Xenoblade Chronicles
Arvioitu: | Nintendo Wii |
Genre: | Roolipelit |
Pelaajia: | 1 |
Ikärajoitus: | 12 |
Kehittäjä: | Monolith Productions |
Julkaisija: | Nintendo |
Julkaisupäivä: | 19.08.2011 |
Pelin kotisivut |
Onko Xenobladesta Wiin pelihyllyn täyttäjäksi?
Wiille ei ole pelejä! Kaikki mielenkiintoisimmat pelit ilmestyvät vain Japanissa ja Amerikoissa! Aina meitä eurooppalaisia hyljeksitään! Onneksi meille Jumalan selän takana asuville saapui nyt Xenoblade Chronicles, joka lupaa tyydyttää JRPG-kansan haluja ainakin satojen tuntien ajan. Arvostelijan päätä eivät korista kissankorvat eikä kirjoituspöydän laatikkoa ole kynäilty täyteen eroottista Final Fantasy -fanficia, joten japanilaisten käsitykset roolipeleistä ovat aina vaikeita paloja arvioitavaksi. Aikaisemmin Playstation 2:lla nähdyn Xenosaga–sarjan uusimman osan ympärille on muodostunut kuiskutusta ja hypeä, joten haasteeseen on kuitenkin pakko tarttua. Teitä on nyt varoitettu – muutamaa erikoistapausta lukuun ottamatta kierrän JRPG:t kaukaa.
Xenobladessa ihmiset eivät asuta pyöreää palloa, vaan maailma koostuu kahdesta paikoilleen hyytyneestä jättiläisestä; toisiaan vastaan kamppailleista Bionisista ja Mechonisista. Bionis antaa kodin isosilmäisille ihmisille sekä pienille söpöpalleroille, Noponeille. Vuosi takaperin ihmiset voittivat taistelun Mechonis-titaania asuttavia koneita vastaan. Nyt ne ovat palanneet häijympinä ja kestävämpinä kuin koskaan. Teinipoika Shulkin vastuulle jää Monado, futuristinen mahtimela, joka on ainoa robotit tehokkaasti niittävä miekka koko universumissa. Maailmaa pelastava teinijoukko - check. Parimetriset miekat – kyllä. Isosilmäiset animehahmot – jep. Mechat – paikalla. Mainitsinko jo pelin tulevan Japanista?
Vaikka hahmot ja kerronta noudattavat JRPG-raamattua lähes sanasta sanaan, alkaa juoni pidemmälle päästessään kiinnostaa pessimistiäkin. Metallin leikkaaminen ei jää miekan ainoaksi voimaksi, vaan onnistuupa siltä myös esimerkiksi ennustaminen. Epämääräiset väläykset tulevaisuudesta auttavat välttämään fataaleja iskuja, pelastamaan ystäviä ja johdattelemaan sankarin oikealle reitille. Tarina polkaistaan hitaanlaisesti käyntiin – parin ensimmäisen tunnin jälkeen lusikan nurkkaan heittää lyhimpään minihameeseen ja tiukimpaan toppiin pukeutunut umpiturha sivuhenkilö, jotta Shulkilla ja Reynillä on riittävästi kostonhimoa tuhota metallikasvoinen mecha, jonka panssariin miekka ei pure. Kostoretkestä kehkeytyy Jari Tapani Peltosta lainatakseni eteenpäinkävelyelokuva - tai siis peli - jossa kohtauksesta toiseen punainen lanka on Monadon voimat. Sopivin väliajoin avautuu miekasta uusia puolia, jotka vaikuttavat sekä tarinaan että taktiikoihin.
Xenoblade lainailee enemmän kuin vähän tyylistään nettiropeilta. Juonta tyrkitään eteenpäin hyvin lineaarisesti, mutta maailma on jaoteltu isohkoihin eritasoisille hahmoille suunnattuihin alueisiin. Kovin suurta vapautta ei ole, sillä myöhemmille alueille ei voi sompailla etenemättä samalla juonessa. Tarinan ohella on sadoittain vapaaehtoista keräilyä ja sivutehtäviä, joita tehdessä kokemustasot ropisevat juonen helpottamiseksi. Sivutehtävät ovatkin pelin suurimpia murheita. Kun tehtävälokiin kertyy kymmeniä grindaustehtäviä tyyliin "Monster quest 3 part 2" ja "Material quest 5", voi jo sielunsa silmin nähdä koodaajien tehtävägeneraattorin. Tarinat sivutehtävien takana ovat väkisin väännettyjä tekosyitä jahdata taas kourallinen elukoita kumoon. Eräs Nopon muun muassa tahtoo teloittaa jättiläisperheen, koska yksi tallasi hänen päälleen eikä pyytänyt anteeksi.
Pohjimmiltaan ihminen nauttii, kun vahingon määrästä kertova numero kasvaa ja kokemusmittarit täyttävät, joten alkukantaisia viettejä hellivä grindaaminen on toisinaan suorastaan miellyttävää. Hahmonkehitys on yksinkertaistettu päätöksiin parannettavista taidoista ja varusteisiin liimattavista timanteista, mutta valinnanvaraa on riittävästi ylläpitämään kiinnostusta. Maisemat ovat jylhiä ja parhaimmillaan Wiin mittapuulla näyttäviä, joskin erityisesti viidakkoa vaivaa aivan uskomattoman ruma objektien ilmestyminen tyhjästä. Xenoblade on outo sekoitus upeaa ja susirumaa. Wiin 480p-resoluutio ja tehot eivät selvästikään aivan riitä siihen kaikkeen, mitä graafikot ovat halunneet esittää. Entistä sarjakuvamaisempi lähestymistapa olisi ollut kiehtovampi vaihtoehto. Nyt yritelmä on selvästi realistiseen ja yksityiskohtaiseen päin, mutta sen rikkoo laitteiston tehottomuus - sekä tietysti japanilaisten outo mielihalu vaatettaa hahmonsa klovneiksi ja aseistaa heidät juustohöylää muistuttavilla vimpaimilla.
Onneksi taistelu toimii mielekkäästi, vaikka Wiimotella ja nunchukilla pelatessa kamera vikuroi koko ajan. Taistelut on sidottu peliin luontevasti, eikä tarvetta erillisille taisteluruuduille ole. Reaaliaikaisissa kärhämissä sohii maksimissaan kolme, joista pelaaja ohjaa yhtä. Perusiskut hoituvat automaattisesti. Erikoistaidot eivät tarvitse taikavoimaa, mutta niitä jäähdytellään ennen uusiokäyttöä. Quick time event -napeilla kerätään taistelutarmoa, jolla nostetaan kaatuneita tai laukaistaan tuhoisa ketjuisku. Monadolla on liuta omia taitoja erilaisiin vihollisiin tai puolustuksiin. Tulevaisuuden ennustaminen on luontevana myös kamppailuissa, kun ennen kuolettavaa iskua saa useiden sekuntien varoitusajan, jolloin tulevaisuuttaan ehtii muuttamaan. Mutta ne taisteluäänet... taivas varjelkoon. Jokaisen iskun nimi pitää huutaa ja taistelukarjaisut kiekaistaan sietämättömän lujaa. Maista miekkaanii! Et pärjää minulle! HNGGGHYÄÄÄRGH! Yhden taistelun aikana huudettavat SADAT herjat peittävät alleen muut äänet ja ovat syy, jonka vuoksi pelasin äänenvoimakkuus minimissä.
Kovaäänisimmät tipauttaisi ryhmästään mieluusti pois, mutta tehokkaan joukkoueen koostamiseksi nojautuu miltei automaagisesti nettiroolipelien pyhään kolminaisuuteen eli tankkiin, parantajaan sekä tappajaan. Taistelutrioon kaivattaisiin vielä neljäs, varsinkin kun Monadoa kanniskeleva Shulk varaa käytännössä automaattisesti yhden paikan. Matkan aikana mukaan tarttuva sekalainen jengi jää ikävästi taka-alalle. Tekoäly hoitaa asiansa suurimmaksi osaksi osaavasti, mutta Xenobladesta jää vahva fiilis, että olisin wowittamassa omalla privaattipalvelimellani ilman pelikavereita. Vaikka tarina on luonnollisesti suunnattu yhdelle pelaajalle, on avara maailma kuitenkin niin kauttaaltaan täynnä mörpeistä kopioituja ominaisuuksia, että seikkailu maistuisi makoisammalta useamman pelaajan voimin.
Onhan se myönnettävä, että toistostaan ja ongelmistaan huolimatta mielellään viihdyin ainakin ne muutamat kymmenet tunnit, jotka kokopäiväisenä opiskelijana ehdin peliin upottaa. Tarina kiehtoo erityisesti maailmansa vuoksi, vaikka kerrontaa vaivaakin kaiken vääntäminen rautalangasta, Narutomaiset flashbackit sekä turhan monta huonolla tavalla yllätyksellistä juonikäännettä. Xenoblade Chronicles on varmasti hyväksyttävä syy kaivaa Wii pölykerroksen alta, jos perinteitä kunnioittava JRPG iskee. Erinomaisesti se ei suoriudu oikein millään osa-alueella, enkä vieläkään pysty genren hienoutta ymmärtämään. Hämmentävää, sillä pikavilkaisu kertoo muiden suomalaismedioiden pisteyttäneen pelin parhaaseen A-luokkaan.
Bionis ja Mechonis tappeli…
Xenobladessa ihmiset eivät asuta pyöreää palloa, vaan maailma koostuu kahdesta paikoilleen hyytyneestä jättiläisestä; toisiaan vastaan kamppailleista Bionisista ja Mechonisista. Bionis antaa kodin isosilmäisille ihmisille sekä pienille söpöpalleroille, Noponeille. Vuosi takaperin ihmiset voittivat taistelun Mechonis-titaania asuttavia koneita vastaan. Nyt ne ovat palanneet häijympinä ja kestävämpinä kuin koskaan. Teinipoika Shulkin vastuulle jää Monado, futuristinen mahtimela, joka on ainoa robotit tehokkaasti niittävä miekka koko universumissa. Maailmaa pelastava teinijoukko - check. Parimetriset miekat – kyllä. Isosilmäiset animehahmot – jep. Mechat – paikalla. Mainitsinko jo pelin tulevan Japanista?
Vaikka hahmot ja kerronta noudattavat JRPG-raamattua lähes sanasta sanaan, alkaa juoni pidemmälle päästessään kiinnostaa pessimistiäkin. Metallin leikkaaminen ei jää miekan ainoaksi voimaksi, vaan onnistuupa siltä myös esimerkiksi ennustaminen. Epämääräiset väläykset tulevaisuudesta auttavat välttämään fataaleja iskuja, pelastamaan ystäviä ja johdattelemaan sankarin oikealle reitille. Tarina polkaistaan hitaanlaisesti käyntiin – parin ensimmäisen tunnin jälkeen lusikan nurkkaan heittää lyhimpään minihameeseen ja tiukimpaan toppiin pukeutunut umpiturha sivuhenkilö, jotta Shulkilla ja Reynillä on riittävästi kostonhimoa tuhota metallikasvoinen mecha, jonka panssariin miekka ei pure. Kostoretkestä kehkeytyy Jari Tapani Peltosta lainatakseni eteenpäinkävelyelokuva - tai siis peli - jossa kohtauksesta toiseen punainen lanka on Monadon voimat. Sopivin väliajoin avautuu miekasta uusia puolia, jotka vaikuttavat sekä tarinaan että taktiikoihin.
Mörppi vai yksinpeli?
Xenoblade lainailee enemmän kuin vähän tyylistään nettiropeilta. Juonta tyrkitään eteenpäin hyvin lineaarisesti, mutta maailma on jaoteltu isohkoihin eritasoisille hahmoille suunnattuihin alueisiin. Kovin suurta vapautta ei ole, sillä myöhemmille alueille ei voi sompailla etenemättä samalla juonessa. Tarinan ohella on sadoittain vapaaehtoista keräilyä ja sivutehtäviä, joita tehdessä kokemustasot ropisevat juonen helpottamiseksi. Sivutehtävät ovatkin pelin suurimpia murheita. Kun tehtävälokiin kertyy kymmeniä grindaustehtäviä tyyliin "Monster quest 3 part 2" ja "Material quest 5", voi jo sielunsa silmin nähdä koodaajien tehtävägeneraattorin. Tarinat sivutehtävien takana ovat väkisin väännettyjä tekosyitä jahdata taas kourallinen elukoita kumoon. Eräs Nopon muun muassa tahtoo teloittaa jättiläisperheen, koska yksi tallasi hänen päälleen eikä pyytänyt anteeksi.
