Tuorein sisältö

Need for Speed SHIFT

Arvioitu: Xbox 360
Genre: Ajopelit, Simulaatiot
Pelaajia: 1-2, verkkopeli
Ikärajoitus: 7
Kehittäjä: Slightly Mad Studios
Julkaisija: Electronic Arts
Julkaisupäivä: 17.09.2009
Pelin kotisivut
Matti Lintula

15.10.2009 klo 11.40 | Luettu: 33408 kertaa | Teksti: Matti Lintula

Maan alta radalle
Need for Speed -sarja on pysynyt markkinoilla jo viidentoista vuoden ajan ja tuorein tulokas on sarjan kolmastoista osa. Alkuaikojen unelma-autoilla ajelusta siirryttiin takaa-ajojen ja reilusti kiitosta saaneen, yhden ainoan merkin mallihistoriaan pureutuvan Porsche Unleashedin jälkeen tuning-kulttuurin kimppuun kahden Undergroundin voimin. Kritiikki sarjaa kohtaan kasvoi yhä pelihallimaisempien jatko-osien myötä, eikä vuonna 2007 ilmestynyt Pro Street onnistunut sekään palauttamaan sarjaa vakavien autopelien kategoriaan. Carbonin ja Undercoverin tarinavetoisten kaahailujen jälkeen Electronic Arts iskee pöytään simulaattoristudio SimBinin kanssa yhteistyötä tehneistä Blimey!Gamesin jäsenistä koostetun Slightly Mad Studiosin kehittämän Shiftin.

Kiikkerät kyydit


Aivan ensimmäisenä tuore Need for Speed säpsäyttää virtuaalikuskin ajomallillaan. Ilman ajoapuja ajettaessa raskas kaasujalka saa auton jatkuvasti sivuluisuun ja kääntöajan pidetessä nopeutuva ohjaus aiheuttavat kokeneellekin autopelaajalle harmaita hiuksia, kunnes ohjausmalli alkaa hitaasti upota selkäytimeen. Ratilla ajettuna kyse on kuin toisesta pelistä ja pian kävi selväksi, että Shiftistä tulevat nauttimaan eniten juuri rattiohjaimen omistajat. Padillakin pärjää, mutta kierrosajat kärsivät pienistä sutimiseen ja perän irtoamiseen kuluneista sekunnin sadasosista. Kyseessä lienee peräti ensimmäinen selvästi rattiohjaimelle suunniteltu konsoliajopeli - PC-puolellahan tämä ajattelumalli on muodostunut standardiksi jo kymmenen vuotta sitten.

Ajomalli on omituisuuksineen oikeastaan vallan mainio. Pitkästä aikaa Need for Speed -sarjan pelissä on mahdollista ajaa autoa myös sisäkuvakulmasta ja autojen sisustat onkin mallinnettu varsin hienosti. Syynä tähän on se, että peli on suunniteltu juuri tästä kuvakulmasta pelattavaksi, eikä kevyempien kaahailujen tapaan auton takavaloja ihmetellen. Ohjaamonäkymässä autot myös viestittävät kuljettajalle hienosti vauhdin kasvusta sumentamalla ruudun reunoja sekä tiessä olevista pompuista heiluttamalla autoa todella tuntuvasti. Pahimmista asfalttiratojen kuopista saattaa varomattomasti ajava lentää kylki edellä ratavalliin, joten katua on osattava lukea tarkkaan.

Vauriomallinnuskin Shiftistä löytyy, mutta kyse on lähinnä kevyestä kosmeettisesta raapiintumisesta ja pienestä vaikutuksesta ajettavuuteen. Kilpuriaan saa runnoa päin betoniseiniä todella rajusti, ennen kuin ohjaus alkaa puoltaa tai vauhti hyytyä. Tällainen puolittainen vauriomallinnus tuntuu olevan meneillään olevan autopelikauden trendi - valitettavasti. Kolarit tekevät hienosta kilpa-autosta äkkiä visuaalisesti kurjan näköisen, mutta eivät kuitenkaan saa aikaan tyydyttävää rusinoitumista tai osien irtoilua.

Vaihdettaisiinko vapaalle?


Vaikka Shiftin ajomalli menee omassa listassani konsolipelien kärjen tuntumaan, ei miehekkäästä tuntumasta ole juurikaan iloa Mario Kart -tasoisissa pilipalikilpailuissa, joihin pelaaja rasseineen marssitetaan. Aivan kuin pelitiimi olisi jakautunut kahtia tuotannon aikana toisten hioessa realismiin taipuvaista ajomallia ja toisen puolen väsätessä mahdollisimman kevyttä ja viileää kisailua sinänsä mielenkiintoisille radoille.

