Alkuperäinen Deus Ex on pidempään PC-pelaamista harrastaneille lähestulkoon pyhä tapaus. Kun naavaparrat ja naavapartakokelaat kerääntyvät Internetin kulmissa keskustelemaan kaikkien aikojen parhaista peleistä, on Deus Ex takuuvarmasti mukana monien listauksessa, kovin usein ihan kärkisijalla. Omalla kohdallani pelin ilmestymisen aikoihin ainoa asia joka jaksoi kiinnostaa oli netissä pelaaminen, mutta tuli Deus Ex silti testattua, ja mainio yhdistelmä kevyttä roolipelaamista, hiivintää ja toimintaa Cyberpunk-maailmassa peli muistaakseni olikin.

Sittemmin pelaamisessa on tapahtunut hirveä määrä kehitystä, ja muutama taka-askelkin on otettu. First Person -puolella pelit tuppaavat olemaan joko lähestulkoon täysiverisiä roolipelejä tai samasta muotista ulos puskettuja perusräimeitä. Hybrideistä kuten Deux Ex on ollut pulaa, joten eipä ihme, että Human Revolution keräsi aika paljon mielenkiintoa huolimatta sarjan edellisen osan, Invisible Warin keskinkertaisuudesta.




Human Revolution on juonellisesti esiosa ja vuosi on 2027. Adam Jensenillä on nahkatakki, sheidit, viileä asenne ja rautaa kehossa enemmän kuin T-800:lla. Tämä siksi, että turvallisuusvastaavana isossa yrityksessä työskentelevän Adamin työpaikalle hyökätään, kaverit tapetaan tai viedään ties minne, ja Jensenille itselleen tulee iso pipi. Ei hätää, sanoo matriisista paennut Robocop, ja palaa kaduille entistäkin rujommassa kuosissa. Selvitettävänä olisi hyökkääjien henkilöllisyys ja agenda. Tyttöystävänkin jos vielä saisi takaisin, niin hyvä homma.

Pääasiallisina keinoina toimivat hiiviskely, hakkerointi, väkivalta ja suostuttelu. Pelin loppua kohden juonesta kehkeytyy luonnollisesti koko maailmaa koskettava, ihmisten teknisen parantelun ympärillä pyörivä eepos. Keskustelut hoidetaan valitsemalla repliikeistä sopivin, joskus Jensen lisää horinaan vähän omiaan. Valinnoilla dialogeissa on merkitystä pelin edetessä, usein joko ylimääräisten palkintojen tai vaivan säästämisen muodossa, mutta mistään kovin syvällisestä roolipelistä ei kuitenkaan ole kysymys, vaan RPG-elementeillä höystetystä toimintapelistä.


Human Revolution rakentuu pelimaailman hahmoilta vastaanotettavista tehtävistä, joita on standardin mukaisesti kahta tyyppiä, eli pääjuoneen vahvasti kytkeytyneitä, pakollisia tarinatehtäviä ja sitä enemmän tai vähemmän sivuavia lisätehtäviä. Itse en kokenut sivutehtäviä yhtään sen huonommiksi, ja kun peli nyt sattuu vielä olemaan oikein hyvä, niin kaikki mahdollinen tuli tehtyä. Tämä on myös hyödyllistä, sillä kaikesta tekemästään saa kokemuspisteitä, ja kuten RPG-hybridiltä odottaa sopii, kokemuspisteillä saa Jensenistä entistäkin vekkulimman kyborgin.

