Uncharted 3: Drake's Deception
Arvioitu: | Playstation 3 |
Genre: | Seikkailupelit, Toimintapelit |
Pelaajia: | 1, moninpeli |
Ikärajoitus: | 1 |
Kehittäjä: | Naughty Dog |
Julkaisija: | Sony Computer Entertainment |
Julkaisupäivä: | 04.11.2011 |
Pelin kotisivut |
Kierros vielä ja sitten lasku
Uncharted saa kunnian olla ensimmäinen pelisarja, jonka jo kolmannen osan arvostelen V2.fi:hin. Forza Motorsport ehti sekin jo pulauttaa kolmannen iteraationsa ulos tämän konsolisukupolven aikana, mutta Matti nappasi aikanaan kakkososan arvostelukappaleen ennen kuin ehdin väliin. Eikä siinä, UC sopii tähän hommaan hyvin, olenhan ollut Nathan Draken ystävä jo ykkösosasta alkaen.
Pari vuotta sitten kakkosessa paineltiin Marco Polon jalanjäljissä, mutta nyt palataan taas Nathanin alkuperäiseen tarinaan, eli siihen että hän on (ainakin omasta mielestään) Sir Francis Draken jälkeläinen. Episodi lähtee liikkeelle Nathanin kaulassa roikkuvasta sormuksesta, jota myös pääpahis Marlowe tavoittelee saadakseen käyttöönsä Draken jälkijättöisen koodinpurkulaitteen. Pienten takaumien jälkeen seuraa erittäin tuttua vihjeiden etsintää eri puolilta maapalloa, tiukan elokuvallisia tilanteita, runsaahkosti räiskintää ja pientä puzzleilua. Naughty Dog -tyyliin pelin tekninen toteutus on jälleen huimaavan hienoa.
Ensimmäinen tunti UC3:n parissa kului epäuskon vallassa. Ettehän te nyt vaan ole tehneet tästä aivan pelkkää napinpaineluhelvettiä? Tuntui kuin peli olisi vain yhtä liukuhihnaa, jossa pysyäkseen pelaajan piti lähinnä osoittaa olevansa hereillä painamalla nappia. Kiipeilyt seinillä ja juoksut sun muut hypyt oli rytmitetty niin, että jos et tajunnut heti mistä on kyse, oli luvassa kuolema, paiskaus edelliseen checkpointiin ja yritys uudelleen. Lähitaistelu toi mieleen lähinnä Ninja Bladen tyylisen Quick Time Event -lypsännän.
Onneksi tilanne parani kohtuullisen pian ja normaali Uncharted-toiminta jatkui. Pelin alkuvaiheen toiminnallisesti ja visuaalisesti upein jakso sijoittuu vanhaan rauniokartanoon, jossa koin ensimmäiset niistä Unchartedilta odottamistani OOH-hetkistä, kun grafiikka, äänimaailma ja pelitoiminta tiivistyivät suorastaan hekumalliseksi kokemukseksi. Ja jos malttaa olla kuuntelematta sitä, miten vihjeet ja muut pelihahmot yliselittävät puzzleja, saa niidenkin ratkaisemisesta pientä onnistumisen iloa.
Piti oikein vilkaista, mitä olen kritisoinut edellisissä osissa. Kakkososassa rutisin käsittämättömistä checkpointeista - se on nyt korjattu. Molemmissa esiosissa olen kritisoinut normaalitasollakin mielettömän kestäviä vihollisia - tästä kiitoksena mukana on nyt entistä kestävämpiä, joilta pitää ampua ensin kypärä päästä ja sitten vasta voi ampua itse päähän. Puoli lippaallista vartaloonhan nyt kestää kuka vaan.
Muuten Uncharted on miltei entisensä. UC2:n arvostelussa kiittelin sitä, että vaikka peli aivan selvästi etenee tiukkaa käsikirjoitusta myöten, pelaajalle jää vaikutelma siitä, että hän voi vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Valitettavasti kolmosessa näin ei aina ole. Vaikka alun umpitunnelin laittaisi tutorialin piikkiin, tulee välillä hetkiä jolloin tajuaa, että "jotain pahaa tapahtuu vasta, kun toimin näin, mutta minulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin toimia näin". Samaten Nathan välillä osaa kiipeillä ja välillä ei, riippuen ihan siitä mikä on juonen kannalta olennaista.
