Inside Llewyn Davis
Ensi-ilta: | 28.02.2014 |
Genre: | Draama, Komedia |
Ikäraja: | 12 |
Eletään 60-lukua. Davisin kumppani on teloittanut itsensä syistä, joita ei tarvitse selittää. Maailma on kylmä ja kyyninen. Tim Burtonin hörhöjä kalpeampi Davis on jo levyttänytkin, mutta yhä hän punkkaa tuttavien sohvilla vailla tietoa paremmasta. Kihtiset, ylimieliset ihmiset sylkevät pahan olonsa Davisin niskaan. Määräänsä enempää sääliä hän ei ansaitse, vaan kuten seitsenvuotiaan kiusaama viisivuotias potkii kolmevuotiasta, hän ylpeydenpuuskissa kiehuu kilttien ihmisten seurassa kenties koska puolustukset laskevat. Syvältä sisältä - mistä musiikkikin tulee - löytyy silti kunnon miehen aineksia. Vastuuntuntoisesti hän yrittää huolehtia salarakkaan abortista ja palauttaa hukkaamansa kissan tuttaville. Hmm.
Surkeammista pässeistä on leivottu miljonäärejä, mutta suosioon ei nousta pelkillä lahjoilla. Davis kelpaa hömppäteollisuuden palvelukseen, mutta onko se taidetta? Leffa kuvaa yleispätevästi taiteellisten alojen "farmiliigoja". Tieto tai luulo mahdollisuudesta menestyä voi olla taiteilijalle kuin haamukipua. Ei pidä yllättyä, että kriitikot eli kirjoittajat pitävät tästä. Davisin elämän analysointi oli varsin luontevaa allekirjoittaneelle, joka voisi tänäkin viikonloppuna hioa kamalaa romaaniaan, mutta jolla todennäköisesti on alitajunnassa Oscar-gaalan live-blogaus-urakka, eli sellaiset asiat kuin "ehdokas DiCaprio työnsi leffassa kynttilän perseeseensä, voisinkohan keksiä hassun kommentin".
Kerronta on perustellusti hidasta ja rönsyilevää. Mielivaltaisesti unohtuvat hahmot ja juonenpätkät tukevat kuvausta miehestä, joka fantasioi jostakin, mutta elää hetkessä näkemättä seuraavaa askelta. Realistisen lohduttomat tunnelmat ovat kelpo pohja niin riipaiseville hetkille kuin huumorillekin. Mukana on hassuja outolintuja Coenien klassiseen tyyliin, kuten John Goodmanin näyttelemä puolikuollut mutta suustaan paha jazz-säkki, mutta tunnelma vaatii enemmän kärsivällisyyttä kuin vaikkapa puhdas komedia Big Lebowski.
Kiittelen visuaalista puolta, mutten tahdo paisuttaa kuplaa. Monet taidefilmit tekevät arkisista hetkistä yhtä aistikkaita kuin tämä teos ja Vangitut, jotka kisaavat kuvaus-Oscarista kenties osittain siksi, että kuvaajat ovat kuuluisia. Kissakohtauksia ihailin, koska kissa ja kameramies vaikuttavat puhaltavan yhteen hiileen, vaikkeivät kissat näyttele. Olennaisin saavutus on Coenien - ei edes käsikirjoitus, vaan - kerronta. Pääosanesittäjä Oscar Isaac on pesusieni, joka imee leffan ansiot itseensä ja sitten hänestä puristetaan musiikkia. Rutkasti möllötystä sisältävä suoritus ei ole erikoinen useimpia yksittäisiä kohtauksia ajatellen, mutta kamera on koko ajan hänessä ja hän on Llewyn Davis; teennäinen mutta vilpitön, itsekäs mutta sielukas, masentunut mutta toiveikas mulkero, jolle toivoin hyvää kuten ihmisille yleensäkin mutten enempää.
Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa
Keskustelut (3 viestiä)
Rekisteröitynyt 07.10.2009
27.02.2014 klo 16.39
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
27.02.2014 klo 16.54
Onko joku Ethan ja Joel Coenin filmi, josta et ole tykännyt?
Menetetty maa ei napannut.
27.02.2014 klo 19.11 4
Onko joku Ethan ja Joel Coenin filmi, josta et ole tykännyt?
Menetetty maa ei napannut.