Saints Row oli alkujaan perin buginen Grand Theft Auto -klooni, jossa oli lopulta aika vähän mitään merkittävää (ellei lasketa tätä ansiokasta videota). Kakkososan myötä se alkoi löytää omaa humoristista ilmettään pelkän kopioinnin sijaan, ja osassa neljä oltiinkin jo täydellisen irrottelun parissa. Sitten ei lähes vuosikymmeneen kuulunut mitään, kunnes alkoi tihkua huhuja siitä, että Saints Row on palaamassa juurilleen. Näin tapahtui: Saints Row on jälleen perin buginen Grand Theft Auto -klooni, jossa on lopulta aika vähän merkittävää. Bravo.



Kun pelaaja on käyttänyt kiitettävän monipuolista hahmoeditoria luodakseen juuri täsmälleen haluamansa hahmon, esitetään johdanto, joka sisältää kieltämättä mielenkiintoisen cliffhangerin. Tästä kuitenkin palataan useita kuukausia taaksepäin hetkeen, jolloin pelaaja yrittää päästä kiinni leivän syrjään pestautumalla palkkasoturiksi. Nopeasti käykin ilmi, että pelin maailma onnistuu olemaan vielä vuotta 2022 dystooppisempi, ja todellista valtaa Santo Ileson kaupungissa käyttävät eri jengit. Kuinka ollakaan, päähenkilön kämppikset ovat kaikki jäseniä eri jengeissä, mistä seuraa luonnollisesti runsaasti ristiriitoja. Lopulta päästään sitten kertomukseen siitä, miten Saints-jengi saa alkunsa ja mitä kaikkea sitten tapahtuukaan.


Tämä on kuitenkin jossain määrin toissijaista verrattuna siihen, että pelaaja voi temmeltää isolla kartalla ja puuhailla kaikenlaista muuta juonen edistämisen ohella: toimia pakoauton kuskina tai ampujana, lentää liitopuvulla, antaa huonoja arvosteluja ravintoloille ja sen sellaista. Myöhemmin tärkeäksi tulee myös torjua jengin bisneksiin kohdistuvia uhkia, kuten poliisin ratsioita ja kilpailijoiden hyökkäysvoimaa. Tekemistä ilmestyy eri puolille karttaa jatkuvasti, jos kohta iso osa siitä on hieman copy-paste-henkistä.

Santo Ileso on vinksallaan, mutta ei sentään aivan niin vinksallaan kuin SR IV:n simulaatioversio Steelportin kaupungista. Pelaajaa vastaan kamppailevat jengit ovat pastissimaisia, mutta sentään siteeksi uskottavia, ja tällä kertaa keskimääräiset hahmot eivät lennä tai tee muuta epäinhimillistä. Pelihahmolle on suotu itsestään palautuva terveys, ja hyvä niin, sillä suuri osa pelin sisällöstä on muiden ampumista ja ammutuksi tulemista. Etenkin juonitehtävät ovat sellaisia puolen tunnin teurastuksia, joissa lahdataan satoja ellei tuhansia vihollisia.



Todellinen taistelu käydään kuitenkin pelimoottoria ja suunnittelun kukkasia vastaan, sillä olen harvoin saanut arvioitavakseni aivan niin keskeneräisen tuntuista julkaisun kynnyksellä olevaa tuotosta kuin Saints Row on. Toki pelasin peliä etukäteen ja mukana olleessa oheismateriaalissa lueteltiin useampi tiedossa oleva ongelma, jotka luvattiin korjata julkaisupäivän paikkauksella, mutta näiden lisäksi oli naurettavan helppoa löytää lukemattomia bugeja lisää.


Esimerkiksi pelaajan hahmoa kartalla esittävä merkki saattoi hävitä omia aikojaan, jolloin oli mahdoton tietää missä oikein on, ellei sitten valinnut reititystä tiettyyn kohtaan ja katsonut, mistä viiva lähtee liikkeelle. Tämä tosin tuntui olevan aina alkusoittoa sille, että peli on kohta muutenkin kaatumassa jos tekee sattumalta ”väärän asian”, joten oli sama sulkea se.

