Provosoinnin täytyy purra muttei vereslihalle. Sacha Baron Cohenin järsiessä pakarani eivät puudu eivätkä haavaudu. Kun hän intoilee teinipoikien seksuaalisesta hyväksikäytöstä, hän ei kuvaile vaan vihjailee, ja kun hän työntää kätensä synnyttävään naiseen, penetraatiota ei seurata törkeimmästä vaan hauskasta kuvakulmasta.

Törky pitää pinnalla komedian Diktaattori (The Dictator), joka on hitusen parempi diili kuin oli Ali G Indahouse, jonka sain marketista kun ostin kolme tuubia Pringlesejä. Indahousen tavoin Diktaattori on hutera, huono elokuva. Olipa vitsin huipentuma arvattavissa puoli tuntia tai viisi sekuntia etukäteen, kriitikolla on oikeus ruikuttaa heikosta ajoituksesta. Se on vitsi, kun amerikkalaiset luulevat terroristeiksi ulkomaalaisia, jotka puhuvat innostuneesti omaa kieltään. Se on rautalankaselitys, kun ulkomaalaiset alkavat virnistellä pirullisesti ilman syytä. Ajoitus toimii lähinnä pikavitseissä, joissa idea esitellään (esimerkiksi: kohta jonkun päähän paskannetaan) ja huipennus tulee saman tien.

Kenraaliamiraali Aladeen on fiktiivisen maan diktaattori, joka jakaa arvot Boratin kanssa, mutta on hyväntahtoista reportteria ylimielisempi aurinkojumala. Leveä virnistely tekee hahmosta omanlaisensa, mutta toisaalta mieleeni palautui Mike Myersin Love Guru. Kun hahmo ei täysin toimi, luolamiesvaisto saattaa tuumia, että tuokin virnistelijä varmaan luulee olevansa hauska. Aladeenille on väsätty taustatarinaa siinä missä Baron Cohenin edellisille, mutta tästä hahmosta, jota ei ole tarpeen näytellä uskottavasti, tuli kokoelma diktaattorikliseitä. Aladeen on Mister Mallorcaa reippaasti hauskempi sketsihahmo. Jos tarina vaatii muuta kuin ahdasmielisyyttä ja kukkoilua, Baron Cohen lakkaa näyttelemästä Aladeenia. Taputuksia Sachalle ja Mikelle, mutta määrättömän montaa elämää suurempaa hahmoa ei yksi koomikko voi luoda.

Diktaattori matkustaa Yhdysvaltoihin. Hän joutuu kadulle, kun hänet syrjäytetään salajuonella. Häntä auttaa Anna Farisin näyttelemä maailmanparantajafeministi, mikä on hervoton idea. Nainen on rasistinen vain valkoisia miehiä kohtaan. Hän tuntee ylemmyyttä pyörittäessään puotia, jossa myydään orgaanista pökkistäniläistä pöllimällimönjää tai jotakin. Tietenkin juuri hän tekee parhaansa auttaakseen identiteettinsä salaavaa Aladeenia, vaikka tuo ihana väärinymmärretty ulkomaalainen mies suoltaa pahimmanlaatuista vihapuhetta.

Idealla ei tehdä paljoa. Leffa tyytyy ja hyytyy helppoihin vitseihin. Aladeen haukkuu lyhyttukkaista kainalokarvanaista pojaksi, mistä "huolimatta" hänellä alkaa jöpöttää. Mitä homovitseihin tulee, tämä on hauska läppä (varsinkin koska Faris näyttää omastakin mielestäni viehättävältä), mutta tässäkö tosiaan oli kaikki, mitä leffa tahtoo tehdä vihervasemmistofeministillä? Yhtä pinnallisesti pilkataan korruptoituneita riistoporvareita. Sanoma säästetään noloon loppusaarnaan.

Tavallaan komedioiden kliseitä pilkataan, mutta kliseen tai kahden kääntäminen päälaelleen ei mitätöi kliseisyyttä. Sen voi usein aistia, mikä on improvisoitua ja mikä keksimällä keksittyä. Boratille ja Brünolle tuli annettua paljon anteeksi, koska varsinkin Brünon tapauksessa se oli vakuuttavaa, kuinka puolifiktiivisistä irtosketseistä järjesteltiin oikea tarina hahmonkehityksellä. Kummaa miten samat tekijät - ohjaaja, tähti, kirjoittajat - eivät yllä samaan, vaikka kaiken saa nyt keksiä.

"Vähän sinnepäin" -asenteessa on se kiva puoli, että hauskat jutut - jutut, jotka ovat hauskoja, koska katsoja on viaton kikattava impi, jota tuhmat pojat kiusaa - tulevat joskus kulman takaa. Mikään aihe ei ole pyhä Baron Cohenille. Seuraan häntä uskollisesti kuin South Parkia ja sen tekijöitä, vaikkei näille herroille mikään vitsi ole liian huono.


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa