Harvoin on rikollisuus näyttänyt niin houkuttelevalta kuin 20-30-lukujen Yhdysvalloissa. Hölmöllä kieltolailla saatiin aikaan se, että italialaisten siirtolaisten Cosa Nostra, tuttavallisemmin mafia, rikastui myymällä ihmisille sitä, mitä he haluavat - välittämättä lain kaltaisista pikkuseikoista.

Tällainen herrasmiesten rikollinen salaseura on tietenkin mitä parhainta materiaalia viihdeteollisuudelle - etenkin, kun pahimpia julmuuksia vähän siivotaan. Kummisetä on yksi maailman arvostetuimmista elokuvista, eikä pelipuolella ole tästä paljon jääty: moni muistaa edelleen rakkaudella Illusion Softworksin Mafia-pelin. Sittemmin Illusionista on tullut 2K Czech ja jatko-osaa on odotettu vesi kielellä. Ennakkomateriaali antoi luvan odottaa hieman GTA-tyylistä peliä, jossa pääpaino olisi kuitenkin tarinalla ja toiminnalla.



Hieman oletuksen vastaisesti peli käynnistyy toisesta maailmansodasta, jossa Vito Scaletta -niminen siirtolainen taistelee jenkkien puolella kielitaitonsa ansiosta. Täältä palataan kuitenkin pian kotimaahan, jossa isä on kuollut ja vanha äiti joutunut rahavaikeuksiin. Kun käteistä pitää kerran nopeasti saada, onnistuu kaveri Joe pian houkuttelemaan sankarimme lain väärälle puolelle. Tästä alkaa verinen seikkailu kohti rikollisjärjestön huippua.

Alkuasetelma on siis tuttu, ja pikaisella kokeilulla toimintakin muistuttaa sen seitsemää sandbox-peliä. Mutta mitä enemmän Mafia II:ta pelaa, sitä selvemmin käy ilmi, että kyseessä on ennen kaikkea toimintapeli, johon on liimattu vähän hiekkalaatikon jyväsiä.



Peli sijoittuu 40/50-luvun vaihteen Yhdysvaltoihin, ensin sodan loppuaikaan ja sitten nopean vaurastumisen ajanjaksoon. Tämä tarkoittaa, että vanhojen jenkkiautojen ystäville pelillä on tarjota aivan erityisen hienoja ajoneuvoja. Yhteensä 36 erilaista lotjaa odottaa löytäjäänsä kaupungin kaduilla, ja talliin saa säilöttyä 10 parasta. Nimet on luonnollisesti muutettu, mutta mallit muuten ovat erinomaisen tunnistettavia, ja mukana on mm. legendaarinen Tucker. Myös mahdollisuus autojen virittelyyn ja maalaamiseen tarjotaan, joten autoista tulee melkein kuin Red Dead Redemptionin ratsuja - niiden kunnosta on kiinnostunut ja ne haluaa säilyttää. Kun tähän lisätään se, että ajomalli on eräs sandboxien parhaita, kaahailee New Yor...Empire Bayn kaduilla ihan mielellään.

2K Czechin itse väsäämä pelimoottori on ihan asiallinen, muttei ihmeellinen, eikä ainakaan sen arvoinen, että peliä olisi kannattanut viivyttää näin paljon. PC:lle kehitetty engine kärsii konsoleilla detaljipulasta, eikä esim. autojen vauriomallinnus yllä autenttisuudessa edes GTA-tasolle. Ruudunpäivitys on kuitenkin useimmiten hyvinkin siedettävällä tasolla, ja kentissä on kaikenlaista rikottavaa.



Valitettavaa onkin se, miten vähän tätä vapaata liikkumista pääsee harrastamaan. Pelaajalle esitellään, että tänne ja tänne voit myydä autoja ja täällä voit tehdä näin ja näin, jopa achievementeissä on useita puhtaita hiekkalaatikkopuuhia, mutta samalla pelaajaa viedään koko ajan juonessa eteenpäin sellaisella vauhdilla, ettei aikaa pelkkään puuhasteluun oikein jää. Sen kerran kun yritin käydä jotain sivutehtävää hakemassa, mitään ei ollut tarjolla. Samalla hyvin turhauttavaa on, että kun olet ensin kerännyt tietyssä jaksossa vähän rahaa tekemällä sitä sun tätä, nappaa seuraava juonenkäänne taas tilin tyhjäksi kuin mitään ei olisi koskaan ollutkaan. Kun sama tapahtuu useita kertoja juonen aikana, se alkaa jo tympiä.

Voidaan toki väittää, että pelin ei ole tarkoituskaan olla mikään puhdasverinen sandbox, mutta kaikki se krääsä mitä pelaajan eteen työnnetään yrittää kyllä kovasti luoda vaikutelmaa elävästä maailmasta. Kuvaavaa on, että pelaaja voi asunnossaan avata hanoja, vetää vessaa ja sytytellä valoja, muttei tehdä mitään estääkseen pelihahmon läpikotaisen typeriä päätöksiä, joiden jälkiseuraamukset pystyy näkemään tyhmempikin välittömästi. Lisäksi peli vielä alleviivaa hyvin aikaisessa vaiheessa asioita, joista vähänkin TV-sarjoja seurannut hoksaa juonenkäänteet etukäteen.

Pelin loppumisen jälkeenkään ei pääse vapaasti riekkumaan Empire Bayhin Viton hahmossa, vaan joutuu ostamaan 800 MS-pisteen hintaisen “Jimmy’s Vendetta” -lisäosan, joka sisältää free roam -tilan Jimmy-nimisellä pahishahmolla. Olkoonkin, että DLC alkaa olla nykymittapuulla edullinen, sen olisi ehdottomasti pitänyt kuulua kauppaan. Mahdottoman kivaa olisi, jos peliä olisi saanut jatkaa keräämillään rahoilla, aseilla ja autoilla.



Jos nyt siis hyväksytään se, että Mafia II ei ole tyydyttävä sandbox, annetaan sille mahdollisuus toimintapelinä. Räiskintäjaksot ovat kohtuullisen intensiivisiä ja näyttäviä, mutta myös toistavat itseään erittäin paljon. Tarkoitus on ensin ajaa paikkaan X, poistua sitten autosta ja rynnäköidä kohteeseen, jossa viholliset näkyvät punaisina kolmioina. Peli sulkee järjestelmällisesti ovia pelaajan takana niin, että eksyminen on miltei mahdotonta, ja samalla sulkeutuvat pois mahdollisuudet käyttää kekseliäitä ratkaisuja ongelmiin GTA:n ja Saboteurin tyyliin.

Pelissä on useita osuuksia, joissa tapellaan nyrkein, ja turpasauna voi alkaa myös autoa anastettaessa. Taistelusysteemi on valitettavasti aivan liian yksinkertainen: taistelut voittaa pitämällä torjunnan ylhäällä ja odottamalla vastustajan lyöntiä, jonka jälkeen lyödään oma isku. Toistetaan tarpeeksi monta kertaa, ja vastapuoli putoaa varmasti ilman yhtään vahinkoa.

Ehdottomasti ärsyttävintä on kuitenkin se, miten usein tehtävien checkpointit on aseteltu huonosti. Erittäin monessa tehtävässä saa ensin taistella minuuttikaupalla, että pääsee yrittämään yhtä kohtaa, jossa pitää toimia oikein hyvin lyhyen ajan kuluessa tai saa kuulaa päähänsä. Jos (ja aluksi kun) tässä sitten kuolee, on edessä passitus erittäin kauas taaksepäin. Usein kestää vähän aikaa myös tajuta, mitä tarkalleen pitää tehdä, joten mikäpä sen mukavampaa kuin tehdä koko homma alusta uudelleen tämän yhden kohdan vuoksi. On tyydyttävämpää kokea onnistumista siksi, että on osannut tehdä jotain, eikä siksi, että kärsivällisyys on riittänyt pelin ongelmien kumoamiseen.



Irkissä kyseltiin jo useaan otteeseen tunnelmiani Mafia II:sta, ja tiivistin ne tyyliin “hukattua potentiaalia”. Mafia on aiheena kutkuttava ja mahdollistaa monenlaista, ja peliin on myös selvästi nähty hirveä määrä vaivaa, mutta lopulta se on vain jotenkin kovin ontto ja lineaarinen rykäisy, jossa on aivan liikaa pikkupuutteita. Pelihahmoon, johon voi vaikuttaa lähinnä valitsemalla erivärisiä vaatteita, ei kiinny oikein millään tapaa, ja NPC:t taas ovat niin stereotyyppisiä itsejään, että reaktiot voi ennustaa jo melkein pelin alusta alkaen. Maailma on olevinaan elävä, mutta lopulta sen huomaa kuitenkin olevan vain kulissia. Vaikka esimerkiksi Electronic Artsin muinainen Godfather: The Don’s Edition oli sitten toisella tapaa ärsyttävä kiitos jatkuvan taistelun muita perheitä vastaan, se mahdollisti kuitenkin paljon syvällisemmän tutustumisen mafiosona häärimiseen. Mafia II on putki tehtäviä, jotka juostaan läpi määrätyssä järjestyksessä ja sen jälkeen unohdetaan.