Pohjimmiltaan ihminen nauttii, kun vahingon määrästä kertova numero kasvaa ja kokemusmittarit täyttävät, joten alkukantaisia viettejä hellivä grindaaminen on toisinaan suorastaan miellyttävää. Hahmonkehitys on yksinkertaistettu päätöksiin parannettavista taidoista ja varusteisiin liimattavista timanteista, mutta valinnanvaraa on riittävästi ylläpitämään kiinnostusta. Maisemat ovat jylhiä ja parhaimmillaan Wiin mittapuulla näyttäviä, joskin erityisesti viidakkoa vaivaa aivan uskomattoman ruma objektien ilmestyminen tyhjästä. Xenoblade on outo sekoitus upeaa ja susirumaa. Wiin 480p-resoluutio ja tehot eivät selvästikään aivan riitä siihen kaikkeen, mitä graafikot ovat halunneet esittää. Entistä sarjakuvamaisempi lähestymistapa olisi ollut kiehtovampi vaihtoehto. Nyt yritelmä on selvästi realistiseen ja yksityiskohtaiseen päin, mutta sen rikkoo laitteiston tehottomuus - sekä tietysti japanilaisten outo mielihalu vaatettaa hahmonsa klovneiksi ja aseistaa heidät juustohöylää muistuttavilla vimpaimilla.
Shulk, käytä ukkosiskua!
Onneksi taistelu toimii mielekkäästi, vaikka Wiimotella ja nunchukilla pelatessa kamera vikuroi koko ajan. Taistelut on sidottu peliin luontevasti, eikä tarvetta erillisille taisteluruuduille ole. Reaaliaikaisissa kärhämissä sohii maksimissaan kolme, joista pelaaja ohjaa yhtä. Perusiskut hoituvat automaattisesti. Erikoistaidot eivät tarvitse taikavoimaa, mutta niitä jäähdytellään ennen uusiokäyttöä. Quick time event -napeilla kerätään taistelutarmoa, jolla nostetaan kaatuneita tai laukaistaan tuhoisa ketjuisku. Monadolla on liuta omia taitoja erilaisiin vihollisiin tai puolustuksiin. Tulevaisuuden ennustaminen on luontevana myös kamppailuissa, kun ennen kuolettavaa iskua saa useiden sekuntien varoitusajan, jolloin tulevaisuuttaan ehtii muuttamaan. Mutta ne taisteluäänet... taivas varjelkoon. Jokaisen iskun nimi pitää huutaa ja taistelukarjaisut kiekaistaan sietämättömän lujaa. Maista miekkaanii! Et pärjää minulle! HNGGGHYÄÄÄRGH! Yhden taistelun aikana huudettavat SADAT herjat peittävät alleen muut äänet ja ovat syy, jonka vuoksi pelasin äänenvoimakkuus minimissä.
Kovaäänisimmät tipauttaisi ryhmästään mieluusti pois, mutta tehokkaan joukkoueen koostamiseksi nojautuu miltei automaagisesti nettiroolipelien pyhään kolminaisuuteen eli tankkiin, parantajaan sekä tappajaan. Taistelutrioon kaivattaisiin vielä neljäs, varsinkin kun Monadoa kanniskeleva Shulk varaa käytännössä automaattisesti yhden paikan. Matkan aikana mukaan tarttuva sekalainen jengi jää ikävästi taka-alalle. Tekoäly hoitaa asiansa suurimmaksi osaksi osaavasti, mutta Xenobladesta jää vahva fiilis, että olisin wowittamassa omalla privaattipalvelimellani ilman pelikavereita. Vaikka tarina on luonnollisesti suunnattu yhdelle pelaajalle, on avara maailma kuitenkin niin kauttaaltaan täynnä mörpeistä kopioituja ominaisuuksia, että seikkailu maistuisi makoisammalta useamman pelaajan voimin.
Onhan se myönnettävä, että toistostaan ja ongelmistaan huolimatta mielellään viihdyin ainakin ne muutamat kymmenet tunnit, jotka kokopäiväisenä opiskelijana ehdin peliin upottaa. Tarina kiehtoo erityisesti maailmansa vuoksi, vaikka kerrontaa vaivaakin kaiken vääntäminen rautalangasta, Narutomaiset flashbackit sekä turhan monta huonolla tavalla yllätyksellistä juonikäännettä. Xenoblade Chronicles on varmasti hyväksyttävä syy kaivaa Wii pölykerroksen alta, jos perinteitä kunnioittava JRPG iskee. Erinomaisesti se ei suoriudu oikein millään osa-alueella, enkä vieläkään pysty genren hienoutta ymmärtämään. Hämmentävää, sillä pikavilkaisu kertoo muiden suomalaismedioiden pisteyttäneen pelin parhaaseen A-luokkaan.
Xenoblade Chronicles (Nintendo Wii)
Maailman pelastamista nipponilaisittain, pelattavaa kymmeniä ellei satoja tunteja. Ylihypetetty, mutta ei missään nimessä huono toimintaseikkailu.
