Alien-pelit ovat menestyneet aikojen saatossa vaihtelevasti ja viimeisin nähty peli, Aliens: Colonial Marines olikin melkoinen pohjanoteeraus. Sen pohjalta on hyvä jatkaa, koska syvemmälle ei juuri voi vajota. Uutta Alien-peliä tekemässä on ollut pitkän linjan pelinkehitysstudio The Creative Assembly, jonka merkittävimpiin tekeleisiin lukeutuu muun muassa Rome: Total War –strategiointi.


Isolation jatkaa tarinallisesti ensimmäisessä Alien-elokuvassa nähtyä. Ellen Ripleyn ja hänen miehistönsä katoamisesta on kulunut viisitoista vuotta. Ellenin tytär Amanda saa tietää äitinsä aluksen mustan laatikon olevan Sevastopol-avaruusasemalla. Amanda lähtee alukselle hakemaan laatikkoa, joka voisi auttaa äidin häviämisen selvittämisessä. Ihan pikkukeikka sankaritartamme ei odotakaan, koska aluksen on vallannut täysi sekasorto, jonka lisäksi se on vahingoittunut pahoin.

Flopanneessa Aliens: Colonial Marinesissa lahdattiin armeijoittain Alieneita, mutta Sevastopolin käytävillä voi törmätä vain yhteen. Se onkin yksi pelimaailman ahdistavimmista pelihahmoista. Sitä ei saa revolverilla hengiltä, vaan kohtaaminen johtaa pelaajan kannalta ärsyttävästi lähes poikkeuksetta Amandan kuolemaan. Pelaajan tuleekin välttää kohtaamisia piiloutumalla kaappeihin, pöytien alle, varjoihin … minne vain, mistä olio ei pelaajaa tajua etsiä.




Alienin ylivoimaisuuden vuoksi on syytä pitää matalaa profiilia liikkumalla mahdollisimman äänettömästi. Otus reagoi poikkeuksellisiin ääniin ja saattaa yllättää pelihahmon vaikkapa pudottautumalla sen päälle yllä olevasta ilmastointihormista. Yllätyksellisyys onkin pelin suola. Ikinä ei voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Erityisen ahdistavaa on Alienin liikehdintä, joka kuuluu ja näkyy pelaajan tutkassa. Tutka tosin pitää selvää ääntä, joten sitä ei kannata käyttää jatkuvasti.

Kolikolla on kääntöpuolensa. Ennakkoon kuulosti erittäin makoisalta, että jokaisella pelikerralla Alienin liikeradat vaihtelevat. Pidemmän päälle se tekee pelaamisesta varsin epäreilun ja turhauttavan tuntuista, koska juuri ohitettu mörkö saattaa tulla jo seuraavan kulman takaa vastaan. Tämän takia kertyy useita täysin turhia kuolemia, jotka syövät peli-intoa. Yliluonnolliselta otukselta voi toki odottaa normaalia kehittyneempiä kykyjä, mutta pelin kannalta asiassa on menty hieman yli. Loppujen lopuksi en osaa sanoa onko pelin tekoäly hyvä vai huono, riippuu miltä kantilta asiaa katsoo.


Alien ei ole ainoa Amandan henkeä janoava. Aluksella vallitsevan maailmanlopun-fiiliksen vuoksi ihmisverta suonissaan kuljettavat ovat muodostaneet omia vihamielisiä porukoitaan. Ihmisten epävarmuus huomisesta on laittanut oman onnen etusijalle, minkä vuoksi vastaantulijoiden kanssa saa olla todella varuillaan. Joidenkin kanssa päästään sopuisasti sanaa vaihtamaan, mutta osaa lähestyessä henki on mennyt alta aikayksikön.



Typerän tuntuiset Working Joe -robotit ovat alkuun hyviksiä, mutta lopulta niitäkin kannattaa välttää. Kankeat androidit vaikuttavat vihamielisinäkin harmittomilta, mutta pelihahmon päälle käydessään nekin osaavat olla kivuliaita. Lopulta tuntuu, että kaikki olisivat Amandan kintereillä ja kaikkea liikkuvaa tulisi välttää. Aluksen käytäviltä löytyy suhteellisen runsaasti piilopaikkoja, joita kannattaa käyttää lähes jatkuvasti. Välillä löysin itseni istumasta saman kaapin sisässä jo vaikka kuinka monetta minuuttia pelosta kankeana.


Peliin on luotu ahdistava tunnelma, mutta säikyttelyä osataan säästellä järkevästi. Siellä täällä vastaan tulee kohtauksia, jossa karskimpikin meinaa kiljaista pelkoa tuottaneesta yllätyksestä. Onneksi näitä tilanteita ei ole liikaa, minkä vuoksi niitä ei osaa täysin odottaa ja ne yllättävät kerta toisensa jälkeen.



Miltei seikkailun alusta asti kannoin mukanani asetta, mutta sillä teloitettujen määrän voi laskea kaksin käsin. Kireä tunnelma kannustaa ja miltei täysin pakottaa pelaajan luottamaan varjoissa liikkumiseen aseiden laulattamisen sijaan. Tussarin lisäksi pelissä saa käyttöönsä kaiken näköistä esinettä, jotka enimmäkseen joutuu itse kokoamaan. Amanda ei ole kaikkitietävä, vaan kokoaminen vaatii pelimaailmasta löytyviä ohjeita. Niiden avulla voi kyhätä muun muassa kuntoa palauttavan sairaalapakkauksen. Rakentelu hoidetaan yksinkertaisen valikon kautta, mutta käytännössä sormet menivät sekaisin hankalan valikkorakenteen vuoksi.