Tasojen myötä avautuu kattava lasti päivityksiä, joihin lukeutuu kamaa perinteisistä terveysbonuksista aina seinien läpi lyömiseen, näkymättömyyteen tai taidokkaampaan hakkerointiin. Suuri osa kyvyistä syö pattereita, jotka hieman typerästi latautuvat itsekseen vain yhteen temppuun riittävään määrään. Typerästi siksi, että jotkin perusasiat, päällimmäisenä ihmisten lyöminen tajuttomaksi, vaativat latausta pattereissa. Kulman kovin kundi -fiilis hieman kärsii siitä, kun kipakan koukun jälkeen saa odotella piilossa, että kykenee lyömään uudestaan, ellei tahdo syödä energiapatukkaa. Omasta tinaukostani mallinsin suoraa yhteenottoa välttelevän, seinien läpi näkevän nurkkahiipparin, jonka erikoisuudeksi muodostui ilmastointikanavien täyttäminen ääriään myöten tajuttomilla vartijoilla. Pelaaja palkitaan varjoleikeistä ja väkivallattomuudesta ylimääräisten kokemuspisteiden muodossa, mutta jos mieli tekee hoitaa hommat lyijymyrkytysepidemialla, ei se ole mitenkään estettyä. Aseistusta ja sen käytössä avittavaa päivitystä kotikommandoille löytyy kyllä.




Yksikään HR:n osa-alueista ei ole ihan viimeisen päälle toteutettu. Ammuskelu, hiiviskely ja RPG-elementit ovat kaikki olleet tehtynä paremmin jossain muussa hiljattain julkaistussa pelissä. Tämä häiritsi aluksi, mutta pian allekirjoittaneelle hahmottui, että tässä tapauksessa pelikokemus on enemmän kuin osiensa summa. Kaiken ei tarvitse olla ihan viimeisen päälle, kun pelaajalle on jatkuvasti tarjoilla liuta vaihtoehtoja. Omasta mielestäni viihdyttävintä oli yleensä hiiviskely ja vahtien poimiminen kierrosta yksitellen, ja mekaniikaltaan hommaa voisin vertailla vaikka Splinter Celleihin. Tasaisin väliajon varjoista tuli kuitenkin astuttua joko vahingossa tai tahalleen, ja tällöin sähkölamauttimen vaihtaminen tappavaan aseistukseen onnistui vaivatta ja tuotti yleensä odotetun kaltaisen tuloksen.

Räiskiminen tapahtui minun tapauksessani yleensä taktisesti suojasta suojaan siirtyen, mutta tahtoessaan hahmon sihtiä liikkeessä saa taitopisteillä paranneltua. Tällöin voisin kuvitella, että ammuskelukokemus on hieman hektisempää mallia. Vihollisten tekoäly on ihan ok, eli suojaan osataan hakeutua ja tilanteisiin reagoidaan näennäisen loogisesti, mutta tokihan mukana on hyvä lasti peli-ilon nimessä hyväksyttyjä järjettömyyksiä. Oikeassa elämässä käytävältä löydettyä, tuuletusaukollista ruumista tuskin 30 sekunnin etsintöjen jälkeen julistetaan "kummaksi jutuksi" ja jatketaan rutiineja kuin mitään ei olisi tapahtunut.


Toimintaa ja hiiviskelyä tahditetaan hakkeroinnilla. Peli pursuaa tietokoneita, koodeilla suojattuja ovia ja erilaisia vekottimia jotka pelaaja voi hakkeroimalla avata, poistaa käytöstä tai kääntää herrojaan vastaan. Hakkerointi hoidetaan minipelillä. Yleensä moiset pelit pelien sisällä toimivat mielestäni huonosti, ja ei HR tästäkään osa-alueesta ihan täysiä pisteitä voi saada. Vaikka fiksuilla valinnoilla saa parempia tuloksia kuin huonoilla, ja hakkerointia parantavia kykyjä on tarjoilla lasteittain, on määrävä tekijä silti turhan usein onni. Palkintona epäonnistumisesta pelaaja pääsee joko odottelemaan hetken terminaalin resetoitumista, tai lataamaan tallennuksen. Ei mitenkään erityisen hauskaa. Jos hakkeroinnista ei piittaa tipan vertaa, ei peliä kuitenkaan tarvitse roskikseen heittää, sillä lähes aina riittävällä etsimisellä lähistöltä löytyy datatikku jolla on tarvittava koodi, tai vahti jolta moisen datatikun voi lainata jos oikein väkivaltaisesti pyytää.