- Taistelumekaniikka
- Juoni, kerronnan kompastelusta huolimatta
- Keräilyä ja grindaamista
- Japanikliseet
- Kaipaa peliseuraa
Keskustelut (23 viestiä)
16.09.2011 klo 14.23 1
Onko arvostelulla mitään arvoa, jos ilmoittaa ettei pidä/pelaa tällaisia? Tuskin silloin hyvää sanottavaa on. Jo pelikotelo ja trailerit kertovat tämän sisältävän japanilaistyylisiä hahmoja, grindailua jne. niin tuskin kukaan nykyaikana enää "vahingossa" ostaa peliä, jonka genrestä ei pidä.
Keräilyä ja grindaamista. Tietenkin. Pitäsikö pelissä saada hetikaikkinyt että voit 12h pelaamisen jälkeen jo olla pelin loppupuolella? Kyllä tällaisista peleistä pitäville se on se juttu. Ne turhauttavat tunnit FFssä, Phantasy Stareissa, Monster Huntereissa...
Myönnän kyllä samaistuneeni kommenttiin taisteluhuudoista. Oikeasti? Vähempikin huutaminen riittäisi.
Pidän pelistä. Mutta sehän on vain makuasia ja niistä ei tunnetusti kiistellä.
16.09.2011 klo 15.36 3
Rekisteröitynyt 06.05.2008
16.09.2011 klo 15.41 3
Moderaattori
Rekisteröitynyt 08.08.2008
16.09.2011 klo 15.49 3
Todellakin wii:n parhaimmistoa.. oikeastaan yksi parhaimmista tämän sukupolven jrpg peleistä muutenkin.
16.09.2011 klo 18.44 3
Toimiiko tämä myös niin, että NHL:t, FIFA:t ja PES:t arvostelee henkilö, jota ei joukkueurheilun pelaaminen tai seuraaminen kiinnosta, ja arvostelu on sitten pelin hyvyydestä riippumatta lattea "varmaan ihan kiva, muttei aihe oikein innostanut, grafiikka osin rumaa, urheilukliseitä, arvosana 70-80".
16.09.2011 klo 23.03 2
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
17.09.2011 klo 01.38
Toinen selitys sille, että arvostelukappale tuli (KERRANKIN) arvostelijalle, jonka päätä ei kiristä genren fanipipo: Suomessa on loppujen lopuksi aika monta pelimediaa. Arvosteluita tarjoaa tämän sivuston lisäksi esimerkiksi Pelit, Pelaaja, Peliplaneetta, Konsolifin, Gamereactor, jne. Kun käytännössä jokainen sivusto antaa kuitenkin arvostelukappaleen sille aiheesta kiinnostuneimmalle arvostelijalle, arvostelut alkavat kummasti muistuttaa toisiaan. On välillä hyvä kokeilla jotain uutta ja tarjota erilaista - tällä kertaa se tehtiin esittelemällä lukijoille arvostelu täysin toisesta näkökulmasta. Sitä on usein pyydetty, kun ollaan valitettu etenkin räiskintäpelien korkeista arvosanoista.
Vaikka aivan ensimmäisestä kappaleesta ehkä saa kuvan, että suhtautuisin hyvin penseästi JRPG -genreen, on olemassa poikkeuksia, joista minäkin nautin täysin siemauksin. Näistä mainittakoon esimerkiksi GBA:n Golden Sun, sekä GameCuben Baten Kaitos. Etenkin jälkimmäisessä on toki omat ongelmansa, mutta Baten Kaitosin taistelusysteemi ja pakan rakennus on niin kiehtovaa, että peliä pelatessa voi sivuuttaa useimmat valituksen aiheet sillä, että yksi ainoa asia koukuttaa. Nyt tässä arvostelussa 80 pistettä on ihan hyvän pelin ihan hyvä arvosana. Kuten mielestäni tuon arvostelussa ilmi, viihdyin pelin parissa kaikista semihyvin ennakkoluuloistani huolimatta. Siitäkin huolimatta, että pelissä oli paljon puolia, jota en vain voi sietää. Asiat, joista suurimmaksi osaksi valitan, ovat asioita, joista valittaisin joka tapauksessa, oli genre mikä tahansa ja alkuperämaa mikä tahansa. Jos kliseet on hyvin tehty, niistä ei ole syytä valittaa, eivätkä ne pelin aikana häiritse. Tässä tapauksessa ne kuitenkin pomppivat naamalle vähän turhan näkyvästi verrattuna siihen, ettäkö olisin voinut ne sivuuttaa kertomatta rehellistä mielipidettäni.
