Dragon’s Dogma
Arvioitu: | Xbox 360 |
Genre: | Roolipelit, Toimintapelit |
Pelaajia: | 1, moninpeli |
Ikärajoitus: | 18 |
Kehittäjä: | Capcom |
Julkaisija: | Capcom |
Julkaisupäivä: | 25.05.2012 |
Pelin kotisivut |
Mystisten petojen temmellyskentällä
Dragon’s Dogma on sekoitus perinteisiä japaniroolipelin aineksia, miltei Skyrim-tasolle yltäviä maisemia ja mehukkaita juonenkäänteitä silmittömällä väkivallalla höystettynä. Peli on mm. Resident Evil 4:n ja Devil May Cryn takana olevan tuottajakaksikon Hideaki Itsunon ja Hiroyuki Kobayshin käsialaa. Capcomin muihin peleihin rinnastettavia samankaltaisuuksia siis löytyy.
Tarina alkaa pienestä kalastajakylästä Gransys-nimisessä maailmassa, jossa aamu valkenee tavallisena ja kirkkaana. Ikävä kyllä sankarimme rakkaaseen kotikylään hyökkää yhtäkkiä lohikäärme, jonka miehemme/naisemme päättää armottomasti pilkkoa kilon paloiksi. Ruipelo ei kuitenkaan pärjää otukselle, ja tämä brutaali hirviö ahmaisee sankarimme sydämen. Mitäpä muutakaan siinä voi, kuin Ylösnousseen nimen saaneena lähteä matkalle teurastamaan suomuista mölliä ja hakemaan tuiki tärkeää sisäelintään takaisin.
Peli etenee tavalliseen malliin tehtäviä suorittamalla. Osa tehtävistä on mielekästä ja mukaansatempaavaa juonenkuljetusta, osa on “keräile, saata, tapa”- tyyppistä haahuilua. Juosten alueet tulevat nopeasti tutuiksi, sillä muita keinoja liikkua paikkojen välillä ei oikeastaan ole. Maailma osoittautui pienemmäksi, mitä se olisi potentiaalisesti voinut olla - etenemistä kuitenkin hidastavat kaikenmoiset ryövärit ja välillä kiukustuttavan voimakkaat vastukset. Pomotaistelut mystisten otusten parissa ovat nannaa - niistä löytyy välillä askarreltavaa ja pohdittavaa useammaksikin hetkeksi.
Yksi pelin vahvoista puolista on ehdottomasti pawn- eli kätyrisysteemi, jossa saa valikoida mukaansa turpasaunaan kolme erilaista sivuhahmoa. Pelaaja tekee päähahmon lisäksi yhden kätyrin, joka siirtyy suoraan tilaan, josta toiset pelaajat voivat käyttää sitä vapaasti. Samasta tilasta pelaaja poimii itselleen kaksi kätyriä lisää, ja mikäli naamat alkavat kyllästyttää, voi tarvittaessa hakea uudet kätyrit tilalle. Etenkin pomotaisteluissa ja suurten laumojen vyöryessä päälle näistä kamuista on kovastikin apua.
Luokkapohjainen hahmojärjestelmä on toimiva systeemi. Eri luokkien välisiä ominaisuuksia ja aseita on myös mahdollista yhdistellä jossain määrin, joten säätämään ja näpertelemään pääsee. Grafiikat ovat pelissä tavanomaista sorttia, joten siisti ulkoasu on lähinnä tekstuurien ansiota. Tunnelmanluonti on onnistunut hyvin - kun hämärä laskeutuu, alkaa oikeasti jännittää, montako terävähampaista sutta tulee polulla vastaan. Grafiikkamoottori suoltaa savua kuitenkin ikävästi silloin, kun hahmoja on ruudussa kerralla enemmän kuin kymmenen tai joku on loitsinut mahtipontisesti. Klippailua ja bugisuutta esiintyy huomattavan paljon ja viholliset piirtyvät kuvaan usein vasta pelottavan lähellä.
Välillä sisällön kierrättäminen hankaa mieltä kuin hiekkapaperi kannikoita. Kun samat vastustajat ilmestyvät samoille paikoille kerta toisensa jälkeen ja vielä haukkaavat osan HP:sta, on usein kiitollinen siitä, että mukana on edes yksi maagi tekemässä parannusloitsujaan. Etenkin useamman peräkkäisen saman reitin varrelle päätyvän tehtävän jälkeen on huumorin määrä heikoilla. Varusteshoppailu tehtävistä saatujen kultakolikoiden voimin on kuitenkin mitä parhainta jälkiterapiaa.
Ääninäyttely taas on ilahduttavan tasokasta, vaikka välillä onkin rasittavaa kuulla miten joku kätyreistä “on hahmottanut alueen” tai “varoittaa astumasta liian lähelle” tai kenties “varoittaa goblineista”. Perässä kulkevat tyypit ovat siis käteviä taisteluissa ja tavaroiden kantamisessa, mutta juttuseuraksi heistä ei juuri ole. Myös kätyrien käytös on välillä raivostuttavaa, kun jengi juoksee päin pläsiä tai seisoo tiellä kuin lauma lahnoja, lomautettuja lobotomiapotilaita. Tarina kuitenkin jaksaa vetää puoleensa niin, ettei peli-innostus pääse helposti hiipumaan.
Dragon’s Dogma sisältää paljon puutteita - mutta myös muutamia herkkuja ja lupauksia tulevien japaniroolipelien suunnasta. Tunnelma on vertaansa vailla ja kehittyy juonen mukana vain parempaan suuntaan. Peliä voi suositella sekä japaniroolipelejä jo pelaaville, niihin joskus kenties pettyneille, että genreen vasta tutustuville, sillä Dragon’s Dogmalla voi olla heille kaikille jotain tarjottavaa.
Tarina alkaa pienestä kalastajakylästä Gransys-nimisessä maailmassa, jossa aamu valkenee tavallisena ja kirkkaana. Ikävä kyllä sankarimme rakkaaseen kotikylään hyökkää yhtäkkiä lohikäärme, jonka miehemme/naisemme päättää armottomasti pilkkoa kilon paloiksi. Ruipelo ei kuitenkaan pärjää otukselle, ja tämä brutaali hirviö ahmaisee sankarimme sydämen. Mitäpä muutakaan siinä voi, kuin Ylösnousseen nimen saaneena lähteä matkalle teurastamaan suomuista mölliä ja hakemaan tuiki tärkeää sisäelintään takaisin.
Pitkiä kävelyretkiä auringonlaskussa
Peli etenee tavalliseen malliin tehtäviä suorittamalla. Osa tehtävistä on mielekästä ja mukaansatempaavaa juonenkuljetusta, osa on “keräile, saata, tapa”- tyyppistä haahuilua. Juosten alueet tulevat nopeasti tutuiksi, sillä muita keinoja liikkua paikkojen välillä ei oikeastaan ole. Maailma osoittautui pienemmäksi, mitä se olisi potentiaalisesti voinut olla - etenemistä kuitenkin hidastavat kaikenmoiset ryövärit ja välillä kiukustuttavan voimakkaat vastukset. Pomotaistelut mystisten otusten parissa ovat nannaa - niistä löytyy välillä askarreltavaa ja pohdittavaa useammaksikin hetkeksi.
Yksi pelin vahvoista puolista on ehdottomasti pawn- eli kätyrisysteemi, jossa saa valikoida mukaansa turpasaunaan kolme erilaista sivuhahmoa. Pelaaja tekee päähahmon lisäksi yhden kätyrin, joka siirtyy suoraan tilaan, josta toiset pelaajat voivat käyttää sitä vapaasti. Samasta tilasta pelaaja poimii itselleen kaksi kätyriä lisää, ja mikäli naamat alkavat kyllästyttää, voi tarvittaessa hakea uudet kätyrit tilalle. Etenkin pomotaisteluissa ja suurten laumojen vyöryessä päälle näistä kamuista on kovastikin apua.
Luokkapohjainen hahmojärjestelmä on toimiva systeemi. Eri luokkien välisiä ominaisuuksia ja aseita on myös mahdollista yhdistellä jossain määrin, joten säätämään ja näpertelemään pääsee. Grafiikat ovat pelissä tavanomaista sorttia, joten siisti ulkoasu on lähinnä tekstuurien ansiota. Tunnelmanluonti on onnistunut hyvin - kun hämärä laskeutuu, alkaa oikeasti jännittää, montako terävähampaista sutta tulee polulla vastaan. Grafiikkamoottori suoltaa savua kuitenkin ikävästi silloin, kun hahmoja on ruudussa kerralla enemmän kuin kymmenen tai joku on loitsinut mahtipontisesti. Klippailua ja bugisuutta esiintyy huomattavan paljon ja viholliset piirtyvät kuvaan usein vasta pelottavan lähellä.
Miekka tanassa metsälle
Välillä sisällön kierrättäminen hankaa mieltä kuin hiekkapaperi kannikoita. Kun samat vastustajat ilmestyvät samoille paikoille kerta toisensa jälkeen ja vielä haukkaavat osan HP:sta, on usein kiitollinen siitä, että mukana on edes yksi maagi tekemässä parannusloitsujaan. Etenkin useamman peräkkäisen saman reitin varrelle päätyvän tehtävän jälkeen on huumorin määrä heikoilla. Varusteshoppailu tehtävistä saatujen kultakolikoiden voimin on kuitenkin mitä parhainta jälkiterapiaa.
Ääninäyttely taas on ilahduttavan tasokasta, vaikka välillä onkin rasittavaa kuulla miten joku kätyreistä “on hahmottanut alueen” tai “varoittaa astumasta liian lähelle” tai kenties “varoittaa goblineista”. Perässä kulkevat tyypit ovat siis käteviä taisteluissa ja tavaroiden kantamisessa, mutta juttuseuraksi heistä ei juuri ole. Myös kätyrien käytös on välillä raivostuttavaa, kun jengi juoksee päin pläsiä tai seisoo tiellä kuin lauma lahnoja, lomautettuja lobotomiapotilaita. Tarina kuitenkin jaksaa vetää puoleensa niin, ettei peli-innostus pääse helposti hiipumaan.
Kuinka kesyttää lohikäärme
Dragon’s Dogma sisältää paljon puutteita - mutta myös muutamia herkkuja ja lupauksia tulevien japaniroolipelien suunnasta. Tunnelma on vertaansa vailla ja kehittyy juonen mukana vain parempaan suuntaan. Peliä voi suositella sekä japaniroolipelejä jo pelaaville, niihin joskus kenties pettyneille, että genreen vasta tutustuville, sillä Dragon’s Dogmalla voi olla heille kaikille jotain tarjottavaa.
Dragon’s Dogma (Xbox 360)
Petojen lahtaamista keskiaikaisen makuisessa fantasiauniversumissa.
- tunnelma ja juoni
- pomotaistelut
- kätyrit
- tehtävät
- grafiikan väsähtäminen
- kätyrien paikoin kehno tekoäly
- sisällön kierrättäminen
- kuoleminen liiankin helppoa
- tehtävät
Keskustelut (10 viestiä)
Rekisteröitynyt 22.05.2012
18.06.2012 klo 22.32 2
19.06.2012 klo 01.40
voin olla väärässäkin.
ainakin pelikuvan mukaan on parannus oikeaan suuntaan.
odotan mielenkiinnolla demoa.
Rekisteröitynyt 16.01.2012
19.06.2012 klo 09.51
Jotenkin sitä tuli vaan isommat ötökät tapettua tekoäly-ystävien kanssa.
http://anongallery.org/img/4/1/i-have-no-idea-what-im-doi
Rekisteröitynyt 08.12.2007
19.06.2012 klo 12.39 1
Rekisteröitynyt 03.01.2008
19.06.2012 klo 13.33 4
Turhaan tässä enää käytän tilaa kertoakseni samoja asioita mitä jo V2:n arvostelussa mainittiin vaan keskityn lähinnä pelin haukkumiseen :)
Itselleni kompastuskiveksi muodostui todella ikävät grafiikka ja suoritusongelmat sekä arvostelussa kehutut pawnit. Peli ei kykene pitämään sulavaa ruudunpäivitystä vaan se notkahtelee surkealle tasolle monesti taisteluiden ja seikkailun aikana. Pelin grafiikka ei edes edusta mitään terävintä kärkeä vaan on itseasiassa aika vanhan näköinen. Silti peliä ei ole saatu pyörimään kunnolla ja kuvasuhdekin on pakotetussa Letterbox-moodissa jostain käsittämättömästä syystä.
NPC:t ja objektit ponnahtelee ruudulle jopa parin metrin päästä pelaajasta kun niitä ei vielä ole ehditty rendaamaan. Erityisesti vihollisten kohdalla tämä on todella rasittavaa kun yhtäkkiä lauma goblineita onkin iholla kiinni. Vihollisten sijainnit kyllä oppii nopeasti, mutta onhan se tökeröä kun pelaaja välillä odottelee että koskahan se lauma vihulaisia tuohon kohtaan ilmestyy kuin tyhjästä.
Pawnit ovat ihan kivoja taistelussa - tosin enemmän saisi olla komentoja joilla heitä komentaa - mutta he eivät ole _hetkeäkään_ hiljaa. Samat saamarin turhat lässytykset saat kuulla satoja kertoja ja aina samoissa kohdissa. Plus vielä se muu lässytys joka ilmeisesti olisi tarkoitettu pelaajan avuksi seikkailussa. Monesti he vielä kisaavat siitä kuka saa sanoa ja mitä ja puhuvat aina myös toistensa päälle. Tätä "ominaisuutta" ei tietenkään saa mistään pois päältä (ellei sitten ole tullut päivitystä viimeiseen pariin viikkoon jolloin en ole peliin koskenut). Japsikehittäjillä kun tuntuu vielä olevan tarve lokalisoida peli jollekkin "vanhalle" englannille mitä on aika rasittava pidemmän päälle kuunnella. Tuntuu kuin olisi jossain renesanssiajan teatterin lausuntaharjoituksissa.
Pelissä on silti oma hohtonsa ja se on monin paikoin hauskaa ja jotain erilaista mitä ei yleensä ropeissa nähdä. Ja kerrankin pelissä on kunnollinen Strider-tyylinen pelihahmo joka on hyvä jousipyssyllä ja tikareilla. Itse diggasin taistelujärjestelmästä ja se muistuttaa kovasti Demon's/Dark Soulsin (kuten myös Shadow of the Colossusta jne.) vastaavaa, mutta on monipuolisempi eikä yhtä ankara pelaajaa kohtaan. Tästä syystä en ymmärrä väitettä että Dragon's Dogmassa kuolee liian helposti. Kyllä hengstään pääsee mutta varovainen kun on niin kyllä se henkikulta tallella pysyy.
Peli siis on periaatteessa erittäin hyvä, mutta nuo pari ongelmaa ovat itselleni se pahin asia mistä en meinaa päästä yli. Toivoa sopii että jotain korjauspaikkaa peliin saataisi jolla pahimmat ongelmat korjattaisiin. Xbox ja PS3 versiot eivät kuulemani mukaan poikkea toisistaan mitenkään.
19.06.2012 klo 14.56 5
Rekisteröitynyt 20.12.2010
19.06.2012 klo 16.21 4
Masentaa nähdä tuota "kuoleminen liiankin helppoa" miinuksena kaikkialla. Ei peliä siitä kuulu rangaista jos ei osaa pelata.
20.06.2012 klo 20.08
Pelin grafiikka ei edes edusta mitään terävintä kärkeä vaan on itseasiassa aika vanhan näköinen.
Mun mielestä peli näyttää muuten ihan hyvältä, mutta level design on todella tyylitöntä ja paikoin suorastaan paskaa. Erityisesti pelin rannikkoalueet näyttävät todella luonnottomilta.
Eihän ne maisemat peliä tee, mutta kun pelin questitkin ovat suurimmaksi osaksi pelkkää geneeristä limantappokamaa, jää pelimaailmasta melko pahvinen vaikutelma. Dragon's Dogmassa taistelu kyllä toimii suht hienosti, mutta se ei kuitenkaan kykene kannattelemaan koko peliä Dark Soulsin tapaan.
Rekisteröitynyt 02.11.2008
21.06.2012 klo 01.11
Kuulin että Dark Souls videopelissä on kuoleminen helpompaa.
Dark Souls on vaikea?
:DDD
Rekisteröitynyt 04.09.2011
30.06.2012 klo 21.56