Levyjen ja leffalippujen myynti on käynyt kuumana, joten halloweenin ykköshirviö on kiistatta mies, joka on kuollut mutta elää ikuisesti, Michael Jackson. Kuten makaaberiin materiaaliin mieltyneet satusedät tyyliin Guillermo del Toro usein selittävät, hirviöitä ei sovi luokitella tekojen hirvittävyyden perusteella, sillä mielenkiintoisinta ja usein myös pelottavinta on se inhimillinen tuska, jota väärinymmärretyt, hyljeksityt ja vainotut piruparat tuntevat. Olisi halpamaista verrata popin kuningasta unidemoni Freddy Kruegeriin, joka vihjaillusti on pedofiili ja jonka kasvot ovat kammottavasti turmeltuneet, onhan Jackson toki riittävän mielenkiintoinen noustakseen klassisten kummajaisten kuten Frankensteinin hirviön ja Oopperan kummituksen rinnalle.

Jackson ei ole loppuvastus videopelissä. Jacksonista voitaisiin tehdä - ja ennemmin tai myöhemmin tullaan tekemään - näytelmäelokuva, jolla olisi saumaa voittaa palkintoja niissäkin kategorioissa, jotka eivät liity erikoistehosteisiin. Moni on jo unohtanut yllättävän yllätyksettömän fantasiakertomuksen Benjamin Buttonin uskomaton elämä, jossa outo miekkonen syntyy vanhana ja nuorentuu läpi elämänsä. Tositarina Michael Jacksonista, ihaillusta mustasta könsikkäästä, joka vähitellen sulaa palvotuksi intialaiseksi jumalattareksi ja lopulta lapsia rrrrakastavaksi Jack Skellingtoniksi, ei totisesti jättäisi kylmäksi sielua maan päällä. Odotellessa on tyytyminen dokumenttiin Michael Jackson's This Is It, joka viipyy teattereissa vain kaksi viikkoa.

This Is It on rahastusta Jacksonin kuolemalla. Ei kuitenkaan takerruta tähän. Jackson menehtyi ennen kallista konserttikiertuetta, jonka eteen lahjakkaat ihmiset paiskivat kovasti töitä. Se, että fanit saavat tilaisuuden nähdä mitä oli suunnitteilla, on kaikkia tyydyttävä ratkaisu. Leffa ei ole lainkaan pöhkömpi pläjäys ottaen huomioon, että kyseessä on tyylipuhdas konserttielokuva konsertista, jota ehdittiin vain harjoitella. Treenejä on kuvattu sekä laadukkailla että vähemmän laadukkailla kameroilla. Yhtä kaikki monen biisin ympärille on saatu rakennettua tehokas ja viihdyttävä ohjelmanumero. Toisinaan Jackson svengaa kuin parhaina päivinään, toisinaan liiaksikin: joskus laulu tuntuu tulevan nauhalta. Ontuvimmat osiot palauttivat mieleeni Remun Euroviisukarsinnoissa 2009. Puutteita paikataan rennolla asenteella: esitykset alkavat ja päättyvät hymyilyttäviin hetkiin, joissa Jackson ja muut ovat aiheestakin tyytyväisiä, tai toteavat, että säätämistä vielä tarvitaan. Tunnelma on lämmin, sympaattinen. Toisinaan Jacksonia ylistetään, mutta monologit ovat luontevia ja lyhyitä. Koska filmi ei ole mikään hartaustilaisuus, toimii se juuri sellaisena. Jacksonia juhlitaan aiheesta ja fanit saavat muistaa miehen sellaisena kuin haluavat.

En kuvailisi itseäni faniksi kunnioituksesta fanittamisen taidetta kohtaan. Kuitenkin, Smooth Criminal on kenties rytmikkäin pop-siivu jonka olen kuullut ja muutkin Jacksonin varsinaisista hiteistä - joista dokumentti hyvin pitkälti koostuu - ovat pumppuani lähellä. Taiteilijapersoonana Jackson on kiinnostava kuin Helvetin Perkele. This Is It on vain konserttielokuva, ei erehdytä tästä: tämä ei ole leffa Jacksonista eikä Jacksonilta. Jos saisin valita, olisin mieluummin nähnyt isolta kankaalta Jacksonin häiriintyneen höpöleffan Moonwalker vuodelta 1988. Moonwalker määrittelee Jacksonin ja sanan aivopieru. Tarinaa Moonwalkerissa ei ole, mutta no, Jackson juoksee Joe Pesciä pakoon ja onnistuu muuntautumaan jänikseksi, taistelurobotiksi ja autoksi. Ohjaaja Kevin Smith on kertonut, että kokopitkä elokuva, jossa Jackson muuttuu autoksi, jolla lapset sitten ajelevat, oli suunnitteilla ennen pedofiiliskandaaleja. Moonwalker - siinä on elokuva Jacksonista ja Jacksonilta (katso traileri).

This Is It on dokumenttina pintaraapaisu, joka ei yritä raportoida edes siitä, kuinka vaikeaa kiertueen järjestäminen on. Jackson rokkasi vielä 50-vuotiaanakin - tämä tulee selväksi ja tosifanit nyyhkivät kiitollisina. Henkilökohtaisesti en ole edes konserttien, saati sitten treenien ystävä, joten olisin katsonut mieluummin syvällisemmän dokumentin... Moonwalkerin... tai ihan vain monta klassista musavideota putkeen. Onko olemassa fania, joka ei lähtisi katsomaan Thrilleriä ja muita videoita isolta kankaalta? Halloween on paras aika vuodesta katsoa Jacksonin klassikot peräkkäin nimenomaan kronologisessa järjestyksessä. Kun Jacksonin naama sulaa video videolta kuin noita-akka Ihmemaa Ozissa, yksityiskohta jos toinenkin teoksissa kuten Thriller, Bad ja Black or White muuttuu oudommaksi, kuin miltä ne voivat konsertissa vaikuttaa. Kun olet ensin nähnyt Jacksonin mustana ja intialaisena, ja sitten näet vitivalkoisen androgyynin Jacksonin ilman paitaa, voit vain arvailla, yrittääkö mies todistaa olevansa jo kokonaan valkoinen, vai että ainakaan vielä hän ei ole hankkinut silikonitissejä.