En kuitenkaan kirjoita arvosteluja miellyttääkseni lukijoita, julkaisijoita tai fanipoikia - vaan kertoakseni SUBJEKTIIVISEN mielipiteeni siitä levystä, joka kolahti postiluukustani.
Jos asia ei ole jo tässä vaiheessa tullut selväksi: Arvostelut ovat subjektiivinen mielipide, eivät objektiiivinen artikkeli.
Kiitokset kuitenkin kaikille kritiikistä. Sehän on nimenomaan hyvä, että lukijoilla on oma mielipide. Toivottavasti kukaan ei menettänyt yöuniaan arvostelun jälkeen. :)
[17.9.2011 klo 21:35 editoitu pari asiaa, ks. alempaa]
17.09.2011 klo 13.10
Esimerkiksi, itse en JRPG:itä kovin paljoa pelaile, niin on kiva lukea tälläinen arvostelu, jotta tietää voisinko minäkin kyseisestä pelistä tykätä.
Lisäksi arvostelijan antama asiallinen kannanotto kriittisiin kommentteihin, oli sellaista mitä nykyään turhan harvoin näkee, well done.
17.09.2011 klo 14.53 1
Ja 80 pistettä ei kyllä koskaan tarkoita "täysin hyvää peliä", vaan joko keskinkertaista "ihan ok" tekelettä tai sitten potentiaalista loistopeliä, joka kärsii kuitenkin vakavista vioista jollain osa-alueilla.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
17.09.2011 klo 21.34
Vastineen vesittää kuitenkin sen viimeinen lause: tällainen asiaton kuittailu eri mieltä oleville kertoo ainoastaan kirjoittajan omasta "hiekkatilanteesta".
Kieltämättä minua hienoisesti rasitti se, että ensin toivotaan toisenlaisia näkökulmia, sitten valitetaan kun näin tehdään. Lisäksi hieman huonosti ilmaistu sikäli, että tarkoitukseni oli sanoa nimenomaan se, että toivottavasti porukat eivät menetä yöuniaan arvostelun vuoksi eikä sen kritiikkiin responssaamiseni vuoksi, kuten näin jälkikäteen voisi asian lukea.
...ja olihan tuo teksti kirjoitettu suoraan baarista palaamisen jälkeen, joka ei liene koskaan viisain vaihtoehto.
Ja 80 pistettä ei kyllä koskaan tarkoita "täysin hyvää peliä", vaan joko keskinkertaista "ihan ok" tekelettä tai sitten potentiaalista loistopeliä, joka kärsii kuitenkin vakavista vioista jollain osa-alueilla.
Korjataan mieliksesi: Ihan hyvän pelin ihan hyvä arvosana. Oli tämä sen verran kiva peli, että tän voisin aivan loppuun astikin pelata, jos aikaa riittää kyseiseen rupeamaan. Ja olettaen, että sen raivostu noihin ääniin tai ellei peli jossain välissä rupea aivan vaatimaan pakollista grindaamista.
19.09.2011 klo 09.11 1
Kommentit sensijaan +1 ^^
19.09.2011 klo 10.14
Mietityttää vähän minuakin, miksi japsirope tyrkättiin arvosteltavaksi henkilölle, joka ei genrestä perusta. En itse voi allekirjoittaa yhtään huonoista puolista, ja mielestäni peli suoriutuu erinomaisesti monellakin osa-alueella, mutta toisaalta minulla ei myöskään ole vahvoja ennakkoluuloja kaikkea japanilaista kohtaan.
no onko oikein antaa se ihmiselle joka pitää JRPGstä? kehuu grindausta yms ja sitten se porukka joka ei perusta japsiropeista alkaa ulisemaan että "mitä jos ei pidä grindauksesta". toisaalta ei peliä kannata varmaan antaa arvosteltavaksi sellaiselle täysin välinpitämättömällekään henkilölle
pelit pitäisi antaa robottien arvioitavaksi
20.09.2011 klo 11.52
no onko oikein antaa se ihmiselle joka pitää JRPGstä?
On. Pelejä tulee verrata oman genrensä sisällä, joka kukapa muu tähän parhaiten pystyisi kuin genren fani. Tämä "kokeilu" ei mielestäni mennyt ihan putkeen, parempi vaan antaa arvostelukappale sellaiselle joka on vähän enemmän genreen tutustunut.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
20.09.2011 klo 19.21
Hauskaa sekin, että moititaan grindaamista ja tavaran keräämistä (samalla kun epäsuorasti mainitaan että wowia on tullu pelattua ja paljon,)...
Vaan enpä maininnut, että olisin asiasta pitänyt World of Warcraftissakaan. ;) Wowihan tyssäsi kohdallani nimenomaan siihen, kun grindaus kiinnosti ei kiinnostanut tippaakaan kun pelikaverini lopetti. Xenoblade Chronicles tarjoaa tarinan, jonkalaista MMORPG:issä ei luonnollisestikaan saa kerrottua yhtä sulavasti ja kiinnostavasti - enpä nimittäin muista, että Wowin tarinaan olisin paljoakaan jaksanut kiinnittää huomiota. "Hetikaikkimullenyt" ei ole se syy minkä takia en jaksa grindausta, vaan se, etten yksinkertaisesti näe grindausta kovinkaan hauskana osana tällaisia pelejä. Jos vielä kerran otetaan Wowi esimerkkinä, niin Wowin pelaajathan usein mainostavat, että oikeasti peli ja hupi alkaa vasta, kun level cap on saavutettu. ...eli hetkinen, olen siis jyystämässä pakkopullaa 30h siihen asti?
----
Jos vielä sen mainitsen, niin nyt arvostelun julkaisun jälkeen luin muiden medioiden arvosteluja (mm. Pelit ja Peliplaneetta). Arvostelun kirjoittamisen aikana en viitsinyt kuin vilkaista pistemäärät, koska en pidä ajatuksesta, että muiden tekstit vaikuttavat mielipiteisiini. Välillä ne tietysti toisivat mukanaan näkökulmia, jotka olen itse missannut. Tällä kertaa ainakin mainitsemani kahden lähteen tekstit mainitsivat oikeastaan kaikki täsmälleen samat asiat - taistelu toimii, juoni kiinnostaa, alusta näkyy grafiikan laadussa, massiivinen maailma, joka kuitenkin aika putki. Peliplaneetta mainitsi myös sivutehtävien laadusta.
Mitkä sitten olivat erot? Jostain syystä molemmat muut myös pelasivat enkkuraidalla, minä taas valitsin ehdottomasti alkuperäiskielen eli japanin. Alkuperäistä suosin aina dubbausten yli, ja kokemukseni mukaan JRPG:n enkkudubit ovat yleensä aika sontaa. Chroniclesissa en testannut, koska mielestäni ilman muuta valitaan se nipponi, kun kerta tarjolla on. Muut arvostelut tykkäsivät näkyvistä kliseistä, minä taas en. Esim. Peliplaneetan kirjoittajan mukaan "ehdottomasti hauskin on ylisöpö, hauskasti elehtivä nopon-rotua edustava Riki", jonka taas itse koin about yhtä miellyttävänä hahmona kuin surullisenkuuluisan Jar Jar Binksin.
Kun arvosteluissa tuodaan esiin lähes samat asiat, on mielestäni ihan mielenkiintoista nähdä miten itse pidän tätä ihan hyvänä ja molemmat lukemani arvostelut kehuvat tätä vuoden yhdeksi merkittävimmistä julkaisuista. He vain ilmeisesti sitten viihtyivät pelin parissa minulle tuntemattomista syistä.
Hauskaa on myös se, että tulee näinkin "vihaisia", kun arvosteluhan myöntää minun pitäneen peliä ihan viihdyttävänä jopa genreä vähemmän kuluttavan silmin.
22.09.2011 klo 00.59 3
22.09.2011 klo 01.08 4
23.09.2011 klo 02.10 3
Itse olen peliä mättänyt kohta lähemmäs 100 tuntia ja alan lähestyä loppupäätä. Meno sen kuin jatkaa paranemistaan vielä näinkin myöhäisessä vaiheessa. Vielä jokin aika sitten en ollut aivan varma kuinka paljon pelistä pidin, mutta tämänpäiväisen pelisession jälkeen alkaa vaikuttaa siltä, että kyseessä on paitsi Wiin, myös koko nykyisen sukupolven ehdottomasti parhaita pelejä. Se on myös palauttanut ainakin minun uskoni lajityyppiin. Vaikea yhtyä oikeastaan mihinkään mitä arvostelussa sanotaan, mutta sillähän ei minulle ole mitään merkitystä mitä muut ihmiset ovat pelistä mieltä.
