Tuorein sisältö

The Raid: Redemption

Ensi-ilta: 22.08.2012
Genre: Toiminta
Ikäraja: 18
Jari Tapani Peltonen

27.08.2012 klo 21.15 | Luettu: 23561 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ainahan se on mielessä. Joskus sen sanonkin: tykittävimmät toimintafilmit taotaan Aasiassa. Indonesialainen The Raid: Redemption (Serbuan maut) on merkittävä jytky jopa maanosan tasoon nähden, joten ilosanoma tavoittaa suomalaisetkin nyt eikä pääsiäisenä 2018. Pahis nauttii niskalaukauksista. Hyvis pussaa vaimon masua. Heillä siis on eroja. Asiaan: kun poliisien erikoisyksikkö iskee pahiksen isännöimään kerrostaloon, kaikki menee pieleen. Budjetti on suomalaisten draamojen luokkaa, mutta lopputulos on ratkaisevasti tyydyttävämpi kuin lähes sata kertaa tyyriimpi The Expendables 2, joka sekin erottuu edukseen länsimaisesta keskinkertaisuudesta.

Nyt tulee sanoja: kiihkeä, brutaali, hikinen, tuskallinen, säälimätön. Lattioita ei ole lakaistu, seiniä ei pyyhitty. Poliisit ampuvat aseettomiakin jos tekee mieli. Monet vammat eivät kaada uhreja heti, vaan porukka sotii ikään kuin henkensä edestä. Julmuutta ei peitellä. Muutamat leikkaukset seuraavaan kohtaukseen kun jollekin on käymässä ohraisesti vain korostavat karuutta: jos et itse aio järkyttyneenä kääntää katsetta, elokuva näyttää mallia pari kertaa. Sievistelevät PG-13-elokuvat kuten James Bondit ja makeilevat komediat kuten The Expendables 2 ovat moraalittomia vääristellessään väkivallan merkitystä! Tuo oli innostunut kaksinaismoraalinen lausunto. Väkivaltaa katsotaan, koska olemme apinoita, mutta kun väkivallan avulla luodaan kouraisevia tunnelmia, voimme viisastella, että tällainen taide muistuttaa väkivallan olevan tosi tuhmaa.

Päähenkilö on pahvia. Näyttelijä on valittu fyysisten taitojen perusteella. Kuitenkin hän vähitellen ansaitsee tulla kannustetuksi niiden tunnelmien vuoksi. Kaaos luodaan yhdistelemällä uskottavuutta ja älyvapautta silmää räpäyttämättä. Nopeat koruttomat kuolemat ja haavoista pursuava visva ovat sotaelokuvien temppuja, mutta hupsista vaan, kohta ninjapoliisi tekee showpainiliikkeitäkin piestessään viidakkoveitsellä huitovia huumehörhöjä. Tämä on parasta hienoutta.

Suoraviivaisinkin pätkä tarvitsee hieman viitteellistä sisältöä. Tässä aasialaiset eivät onnistu keskitasoa paremmin, mutta The Raid: Redemption onnistuu. Joutavaa tarinaa ja hahmoja en sanalla kiittäisi, jos tämä olisi jännäri, mutta vaatimukset muuttuvat, kun toiminnan ja hidastelun suhde on päinvastainen kuin yleensä. Miksi ratsia on käynnissä ja mikä siinä mättää, tämä selitetään jaarittelematta. Jännitteitä syntyy. Tapahtumaympäristölle rakentuu sielu. Poliiseja on parikymmentä ja pidätettäviä pahiksia on vain kolme, mutta talo on täynnä epämääräistä sakkia, joista jokainen ei ole psykopaatti. Skenaariossa on samoja sävyjä kuin uutisessa slummimassojen ja mellakkapoliisien yhteenotosta, paitsi ettei näillä kytillä ole kumiluoteja. Sanomaa en etsinyt, tahdon vain kiitellä johdonmukaista kokonaisuuden virittelyä.

The Expendables 2:n ollessa toimintafanien lähimuistissa, kysyn: ketkä siinä todella todistivat olevansa toimintaelokuvan tekijöitä? Hyväksyttäviä vastauksia on muutama, mutta monet huippuhetkistä olivat lyhyitä. Usein elokuvassa vain käveltiin aseen kanssa haavoittumattomana. Joo, oli se kivaa: toiminnasta jopa sai selvää. Jos The Expendables 2 on mannaa taivaasta, The Raid: Redemption on varmaankin messias: fyysisesti lahjakkaat näyttelijät turmelevat toisensa ajan kanssa kameramiesten vauhkoillessa heidän mukanaan huomio tiukasti olennaisessa. Rymistely on kekseliästä. Rajoitetusta ympäristöstä otetaan paljon irti. Tunnelma vain tiivistyy, kun kaaoksesta siirrytään kissa- ja hiirileikkiin. Tällaisten elokuvien pitäisi olla tällaisia. Femma on varattu omaperäisille yllätyksille.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Café de Flore... Cosmopolis... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (12 viestiä)

Possumi

27.08.2012 klo 23.17

Jokos tämä löytyy bluureinä, kun ei oikein missään teatterissa kerennyt/pystynyt tätä näkemään?
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

27.08.2012 klo 23.20

Possumi kirjoitti:
Jokos tämä löytyy bluureinä, kun ei oikein missään teatterissa kerennyt/pystynyt tätä näkemään?


Jep, viime viikolla julkaistiin.
lainaa
KrpSpurdo

27.08.2012 klo 23.43

Asiallinen leffa. Ehdottomasti pisteensä ansainnut.
lainaa
miiguli

Rekisteröitynyt 09.07.2012

28.08.2012 klo 02.33

Kovimmat tähdet, mitä oon Peltosen nähnyt antavan.
lainaa
Jomppa

28.08.2012 klo 07.26

Tähtien arvonen. Suosittelen kyllä toiminta faneille. Oli kova pläjäys.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

28.08.2012 klo 11.10 1 tykkää tästä

miiguli kirjoitti:
Kovimmat tähdet, mitä oon Peltosen nähnyt antavan.


Onhan näitä: http://www.v2.fi/viihde/elokuva-tv/selaa.php?genre=&lette
lainaa
asdasddsa

28.08.2012 klo 14.20

Aivan samaa mieltä Peltosen kanssa, ihan sairaan hyvä leffa.
lainaa
jerps

28.08.2012 klo 23.52

Oli kyllä parasta toimintaa mitä on tänä vuonna tullut nähtyä. Omalla kohdalla työni puolesta parasta on se että kyseisessä elokuvassa ei tarvitse lisenssiavaimia elokuvateatterin serverillä, joten se pysyy siellä säilössä katsomisvalmiina hamaan loppuun saakka. Tullut katsottua enemmän kuin liikaa varsinkin kesän aikana, ei muut toimintaleffat oikein tunnu miltään tuon jälkeen.
lainaa
Hattiwatti

Rekisteröitynyt 24.08.2008

29.08.2012 klo 15.18

Kylläpä tämä sitten kai täytyy katsastaa.
lainaa
foundNirvana

Rekisteröitynyt 21.05.2009

31.08.2012 klo 15.29

Olihan tämä ihan viihdyttävä, kun äsken katsoin. Mukavaa, että kerrankin hakkaamisen/ampumisen jäljet näkyvät kunnolla. Ei tätä kyllä toista kertaa jaksaisi, en tosin ole lajityypin ystäväkään.
lainaa
RandomSwinger

02.09.2012 klo 12.04

Tätä juurikin jaksaa katsoa monesti. Teknisesti yksi parhaista väkivaltaelokuvista miesmuistiin. Ainoa miinus CGI pyssyttelystä, veriroiskeista, sekä mielettömän finaalimyllyn puutteesta.
lainaa
jokukummaheebo

28.02.2015 klo 01.40 4 tykkää tästä

Vanha arvostelu mutta kommentoin silti. Vielä nytkin, vuonna 2015 ja jatko-osan ollessa ulkona tämä on 2000-luvun kiistattomasti paras toimintaleffa ja nousee helposti kärkikastiin diehardin, hardboiledin, lethalweaponin, johnrambon ym seuraan. Kaikesta turhasta riisuttu, lässytysvapaa mättötuokio ja aika hujahtaa ohi kuin siivillä. Täydellinen nollausleffa ja kestää useankin katsomisen suoraviivaisuutensa ansiosta.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova