki. Kukaan ei ota vastuuta. Supertappavan fantasiasauruksen tilanneet ja sitä valvovat tahot käyvät tiuskimassa tiedemiehelle, että mikä ihme tuo on? Tiedemies kommentoi, että kaikkihan tämä on puhdasta pelleilyä ja en minäkään mitään tiedä. Ehkä dinosauruksia sotilastarkoitukseen kouluttanut turvamiesten kuningas auttaa? Ei pahkeinen. Hänellä on ilkeä ilme. Hän haluaa ratkaista ongelman, mutta tiedämme kyllä, että ihminen tulee tuomita ensisilmäyksellä. Tyydyin hymyilemään; eräs vierustovereistani hytkyi naurusta.

Rytmitajuton, sävelkorvaton ja draamasokea ohjaaja Colin Trevorrow on väsännyt aiemmin vain kankean nollabudjetin tieteiskomedian Safety Not Guaranteed. En yllättynyt, kun Trevorrow parin lupaavan minuutin jälkeen kadotti ymmärryksen tyylistään ja tavoitteistaan. Kaksi veljestä matkustavat dinosauruspuistoon tapaamaan tätiään. Nuorempi on innoissaan. Vanhempi jakaa aikuisten kyynisen asenteen: dinosaurukset on jo nähty. Ehkä tahdomme samaistua lapsen iloon. Laitetaan siis John Williamsin mahtimusiikki soimaan, kun poju näkee sen osan puistosta, joka koostuu kojuista ja kahviloista! Dinosaurusten esittely on rutiininomaista. Nyt nuorempi poika itkee, koska vanhemmat saattavat erota, vaikka vanhemmat näyttivät herttaisen positiivisilta alkumetreillä. Ei palata enää tähän aiheeseen. Toiminta alkaa. Sovitaan, että se onkin vanhempi poika, joka intoilee liikaa.

Karismaattinen Chris Pratt näyttelee action-figuuria. Velociraptoreita kouluttava mies on päähenkilö siinä mielessä, että hänen likimain jännittävät kuvionsa erottavat leffan edeltäjistään. Esimiehellä on rappiosian ilme, joten sankari tietää, ettei kriisitilanteessa kannata ajatella luovasti. Sankari ei kehity tai ole korvaamaton osa tarinaa, mutta muistaakseni hän pelastaa hengen tai pari luotettavalla miehisyydellä. Bryce Dallas Howardin näyttelemällä pikkupomolla on eniten asioita meneillään. Nainen myös kehittyy nipottajasta rennompaan suuntaan. En kuitenkaan osannut ajatella häntä sankarina, koska yritin ymmärtää, miten selkeästi hän on roisto. Hän on uuden tekemällä tehdyn sauruksen valvoja ja täysin pihalla. Anteeksi hän ei pyytele. Hän pääsee pussaamaan, koska mitäpä siitä, jos lemmikkisi tappaa kaikki ja vie suurfirman konkurssiin.

Yhtä tyhmää isompaa pomoa hellitään sankarillisella nuotilla lähinnä kai siksi, että Irrfan Khan on iso nimi Intiassa. Musiikilla alleviivataan myös selkeimmät viittaukset alkuperäisiin tapahtumiin. Uusilla hahmoilla ei ole tunnesidettä niihin, joten voisivatko he turhemmilta tuntua, kun musiikkikin kommentoi mieluummin katsojan tunteita? Hengettömät pojat koettelevat kärsivällisyyttä. Aikuiset osaavat asiansa kuten Transformers-sarjan lukuisat laatunäyttelijät. Eivät he välttämättä yhteisellä aallonpituudella ole, mutta heidät on ostettu syystä.

Kuvasto on luotettavan viihdyttävää Hollywood-tasoa, joka johdonmukaisesti vie katsojan keskelle. Tehosteita ei pihtailla, mutta kuten sopii, aggressiivisista dinosauruksista nähdään usein vain osa kameran keskittyessä ihmiseen. Roboteista on luovuttu, eivätkä tehosteet ole uskottavia päivänvalossa. Elokuva tuntuu piirretyltä siksikin, etteivät dinosaurukset ole enää eläimiä, vaan käsikirjoituksen orjuuttamia käteviä idiootteja ihmisten tavoin. Sen verran laadukasta kuvasto on, että uudelle saurukselle Indominus Rexille rakentuu persoonallisuus, vaikka sen ominaisuudet ovat lopulta yhtä tyhjän kanssa, eikä se ole yhtä jännittävä visuaalisesti kuin Spinosaurus.

Edellisen Jurassic Parkin jälkeen on tehty neljä Transformersia. Kernaammin tämän katsoo. Tätä teosta selkeämmin muistan kuitenkin sen, kun kävimme ensimmäisen osan jälkeen väestönsuojassa katsomassa paikkaa, jossa ninjakoulutukseni alkoi. Näin sieluni silmin, miltä Tyrannosaurus Rex näyttäisi kävellessään kyyryssä kyseisessä tunnelissa; muisto on vahva kuin muistot mummolasta. Jurassic Parkin öinen T-Rex-kohtaus ei petä, kun sen pariin palaa. Harvassa ovat tuoreemmat tehosteet, joiden pariin on pakko palata. Siksi Avatar sai viisi tähteä. Fotorealistisessa animaatioympäristössä olentojen valaistus on yhtä laadukasta kuin fyysisten tehosteiden valaistus.