23.09.2011 klo 23.49 1
24.09.2011 klo 01.01 3
Tämä onkin sitten ainoa löytämistäni arvosteluista, jossa viivan alle jäi lopulta useampi miinus kuin plus. Ja lause arvostelusta...
Erinomaisesti se ei suoriudu oikein millään osa-alueella
...on vain jotenkin käsittämätön, kun erinomaisen alle menevää on pelistä vaikea löytää. Wiin raudastakin mussuttaminen on vain aivan turha, kun jokainen peli pitäisi arvioida alustansa mukaan. Ja sama kliseistä ja lineaarisesta juonesta valittava kaveri on kuitenkin antanut jonkun Halon jatko-osan jatko-osalle 93 pistettä. Enkä tajua, miksi tämänkin olisi pitänyt olla moninpeli, kun vastaavan tyylisiä morppeja on netti täynnä, Wiillekin Monster Hunter, mutta hyvistä yksinpeleistä on huutava pula.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
24.09.2011 klo 11.27
Joku kreikkalainen on näköjään sössinyt pelille yhtä huonon arvosanan (metacritic) ja sielläkin äijä on joutunut suunnilleen lynkatuksi ja selittelemään useasti arvosteluaan.
Maailmasta ei vain löydy tarpeeksi kriitikkoja, jotka uskaltaisivat olla eri mieltä ja yleensäkin pelien arvosanojen jakauma on todella vääristynyt ylöspäin - juuri edellisen lynkkausmielialan vuoksi. Eipähän se minustakaan kovin hauskaa ole lukea näitä kommentteja, mutta uskallan seisoa mielipiteeni takana. Se, että pistemääräni nyt sattuu olemaan sama kuin metacriticin alhaisin, ei kamalasti hetkauta.
"Kaipaa peliseuraa" ei ole suoranainen itku sille, ettei tämä ole moninpeli. Se on kritiikki siitä, että yksinpelin ei pitäisi tuntua siltä, että pelaanpa tässä moninpeliä/mörppiä yksinäni.
Mitä Halo: Reachiin tulee, oikeastaan ihmettelen, ettei kovin moni ole asiaa tuonut aikaisemmin esille. Olen siihenkin valmis vastaamaan: Halo: Reach teki minusta niin monta asiaa yksinpelissä oikein, että sen kehnohkon juonen sai sivuutettua aika helposti nautittuaan muista osa-alueista. On ylipäätään todella iso juttu, että arvostelutilaisuudessa pelasin pelin läpi ilman edes etäistä kyllästymisen merkkiä. Ja pelasin vielä mieluusti uudestaan vaikeimmalla ilmestymisen jälkeen. Ja vielä kaverin kanssa muutamilla lisävaikeutuksilla.
...MUTTA. Halo: Reachin arvostelussa kusi se, ettei arvostelussa arvosteltu kuin tasan yksinpelikampanja. Jos pelin olisi saanut kotiin moninpelattavaksi tai arvostelun julkaisu olisi tapahtunut esimerkiksi vasta viikko Reachin ilmestymisen jälkeen, olisi pistemäärä alhaisempi. Firefight on reilusti tylsempää kuin ODST:n vastaava, eikä aiheuta samanlaista saavutuksen tunnetta. Moninpeli ei korjaa oikeastaan yhtäkään ongelmaa, jotka ovat olleet jo kakkosesta lähtien, vaan quittereita ja omien tappajia on peli täynnä, kiikarikivääri on edelleen todella over-power, alunperin vähäisessä tasomäärässä on todella paljon tasapainotusongelmia jne. Näin jälkikäteen murehtien olisin moninpeliin ja firefightiin kohdistuneen pettymyksen vuoksi tipauttanut helposti 5-10 pistettä lopullisesta arvosanasta.
05.11.2011 klo 13.39
Veikkaan, että jotain vielä täysiverisempää JRPG:tä (esim. jotain Tales of...sarjan osaa) ei arvostelija välttämättä olisi läpi edes jaksanut pelata.
30.01.2012 klo 22.59 3
P.S. arvostelija antoi miinuksen japanikliseistä... ok. Miksi siis kukaan ei anna miinuksia länsimaisten pelien kliseistä, kuten puisevista henkilöhahmoista. Ainiin, mutta näinhän juuri tehdään japanissa. Kulttuurierot.
02.05.2015 klo 20.34 1