Lisäksi hieman häiritsevää oli se, että minun oli ajoittain vaikea ymmärtää Nathanin vaikuttimia pelin juonen edetessä. Yhdessä hetkessä voidaan päättää, että joo, tämä on kyllä huono ajatus, näin emme tee - mutta jo seuraavassa ollaan tekemässä juuri sitä. Sen, miten naurettavalla miesvoimalla Marlowe on liikkeellä Drakea vastassa, voi melkein jo ottaa komiikkana; samanlaisia pukumiehiä lappaa vastaan kymmeniä, satoja, tuhansia.
Tärkein kysymys on kuitenkin se, viihdyinkö pelin parissa? Kyllä viihdyin, kuten aiempienkin Unchartedien - mutta en ihan yhtä paljon. Jotenkin tuntuu kuin peliä tehdessä olisi tullut vähän kiire. Toimintaa on miltei hengästyttävän monissa eri paikoissa, räiskintää ja tiukkoja tilanteita riittää, nättiä mallinnusta myös, mutta homma alkoi jossain vaiheessa tuntua enenevässä määrin yhdentekevältä. Sama kaava toistui joka paikassa: mennään sinne, tutkitaan vähän aikaa, kas Marlowe onkin jo täällä, pew pew, paetaan jollain huikealla konstilla, paikka menee paskaksi. En odota videopelin juonelta mitään Kieslowskin väritrilogiaa, mutta tämä nyt oli jo rahtusen liiankin rautalankaa.
Oikoisuutta tasoittavat onneksi muutamat aivan huikeat kentät, joita en tässä spoilaa, sekä jokunen ihan tyydyttävän päätä raavituttava puzzle. Peli ei tahmaile, ei lataile pitkään eikä huonoile muutenkaan, ja mukana on myös co-op-tila sekä verkkomoninpeli; jälkimmäinen on aika päälleliimattu bonus elokuvallisessa seikkailupelissä, jossa räiskintä on vain sivuroolissa, mutta pidentää toki ostoksesta saatavaa iloa. Tarjolla on jälleen myös kohtuullisen laadukas suomenkielinen tekstitys.
Jos olet hankkinut PS3:n vasta täksi jouluksi, suosittelen pelaamaan ensin aiemmat Unchartedit, joihin kolmonen niveltyy luontevana jatkona. Jos taas pidit aiemmista osista, tämäkin on ostamisen arvoinen, mutta hartaana toiveena olisi vähän vähemmän kaavamaisuutta jatkossa - onhan turha kuvitella, että näin hyvin lypsävää lehmää trilogiaksi jätettäisiin.
Pari vuotta sitten kakkosessa paineltiin Marco Polon jalanjäljissä, mutta nyt palataan taas Nathanin alkuperäiseen tarinaan, eli siihen että hän on (ainakin omasta mielestään) Sir Francis Draken jälkeläinen. Episodi lähtee liikkeelle Nathanin kaulassa roikkuvasta sormuksesta, jota myös pääpahis Marlowe tavoittelee saadakseen käyttöönsä Draken jälkijättöisen koodinpurkulaitteen. Pienten takaumien jälkeen seuraa erittäin tuttua vihjeiden etsintää eri puolilta maapalloa, tiukan elokuvallisia tilanteita, runsaahkosti räiskintää ja pientä puzzleilua. Naughty Dog -tyyliin pelin tekninen toteutus on jälleen huimaavan hienoa.
Nathan Drake ja QTE:n kirous
Ensimmäinen tunti UC3:n parissa kului epäuskon vallassa. Ettehän te nyt vaan ole tehneet tästä aivan pelkkää napinpaineluhelvettiä? Tuntui kuin peli olisi vain yhtä liukuhihnaa, jossa pysyäkseen pelaajan piti lähinnä osoittaa olevansa hereillä painamalla nappia. Kiipeilyt seinillä ja juoksut sun muut hypyt oli rytmitetty niin, että jos et tajunnut heti mistä on kyse, oli luvassa kuolema, paiskaus edelliseen checkpointiin ja yritys uudelleen. Lähitaistelu toi mieleen lähinnä Ninja Bladen tyylisen Quick Time Event -lypsännän.