Erästä tehtävää – josta arvosteluohjeissa ei mainittu mitään – taas yritin noin kymmenen kertaa ja läpäisin sen lopulta tuurilla. Pääasiallisena sisältönä oli jälleen kerran vihollisten lahtaaminen, mutta jos otti edes kaksi askelta taaksepäin parantaakseen ampuma-asemiaan, peli sai kohtauksen alueelta poistumisesta. Eteen taas ei ollut astumista tai jäi alakynteen. Tappamalla väärän vihollisen ennen aikojaan sai tehtävän siirtymään eteenpäin, jolloin piti kiireen vilkkaa rynnistää eri kohtaan rakennuksessa tai peli loppui siihen. Viimeisessä vaiheessa NPC-hahmo onnistui ilmeisen skriptatusti pökertymään, ja häntä piti mennä elvyttämään vihollisen tulen keskelle. Tarpeeksi monella yrityksellä sain lopulta hahmon kellahtamaan sivuhuoneen puolelle, jolloin en kuollut itse ennen kuin sain hänet takaisin henkiin. Sitten vain juoksujalkaa nurkan taakse odottelemaan, että oma terveys paranee. Koko tämän ajan toinen minun puolellani ollut NPC-hahmo seisoi rakennuksen edessä kuin suolapatsaana, eikä tehnyt elettäkään ampuakseen vihollista kohti. Koko tässä monivaiheisessa tehtävässä ei ollut välissä yhtään checkpointia, kun toisinaan niitä oli melkein muutaman laukauksen välein.


Silloin kun tehtävät eivät sekoa pelimoottorin ongelmiin, ne vaikuttavat toistavan perin samanlaista kaavaa. Tuntuu, kuin suunnittelun mittarina olisi käytetty sitä, kuinka paljon vihollisia kentälle kehdataan marssittaa kerralla ja miten pitkäksi tehtävä viitsitään venyttää lisäämättä siihen mitään mainittavaa sisältöä. Aja paikkaan, tapa vihollisia, tapa vielä vähän lisää, pakene, valmis. Toki kunnon tykittely välillä piristääkin, mutta kun juonitehtävä toisensa jälkeen redusoituu samanlaiseksi hirveäksi lihamyllyksi, alkaa hiipiä mieleen, ettei mitään järkevää sanottavaa oikeastaan taida olla.



Ankean tehtäväsuunnittelun voi antaa anteeksi, jos sisältö on muuten kunnossa – eihän GTA:ssakaan sitä vaihtelua niin hirveästi aina ole. Valitettavasti kuitenkin peli jää kokonaisuudessaan kädenlämpöiseksi. Grafiikka ei tee mitään suurempaa vaikutusta, radiossa soiva musiikki on yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta mitäänsanomatonta, tarinaa kuljettavat välinäytökset saavat haukottelemaan ja kaiken kaikkiaan tuntuu, että melkein kaikessa on nähty minimivaiva. Tekstitykset sekoilevat puhuttujen repliikkien edellä, tarjolla ei ole mitään keinoa ohittaa välilätinöitä vaikka samaa tehtävää yrittäisi jo kolmatta kertaa, toisinaan checkpointit puuttuvat aivan ilmeisistä kohdista ja niin edelleen. Kun tekijöitä ei kiinnosta hioa lopputulosta, miksi minua pitäisi kiinnostaa sitä pelata?


Tästä huolimatta viihdyin kohtalaisesti Saints Row’n parissa. Olisi liioittelua sanoa, että peli on aivan roskaa, jos kuitenkin pelasin sitä reilun viikon aikana toistakymmentä tuntia ilman suurempaa fyysistä pahoinvointia ja vain ajoittain raivostuen. Autoilla kaahailu on ihan hauskaa ja sandboxissa riehuminen piristää, vaikka tehtävät onkin tehty samasta muotista. Samalla kuitenkaan en surisi, jos peli häviäisi tililtäni huomenna. Kunhan nyt vain janosin edes jotain uutta avoimen maailman autoilua ja tappamista, kun sen paremman sarjan edellisestä osasta alkaa myös olla kulunut vuosikymmen. Pelissä olisi tarjolla myös verkko-co-op, jos löytää halukkaan pelikaverin (tai suostuu pelaamaan randomien kanssa). Pelimuodon testaaminen ei ollut nyt monestakaan syystä mahdollista, mutta oletetaan että se olisi hieman hauskempaa kuin yksin jyystäminen, ellei sitten bugailu riko sitäkin.

Ja se taitaakin olla tässä pahinta: Saints Row on loppujen lopuksi perin yhdentekevä julkaisu. Sen bugeille nauretaan hetki internetissä, jonka jälkeen alkaa väistämätön valuminen kohti erilaisia alennusmyyntejä. Ihan tätä en usko sillä juurille paluulla tavoitellun.