Ensimmäinen InFamous iski meikäläiseen lujaan ja annoin sille ehkä näin jälkikäteen ajatellen melko reilulla kädellä pisteitä. Se täytti kuitenkin juuri sopivasti silloin Crackdownin mentävän aukon sekä toimivan supersankaripelin puitteet ja oli puutteistaan huolimatta hauskaa toimintaa. Se sopi myös kesäajan pelailuun siinä mielessä, että juonikuviot eivät loistokkuudellaan pakottaneet pelaamaan sitä kertaistumalla läpi, vaan loikintaan oli mukava palata pieninä sessioina himmenevinä kesäiltoina. InFamous 2 tarjoaa käytännössä lisää samaa - ja olen jälleen tyytyväinen.




Hirviö nimeltä The Beast on InFamous 2:n eteenpäin vievä voima ja koko touhu alkaa taistelulla sitä vastaan Empire Cityn satamassa. En montaa minuuttia spoilaa, jos kerron, että matsi ei mene Colen kohdalta parhaalla tavalla ja tarina jatkuukin pian New Orleansilta kovasti vaikuttavan New Maraisin kaupungissa. Koska Colen kyvyt eivät riitä Petoa taltuttamaan, sinne lähdetään etsimään tohtoria, joka voisi auttaa. Luonnollisestikaan asiat eivät suju suunnitelmien mukaan ja elämää mutkistaa vielä New Maraisia pahisarmeijansa kanssa hallitseva Bertrand, joka saarnaa lahkolaisilleen, että Cole on itse piru. The Beast lähestyy ja keinot sen taltuttamiseen pitäisi keksiä.

Colella on edelleen kumppaninsa Zeke, joka heti aluksi varustaa sankarimme uudella kättä pidemmällä. “The Amp” on ase, jolla huitoessa lähitaistelut käyvät huomattavasti sujuvammin kuin ykkösosassa. Muutenkin taisteluista ja asetyypin vaihdosta on tehty toimivampaa, joten siitä plussaa. Zeken lisäksi tuttavuutta (ei siinä mielessä) Colen kanssa harrastavat kaksi naikkosta, jotka tuovat tarinaan omaa säpinäänsä: Kuon ja Nixin läsnäolo piristää välillä yksioikoisiksi käyviä tehtäviä.

New Marais on ympäristönä monimuotoisempi kuin ykkösosan Empire City. Suot tuovat soppaan oman lisänsä, kun muistetaan sähkömiehen vesiallergia ja kaupungin eri osat näyttäytyvät selkeästi eri näköisinä, tarjoten silti sopivan ympäristön kiipeilylle, kattoloikinnalle ja taisteluille. Muuta kerättävää ja tekemistä löytyy tällä kertaa mm. viestejä kantavien pulujen ja Colea vahvistavien sirujen löytämisessä, sekä asukkaita koskevien pikkutehtävien suorittamisessa.


Melko alkuvaiheessa kohtasin yhden bugin, joka kertoo sekä pelin hyvistä että huonoista puolista. Metsästin yhden viestipulun ja loikkasin sitten sen perässä katolta alas aiheuttaen räjähdyksen, joka lennätti linnun ilmaan ja bugin vuoksi jätti sen sinne leijumaan. Hetken aikaa ihmeteltyäni ja pompittuani sen ympärillä kasasin lähistön autoista tornin, jota pitkin kiipesin pulun ulottuville ja sain kaivatun viestin haltuuni. Simppeli bugi, mutta silti lopulta hauska pelihetki.



Se asia, millä inFamousta jälleen mainostettiin vahvasti, on hyvän ja pahan vastakkainasettelu: Cole voi käyttää kykyjään joko sankarillisesti tai tuhoa aiheuttaen. Itse valitsin hyvistelyn, mutta mikäli vahingossa tuli vähän sivullisia käristettyä, ei huolta, kunhan teki seuraavaksi jotain hyvää. Karmasysteemi on hyvin suoraviivainen ja tarkan mustavalkoinen, mutta vaikuttaa se sen verran peliin, että seuraava pelikierros kiinnostaa tehdä pimeällä puolella.

Suvantovaiheilta ja turhan tuntuisilta tehtäviltä ei vallan vältytä, mutta kaiken kaikkiaan InFamous 2 on rytmitetty mukavan addiktiiviseksi. Pedon alati lähenevä uhka yhdistettynä uusien kykyjen saamiseen saa tarttumaan ohjaimeen ilta toisensa jälkeen. Toisin kuin L.A.Noireen, InFamousin läpipelaamiseen ei varsinaisesti tullut himoa, mutta se maistui aina mukavana aivot narikkaan -välipalana.


Vaikka taisteluissa Cole totteleekin ohjausta entistä tarkemmin, on takapakkia otettu tasoloikkapuolella, eli kun miekkonen loikkii voimalinjojen päällä tai kiipeilee pitkin seiniä. Tuntumaa voisi kuvailla sanoilla ‘löyhä’ tai ‘leijuva’, sillä Cole tarttuu magneetin lailla lähimpiin ulokkeisiin, eikä suostu välillä muuta tekemään, vaikka kuinka koittaisi päästä vaikkapa kahden voimalinjan välistä alas maahan.

Heti alkumetreiltä lähtien InFamous 2 vakuuttaa visuaalisella annillaan. The Beast -alkutaiston aikana aaltoilevat laiturit ja muut efektit ovat komeata katseltavaa. Pelimoottori on selkeästi parempi, sähäkämpi ja näyttävämpi kuin edellisessä pelissä, eikä sillä saralla ole valitettavaa muuta kuin hieman kameran laiskuudessa. Ääniraita tehostaa mukavasti tunnelmaa kun sen aika on ja ääninäyttelijätkin on valkattu pelin budjetin mukaan, eikä naapuritoimiston serkun muksuista.




Yksi yllättävämpiä lisäyksiä peliin on omien tehtävien suunnitteleminen ja niiden jakaminen muiden pelattavaksi yhteisöhengessä. Moisten tekeminen mukana tulevalla editorilla ei ole täysin intuitiivista, mutta onnistuu pienellä harjoittelulla ja valmiita tehtäviä muokkailemalla. Sinänsä itsensä varsin vakavasti ottava peli saa aivan eri perspektiivin, kun editori sallii sellaistenkin kevytluonteisempien tehtävien tekemisen, joita ei itse pelistä varmasti löydy. Vaikea sanoa, kuinka suosittua touhusta tulee, useimmat pelaajat keskittynevät yksinpelin läpäisemiseen.

Kun summaan kaiken edellä kirjoittamani, en löydä paljonkaan negatiivista, mutta totuuden nimissä on pistettävä jalat maan tasalle ja sanottava, ettei InFamous 2 miksikään ikiklassikoksi yllä. Vaikka se on ykköosaa parempi, se saa vähemmän pisteitä, koska vertailukohtia on nyt enemmän. Peli on kaiken puolin laadukasta viihdettä, muttei silti haasta toimintaseikkailujen kirkkainta kärkeä. Se pysyy kuitenkin hyvin koossa, paranee loppua kohden ja ennen kaikkea: sitä on hauska pelata.