Pelimaailma jakautuu kahdenlaisiin alueisiin. Avoimet kaupunkialueet toimivat sekä näyttämönä monille tehtäville, että hubeina joissa pelaaja voi jutustella hahmoille, myydä ja ostaa tavaraa sekä ihailla maisemia. Vaikka graafisesti peli ei ihan korkeimpaan kastiin pääse, on alueiden suunnittelu laatutyötä. Meininki on niin cyber ja punk kuin voi olla, ja lääniä riittää tutkittavaksi ihan kohtuullinen määrä. Mistään avoimesta seikkailusta ei kuitenkaan voida puhua, sillä kaupungista toiseen siirrytään juonen edistyessä lineaarisesti. Jos sivutehtävät ovat tekemättä kun kaupunki vaihtuu, ne myös jäävät tekemättä. Tästä peli osaa kuitenkin aina varoittaa.

Vähintään yhtä paljon aikaa kuin kaupungeissa kuluu spesifisesti tehtäviä varten suunnitelluilla alueilla. Yleensä kyseessä on jonkinmoinen toimistorakennus, tehdas tai vastaava. Käytävien, ilmastointikanavien ja laatikoiden ystävät eivät tule jäämään kylmäksi. Tämä saattaa kuulostaa tylsältä, mutta itse nautin aika realistisen oloisista sijainneista. Lähes joka nurkasta löytyy jotain luettavaa, katsottavaa tai hakkeroitavaa.


Muutaman kerran pelin mittaan vastaan kävelee pomovastus, ja tällöin kaltaiseni puska-agentti olikin keskimääräistä suuremmassa kusessa. Muuten koko HR:n läpi kantava "on aina vaihtoehto" -idea heitetään välipäisesti roskikseen, kun kohti juokseva, sata kutia kestävä kilipää käy käsiksi, halusit tai et. Pomoista on näkynyt nettipalstoilla kovasti valitusta vaikeustason puolesta, ja parin näistä kohdalla jo ärräpäät lentelivät itsellänikin. Mielikuvituksella pääsee kuitenkin pitkälle, ja kun kärsivällisesti kokeilee läpi miinoitukset, kranujen nakkelun ja erinnäiset lelut, löytyy konsti etenemiseen ennemmin tai myöhemmin.



Teknisesti PC-versio on harvinaisen hyvä multiplattariksi, ainakin nykystandardein. Grafiikoista saa roimasti konsoliversioita näyttävämmät ja peli on stabiili. Myöhäistä arvostelua saa osittain syyttää aluksi esiintyneestä pahasta pätkimisestä tietyillä alueilla, mutta uusimman päivityksen myötä tämäkin on saatu ainakin omalta osaltani korjattua. FOV (Field Of View) on säädettävissä ja nappulat saa säädettyä mieleisikseen. Testikokoonpanollani (i7-860 @ 3.2Ghz, 8Gt, GTX560ti, peli SSD:llä) kaikki asetukset sai heittää tappiin ja resoluution 1080p:hen. Vsyncin (poistaa grafiikan “hajoilua” liikkeessä) hinta on hieman viiveellä reagoivat kontrollit, mutta ainakaan omalla pelityylilläni tämä ei kauheasti häirinnyt. Äänet, näyttely ja musiikit ovat kaikki perushyvää tasoa, mikään ei sen pahemmin särähdä korvissa kuin jää mieleenkään erityisen loistavana.


Vaikka vuoden 2000 Deus Ex tulikin aikanaan kokeiltua, en muista peliä niin hyvin, enkä ole niin iso fani, että kokisin olevani oikea ihminen sanomaan onko Human Revolution se esiosa jonka klassikko ansaitsee. Sen osaan kuitenkin sanoa, että se on hyvä peli, ja sellainen peli jonka todella toivoisin myyvän hyvin. Aidosti monipuolisista toimintapeleistä on pulaa ja Human Revolution on mahtava pohja uudelle sarjalle, sillä jo nyt hyvin toimivassa paketissa on vielä paranneltavaa joka osa-alueella. Minulta löytyy jokainen Call of Duty kirjastostani ja niistä nautin, mutta jos markkinoilla ei oikeasti ole tilaa vähän muullekin kuin räiskintään painottaville toimintapeleille, niin elämme surullisia aikoja.