Onneksi tilanne parani kohtuullisen pian ja normaali Uncharted-toiminta jatkui. Pelin alkuvaiheen toiminnallisesti ja visuaalisesti upein jakso sijoittuu vanhaan rauniokartanoon, jossa koin ensimmäiset niistä Unchartedilta odottamistani OOH-hetkistä, kun grafiikka, äänimaailma ja pelitoiminta tiivistyivät suorastaan hekumalliseksi kokemukseksi. Ja jos malttaa olla kuuntelematta sitä, miten vihjeet ja muut pelihahmot yliselittävät puzzleja, saa niidenkin ratkaisemisesta pientä onnistumisen iloa.
Askel eteen, toinen sivulle ja kolmas taakse
Piti oikein vilkaista, mitä olen kritisoinut edellisissä osissa. Kakkososassa rutisin käsittämättömistä checkpointeista - se on nyt korjattu. Molemmissa esiosissa olen kritisoinut normaalitasollakin mielettömän kestäviä vihollisia - tästä kiitoksena mukana on nyt entistä kestävämpiä, joilta pitää ampua ensin kypärä päästä ja sitten vasta voi ampua itse päähän. Puoli lippaallista vartaloonhan nyt kestää kuka vaan.
Muuten Uncharted on miltei entisensä. UC2:n arvostelussa kiittelin sitä, että vaikka peli aivan selvästi etenee tiukkaa käsikirjoitusta myöten, pelaajalle jää vaikutelma siitä, että hän voi vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Valitettavasti kolmosessa näin ei aina ole. Vaikka alun umpitunnelin laittaisi tutorialin piikkiin, tulee välillä hetkiä jolloin tajuaa, että "jotain pahaa tapahtuu vasta, kun toimin näin, mutta minulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin toimia näin". Samaten Nathan välillä osaa kiipeillä ja välillä ei, riippuen ihan siitä mikä on juonen kannalta olennaista.
Lisäksi hieman häiritsevää oli se, että minun oli ajoittain vaikea ymmärtää Nathanin vaikuttimia pelin juonen edetessä. Yhdessä hetkessä voidaan päättää, että joo, tämä on kyllä huono ajatus, näin emme tee - mutta jo seuraavassa ollaan tekemässä juuri sitä. Sen, miten naurettavalla miesvoimalla Marlowe on liikkeellä Drakea vastassa, voi melkein jo ottaa komiikkana; samanlaisia pukumiehiä lappaa vastaan kymmeniä, satoja, tuhansia.
Takuutuote
Tärkein kysymys on kuitenkin se, viihdyinkö pelin parissa? Kyllä viihdyin, kuten aiempienkin Unchartedien - mutta en ihan yhtä paljon. Jotenkin tuntuu kuin peliä tehdessä olisi tullut vähän kiire. Toimintaa on miltei hengästyttävän monissa eri paikoissa, räiskintää ja tiukkoja tilanteita riittää, nättiä mallinnusta myös, mutta homma alkoi jossain vaiheessa tuntua enenevässä määrin yhdentekevältä. Sama kaava toistui joka paikassa: mennään sinne, tutkitaan vähän aikaa, kas Marlowe onkin jo täällä, pew pew, paetaan jollain huikealla konstilla, paikka menee paskaksi. En odota videopelin juonelta mitään Kieslowskin väritrilogiaa, mutta tämä nyt oli jo rahtusen liiankin rautalankaa.
Oikoisuutta tasoittavat onneksi muutamat aivan huikeat kentät, joita en tässä spoilaa, sekä jokunen ihan tyydyttävän päätä raavituttava puzzle. Peli ei tahmaile, ei lataile pitkään eikä huonoile muutenkaan, ja mukana on myös co-op-tila sekä verkkomoninpeli; jälkimmäinen on aika päälleliimattu bonus elokuvallisessa seikkailupelissä, jossa räiskintä on vain sivuroolissa, mutta pidentää toki ostoksesta saatavaa iloa. Tarjolla on jälleen myös kohtuullisen laadukas suomenkielinen tekstitys.
Jos olet hankkinut PS3:n vasta täksi jouluksi, suosittelen pelaamaan ensin aiemmat Unchartedit, joihin kolmonen niveltyy luontevana jatkona. Jos taas pidit aiemmista osista, tämäkin on ostamisen arvoinen, mutta hartaana toiveena olisi vähän vähemmän kaavamaisuutta jatkossa - onhan turha kuvitella, että näin hyvin lypsävää lehmää trilogiaksi jätettäisiin.