Aika-ajoja ei järjestetä ja pelaaja saa usein ihmisyyssakkoa joutuen lähtemään radalle porukan häntäpäästä. Tämä voisi tuoda lisää mielenkiintoa peliin, ellei kisojen pituus etenkin pelin alkupuolella olisi vain kahden - kolmen kierroksen luokkaa. Kun pelaajan pitäisi ohittaa kymmenkunta todella härskisti ajavaa tekoälykuljettajaa varsin kapeilla radoilla, ei matka tahdo yksinkertaisesti riittää urakan suorittamiseen, vaikka pinnistäisi virheettömän ajosuorituksen.

On onni, ettei peliin ole mallinnettu autourheiluliitto FIA:n tuomaristoa, sillä tekoälykuljettajille satelisi elinikäisiä kilpailukieltoja todella tiuhaan. Pelaajan ohitusyritysten turhankin aktiivisen peittelyn lisäksi kanssakilpailijat puskevat mutkissa surutta perään tai pahimmillaan tuuppaavat pelaajan poikittain radalle koko loppusakin tönittäväksi. Verkkopelissä tämä ongelma onneksi poistuu, mutta valitettavan paljon Livestä löytyy myös idiootteja, joiden mielestä hauskinta hupia on kiilata kanssakilpailijoita pois radalta tai oikoa mutkia niin rajusti, ettei pelin antama parin sekunnin mittainen vauhtisakko juuri kierrosaikaa heikennä. Verkkopelioptiot ovat kauniisti sanottuna ankeat, eikä verkkopeliaulasta näe esimerkiksi yhdellä silmäyksellä sitä, millä autoilla kanssakilpailijat ajavat. Shiftillä olisi ollut hyvät mahdollisuudet nousta aivan loistavaksi verkkoturnauspeliksi, mikäli käyttöliittymää olisi hiottu käyttäjäystävällisemmäksi.

Viivoille samantien


Erilaisia kilpailutyyppejä Shiftissä on useita, joista huonoimpia ovat ennakkoon kovasti hehkutetut Car Battlet ja poskettoman huonosti toteutetut driftauskilpailut. Autotaistelut kahden samantasoisen auton välillä käydään kahdessa erässä, joissa vuoroin pyritään karistamaan kanssakilpailijaa kannoilta ja ottamaan tätä kiinni takaa-ajoasemasta. Kilpailumalli on tuttu ainakin Race Driver Gridin touge-kilpailuja ajaneille. Homma toimisi hienosti, ellei tekoäly olisi jälleen niin käsittämättömän aggressiivinen. Viime tipassa mutkaan jarrutettaessa kanssakilpailija täräyttää valitettavan usein takapuskuriin, tuupaten pelaajan päin ratavalleja. Yli viittä sekuntia ei toisesta autosta saa jäädä jälkeen missään tilanteessa ilman erän loppumista, joten kiilailu venyttää hermoja katkeamispisteeseen todella nopeasti.

Driftailukin on sinänsä hauskaa etenkin ratilla pelatessa, mutta kun pelaaja kerää voitokkaat pisteet ajelemalla päin seiniä ja reunakeppejä, syöpyy pelityypistä hauskuus nopeammin kuin helmat vanhasta Datsunista. Kahdeksikkoradalla risteyksen mokaten saattaa peli lisäksi nollata pelaajan auton takaisin radalle aivan väärään kohtaan, jolloin saa parhaimmillaan ajaa jo kertaalleen sladittamansa mutkan uudestaan. Pistesaldo kasvaa, mutta huvia tästä on vaikeaa repiä.

Audiovisuaalisesti Shift on mukiinmenevä. Se, mikä autojen 3D-mallinnoksessa ja paikoin karkeissa tekstuureissa hävitään, korvataan roimalla vauhdintunteella, joka tuo peliin kunnollista ajamisen meininkiä. Ratojen maisematarjonta ei ole erityisen uljas, mutta toisaalta ei kilpa-auton rattiin yleensä istutakaan maisemia ihailemaan. Shift on hyvä lisä Race Driver Gridin ja Race Pron seuraksi pelihyllyyn, mutta Forza- ja Gran Turismo -fanien kannattaa koittaa demoa vielä toiseenkin kertaan ennen tämän pelin hankkimista. Suurin osa pelin saamista arvostelupisteitä tulee pelkästään ratilla hyvin toimivasta ajomallista ja pad-pelaajat voivat vähentää masokismiasteensa mukaan loppusaldosta jopa 10-20 pinnaa pois. Shift ei valitettavasti tunnu tietävän, onko se simulaattori vai viimeaikaista NFS-linjaa jatkava kaahailu, eivätkä nämä kaksi lähestymistapaa sovi erityisen hyvin yhteen.

