Maailmanhistorian suurin viihdejulkaisu, maailman kallein peli. Suunnaton kartta. Viimeinen jättijulkaisu tällä konsolisukupolvella. Grand Theft Auto V:n kanssa on helppo hukkua ylisanojen ja äärimmäisyyksien viidakkoon – siinä määrin Rockstar on taas peliinsä paukkuja ladannut. Olikin alusta asti selvää, että pelillä ei kerta kaikkiaan ole varaa olla huono. GTA on rakennettu brändiksi ennen kaikkea sillä, että se on kerrasta toiseen onnistunut paitsi vastaamaan odotuksiin, myös siirtämään rajaa piirun edemmäs sen suhteen, mitä rikos-sandboxilta on lupa odottaa. Jokaista sarjan pientäkin harha-askelta vastaa monta miljoonamyyntejä kerännyttä huippupeliä.


Itseäni Grand Theft Auto on viehättänyt siksi, että se on aina ollut peli aikuisille. Vaikka kuka tahansa voi päästä mukaan ruudun tapahtumiin, ymmärtääkseen pelin sisältämät viittaukset on pitänyt tuntea pop-kulttuuria. GTA on pilkannut kaikenlaista ja ylittänyt usein perinteisen hyvän maun rajoja, mutta pelaajan älykkyyttä käsikirjoitus on aliarvioinut kiitettävän harvoin. Siksi minulle, henkilökohtaisesti, GTA on aina ollut hienoin näistä avoimen maailman peleistä. Tästä kertonee sekin, että nelososa sai minulta aikanaan 98 pistettä – ja seison noiden pisteiden takana tänäkin päivänä.



Siinä missä GTA IV sijoittui harmahtavaan Liberty Cityyn, viitosen tapahtumapaikkana toimiva San Andreasin osavaltio on värikäs. Maisemat vaihtelevat urbaanista keskustasta aavikkoon ja upeisiin rannikoihin. Pinnan alla on kuitenkin vähintään yhtä synkkiä virtauksia. Korruptio rehottaa hallinnossa, Vinewoodin filmitähdet ovat huumekoukussa pyristeleviä ihmisraunioita ja yksityiset palkka-armeijat käyvät hallituksen varjosotia.


Tähän ympäristöön on kirjoitettu kertomus kolmesta henkilöstä, joiden elämät sekoittuvat toisiinsa. Franklin on nuori musta mies varjoisilta kujilta – ei niin vähän kuin San Andreasin CJ. Michael on "eläköitynyt" pankkirosvo, Trevor taas umpihullu, mutta rosvo hänkin. Kolmen eri päähenkilön käyttö mietitytti etukäteen, mutta peliä pelatessa alkaa nähdä ratkaisun perustelut. Miesten maailmat ovat niin erilaiset, että koko kirjon käyminen läpi samalla hahmolla olisi tehnyt tarinasta äärimmäisen epäuskottavan. Sama kaupunki ja osavaltio näyttävät eri hahmoilla hyvinkin erilaiselta.

Väistämätön seuraus tästä kuitenkin on, että hahmoon samaistumisesta tulee vaikeampaa. Päähenkilöt on selvästi sovitettu sopimaan erilaisiin makuihin, ja eri pelaajat valinnevat omat suosikkinsa. Käytännössä kaikilla on kuitenkin pakko pelata, jos pelissä haluaa edetä. Pisteitä tarina saa kuitenkin siitä, että yksikään hahmoista ei ole niin yksiulotteinen kuin ehkä aluksi voisi kuvitella.




Puhtaasti teknisenä saavutuksena GTA V on uskomaton. Vaikka liikkeellä ollaan 8-vuotiaalla raudalla, Rockstar on käyttänyt kaikki kikat saadakseen ulos niin hyvää jälkeä kuin laitteista suinkin irtoaa. Vaikka alueet ovat suurempia ja vaihtelua on enemmän, ruudunpäivitys on sulavampaa kuin edellisessä osassa ja hidastuu vain harvoin peliä haittaavassa määrin. Pop-upia esiintyy, mutta itse en sentään onnistunut törmäämään tyhjästä ilmestyviin esineisiin.

Pelin kartta on niin suuri, että vielä laajempi alue tuntuisi jo melkein tarkoitushakuiselta resurssien tuhlaamiselta. Ajaminen päästä päähän kestää niin pitkään, etten sitä itse jaksanut edes kokeilla. Kuten mainittua, mukaan on mahdutettu hyvin vaihtelevaa maisemaa. Sen lisäksi Red Dead Redemptionista tuttua satunnaistamista on käytetty täyttämään kartta irtotapahtumilla, joihin pelaaja voi halutessaan puuttua ja saada vaivoistaan palkkionkin - tai joskus kuulan kalloonsa.


Jossain pelimoottorin rajat kuitenkin tulevat vastaan. Edelleen suuri osa kaupungin liikkeistä on pelkkiä julkisivuja, joiden kanssa ei voi vuorovaikuttaa millään tavalla. Tässä kohtaa pelin tekninen etevyys ja laajuus toimivatkin sitä itseään vastaan: koska niin paljon voi tehdä, pelaaja miettii, miksei voi tehdä ihan mitä tahansa. Samoin kulissit kaatuvat, kun harvinaista autoa puoli tuntia etsittyään lopulta löytää sen ja vastaavia alkaa tulla vastaan joka kadunkulmassa. Tätä on kuitenkin pakko antaa anteeksi, sillä Rockstarkaan ei voi lisätä pelikonsoleihin muistia ohjelmallisesti. Vanhoja GTA:ita vaivannut autojen häviäminen on sentään vähentynyt liki olemattomiin. Aivan bugiton peli ei nykymuodossaan ole, vaan silloin tällöin sattuu kaikenlaista suunnittelematonta. Hyvin harvoin kuitenkaan peliä varsinaisesti haittaavasti.



GTA San Andreas huipensi aikanaan GTA III:sta alkaneen trilogian lisäämällä tuolloiseen pelimoottoriin kaikki mahdolliset herkut. Joidenkin mielestä etenkin pelihahmojen kehitys meni jo liiankin pitkälle. GTA V:tä on selvästi tehty samassa hengessä, ja nelosen pelirunkoa on paisutettu siinä määrin kuin se on vain onnistunut. Autojaan voi taas tuunata ja liikepaikkoja omistaa. Jopa hahmojen taitopisteet tekevät paluun, mutta ominaisuuden ärsyttäviä puolia on poistettu. Pisteet eivät enää putoa, vaikka et jatkuvasti harjoittaisi jotakin ominaisuutta. Jatkuva syöminen on korvattu nykyräiskintöjen tyylisellä terveydellä, joka korjautuu itsestään hieman ja täyttyy kokonaan joko lääkintäpaketista tai juoma-automaatista. Kuntoaan voi parantaa ihan vain juoksemalla, ja onpa hahmolleen mahdollista aiheuttaa sydänkohtauskin. Monia nelosessa ärsyttänyt pelihahmojen kanssa seurustelu on vähennetty minimiinsä; sitä voi harrastaa, jos siltä tuntuu, mutta enää puhelin ei soi jatkuvasti.


Yleisesti ottaen peliä on helpotettu oikeista kohdista ja ärsyttävyyksiä vähennetty. Tähtääminen on yksinkertaisempaa. Jo GTA IV:n lisälevyistä tutut checkpointit mahdollistavat tehtävien pelaamisen pätkissä, mikä on erittäin tervetullut parannus. Toki se lyhentää läpipeluuseen kuluvaa aikaa, mutta ylipitkillä ja äkkikuolemia sisältävillä tehtävillä aikaansaatu pituus ei ole sieltä mukavimmasta päästä. Vastapainoksi kaikenlaista epäolennaista puuhaa on lisätty mukaan niin paljon, että kukaan tuskin valittaa pelin alimittaisuudesta. Lukemattomien irtotehtävien lisäksi mukana on autokisoja, hyppyreitä, tennistä, golfia, kiertoajeluita, taide-elokuvia, kymmeniä radiokanavia täynnä mainiota musiikkia, TV-ohjelmia, toimiva pörssi sekä vaikka mitä muuta. Auetessaan Grand Theft Auto Online muodostunee kohtalaiseksi aikakaivoksi sekin.



Ja sitten päästään niihin pisteisiin. GTA V on vetänyt käytännössä joka mediassa täydet asteikosta riippumatta. Minä haluan jättää pisteen varaa jo ihan siksi, ettei tämäkään ole täydellinen peli, edes tyylilajissaan. Kehitettävää seuraavaan osaan jää, eikä kaikkea korjaa edes "itsestään" lisääntyvä koneteho. Vaikka eteenpäin on menty, Truman Show -fiilis iskee vielä ajoittain: kaikki on olemassa vain minua varten, eivätkä säännöt oikeasti koske minua.


GTA V ei ole vuonna 2013 niin ylhäisessä yksinäisyydessään kuin esiosansa oli vuonna 2008. Hyviä sandboxeja on muitakin. Se on suurin, se on parhaiten tuotettu, se on paikoitellen hauskinkin, mutta sillä on myös hyviä vertailukohtia - etupäässä edellinen osansa. Siihen nähden jotain on jopa menetetty. Vaikka internetissä on iso puolue, jonka mielestä GTA IV oli tylsä sosialisointisimulaatio, minua se kosketti paljolti tuon inhimillisen aspektinsa vuoksi. Kovin harva peli on onnistunut siinä. Välitin siitä, mitä Niko Bellicille tapahtui, aivan eri tavalla kuin välitän yhdestäkään GTA V:n hahmosta. Kuten sanoin, ymmärrän miksi tässä pelissä on kolme hahmoa, mutta olen silti vähän pahoillani, ettei minua otettu osaksi heidän maailmaansa niin kuin pääsin osaksi Nikon maailmaa.

Ei kannata silti luulla, etteikö viitosen käsikirjoituksella olisi ansioita: niitä on paljon ja vieläpä erittäin yllättävissä kohdissa. Tässä suhteessa Rockstar ei petä ystäviään. Kohua herättäneen kidutuskohtauksenkin jälkeen kuullaan niin perusteltu kidutuksen vastainen monologi, että on turha kehitellä asiasta sen suurempaa skandaalia. Suurin meteli sisällöstä nousee varmasti taas siksi, että peliä on pelannut sellainen, jonka ei pitäisi sitä laisinkaan pelata. Grand Theft Auto on edelleen ajattelevan aikuisen väkivaltapeli. Ja seuraavaksi taas Vice Cityyn, jookosta joo?