Uncharted 3: Drake's Deception (Playstation 3)
Uncharted 3 on esiosiensa tavoin laatupeli, mutta konsepti on nyt aavistuksen luutunut samaan kaavaan.
- Tekninen toteutus
- Muutama huikea hetki
- Aivojakin saa käyttää
- Aiempaakin lineaarisempi
- Muutama hölmö hetki
- Ja edelleen ne ylikestävät viholliset!
Keskustelut (17 viestiä)
02.12.2011 klo 16.05
Sitten odottamaan täyttyykö tämänkin arvostelun kommenttiosio vihaisista fanipojista kuten niin monet (eurogamer köhköh) saitit jotka ovat "erehdyksissään" unohtaneet antaa pelille kiitettävän arvosanan. Asiaan liittyen LIKP:stä: http://www.gametrailers.com/video/modern-game-mega64/7239
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
02.12.2011 klo 16.13
Rekisteröitynyt 20.12.2010
02.12.2011 klo 17.18
02.12.2011 klo 17.20
90% räiskkinästä olisi voinut jättää pois
Aivan kaiken räiskinnän olisi voinut jättää pois
Rekisteröitynyt 20.12.2010
02.12.2011 klo 18.10
90% räiskkinästä olisi voinut jättää pois
Aivan kaiken räiskinnän olisi voinut jättää pois
Rekisteröitynyt 21.12.2010
02.12.2011 klo 18.43 1
Rekisteröitynyt 10.04.2007
02.12.2011 klo 19.29
Uncharted 3: Drake's Deception on sarjan paras peli - kun otetaan lukuun myös moninpeli. Yksinpeleiltään UC2 ja UC3 ovat suunnilleen tasoissa. Henkilökohtaisesti pidin enemmän UC2:n välinäytöksistä ja tarinakin oli kuljetukseltaan eheämpi. UC3:ssa tunnuttaan pomppivan nopeasti paikasta toiseen, mutta ainakin maisemat vaihtuvat tiuhaan tahtiin, joten kyllästymistä ei pääse tapahtumaan. Näitä kahta peliä verratessa UC3:ssa on selvästi enemmän näitä pirun hienoja kohtauksia, joissa joka paikka sortuu, uppoaa tai putoaa. Hengähdystaukoja ei ole alkupäätä lukuunottamatta. Kaikki tapahtuu reaaliajassa: samalla siis taistellaan muun maussa kokonaista vihollislaumaa vastaan, väistellään maata pitkin liukuvia laatikoita ja yritetään vielä selvitäkin tilanteesta.
Yksinpelin "kentissä" (kentät heittomerkeissä siksi, että koko pelinhän voi läpäistä yhdeltä istumalta ilman yhtäkään lataustaukoa) - parempi sana olisi 'chapterit' / kappaleet / luvut - oli vaihtelua ja huomasi, että Naughty Dog oli suunnitellut ensin nuo eeppiset kohtaukset ja rakentanut tarinan sitten siihen ympärille. Hyvä ratkaisu, pelaaminen ennen tarinaa. Juonessa ei kuitenkaan tapahtunut seikkailun varrella juuri minkäänlaisia merkittäviä muutoksia ja sivuhahmojen roolit jäivät laihoiksi. Tämä selitettäneen sillä, että tässä kolmannessa osassa haluttiin syventää Nathanin ja Sullyn suhdetta. Tarinan aikana tulee kuitenkin muutama mukava käänne, joita pelaaja tuskin osaa odottaa.
Kolmannessa osassa kaikista hahmoista välittää jo väkisinkin. Naughty Dog onnistuu luomaan pelissään suurinta jännitystä siitä, että sattuuko jollekulle sivuhahmolle kohta jotain. Ehkä Among Thieves opetti varomaan... Uncharted 3:ssa liikutaan suurimmalti osalti Sullyn kanssa ja luonnollisesti aarteenmetsästäjämme joutuvat täpäriin tilanteisiin tuon tuosta. Sullyn hengestä saakin jännittää kiitettävästi.. senkin koirat. :)
Kaikilla hahmoilla on hetkensä ja jopa uuden lisäyksen hahmokaartiin tuova Charlie saa pelaajan puolelleen. Ilman pahiksia tällaista peliä ei voi tehdä. Tällä kertaa antagonistina toimiikin vaihtelun vuoksi nainen: hyvin käyttytyvä ja lempeältä vaikuttava vanhempi naishenkilö nimeltään Katherine Marlowe, joka onkin sisimmältään melkoinen ilkimys. Hän on Francis Draken sormuksen perässä, joka nähdään Nathanin kaulassa jo Uncharted: Drake's Fortune -pelissä. Sormuksen saaminen selitetäänkin juonen aikana, samoin Marlowen ja Nathanin välinen historia.
Pelattavuus on pysynyt pitkälti samana kuin kakkososassa. Suurin muutos on tullut lähitaisteluun, joka on nyt todella mielekästä ja siihen tekeekin mieli turvautua yhä useammin vaikka aseitakin olisi tarjolla. Kiipeilyyn ei ole tullut uudistuksia, mutta se olikin hiottu Among Thievesissä jo huippuunsa. Kontrollit toimivat niin kuin pitääkin. Ainoa valituksen aihe on hidastunut ja kömpelöitynyt tähtäys. En tiedä mikä siinä on, mutta pääosumien tähtääminen tuntuu aiempia osia paljon hankalammalta. Onneksi tähän tottui pian ja nyt kaikki onnistuu jälleen kuin tanssi.
Kuten Uncharted 2:ssa, myös kolmas osa tarjoaa entistä kattavammat moninpelit. Pelistä löytyy tavalliset kilpailuhenkiset moninpelimuodot. Killzonesta lainatulla tyylillä pelimuodot vaihtuvat lennosta, mikä tuo pelaamiseen vaihtelua ja uutta kivaa. Pelimuodoista löytyy jotain kaikille: tavallista tappomatsia, kukkulankuningasta, alueiden valtaamista tietyssä järjestyksessä, CTF-variaattina toimii aarteenryöstö, ja uutuutena sarjan kolmannessa pelissä on 2vs2vs2 Team Deathmath, jossa siis kolme paria kilpailevat toisiaan vastaan. Moninpelin puolelta löytyy myös kattavat co-op-mahdollisuudet. Mainittavan arvoista on myös, että jok'ikistä moninpelimuotoa voi pelata myös jaetulla ruudulla kaverin kanssa. Nettipelissä koukkua pitää yllä jatkuvasti palkitseva ja uutta tavaraa säännöllisesti avaava ranking-systeemi. Myös hahmoja, omia emblem-kuvioita ja aseita voi muokata hyvin monipuolisesti.
Uncharted 3:n voisi tiivistää näin: maisemia riittää, juoni on perushyvä ja varsinkin historiallisesti kiinnostava, teknisesti peli on ottanut taas uuden harppauksen sitten kakkososan ja entistä monipuolisempi ja parantunut moninpeli tarjoaa vielä yksinpelinkin jälkeen paljon pelattavaa, varmasti useiden kymmenien tuntien edestä. Jokaisen Uncharted-sarjan fanin pitäisi tämä peliä kokea, sillä yksinpeli on tasoltaan suunnilleen yhtä hyvä kuin Among Thieves, ja se kertoo jo jotain.
Vuoden paras peli omalle kohdalleni ja täällä on tullut jo koettua mm. Battlefield 3, Batman: Arkham City, LittleBigPlanet 2 ja muut vuoden kovimmat nimikkeet. Täydet viisi tähteä irtoaa helposti.
Rekisteröitynyt 04.11.2007
02.12.2011 klo 21.22
+ Ehkä tämän hetken näyttävin konsolipeli
+ Paremmin toteutetut leffamaise kohdat
+ Persoonalliset hahmot ja huumori
- Lyhyt yksinpeli
- Liika leffamaisuus ja lineaarisuus
03.12.2011 klo 00.04
Hyvä arvostelu, pitkälti samaa mieltä olen itsekin. Kiire(?) tuntuu pelissä turhankin monessa paikassa, eikä juonikaan ole yhtä eheä kuin kakkososassa.
Kiire? Kaikkea muuta, tuohan on nimenomaan niin taidolla, tunteella ja rauhassa tehty kuin tällainen peli voi olla. Tämä kävi ilmi viimeistään kun making of -dokkareita katsoi. Lisäksi minusta tässä oli eniten "woah"-hetkiä koko trilogiasta. Laiva, lentokone, aavikko, palava linna nyt muutamia mainitakseni?
Räiskimistä ois tosiaan saanu kovalla kädellä karsia, mutta kyllä tämä heelbosti 2011 TOP3:een menee.
03.12.2011 klo 02.26
03.12.2011 klo 09.54
Rekisteröitynyt 30.08.2010
03.12.2011 klo 13.55
Rekisteröitynyt 10.04.2007
03.12.2011 klo 17.40
Ennen ostoa luulin, että Uncharted 3 on liian samanlainen kuin 2, mutta yllätyin kyllä kuinka paljon uutta ja parannuksia on tehty. En tajua miksi kaikki valittaa elokuvamaisuutta, omasta mielestä jaksaa katsoa ja uppoutua tarinaan.
Siis elokuvamaisuus on Uncharted-pelien yks parhaimmista puolista. Mahtavat välinäytökset, hyvät hahmot, loistavaa dialogia, suomisubit, kamerakuvakulmat, helvetin eeppinen musiikki... Kaikki nuo tekee UC3:stakin niin elokuvamaisen pelin, että.. Harmi että juoni oli tässäkin osassa taas lähempänä B-luokan seikkailuleffoja. Ykkösen juoni on edelleen selvästi paras.
Rekisteröitynyt 10.04.2007
07.12.2011 klo 04.05
Pelaajaa ohjataan ja ohjausta katkaistaan aivan jatkuvasti, toimintaa on ehkä vähän liikaakiin. Ohjaus ei tunnu niin herkältä kuin kakkosessa ja tuntuu tekevän entistä enemmän virheliikkeitä (liimautuu seinään pyörähtämisen sijaan yms.).
Kohtaukset on kyllä hienoja ja kauniita, mutta se tahditus... Jatkuvasti kompastelee johonkin jne. Tuntuu vähän kuin Call of Dutya pelaisi, ei hyvä.
Rekisteröitynyt 04.11.2007
10.12.2011 klo 16.28
Ennen ostoa luulin, että Uncharted 3 on liian samanlainen kuin 2, mutta yllätyin kyllä kuinka paljon uutta ja parannuksia on tehty. En tajua miksi kaikki valittaa elokuvamaisuutta, omasta mielestä jaksaa katsoa ja uppoutua tarinaan.
Siis elokuvamaisuus on Uncharted-pelien yks parhaimmista puolista. Mahtavat välinäytökset, hyvät hahmot, loistavaa dialogia, suomisubit, kamerakuvakulmat, helvetin eeppinen musiikki... Kaikki nuo tekee UC3:stakin niin elokuvamaisen pelin, että.. Harmi että juoni oli tässäkin osassa taas lähempänä B-luokan seikkailuleffoja. Ykkösen juoni on edelleen selvästi paras.
Välinäytökset, dialogi ja suomisubit onkin Unchartedin leffamaisuuden parhaimmistoa, mutta pelin aikana leffamaisuus ärsyttää ajoittain äärimmäisen ohjatuilla kohdilla.
10.12.2011 klo 21.05
Räiskintä aivan paskaa ja sitä on aivan liikaa, muutenkin pelaajaa pidellään kädestä turhan paljon, sitä varten olisi tuo helpoin vaikeusaste, antaa normaalilla ja vaikeammalla pelaajien itse miettiä puzzleja sun muita.
Ja rasittavin ongelma koko pelissä joka tietenkin liittyy tuohon räiskintään, on vihollisten uskomaton kestävyys, mitä en ymmärrä miten ei kukaan ole tajunnut korjata vielä tähän kolmanteenkaan versioon. 8/10 on hyvä arvosana tälle.
Rekisteröitynyt 28.07.2009
12.12.2011 klo 20.45
Koska ragesin jo kohtalaisen monessa Killzone 3:n arvostelussa näistä samoista vioista, en ragea siitä enään tässä. Sanoin vain, että samoja ongelmia on taustalla.
Uncharted 3:ssa on vielä tietty akrobatia enemmän tai vähemmän ärsyttävää, mutta ei mikään kauhea ongelma suoranaisesti. Pulmia olisin kaivannut enemmän mukaan.
Muuten peli on ehtaa Unchartedia, visuaalinen taso on erinomainen, dialogi hyvin kirjoitettu (paria typerää 30-luvun seikkailuelokuva lainausta lukuunottamatta). Naughty Dog on tehnyt ihan kelvollisen lisäosan huolimatta paineista. Ja vaikka ei nyt ihan niin wow ole kuin Uncharted 2, niin ihan tykkäsin tätäkin pelata.