Puoli elinikää sitten pidin Sylvester Stallonen leffaa Judge Dredd katastrofina. Alkuperäissarjakuvien pohjalta olisi voinut syntyä klassikko tyyliin RoboCop? En muista lehdistä enää paljoa, mutta kun kuulin että uusi leffa Dredd 3D on kovaa kamaa ja iso floppi, tahdoin mukaan levittämään ilosanomaa. Meilläpäin näytöksiä järjestettiin yksi. En saanut lippua. Blu-rayn tilasin, mutta odotettuani sitä pari viikkoa, myyjä meni konkurssiin, tms. Uuden tilauksen tehtyäni kiekko oli jo alennusmyynnissä... Dredd 3D floppasi, koska jumalat ovat sitä vastaan, tai kenties siksi, että kyseessä on taide-elokuva.

Tuomari Dredd valvoo lakia teurastajan asenteella. Hänen näyttelijänsä Karl Urbanin tehtävä on vääntää suupieltä alas ja murista kypärä koko ajan nupissa. Jos tämä sokean oikeuden symboli ylläpitäisi järjestystä, hän olisi selkeästi fasisti ja hirviö. Synkässä tulevaisuudessa toivo järjestyksestä on jo menetetty. Dredd on sankari, koska hän yrittää estää osan pahimmista rikoksista. Yhtä kaikki hän on epäinhimillisempi tappokone kuin RoboCop, jolla sentään on henkilökohtaisia ongelmia. Dredd on action-figuuri. Siinä on yksi syy, miksi kutsun tätä taide-elokuvaksi. Leluja keräilevät finninaamaiset Halon hakkaajat ymmärtävät elokuvan ulottuvuudet ja säväykset paremmin, kuin ihmissuhdekanat ja partaa muotoilevat viininjuojat, jotka sanovat "aivokuollutta sadismia", vaikka he tarkoittavat: "tekotaiteellista paskaa".

RoboCop sopii myös partamuotoilijalle, onhan leffa fiksu satiiri, joka ivaa tilannetta, jossa länsimaiden ongelmat kuten slummiutuminen ja suuryritysten valta ovat riistäytyneet käsistä. Dredd 3D haiskahtaa RoboCopilta, mutta ennen muuta leffa on perustyhmä, visuaalisesti kunnianhimoinen sankarifantasia. Dredd ja naispuolinen tuomarikokelas jumiutuvat kerrostaloon. Ulos ei pääse. Taloa hallitseva huumepomo julistaa sodan, johon Dredd on valmis. Myös Dredd 3D harjoittaa mustaa huumoria, mutta kyse on lähinnä itseironiasta, jolla rajoitetaan jäykän pottapääseikkailun tahatonta koomisuutta.

Rajoittunut ja karu tapahtumaympäristö on suunniteltu ajatuksella. Värimaailma ja valaistus antavat maisemille muotoa ja sielua, mikä korostuu 3D-versiossa, jota laadukkaampaa saa etsiä. Ykkösjekku on se, että huumepomon hittituote nopeuttaa ajattelua, eli hidastaa tapahtumia. Hidastetut hetket joina iho löllyy, savu kierii, luodit tekevät vahinkoa, veri purskahtelee ja lasinsirpaleet kimaltelevat ovat suorastaan hartaita. Jos ystävällä on 3D-telkkari, mutta ystävällä ei, suosittelen ystävyksille ystävyyden harjoittamista.

Tarinan osalta Dredd 3D muistuttaa hämmentävän paljon tapausta The Raid: Redemption. Lainvalvojat etenevät tornitalossa, jossa pahuus on pesinyt pitkään rajoituksetta. Jopa monet yksityiskohdat täsmäävät, mutta toisiaan leffat eivät kopioi, sillä ne tehtiin samaan aikaan. Dredd 3D on kiiltokuvamaisempi vaihtoehto. Kirjaimellisen kiiltelyn ohella hahmot ja tapahtumat ovat hollywoodmaisia. Dreddin märkäkorvakollega on telepaattimutantti, jonka kyvyistä irtoaa hömppäsisältöä toiminnan mausteeksi. Pääpahis on arpinen psykopaattiämmä. Lena Headeyllä on komea ilme siihen tarkoitukseen. Vaikka olen juuri katsonut tuotantokauden verran Game of Thronesia, jossa Headey näyttelee samalla ilmeellä psykopaattileidiä, en valita. Ilme on loistava laukaisualusta: Headey tekee heti vaikutuksen, kun hän lisäksi liikuttaa naamaa.

The Raid voittaa kaksintaistelun ylivoimaisesti intensiivisyytensä johdosta. The Raid on eloonjäämistaistelu, jossa mennään vaikka lattian läpi jos siltä tuntuu. Dredd 3D on hyvin väkivaltainen raina, mutta se on sitä lavastetusti ja episodimaisesti. Pidin elokuvaa tasaisen viihdyttävänä, mutta en lainkaan jännittävänä: Dredd itse on lähes haavoittumaton ja hänen pikku pyssynsä sylkee vaikka napalmia, jos se on hauskaa. Silmäkarkki on juhlavaa. Muu sisältö ei sitä pilaa.