V2.fi | Matti Lintula

Need for Speed SHIFT (Xbox 360)

Uusi Need for Speed on pakattu täyteen potentiaalia, mutta toteutus ylikevyen kilpailusuunnittelun ja huonosti pad-ohjaimella toimivan ajomallin osalta tekevät pelistä epämääräisen kokemuksen.
  • Ajomalli ratilla
  • Hyvä yritys
  • Surkeat kilpailut
  • Tönivä tekoäly
  • Kaksijakoinen toteutus
< Marvel Ultimate Alli... Uncharted 2: Among T... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (20 viestiä)

hotwheels

Rekisteröitynyt 11.08.2007

15.10.2009 klo 12.35

PC versiossa se juju että peli käyttää PhysX:ää ja en löytänyt demosta setusta mistä voisi laittaa physX pois päältä niin siinä syy jos pätkii Atinkin korteilla. Asennus vaiheessa löytyi PhysX kansiot, asennetusta pelistä en löytänyt mutta käyttää 99% varmasti PhysXiä.

Kaverilla pätki jolla 4850x2 mutta itsellä 3850+PhysX kortti niin pyöri sulavasti.


Asiaan, Sisäkuvakulma toimii varmaankin paremmin ratilla jos ois pelannut.
Huonot kilpailut on totta, en jaksanut kuin yhen kisan ajaa demossa :) En nyt pysty pelistä paljoa kirjoittamaan... mutta huomaa että eritekijöiden kädenjälki näkyy yrityksenä nostaa nfs:ää takaisin. Kahotaan miten muitten nfs pelien käy-> vai eikös niitä vielä ollu pari ainakin tulossa?
lainaa
Influ

15.10.2009 klo 12.53

"Selvästi rattiohjaimelle suunniteltu" ja silti force feedback loistaa poissaolollaan.
lainaa
i30

15.10.2009 klo 13.07

Lähempänä tämän simulaatiota on kuin Forza 1/2 tai GT 1/2/3/4 :)

Lanceri on vaan niin hehkee peli SHIFTissä (l)
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

15.10.2009 klo 13.23

Influ kirjoitti:
"Selvästi rattiohjaimelle suunniteltu" ja silti force feedback loistaa poissaolollaan.


Tämä on kyllä valitettavasti totta. Toivoa sopii, että päivitys on tulossa pikapuoliin. Joka tapauksessa ajomallia on matkittu SimBinin PC-peleistä aika vahvasti ja SlightyMadilla on hieman hakusessa se, miten autojen ohjaus toteutetaan konsolien pad-ohjaimilla. Tärinätönkin ratti on Shiftissä huomattavasti pad-ohjausta parempi vaihtoehto.
lainaa
tollo

15.10.2009 klo 13.41

i30 kirjoitti:
Lähempänä tämän simulaatiota on kuin Forza 1/2 tai GT 1/2/3/4 :)


Huomaa että et oo Gt tai Forza -sarjaa edes kokeillut, forza 3 on kuitenkin enemmän arcadea kuin tämä.
lainaa
Pioneeri

Rekisteröitynyt 09.08.2009

15.10.2009 klo 17.44

Raivostuttavinta pelissä oli kuitenkin aivan sama vika kuin monessa muussa nfssä BUGISUUS! oli kyse ajamisesta tai äänistä aina jtn.
lainaa
Eiosataenää

15.10.2009 klo 21.01 1 tykkää tästä

Samanlainen floppi kuin Pro Street
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

15.10.2009 klo 23.44

Mielestäni mitä viihdyttävintä ajelua. Tosin pad ohjaus on kyllä aika epätarkka. Tarkemmalla ohjauksella olisi huomattavasti nautinnollisempi. Mutta helposti 8/10 annan tälle pelille. Ei liian realistinen, mutta ei liian arcadekaan. Huomattavasti realistisempi mitä GRID. Oikein kiva ajelu. Ja näin ne moottoriäänet kuulu tehdä.
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.10.2009 klo 09.04

Hiomattomuus syö pohjan runsaalta potentiaalilta. Mukana on muun muassa muutama täysin ajokelvoton auto, driftikisoissa ei ole mitään järkeä, tekoäly heittää älyn nurkkaan nopeammilla autoilla... jne...

