Hobitti - odottamaton matka (The Hobbit: An Unexpected Journey) on lähes sama elokuva kuin Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit. Leffojen välissä mestari Peter Jacksonin päähän putosi 11 Oscaria. Entinen Jackson löysi viihteellisen ytimen J. R. R. Tolkienin rikkaasta mutta rönsyilevästä romaanista: pois silpoutui muun muassa turha hihhuli Tom Bombelibim. Uusi Oscar-Jackson juhlii hihhulivelho Radagast Ruskeaa yrittäessään paisuttaa ohutta kirjaa. Miksi? Miksi Jacksonin King Kongissa on puolet enemmän toimintaa kuin tarvitaan? Miksi Jacksonin draamajännäri Oma taivas näyttää Super Mario Galaxylta? Siksi, että Jackson on niitä taiteilijoita, joiden tulisi kärsiä, taistella ja tehdä kompromisseja, eikä saada absoluuttista valtaa.

Koska Odottamaton matka on kierrätystä, koin ylilyönnit piristävinä. Ruskealla pöpivelholla on pulunkakkaa naamassa ja menopelinä pupureki. Jos tämä ei kuulosta erikoiselta, katsopa HFR 3D -versio. Kun sekuntiin mahtuu kaksinkertainen määrä kuvia perinteisiin elokuviin verrattuna, näkymät ovat uskottavampia. Useat asetelmat ovat käsinkosketeltavia - mukaanlaskien pulunpaskavelho! Kakka olkoon esimerkki siitä, miksei leffa vaikuta yhtä tasaisen tyylikkäältä kuin 3D-filmit Hugo ja Prometheus. Huippukohdat ovat joka tapauksessa jotakin uutta ja uljasta: pelkäsin siementäväni housuni kylmiä väreitä kokiessani. Moni on ruikuttanut, että HFR saa tapahtumat näyttämään teatterilta. Eikös teatteri ole vähän niin kuin elokuvaa, mutta se tapahtuu oikeasti edessäsi? Jos teatterissa lennetään tyylitellysti pupureellä, lähden minä teatteriin, niin yksinkertaista tämä on.

HFR 3D tehostaa eniten joukkotaisteluita (eräs takauma on puhdas pikkupojan unelma) ja muuta toimintaa, sekä lähikuvia hirviöistä. Klonkku teki yhtä suuren vaikutuksen kuin kymmenen vuotta sitten. Tahdoin kikattaa, sillä ei tämmöinen iljetys ole ennen ollut näin totta! Tahdon nähdä nämä hetket uudestaan, mutta koska tarina on puuduttava, en ole varma tahdonko antaa silmilleni persettä. Lumoava Avatar kärsi nähdäkseni vain siitä, että tarina oli pikakelausta: olisin tahtonut tunnin lisää. Hobitista voisi leikata tunnin ihan oikeasti.

60 vuotta ennen Sormuksen ritareita Gandalf ja 12 kääpiötä hyökkäävät Bilbo Reppulin asuntoon, ryöstävät muonat ja kysyvät lähdetkö taistelemaan lohikäärmettä vastaan. Kävely alkaa, eikä lopu. Jokainen kohtaus on pitkitetty. Useiden katselukertojen jälkeen arvostan yhä vahvemmin sitä, miten rauhallisesti Sormuksen ritarit alkaa: on arkea, hulluttelua ja säkenöintiä lasten silmissä. Kontu heräsi eloon. Uskottavuus tehosti kaikkea myöhempää. Myös Odottamaton matka hidastelee Konnussa, mutta ei ulkona vaan Bilbon mökissä. Tämä on sitä teatteria. Näkymät ovat ahtaita ja rajoittuneita. Vaikka tunnelmat ovat hupsuja, ovat ne myös hieman teennäisiä. Martin Freeman on miellyttävä Bilbo, Ian McKellen on Gandalf ja kääpiöt ovat velikultia, joten seikkailun itsensä pitäisi olla tosi jännä!

Paitsi että se on jo nähty. Ei siinä mitään, jos sankarit kävelevät taas kohti vuorta tavoittamatta sitä, mutta kun pysähdyspaikat ja monet yksityiskohdatkin ovat samoja. Ihanko totta Gandalfin on taas seisottava sillalla jättiluolassa jättihirviön edessä? Jackson lihottaa tarinaa Tolkienin muistiinpanoilla, mistä seuraa lisää yhtäläisyyksiä. Sauronin paluu ei ole vielä varmaa, mutta tutut hahmot keskustelevat asiasta tutussa paikassa. Toisto ei opeta uutta, vaan tekee alkuperäistrilogiasta vähemmän uniikin. On kiinnostavaa nähdä kuinka Bilbo saa tietyn sormuksen, mutta noin muuten Keski-Maa tuntuu ahtaammalta tämän elokuvan vuoksi.

Trilogian avauksen idea on taas se, että ne ystävystyvät jotka kävelevät jatkossakin. Tällaiset teemat joilla kohtauksista tehdään kokonaisuus eivät ole vetelän käsikirjoituksen vahvuuksia. Bilbo unohtuu eräässä vaiheessa taustalle noin tunniksi. Kääpiöiden johtaja vaikuttaa rasistilta tylyttäessään Bilboa, joka on ihan kiltisti kipitellyt ja kuunnellut jaarittelua kuten kääpiötkin. Toteutuksen ansiosta tunnelmissa on usein tuttua taikaa, mutta huonosti suunniteltu on puoliksi tyritty. Mikä siinä muka mättää, kun kiva poppoo ajautuu mahtavaan mäiskeeseen? Ainoastaan se, että kun kirjoittaja on maalannut sankarit nurkkaan, ulkopuolinen taho tulee yllättäen apuun - aivan kuten jokaisessa aiemmassakin toimintakohtauksessa...

Tätä porukkaa seuraisi mielellään elokuvassa, jota ei ole vaivalla tyritty kuten kahtia jaettu. Jos oikein muistan, materiaalia ei ole enää paljoa, joten todennäköisesti seuraavassa osassa nähdään Legolasin puoli tuntia kestävä cameo-suoritus ja semmoista. Näyttää pahasti siltä, ettei tämä ole uusi trilogia, vaan encore-trilogia.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa