Postin lakko pelasti tämän arvostelun. Kun luulin saavani pelin ennakkoon, suunnittelin performanssia. Edellisen Falloutin voi läpäistä tappamatta. Vaikken tiedä, onko se mahdollista nyt, tahdoin käyttää viikon yhteiskunnan jälleenrakentamiseen eli uuteen ominaisuuteen. Haaveilin kukkaistutuksista ja kirkkojen pykäämisestä, koska se on todellista roolipelaamista ja lukijoille kettuilua.

Odotin peliä yli viikon. Se oli erään päivän kohokohta, kun ovisilmään tuijotettuani näin naapurin kolistelevan kotiin. Pikkusielu sivuuttaisi toisten oikeuden työtaisteluun ja kiukkuilisi. Roolipelaaja sen sijaan samaistuu vastapuolen näkökulmaan: tein hahmostani ahneen rikollisen, joka tuottaa sivullisille kärsimystä huvikseen ja on niin tyhmä ja ruma, että hän selviää elämästä lähinnä tuurilla. Kyllästyttyäni riehumiseen oivalsin, että julmin rangaistus terroristeille on se, että he joutuvat elämään rakkaudetonta elämäänsä. Pelit ovat taidetta.



Mikään näkemäni ei vihjaa, että teos on suunniteltu lukuisia läpäisykertoja varten. Hienous piilee siinä, että sisältö avautuu omilla ehdoillamme. Yksinäinen vaeltaja ulostuu pommisuojasta Bostonin raunioihin. Oma versioni ei piitannut postimyyntimorsiamestaan tai velvollisuuksista, vaan hän lähti puskemaan kartan vaarallisimpaan päähän. Sain mitä halusin: tyhjästä lentävät ohjukset ja suurpedot silpoivat postimieheni lukemattomia kertoja, mutta kikkailin hänet pieniin voittoihin. En välittänyt siitä, mitä varusteita sain käsiini, eikä ollut pakko. (Sain autismimyrkytyksen viritellessäni jousen kahvan suojan kiinnikkeitä Dragon Age: Inquisitionissa.)

"Onnekas" hahmo onnistuu usein kriittisissä osumissa kuten aina. Muut kykyni tekivät jokaisesta tsäänssistä mahdollisuuden: toimintapisteeni saattoivat palautua, viholliset ampuivat joskus itsensä ja mystinen liittolainen putkahteli maisemiin. On varmasti erilaista kokeilla mm. karismaattista hahmoa, joka käännyttää vihollisia liittolaisiksi ja komentaa heitä. Se, että karismapomminkin käsketään osoittaa kohteita pyssyllä, kertoo kuitenkin paljon sarjan prioriteeteista. Toimintapeli tarjoaa sulavaa toimintaa. Taukotilakin on muutettu elämyksellisemmäksi hidastustilaksi.


Sinänsä mainion Fallout: New Vegasin tasapaksuun tuotantosuunnitteluun pettynyttä ilahdutti mm. talon päälle päätynyt antiikkilaiva USS Constitution. Sitä (eli "Yhdysvaltain perustuslakia") suojelee höperö yhteisö, johon liittyvä tehtävä voi huipentua surrealistisesti. Eräs varhaisimmista elämyksistäni alkoi, kun törmäsin apinaleluun tyhjään rakennukseen kytketyssä putkessa. Apina alkoi rummuttaa - joten terminaattorit hyökkäsivät! Androidit ovat iso osa juonta, mutten ollut nähnyt niitä aiemmin.

Itsepäinen harhailija löytää pääsääntöisesti vain raunioita ja väkivaltaa, mutta tahdoin kyllästyä ennen ohjattua sisältöä. Senkin aikana pelaaja sotii, mutta tehtävät vievät sinne, missä on tunnelmaa. On hilpeää leikkiä vanhan radio-ohjelman sankaria, tai ihan jo kuulla uhkaavaa meteliä noituusmuseon yläkerrasta. Uusitun, raskassoutuisen voimahaarniskan koeajelu on eräs "keskelle alkua" lyöty huippukohta, joka puolestaan johtaa maailmankuvaa avartavalle polulle.

Illuusio roolipelaamisesta pysyy yllä vaivatta. En suostunut riisumaan postimiehen lakkia, koska sankarin naama on nykyään esillä välinäytöksissä. Seuralaiset eivät ole Mass Effectin ja Dragon Agen tasoisia persoonallisuuksia, mutta he ovat aiempaa reippaasti eläväisempiä ja he kommentoivat joskus tarinaakin. Heidät ja kokonaiset yhteisöt voi vaatettaa haluamallaan tavalla, joten vein kaikilta kuteet.

