With Fire and Sword on Mount & Blade -sarjan itsenäinen lisäosa, jonka suurin uudistus on tuoda peli aitoon historiaan. 1600-luvulla miekkojen ja jousien rinnalle nousee hitaat musketit ja räjähteet. Samalla jatko-osa seuraa ainakin etäisesti samannimistä Nobel-palkittua kirjaa. Pääpointti on kuitenkin jakaa sarjalle tuttuun tapaan kartta viiden eri ryhmittymän välille. Tällä kertaa se tapahtuu aidossa Itä-Euroopassa, jossa voi vierailla historiallisissa kaupungeissa, sekä taistella esimerkiksi Kaarle X Kustaan puolella - tai häntä vastaan.



Toisin kuin aluksi luulin, ei kyseessä ole Heroes of Might and Magic -strategiaa, vaan yksinkertainen toimintaroolipeli, jossa mukana kulkee joukko tekoälytampioita. Hahmonluonnin jälkeen pelaaja heitetään keskelle aavaa – ja ruman tyhjää – karttanäkymää, joka koostuu läjästä kaupunkeja ja muutamasta puusta. Suurin osa ajasta kuljetetaan alati kasvavaa sotajoukkoa linnasta toiseen. Matka taittuu yhdellä klikkauksella ja odottelulla, kunhan pysyy hereillä väistelläkseen vihamieliset armeijat. Kaupungeissa parannetaan varusteita, haetaan tehtäviä, värvätään palkkasotureita, sekä kulutetaan aikaa turhautumalla, kun kunkku ei olekaan paikalla. Kaupunkien käyttöliittymä voitaisiin toteuttaa kokonaan valikoilla. Nyt valitaan esimerkiksi majatalo tai valtaistuinsali, jossa jolkotellaan tärkeiden henkilöiden puheille. Kaupunkien katuja voi ihmetellä jalan, mutta siihen ei ole tarvetta oikeastaan koskaan.

Kaupunkeja ei tutki edes maisemien vuoksi, sillä grafiikka on niin rujoa, että se pyörii varmasti vanhemmallakin raudalla. Pahimmillaan animaatiot, maastot ja jopa valikot näyttävät suorastaan halvoilta. Simppeli ulkoasu kuitenkin ajaa asiansa, eikä varmasti ole ollut ykkösprioriteettina halpahintaisessa indie-pelissä. Sisältöä luvataan runsaasti, mutta kokemukseni mukaan tarjolla on copy & paste –tehtäviä ja hieman mikromanagerointia. Tehtävät koostuvat yleensä matkustamisesta sinne ja takaisin, usein kartan toiseen ääripäähän. Yhteenotot hoituvat reaaliaikaisesti avomaastossa, jossa ohjataan vain sankaria. Joukolle annetaan muutamia komentoja, kuten ”seuratkaa”, ”pysähtykää” ja ”rynnäkköön”. Laihoilla komennoilla strategiani oli heti pysäyttää joukkoni, jolloin muskettimiehet kaatavat yli puolet vastustajista peitsien hoitaessa lyöntietäisyydelle selvinneet. Vaihtelevuutta tuo linnojen valtaaminen, jossa kiivetään muureille tai hyökätään takaportista sisään. Nettipeli keskittyy vain taisteluun ja linnojen valtaamiseen.



Suurin ja lähes kaiken peli-ilon tappava ongelma on se, ettei pelaajalle kerrota käytännössä mitään. Kyse ei ole korkeasta oppimiskynnyksestä, vaan tiedon pihtaamisesta. Alun tutoriaali opettaa käytännössä tasan sen verran, että vasen hiirennappi lyö, oikea blokkaa – joka kertoo kaiken oleellisen taistelun yksinkertaisuudesta. Useimmat asiat opitaan kantapään kautta. On turhauttavaa joutua googlaamaan, kuinka saatettava karavaani jätetään kaupunkiin, kun se onnistuu vain jos heille puhuu parin pikselin päässä päätepysäkistä. Ohjekirja olisi tarpeellinen lisä.

Samantapaisten älyttömyyksien vuoksi missasin kytättävän asekuljetuksen ja lopulta jouduin kierteeseen rosvojoukkojen vangiksi menettäen sotajoukkoni, sankarini ja rahani. Onneksi tallennus pelasti, sillä rahattomana on paha jatkaa. Yleensä pelisessioni päättyivät turhautumiseen tai ikävystymiseen. Pelasinko väärin? Tämän selvittääkseni ja edellisiin osiin perehtyäkseni seurasin muutamia Let’s Play –videoita. Samaa yhdentekevää sompailua, mutta kommentaattorit vaikuttivat merkillisen innostuneilta. Kun suunnitteluvirheiden kiertämisestä ja kaikista ominaisuuksista pääsee vihdoin jyvälle, With Fire and Sword on jo lähes mielekäs pelata, mutta turhan kevyttä ja yksitoikkoista ajanvietettä.

Rauhallinen, Elder Scrolls –tyylinen musiikki sentään hivelee korvia, joten tätäkin kirjoittaessa pelin soundtrack pyörii taustalla. Vaikka minulle luvattaisiin kultaa kunhan tarpeeksi kaivaa, hakkasin päätä sen verran seinään, että jääkööt kultasuoni löytymättä. Tuntien grindaamisen jälkeen en saanut sitä kaivattua tyydytystä, sillä peli kärsii auttamatta liiasta toistosta ja yksinkertaisuudesta. Jos yhä kiinnostaa, voi vanhempaa Mount & Blade: Warbandia pelata maksutta alkutasojen ajan – paras tapa testata, onko arvostelijalla jälleen väärä mielipide.