Alkuun pelin kartta on pienen pieni, mutta se laajenee seikkailun edetessä. Vastaan tulee ovia, joista sen hetken kulkukorteilla ja työkaluilla ei kuljeta. Myöhemmin tie vie takaisin tuttuihin alueisiin, jolloin näistäkin ovista kulku onnistuu. Kartta aukenee Metroidvania-tyyppisesti, mikä tekee muuten kolkoista käytävistä asteen kiinnostavampia.

Yleisesti pelin kontrollit toimivat kohtuulisesti, mutta näppäinsijoittelu on luonnoton. Ensimmäisestä persoonasta kuvatuissa peleissä on yleensä hyvin samankaltaiset näppäinasettelut, minkä ansiosta uuteen peliin tottuu nopeasti. Alienissa on tehty pieniä muutoksia perinteiseen kaavaan, mikä taas laittaa pitkän linjan konsolipelaajankin sormen keskelle kämmentä.




Peliin on luotu vanhanaikaisen tuntuinen tallennussysteemi, jossa tallennus onnistuu ainoastaan harvaan sijoitelluissa hätäpisteissä. Vanhanajan pelien systeemien mukainen tallennustapa kuulostaa mahtavalta ja pelin ideaa edistävältä. Ahdistuksen tunnetta se kyllä lisää, kun edellisestä tallennuksesta on kulunut pitkälle toistakymmentä minuuttia ja kuolema saattaa odottaa kulman takana. Siinä se ajaa asiansa, mutta pitkän tarpomisen jälkeen tuleva kuolema ei tunnu mitenkään nautinnolliselta. Tämän vuoksi päädyinkin monessa tilanteessa palaamaan edelliseen tallennuspisteeseen, etteivät tehdyt liikkeet menisi hukkaan.

Graafisesti peli on näyttävällä tavalla tätä päivää. Tekstuurit ovat siistin näköisiä ja ympäristöä tutkailee sen puolesta mielellään. Tietynlainen kliinisyys aluksen käytäviä vaivaa läpi pelin ja samankaltaiset käytävät alkavat tuntumaan nopeasti turhankin tutuilta. Välinäytöt näyttävät siisteiltä, mutta tökkivä ruudunpäivitys tekee niistä oksettavia.


Peli on kestoltaan melko pitkä, sen läpäisyyn menee lähemmäs 20 tuntia. Monen mielestä se kuulostaa passelilta pituudelta kauhuseikkailulle, mutta kun sisältö on melko tasapaksua, touhu voi tuntua liiankin venytetyltä. Paketti on timanttia siihen asti, kunnes huomaa edenneensä samanlaisien haasteiden kimpussa turhankin pitkään. Kokonaisuudesta olisi tullut soljuvamman ja johdonmukaisemman tuntuinen, kun olisi leikannut muutaman tunnin pelin keskivaiheilta. Nyt ahdistus jatkuu ja jatkuu ja lopulta ahdistus loppuu, kun siihen tottuu liikaa.



Yksinpelin koluttuaan voi jatkaa tuttuihin maastoihin survival-muodossa. Siinä annettu tehtävä tulee suorittaa mahdollisimman nopeasti. Nopeimmat seikkailijat nousevat maailmantilaston kärkeen ja voivat leijua suorituksillaan. Moninpeliä ei löydy lainkaan.


Kokonaisuutena Alien: Isolation on merkittävä kauhupeliteos. En muista toviin pelanneeni peliä, joka laittaa pelaajan tuntemaan yhtä suurta vastuuta pelihahmon hengestä. Toisen hengestä vastuun tunteminen ja tuskallisen tuntuinen tunnelma tekee kauhukokemuksesta ainutlaatuisen. Kokonaisuutta parantaa vielä erinomainen soundtrack, jota osataan korostaa pelottavimmissa tilanteissa.

Alienin uusi tuleminen tekee kunniaa 35 vuotta sitten julkaistulle elokuvalle esitellen tulevaisuusnäkökulmaa 70- ja 80-luvun taitteen tyyliin. Siihen aikaan tulevaisuuden kuviteltiin näyttävän pelissä nähdyltä. Muuten onnistunutta kokonaisuutta riepoo pitkäveteisyys ja pienet bugit, epäreilua tekoälyä ja ärsyttävää tallennussysteemiä unohtamatta. Jo pelin puolivälin tienoilla minut valtasi tunne lopputekstien toivosta, mutta niitä sai vielä odottaa. Siinä vaiheessa seikkailu alkoi tuntua jo turhankin nähdyltä. Myös kontrolleissa ja välinäyttöjen pyörimisen sujuvuudessa riittäisi petrattavaa.

Paketissa on siis hirveästi hyvää ja asioita, joita aiemmin ei ole tehty näin onnistuneesti. Täydellisyyttä kuormittaa kuitenkin kasa ongelmia. Tältä pohjalta jään odottamaan vielä sitä erinomaista Alien-peliä.