Jackson on legenda, mytologiaa. Huhuja, väittämiä ja vastaväittämiä on liikkeellä niin paljon, että mielestäni on loogisinta valita itseä miellyttävät jutut ja unohtaa loput. Minun ikioma harhakäsitykseni alkaa siitä, että Jackson oli muusikkoperheen lahjakkain lapsi. Lahjakkuus ja hulluus kulkevat käsi kädessä. Uskon Michaelin oikeastikin sairastaneen oikeasti olemassaolevaa tautia, joka teki hänen ihoonsa yhä laajempia valkoisia laikkuja. Jackson oli rakastettu ja palvottu pop-tähti - maailmanlaajuisesti tunnettu seksisymboli - mutta peilissään hän näki friikin. Mitä tämä tekee taiteilijan mielelle? Asioita, joista taide hyötyy ja mielenterveys kärsii. Uskon, että Jackson sekosi yhä totaalisemmin, eli pohattojen termein hänen omalaatuisuutensa syveni. En piittaa siitä, harrastiko Jackson seksiä lasten, apinansa, tai ei koskaan kenenkään kanssa. Ei savua ilman tulta, savua ehdottomasti oli havaittavissa, mutta mitäpä yksityiskohdista.

Jackson oli ihmisenä ainutlaatuinen, mutta hirviönä jotain tuttua ja turvallista. On helppoa löytää Jacksonista yhtäläisyyksiä ties mihin muotopuoliin ja vaikkapa avaruusolentoihin tyyliin E.T. ja Frank N. Furter. Kaikista kauhukliseistä kenties selkeimmin Jacksonin elämässä toteutui se, jossa ihminen myy sielunsa Saatanalle. En suinkaan väitä, etteikö Jackson olisi tällä hetkellä opettamassa moonwalkia itselleen Jeesukselle, vaan että ihan vain teoriassa se selittäisi paljon, jos sielulla olisi kauppaa käyty. Kun Jacksonista joskus tehdään näytelty elokuva, elämäntarinan aukkoja on paikattava. Kenenkään tarina ei ole kenenkään ulkopuolisen tiedossa kokonaisuudessaan. Kysyn siis: voisiko aukkoja paikata helpommin, kuin yhdellä saatanallisella juonenkäänteellä?

Näen sieluni silmin, kuinka Jackson tapasi nuorena poikana Saatanan, tai ennemminkin Djinnin Wishmaster-elokuvista. Jos joku ei tiedä, Djinn on henki, joka täyttää toiveita kieroilla tavoilla (esimerkki). Michael oli osa menestynyttä perhebändiä Jackson 5, mutta hänen isänsä tunnetusti oli julma diktaattori. "Voi että! Voisinpa menestyä yksinäni kuin Elvis Presley!" itki nuori Michael. Tällöin Djinn astui esiin ja kysyi pirullisesti hymyillen: "Onko tämä toiveesi?". Michael vastasi myöntävästi, ja totta tosiaan! Hän alkoi menestyä kuin Elvis, mutta hänen ihonsa alkoi muuttua valkoiseksi. Michael rakastui Lisa Marie Presleyhin, mutta hääyönä häneltä meni seksuaalisuus solmuun, koska hänestä tuntui, kuin hän olisi jyystänyt omaa tytärtään. Kun Elvis kuoli, myös Michael alkoi hitaasti mutta varmasti märäntyä; ensimmäisenä tipahti nenä. Varsin monta Jacksoniin liittyvää mysteeriä on tällä käänteellä kuitattavissa.

Uskon Marilyn Mansonin ja viisupeikko Lordin kadehtivan syvästi popin kruunattua kurpitsakuningasta. Jackson oli Dorian Gray, joka lopulta katsoi muotokuvaansa. Jackson oli parsittu kokoon kuin Frankensteinin hirviö, se ymmärtämätön naiivi otus, joka käsitteli lasta pahasti, koska ei vilpittömästi tiennyt kuinka semmoista pidellään. Jos huhuja lähdetään uskomaan, Jacksonin erakoituminen vertautuu filmiin Sodoman 120 päivää. Kiltimpää on puhua ihan vain siitä Oopperan kummituksesta, joka myös oli lahjakas, eikä pelkkä Quasimodo. Yksistään ihotautiin kuuluva valoherkkyys tekee Jacksonista aidomman vampyyrin kuin Robert Pattinson. "Olen ihminen!" muistutti Jackson itse, kuten teki Elefanttimies.

Jackson totisesti ei ole loppuvastus videopelissä. Jackson oli sielukas ja lahjakas taiteilija ja kaikesta päätellen mukava, empaattinen ja pohjimmiltaan nöyrä hirviö. Jos hän teki joskus jotain väärää, en usko, että hän sitä edes itselleen myönsi. This Is It esittelee varsin laihan, lähikuvissa muovisen ja yleisesti ottaen kaikelta muulta paitsi 50-vuotiaalta mustalta mieheltä näyttävän 50-vuotiaan mustan miehen, mutta musiikin ja huumorin puhuessa ja valaistuksen antaessa paljon anteeksi, on helppo juhlia taiteilijaa ja taidetta ja unohtaa kahta kiehtovampi kokonaiskuva. Moni varmasti tätä haluaakin.