Tuorein sisältö

Left 4 Dead 2

Arvioitu: Tietokonepelit
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1-8
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: Valve
Julkaisija: Valve
Julkaisupäivä: 17.11.2009
Pelin kotisivut
Matti Lintula

21.12.2009 klo 09.26 | Luettu: 34876 kertaa | Teksti: Matti Lintula

Vakavaa zombivainoa
Ensimmäisen Left 4 Deadin väliinjättäneelle Left 4 Dead 2 on armelias kokemus, sillä pelissä ovat pääosassa uudet sankarit, eikä juonellisia viitteitä ensimmäiseen osaan juurikaan ole. Juonellisia viitteitä ei tosin ole juuri mihinkään muuhunkaan, sillä Left 4 Dead 2 ei ole tarinapainotteinen seikkailupeli. Pelissä pidetään päämärä selkeänä - maassa on tuhansittain epäkuolleita hirvityksiä, neljän ihmisen ryhmä on jäänyt zombi-invaasion keskelle ja ympäristöön on tiputeltu aseita. Arvatkaapa, mitä sitten tapahtuu?

Nelistäen


Left 4 Dead 2 on ensisijaisesti yhteistyötilaan perustuva verkkomoninpeli. Toki peliä voi pelata jaetulla ruudulla ja jopa yksinpelinä, mutta nämä ovat vain lähinnä oheissälää varsinaisen ytimen ympärillä. Pelaajat pääsevät alusta asti loikkaamaan minkä tahansa tapahtumapaikan mihin tahansa karttaan yksin- ja moninpelikampanjoissa. Peliä ei tarvitse läpäistä kronologisesti, mikä onkin luonteva ratkaisu, kun taustalla ei ole kummoistakaan tarinaa seurattavaksi.

Jokaisessa kentässä ihmishahmoja on aina neljä. Ne hahmot, joiden saappaantäytteeksi ei riitä eläviä ihmisiä, ovat tekoälyn ohjastamia botteja. Ihmispelaajia kannattaa kuitenkin haalia tiimiinsä, sillä tekoälyllä loppuu usein järki kesken kiivaimman taistelun. Botit juoksentelevat suoraan pelaajan tulilinjalle tai harhailevat ties missä maisemia ihailemassa samalla kun hunter-zombi repii pelaajalta pernat ja kaikki muutkin vehkeet happihyppelylle. Satunnaisiin nettituttavuuksiin ja arvottuihin kanssapelaajiin tosin ei voi välillä luottaa tämänkään vertaa kun nämä herrantertut päättävät kääntää tuliluikkunsa kohti kanssapelaajiaan heti ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Jatkuva idioottien otteluista ulosäänestäminen käy nopeasti tylsäksi aktiviteetiksi kun niitä zombejakin pitäisi samalla ammuskella.

Kun ihmispelaajia on oikeasti täydet neljä kappaletta ja nämä vielä tuntevat toisensa hyvin, syntyy tiimin sisälle luottamuksen ilmapiiri, joka mahdollistaa myös taktisen suunnittelun. Pelkällä sinne tänne räiskimisellä L4D2:ssa ei pitkälle pääsekään edes ystävien seurassa vaan kommunikaation on toimittava ryhmän sisällä myös keskellä kaoottisen tuntuista zombirynnäkköä. Epäitsekkyys, yhdessä pysyminen ja tulitusilmansuuntien ennalta päättäminen ovat avain onneen.

Hooseepeesee


Itse nautin nykyään lähes kaikki pelini kotisohvalta konsoliohjainta pyöritellen, mutta L4D2:n kehittäneelle Valvelle konsolikäännökset ovat aiemminkin olleet lähinnä kassan kartuttamiseksi tehtyjä pakollisia lisätöitä. L4D2 onkin selvästi PC-peli, joka vetoaa varmasti Counter-strikeä pelaavaan yleisöön huomattavasti Grand Theft Autoa ja Haloja hakkaavaa kasuaalimpaa pelaajaporukkaa paremmin. PC-suuntautuneisuus paistaa konsoliversion tahmeahkoista kontrolleista, joilla nopeasti päällekäyviin vihollisiin ei tahdo välillä ehtiä lainkaan reagoimaan. PC:llä näppäimistöä ja hiirtä käytettäessä samaa ongelmaa ei ole ja hektinen sinne tänne räiskintä muuttuu pian tarkkojen ja tappavien laukausten sarjoiksi.

Osumatarkkuus on hyvän tiimikommunikoinnin ohella voittavan pelaajan tärkein ominaisuus. Huonot pelaajat erotetaan hyvistä viimeistään Versus- ja Scavenge-pelitiloissa, joissa kaksi nelihenkistä joukkuetta käyvät toisiaan vasten vuoroin zombeina ja selviytyjinä. Näissä pelitiloissa karttojen muistaminen ulkoa ja äärimmäiset refleksit ratkaisevat todella paljon. L4D2:ssa ei kannata kuitenkaan aina räiskiä ampuma-aseilla. Etenkin Scavenge-pelitilassa on välillä syytä käyttää lähitaisteluaseita kuten kirvestä, paistinpannua tai tyylikästä moottorisahaa vihollisten niittämiseksi, sillä yksikin harhaluoti saattaa räjäyttää selviytyjien keräämät bensakanisterit tuleen. Kampanjapelin ahtaimmissa tiloissakin lähitaisteluaseet tulevat todella tarpeeseen, ettei zombirynnäkön keskellä tule ammuttua tiimikaveriaan selkään.

Pelin keskittyminen verkkopeliin käy ilmi myös grafiikasta. Ympäristöt ovat periaatteessa mielenkiintoisia yksityiskohtineen, mutta pelin ulkoasua vaivaa yksinkertaisuus, kulmikkuus ja animoinnin sekä tunnelman puute. Edes perinteiseen pelottavaan huvipuistoon ei ole saatu tiristettyä tunnelmaa sen vertaa, että varpaat kastuisivat. L4D2:ssa ei ole tarkoitus ihailla maisemia, tulla säikytetyksi tai pelätä - nyt on tarkoitus vain räiskiä. Kauhupeliä Valven uutukaisesta ei saa tekemälläkään, mutta kiitos yksinkertaisen ulkoasun ruudunpäivitysnopeus on jatkuvasti korkea ja viholliset erottuvat usein staattisesta taustasta hyvin. Äänimaailma tukee suorittamishakuista pelikokemusta ja tehosteet sekä musiikki ovatkin lähes poikkeuksetta puhtaasti informatiivisia.

Kartat ovat myös vahvasti moninpeliä varten suunniteltuja ja vaihtoehtoiset etenemisreitit on karsittu vähiin. Välillä putki laajenee ja Swamp Fever -kampanjassa suohon saattaa välillä eksyäkin, mutta yleensä reitit kenttien läpi ovat selkeästi merkityt. Ylitsepääsemättömät esteet on tehty usein korostetusti ylitsepääsemättömän oloisiksi, joskin on hieman outoa, että aivottomat zombit osaavat kiivetä verkkoaitaa pitkin ketterästi kuin sirkuksen akrobaatit, mutta pelihahmoilta moinen suoritus ei onnistu sitten mitenkään. Moninpelissä selkeitä karttoja osaa kuitenkin arvostaa, sillä aikaa ei tuhraannu ympäristön pohtimiseen vaan kaiken ajan voi käyttää pisteestä toiseen juoksemiseen.

Oletko tosissasi?


Tosipelaaijlle Left 4 Dead 2 on herkkua ja etenkin PC:llä kyse on varmasti yksi vuoden parhaista tiimiräiskinnöistä. Konsolipuolella L4D2 ei loista samalla tavoin kankeampien kontrollien ja yleisesti huonommin sohvapelaamiseen soveltuvan pelityypin vuoksi. Yksinpeliksi Left 4 Dead 2:sta ei ole oikeastaan lainkaan, kaksinpelinäkin homma toimii vain puolittain. Mikäli verkosta ei löydy toistuvasti kolmea hyvää tuttavaa peliseuraksi, kannattaa L4D2 jättää kaupan hyllylle. Niille, joilta tarvittavat kolme verkossa iltansa tiiviisti viettävää ystävää löytyy, L4D2 tarjoaa kofeiinihuuruista, vauhdikasta zombiräiskintää, jota on ilo pelata.

V2.fi | Matti Lintula

Left 4 Dead 2 (Tietokonepelit)

Left 4 Dead 2 on suunniteltu vain ja ainoastaan kolmen kaverin kanssa nautittavaksi suorituskeskeiseksi tiimiräiskinnäksi. Miksikään muuksi tästä ei ole - eikä ehkä tarvitsekaan olla.
  • Moninpeli
  • Keskittyminen olennaiseen
  • Yksinpeli
  • Tunnelmattomuus
  • Konsolikontrollien tahmeus
< DJ Hero... James Cameron's Avat... >

Keskustelut (26 viestiä)

random

21.12.2009 klo 13.06

Ei iskenyt tämä niin kuin ei ykkösosakaan. Juostaan eteenpäin putkessa ammuskellen, paikasta A paikkaan B. En ymmärrä mikä siinä viehättää, ei todellakaan mitään ihmeellistä. Ehkä just ja just annan samat pisteet kun tässä arvostelussa enkä yhtään sen enempää. Mutta tosiasia on se, että suurin osa räiskinnöistä on samantyylistä putkessa juoksemista. Tuskin tulen hommaamaan. Eipä ole mun lempi genrekään vaikka kyllä FPS:t on ihan pelattavia.
lainaa
helium

Rekisteröitynyt 12.08.2009

21.12.2009 klo 13.50

Kuten ennen pelin julkaisuakin uumoilin, arvasin että peli on kuitenkin sisällöltään samanlainen kuin ykönenkin. Uudet kampanjat, pelihahmot ja muutama uusi erikois zombi sekä käsiaseet oli toki mukavaa vaihtelua, mutta siihen kyllästyy nopeasti kun on pelannut l4d:iä vuoden.
lainaa
Barri

21.12.2009 klo 14.08

Kyllä mielestäni Hard Rain chapterissa on tunnelma ihan hieno kun myrsky iskee ja zombeja puskee päälle kymmenittäin. Ei vain kaikkiin uppoa tosiaankaan tällainen melko aivoton räiskiminen :)
lainaa
rambokala

Rekisteröitynyt 04.10.2008

21.12.2009 klo 16.38

Vittu mitkä pisteet. Syö pääs lintula.
lainaa
FloppiCry2

21.12.2009 klo 17.24 1 tykkää tästä

rambokala kirjoitti:
Vittu mitkä pisteet. Syö pääs lintula.

Voisit sinäkin lopettaa turhan itkemises tai jatkaa sitä peeloplaneetan puolella kun sinäkään osaa antaa kunnon rakentavaa kritiikiä mistään.
lainaa
Killbourne

Rekisteröitynyt 21.06.2008

21.12.2009 klo 17.33 1 tykkää tästä

rambokala kirjoitti:
Vittu mitkä pisteet. Syö pääs lintula.


uuuuuu, teiniangst antaa rakentavaa kritiikkiä:P
lainaa
jorma

21.12.2009 klo 17.34 1 tykkää tästä

yllättävää, rambokala angstaamassa. Luuletko olevasi jotenkin old school pelaaja kun haukut konsoleita ja haukut lähes jokaista multiplattaria joka tulee ulos. Kuitenkin vaivauduit esim. l4d2 ja mw2 ostamaan (tai warettamaan.) Kova jätkä kun olet pc miehiä ja ainoat hyvät pelit on mielestäs tehty 90 -luvulla PClle. Jokainen viestisi on tätä samaa mahtailua. Kasva aikuiseksi poika.
lainaa
MiiQ

Rekisteröitynyt 28.11.2008

21.12.2009 klo 17.51

Pieni korjaus tuohon " neljän ihmisen ryhmä on jäänyt zombi-invaasion keskelle" kohtaan, keväällä ulevassa patchissa nivotaan molempien pelien sankarit yhteen eli 8 ihmisen ryhmä, eli nähtävästi molemmat pelit tapahtuvat samaa aikaa. Toivottavasti tekevät "pelimoden" jossa voi 8 henkilöä pelata selviytyneillä yhtä aikaa :D
lainaa
Soliiz

Rekisteröitynyt 19.09.2008

21.12.2009 klo 18.01 1 tykkää tästä

rambo vaa trollaa, älkää enää tarttuko syöttiin
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

21.12.2009 klo 18.13

Soliiz kirjoitti:
rambo vaa trollaa, älkää enää tarttuko syöttiin

Setäsi trollasi kun sinut teki.
lainaa
Tardi

21.12.2009 klo 18.35

Mirr5 rölläsi kun tuon sanoi
lainaa
Korpse

21.12.2009 klo 19.01

Tuntuu että nykyään peeloplaneetan uutis/artikkeli kommentointi on paljon rakentavampaa kuin täällä...
lainaa
rambokala

Rekisteröitynyt 04.10.2008

21.12.2009 klo 19.22

Huh, kun on erimieltä arvostelijan kanssa ja ilmaisee sen hieman karkeasti, niin saman tien huudellaan rölliksi. Tsot Tsot...

Jormalle; Ei ne konsolipelit, vaan ne konsolit. En pidä ohjauksesta, ja pelit näyttävät huonommilta. PC:llä olen vääntänyt koko ikäni, joten varmaan ihan ymmärrettävää. Olen pelannut jokaista hiemankin huomiota saanutta peliä. Call of Dutyt taas alkavat toistaa samaa kaavaa. Kakkonen oli vielä oikein hyvä peli.

Ja Haloista en pidä, sillä FPS:ää on nähty miljoona kertaa ennenkin, paremmalla juonella. Toki se oli ensimmäisiä -ellei ensimmäinen- FPS peli konsoleille, joten konsolipelaajille ne voivat olla isokin juttu.

Assassins Creediä rakastin, kakkostakin odotan innolla. Unchartedeja tekisi myös mieli pelata, mutta ei löydy PS3:sta, eikä tule koskaan löytymäänkään.

Ja joo, 90 luvulta hyviä pelejää...eh... Diablo II ja Fallout II? Ainoat joita olen kunnolla edes pelannut tuolta vuosikymmeneltä. Pelaan kyllä pelejä jotka tulevat myös konsoleille, ja myöskin konsolikäännöksiä (olettaen että ne ovat hyvin tehtyjä), joten eipä minua oikein PC-elitistiksi voi leimata. ArmA:t ovat mielestäni paskaa, OFP kanssa. Kakkonen mukaan lukien.

Ja kyllä, L4D2 löytyy ihan ostettuna. : )
lainaa
Jzw

21.12.2009 klo 21.15

Kyllä minä ainakin oon kahestaan kaverin kanssa mättäny ensin alkuperästä L4D:tä vuoden päivät ja nyt tätä... Pääasiassa advancedilla ja expertillä fiiliksen mukaan. Ei se mahdotonta ole, kunhan pysyy tiiminä.
lainaa
Coledash

Rekisteröitynyt 20.08.2007

21.12.2009 klo 21.55

Korpse kirjoitti:
Tuntuu että nykyään peeloplaneetan uutis/artikkeli kommentointi on paljon rakentavampaa kuin täällä...


Totta turiset.

Vaikka olenkin vain alkuperäistä peliä pelannut, niin vaikutti ihan pätevältä arvostelulta. Ystävän kehoituksesta ostin alkuperäisen ja yllätyksekseni tykkäsin kovastikin (vaikka verkkotoiminnot olivat ihan pyllystä), mutta mitä useamman videon ja arvostelun tästä uudemmasta näkee, niin sitä enemmän vaikuttaa saakelin kalliilta lisälevyltä.

Ei lisälevyissä mitään vikaa ole, mutta 40€ euroa on jo aivan liikaa.
lainaa
cot30

22.12.2009 klo 15.24

Counter-Strike:Sourcen servereillä pelattava ja ilmainen zombiemodifikaatiokin on parempi kuin left 4 dead...
lainaa
jdssdf

22.12.2009 klo 16.19

Diablo 2 ei ole 90-luvulta...
lainaa
rambokala

Rekisteröitynyt 04.10.2008

22.12.2009 klo 22.12

No, sitten ei ole. Itq parq. Eli diggailen tasan yhtä peliä yhdeksänkymmentäluvulta. Noh, Doom on kyllä ihan hyvää mättöä.
lainaa
BlueStorm

Rekisteröitynyt 10.04.2007

22.12.2009 klo 22.34

MiiQ kirjoitti:
Pieni korjaus tuohon " neljän ihmisen ryhmä on jäänyt zombi-invaasion keskelle" kohtaan, keväällä ulevassa patchissa nivotaan molempien pelien sankarit yhteen eli 8 ihmisen ryhmä, eli nähtävästi molemmat pelit tapahtuvat samaa aikaa. Toivottavasti tekevät "pelimoden" jossa voi 8 henkilöä pelata selviytyneillä yhtä aikaa :D


Siitä on jo, 8v8 versus.


Hyvä peli, mutta on vielä paranneltavaa. Esimerkiksi lobby-systeemi on suoraan hanurista, se ei toimi, eikä sitä voi edes korjata.
Suosittelen peliä niille, jotka rakastat tiimityöskentelyä ja päätöntä räiskintää ilman mitään syytä. Ja jos juonikaan ei kiinnosta, tämä peli on must.
lainaa
Keskkeis

Rekisteröitynyt 13.03.2009

23.12.2009 klo 08.51

Nyt en ole L4D2:sta vielä pelannut, mutta ykköstä pelanneena voin sanoa että ainakin se toimi konsolilla aivan riittävän hyvin ja oli todella mukavaa hupia. Siltä osin en siis usko että kakkonen mitenkään poikkeaa. En siis näe syytä dissata konsoliversiota yhtään.
lainaa
zmmod

23.12.2009 klo 12.48

cot30 kirjoitti:
Counter-Strike:Sourcen servereillä pelattava ja ilmainen zombiemodifikaatiokin on parempi kuin left 4 dead...

Heh, heh, niinpä :)
lainaa
ASDASDASDASD

25.12.2009 klo 22.41

cot30 kirjoitti:
Counter-Strike:Sourcen servereillä pelattava ja ilmainen zombiemodifikaatiokin on parempi kuin left 4 dead...

No ei todellakaa ole :D:D Se on iha perseestä.
lainaa
aSSassinKiller

26.12.2009 klo 11.46

zmmod kirjoitti:
cot30 kirjoitti:
Counter-Strike:Sourcen servereillä pelattava ja ilmainen zombiemodifikaatiokin on parempi kuin left 4 dead...

Heh, heh, niinpä :)

Mutta 1.6 Biohazard mod on imo parempi :)
lainaa
duudiolallaa

27.12.2009 klo 15.45

hinta on liian suolainen, 20€ voisin maksaa ENINTÄÄN L4D2:sta. Eli tarkottaa..ootellaan..

ja warettaa en aio koska se ei vaan toimi kuten ei WoW:kaan, kuin hitailla paska servuilla.
lainaa
Laimeus

28.12.2009 klo 02.17

duudiolallaa, onko Garena tuttu?
lainaa
huonointakoskaan

26.11.2011 klo 11.36

ostin vasta nyt ja täytyy sanoa että järkyttävää paskaa yksinpelinä ja jaetulla ruudulla. äärimmäisen itseään toistava ja turhauttava peli joka ei anna mitään motivaatiota pelata eteenpäin
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova