Olisi hienoa, jos joku arvaisi, mitä aion sanoa. Tarjoan selvennyksiä. Kaksi jaksoa sitten koin tulijumalajuonen kytkeytyvän löyhästi zombiejuoneen, joten pelastin hermoni ja hyväksyin fantasiapuolen päättyneen. Edellinen jakso oli viimeinen, jolta toivoin yllätystä, koska myöhemmin sitä ei ehdittäisi käsitellä. Tänään mielessäni pyöri yhä mahdollisuuksia, mutta jäljellä oli kaksi tarvetta:

1. Myönnä sarja saatana, että Jon Snow on sinisilmäinen älykääpiö, joka ei tajua mistään mitään.
2. Myönnä sarja perkele, että Dany on ylimielinen roisto, joka hyökkäsi väärälle mantereelle.

Jakso myöntää. Kivi putosi sydämeltäni. Rakastan Game of Thronesia. Rakastan Jonia ja Danya hahmoina: olen ymmärtänyt heidät oikein, vaikken ole uskonut, että olen. Molemmilla on inspiroivia ja sympaattisia hetkiä, joten oli katsojan vastuulla nähdä epäpätevyys ja epävakaus: "you know nothing, Jon Snow" pitää paikkansa yhä ja Danyn empatiakyky ei ole kehittynyt sitten sen, kun hän poltti elävältä noidan, joka kehtasi kostaa hänen raiskaavalle psykopaattimiehelleen.

Jos Dany & Jon sanovat viimeisessä jaksossa "sori" ja pääsevät valtaistuimelle, sama se: sitten tämä on tarina siitä, kuinka voittaja pääsee kirjoittamaan historian. Tosiasioiden myöntäminen vahvistaa, että tämä ylipäätään on tarina, joten viis yksityiskohdista. Muun muassa zombiejuoni ja äpärämatsi näyttäytyvät nyt siinä valossa, että Dany ja Jon ovat satukirjan sankareita, jotka kelpaavat vastustamaan puhdasta pahuutta, mutta ovat hirviöitä todellisuudessa. He pärjäävät vain huijauskoodeilla. He ovat vietteleviä, mutta surkeita esikuvia. Se on sanoma; opetus.

Toivon kipinä vahvistui viimeksi, kun Varys palasi varjoista puhemiehekseni. Vihdoinkin joku mainitsi Jonin panevan tätiään ja kapinoi avoimesti. Oletin, että Tyrion pettää Varysin raskain mielin, ja tähän jaksoon venytettynä skenaario symboloi rikkaasti ja loisteliain tuloksin pelkojani sarjan suunnasta.

Vertasin jo lohikäärmeitä atomipommit pudottaneisiin lentokoneisiin. Kuninkaansataman tuho ei ole taistelu, vaan nimenomaan kaksi pommia toisen maailmansodan tyyliin: sankareiksi luokittautuneet aiheuttavat helvetillistä tuhoa siviileille ja selitykset ovat sitä luokkaa, että "tämähän ehkäisee tuskaa". Ymmärrän, jos Danyn sadismi vaikuttaa liioitellulta (hän voisi tuhota vain Cersein linnan), mutta en nipota. Hetki, jona hän tiedosti voittaneensa jo, mutta hyökkäsi, oli unelmieni täyttymys.

Sekin on upeaa, kun Hurtta pelastaa Aryan puhumalla: hän tietää, että himoitun "Cleganebowlin" eli koston ainoa merkitys on se, että murtunut mies on päättänyt lähteä sillä tavalla. Tyrion on hyvin sympaattinen yrittäessään ajatella positiivisesti kulmat kurtussa. Cersein ja Jaimen tarinat olisivat heidän kannaltaan runollisempia, jos Cersei olisi kuollut yksin ja Jaime ryömiessään kohti hänen helmojaan, mutta romanttisempi traagisuus on ilmeinen ansio sen kärjistäessä juuri oikealla hetkellä sitä, kuinka häilyviä käsityksiä hyvä ja paha ovat.

Kommenttina kommentteihin: toki Danyn miesvahvuus on epämääräinen, eikä sotavehkeillä enää osu, mutta arvostitko sitä, että Dany jättää auringon taakseen hyökätessään? Se on loogisimpia asioita, joita kukaan on sarjan taisteluissa tehnyt, joten soin "sankarille" nihkeää sympatiaa juuri ennen massamurhaa ja aromit terävöityivät lisää.


Keskiarvo 72 jakson jälkeen:


Alkutekstit katsottu: 75+2 kertaa
Tippa silmässä: 108+7 kertaa

< Jakso 8-4 --- Jakso 8-6 >