Nautin jaksosta enemmän kuin useimmista asioista tänä vuonna. Tämä on fantasiaa; ja kaiken huomion vaatiessaan todellista todellisuuspakoa. Melkein tahdoin palata kirjoittamaan omaa fantsua, kunnes kävin masentumassa foorumeilla. Jakso onkin huonoin ikinä - jos olet lukenut spoilerit vuosi sitten ja vaadit yhä, että tuhansia vuosia tiivistävän tarinan pitää seurata Tolkienia. Toivoin iloista yhteistä hetkeä ennen kuin ruikutan itsekin kaikesta muusta.

Alla on paljastuksia.

Energiat pärisevät heti, "kun Sauron paljastetaan". Yllätyin, ja jäin odottamaan koko totuutta, mutta uskoin kiintiövelhon olevan Sauron. Myös kiintiö-Aragorn vaikuttaa epäilyttävältä neuvoessaan haltioita koruprojektissa. Funtsin, että jos Sauron voi laittaa osan itsestään sormukseen, hän voi jakautua. Jos kaikki kiintiöhahmot - velho, palaileva kuningas, Kírka Kärmekieli - paljastuisivat Sauroniksi, kyllä lähtisi matto jalkojen alta.

Mutta: saavutus on sekin, kun en pety, vaikka totuus on maanisia tulkintoja simppelimpi. Vain "Aragorn" on Sauron. Ehdin nähdä velho-Sauronissa potentiaalia ja valmistautua "viattomuuden kuolemaan", mutta tunsin helpotusta, kun asia oikaistiin, ja velhon ja hobittien herttainen suhde sai jatkoaikaa. On nautinto tulla manipuloiduksi, kun tarina jää terveelle pohjalle.

Sauron ei ole heti action-figuurin väärti, mikä on homman pointti. Sielunvihollinen on salakavala. Fantasiasta ns. varovaisuus ei ole pois: pidin erinomaisena varsinkin sitä, kun Sauronin saatanallinen viettely-yritys sidottiin Galadrielin tiettyyn Sormukset ritarit -spiikkiin. Spiikillä on merkitys, mutta leffassa se on myös tahattoman koominen, koska Galadriel vaikuttaa saavan aivoinfarktin ihan omista syistään. Sarja ei ole virallinen esiosa leffalle, mutta esiosa on asian ytimessä, kun epäkohdalle annetaan säväyttävä selitys tai merkitys.

Sauronin uraa manipuloivana seppänä katsoisi pidempään, mutta koen jo rankaisseeni rytmiongelmasta hidasta 7. jaksoa, 8. jakson ollessa ehyen elokuvamainen vyöry tietoa ja tunteita. Tarpeeni nähdä Sauron uutena Darth Sidiousina tyydyttyy, kun hän saa asiat kulkemaan pillinsä mukaan pakottamatta, ja kun hän ei myönnä rauhanpuheidensa olevan potaskaa. Johtuen siitä, miten hänet esiteltiin (kausi pitää katsoa uudestaan), oletan hänen tekevän valintoja oikeana hahmona, Sidiousin ollessa vain symboli kirjoittajan nokkeluudesta.

Johtaako mutkien suoristaminen välillä pakotettuun kätevyyteen...? Yhtä hyvä kysymys: eikös Kahdessa tornissa ole kohtaus, jossa aivopestyn huru-ukon parta vetäytyy sisään, kun hän tulee järkiinsä? Ei ole häpeä olla huono, jos olet paras. Olipa tämä Tolkienia tai ei, tilaan tätä: tasaisen tunnelmallista, tunteisiin vetoavaa kerrontaa, jossa sekä raha että vilpittömyys näkyvät.


Keskiarvo 8 jakson jälkeen ja arvosana 1. kaudelle:


< Jakso 1-7 --- Jakso 2-1 >

Katsottu: Amazon Prime