Väkivaltainen narkkari kommentoi pahoja tekojani vaihtelevasti, kun reportteri taas lähti kotiin, kun ryöstin karavaanin. Tämä on jo jotakin. Kerjäsin maailmalta isompiakin reaktioita mm. ampumalla ydinohjuksilla useita Brotherhood of Steelin koptereita, mutta ainakaan vielä en ole kohdannut seuraamuksia.


Sen verran rikas peli on, että koin kokeneeni tarinan, vaikkei virallinen tarina toimi. Jos yleinen bugi iskee, alue keskellä karttaa kaataa pelin jatkossa. Trophyistä päätellen päätarina jäi puoleen väliin. Päivitystä odotellessaan pottuuntunut postimieheni päätti auttaa pariakin dorkaa nörttiä. Jälleenrakennus ydinsodan jälkeen on toivoa herättävää puuhaa, joten hyvä viha pääsi sammumaan. Ei sitä enää kehdannut edes haistatella pahimmin kärsineille lähimmäisille.

Pidin rakentelua rasittavana aluksi, mutta sisäistin systeemin puolivahingossa, kun tein pikkuasioita parin tunnin välein. Kaiken maailman karhupumput, hammastahnatuubit ja leivänpaahtimet voi myydä, kuten aina, tai kierrättää raakamateriaaliksi, josta rakennetaan tönöjä, koristeita, tykkitorneja, aseen osia ja ties mitä. Tarvitsetko lisää alumiinia? Maailma on avoin: etsi säilyketölkkejä ja herätyskelloja. Aputoiminto osoittaa, missä esineissä etsimääsi materiaalia on.

Iso osa rakentelusta vaatii kykyä tai useampaa, mutta jokainen pääsee sähköjohtojakin vetelemään. Postimieheni oli liian tyhmä järjestääkseen luotettavan jakeluketjun kohteiden välille, mutta onnistuin muuttamaan, kun käskin kavereiden kärrätä pari tuhatta yksikköä puuta, metallia ja muuta miellyttävämpään kohteeseen, jonka sitten pilasin. Olen Idiot Savant. Se on kyky, jolla idiootti tienaa kokemusta satunnaisissa pyrähdyksissä korvaukseksi hitaudesta.


Ruudunpäivitys hyytyy toisinaan? Sumulla rajoitettu piirtoetäisyys tuo joskus mieleen Nintendo 64:n Turokin? Aivan sama. Isoin vika pelinpysäyttäjäbugin jälkeen on Fallout 3:n biisien kierrätys. Ikivanhat iskelmät on valittu niin loistavalla tyylitajulla, että olen kuunnellut niitä pelien välissäkin nimenomaan maailmanlopun meininkiä muistellen. Jos konsolin nauhoitustoiminto huomioisi radion, esittelisin kultaisia hetkiä, joina kaksimieliset lyriikat muuttuvat yksi-, kaksi- tai kolmimielisiksi. Se on Fallout-elämykseni selkäranka. Uusia kappaleita on mukana reilusti, mutta kuten jo New Vegas osoitti, Fallout 3:n radio nosti riman turhankin korkealle.

Pikkulintujen mukaan päätarinassa pitää valita puolensa ja harmaan sävyjä esiintyy kuten New Vegasissa. Kivaa, mutta bugialueen lähestyminen mistään suunnasta ei onnistu, eikä Google kerro, voiko alueelle johdattavat Trophy-tehtävät kiertää. Yhdellä tapaa ajateltuna bugisuus ei tätä tökerömmäksi muutu. Toisaalta New Vegas kaatuili muuten vaan ja hahmo saattoi jumittua pysyvästi maastoesteisiin. Fallout 4:n muista bugeista ainoa otsarypyn arvoinen oli se, kun peräkkäiset tyypit myivät rappioalkoholistiksi kehittyneelle hahmolleni väärää lääkettä, vaikka ostin oikeaa. Tekemistä on niin paljon, että jaksan odottaa tarinan korjausta, ja kulttuurimme mukaan minun pitääkin jaksaa. Peli saa samat pahasti keskeneräisen huippupelin tähdet kuin New Vegas. Uudistukset yhdessä upean ympäristön kanssa tekevät elämyksestä edellisten vahvuisen, vaikka aika on uusi.

Myönteiset mielipiteeni ovat jälleen tieteellisesti todistettavia faktoja. 8 tunnin yöunet hädin tuskin riittävät allekirjoittaneelle normaaliolosuhteissa, mutta tämän pelin luoma energia aktivoi hämmentävän maanisen vaiheen, jossa 4-6 tuntia peräkkäisinä päivinä riittää mainiosti. Olen tuntenut merkittävää väsymystä viimeisen viikon aikana vain uusimman Nälkäpelin näytöksessä.