Pelillä on hetkensä, mutta tällä kertaa huonot puolet syövät siltä pohjan ja pudottavat Shiftin vaivaiseksi välipalaksi Forza 3:a ja GT5:ttä odotellessa.

7.5/10
lainaa
Junafani

Rekisteröitynyt 06.01.2008

16.10.2009 klo 09.18

Eikös Porche Unleashedin jälkeen tullut kuitenkin Hot Pursuit 2, eikä underground 1?
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

16.10.2009 klo 11.52

Jarkko kirjoitti:
Hiomattomuus syö pohjan runsaalta potentiaalilta. Mukana on muun muassa muutama täysin ajokelvoton auto, driftikisoissa ei ole mitään järkeä, tekoäly heittää älyn nurkkaan nopeammilla autoilla... jne...

Pelillä on hetkensä, mutta tällä kertaa huonot puolet syövät siltä pohjan ja pudottavat Shiftin vaivaiseksi välipalaksi Forza 3:a ja GT5:ttä odotellessa.

7.5/10


Nooo eiköhän Shift 2 sitten korjaa nuokin puutteet, toivotaan ainakin. Muutenkin aivan tolkuttomasti sellasia pikkuvikoja. Varsinkin autojen numerotiedoissa. Huomasin kyllä itsekin että bugattia en saa pysymään tiellä en sitten millään. Ajoapuinenkaan.
lainaa
Latuman

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.10.2009 klo 18.18

Muuten tuntuu mukavalta, mutta hirvittävä viive ohjauksessa tappaa koko systeemin. Ei yksinkertaisesti voi pelata tuollalailla. Olisiko se kivaa jos lemppari FPS -pelissäkin ukko suostuisi ampumaan vasta puoli sekuntia klikkauksen jälkeen? No ei ehkä.
lainaa
i30

16.10.2009 klo 22.54

tollo kirjoitti:
Huomaa että et oo Gt tai Forza -sarjaa edes kokeillut, forza 3 on kuitenkin enemmän arcadea kuin tämä.


Kirjoitan kommentin siitä mitä en ole tehnyt? Ok.
Nämä kaikki ovat Arcadeja, oletko ikinä ajanut edes? :)
lainaa
fffffa

17.10.2009 klo 06.31

Eipä tätä jaksanu pelata paria kisaa enempää
lainaa
Miismu

18.10.2009 klo 11.03

Kyllähän tuo ihan nätti ois, mutta kun ratti puuttuu ja bugit tunnettuja (viimeistelemättömyys vaivaa 50%:a peleistä mutta minkäs teet)
lainaa
dirttiä2

20.10.2009 klo 21.06

miks näistä nyky uusista peleistä puutuu moninpeli ?
g25 ratin omistajana muuten kyllä hyvä peli mutta tuo driftaus on yhtä helvettiä + nappien uudeleen sijoittaminen ps3sella ja ehkä pienenä miinuksena lataus ajat. Grid pelissä driftaus on mukavaa.
lainaa
neon

23.10.2009 klo 15.06

dirttiä2 ei ole tainnut peliä nähdäkään jos monin peli muka loistaa poissa olollaan :D
lainaa
Touqqa

24.10.2009 klo 01.20

No kylläpäs on taas jengillä soraa pyllyssä. Varsin hyvä peli. Valikot ja kisat kyllä vähän huonosti toteutettu, mutta ajomallinnus erinomainen. Vauhtia piisaa ja ilman apuja tarjoaa juurikin oikee haastetta pitää Bugatti tai CCX aisoissa. Niin ja kyllä mulla ainakin vanhassa Saitekin ratissa Force Feedback futaa oikein hyvin.
lainaa
Rata-autoilija

20.11.2009 klo 09.39

Forza3:n jälkeen tämän kokeilu aiheutti reaktion jossa en tiennyt nauraakko vai itekäkkö. Odotin simulaatiompaa, mutta sain arcade henkistä muka rata-autoilua joka muistutti enemmän jokamiesluokan rymistelyä.

Ajotuntuma GT-R, FM3, DiRT, Race Pro vertailussa ei pärjää alkuunkaan vaan menee enemmän sinne Gridin suuntaan.

Need For Speed leima kertoo kaiken mitä tältä kannattaa odottaa. Kiilotetun kuoren alta löytyy ehta NFS-rapapeli.
lainaa
-HIH-

29.12.2009 klo 17.47

Voiko joku neuvoo miten saa ylettömän pätkimisen pois.
Koneessa on DirectX 9 ja Win. XP
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova