Leffalista #33: Hyödyllinen Adam Sandler
Provosoivin otsikko tähän mennessä.
Yäk koomikoita, jotka onnittelevat itseään teennäisellä ilmeellä, joka herättää ajatuksen, että oikeasti he tahtoisivat vain vetää itsensä hirteen:
Jos valita saa, otan velikullan, jossa elämä pihisee:
Miksi pidän Adam Sandlerista, joka pahimmillaan kävelee leffan läpi näyttäen siltä, kuin hän kohta repeäisi totaalisesti, koska asuntovaunussa asuvat punaniskat maksavat miljoonia dollareita tästäkin torttufilmistä?
Ehkä sekin on osoitus elämänilosta. En ole erityisen kiinnostunut tämän viikon uutuusanimaatiosta Hotel Transylvania, jossa Sandler ääninäyttelee Draculaa, mutta jos Sandler oikeasti haastaisi teennäisessä surkeudessa sadat aiemmat Draculat, hymyilisin jo etukäteen (kuten ihmisille ja hevosille sopivaa shampoota löytänyt Morgan Spurlock keskimmäisessä kuvassa keskellä).
The Wedding Singer on 90-luvun onnistuneimpia sketsimäisiä, höyhenenkevyitä romanttisia komedioita. Sandler ja materiaali onnistuvat kerrankin Sandler-rutiineissa: jopa uhossa ja öykkäröinnissä. Paljon auttaa se, että leffa on nostalgiapala, joka osaa käyttää 80-luvun juttuja kuten musiikkia ironisesti. Väheksyä ei sovi sitäkään, mitä Drew Barrymore tuo mukanaan menninkäisen kasvoineen ja hymyineen: Drew auttoi herättämään henkiin kuminuken tieteisklassikossa E.T., joten Sandlerin tukeminen on helppo nakki.
Siispä parin toinenkin teos on siedettävä. Yksi tärkeimmistä syistä seurata Sandleria yleensäkin on se, että hänen kuvissaan tapaa olla hullu idea. Aina eka kerta on modernin klassikon Päiväni murmelina pässipainos: Barrymoren hahmolla ei ole lähimuistia, joten Sandlerin näyttelemä pukki joutuu iskemään hänet toistuvasti, mikä ei ole kivaa kauaa. Käytettiinpä tällaisia ideoita hyvin tai huonosti, tahdon tietää että kumminko.
Leffa on kamala, mutta oma pikantti makunsa siinä on. Idea on se, että homojen näyttely on todella vaikeaa heteromiehille. Käytäntö on se, että näyttely on todella vaikeaa Sandlerille ja Kevin Jamesille. Dialogin on tarkoitus kuulostaa nololta, kun heterot yrittävät ylistää homoutta. Dialogi kuulostaa nololta yrittäessään olla hauskaa. Käytännössä elokuva siis toimii: päähenkilöt herättävät vahvaa myötähäpeää, mutta todistavat lopulta olevansa siedettäviä tallaajia.
Kreisikomediat ovat parhaimmillaan kun pääosanesittäjillä on pokerinaama. Zohan - lupa saksia kärsii epätasaisuudesta ja muista Sandlerin filmien pulmista, mutta tarina on tavallista pimeämpi ja sitä pokkajuttuakin tavallaan tavoitellaan. Sandler ei virnistele, vaan uikuttaa aksentilla ja ylläpitää väsynyttä katsetta. Aiheena on israelilaisten ja palestiinalaisten välit ja päähenkilö on Looney Tunes -tyyppinen supersotilas, joka tahtoo parturiksi. Tässä väkisinkin on jotakin hauskaa.
Tohtori Don Cheadle tapaa kollegan, jonka hän tunsi jo opiskeluaikoina. Kollega on menettänyt perheensä, masentunut - ja muuttunut viheliäiseksi Adam Sandleriksi. Reign Over Me on ensisijaisesti draama, mutta Sandlerin hyvin tuttu ruikutus ja kimitys epäilemättä puistattavat hänen vihaajiaan. Laatunäyttelijän ja omistautuneen ääliön kemiat kuitenkin pelaavat yhä vahvemmin yhteen ja lopputulos on kutakuinkin tyydyttävä.
Visionäärinen ohjaaja Paul Thomas Anderson tietää mitä Sandlerilla tehdä. Möykkäävä vakiohahmo, jota kyläyhteisö rakastaa, vaikuttaa pikkaisen erilaiselta realistisena versiona, jolla ei synkkaa ympäristön kanssa. Minä eristäytyjä en samaistu hahmon luonteenpiirteisiin, enkä tunne yhtä röyhkeitä ihmisiä kuin hän, mutta elokuva on visuaalinen taidemuoto. Kun Sandler ryhtyy potkimaan ikkunoita seitsemän hösöttäjäsiskonsa hösöjuhlissa ja toteaa sitten, ettei hän aina pidä itsestään, minä muistan ja joku normaalimpikin toivottavasti ymmärtää, miltä vähemmänkin meluisa sosiaalinen tilanne voi tuntua. Elokuvan toimivuudelle on tärkeää, että se tuntuu aidosti vastenmieliseltä ja oudolta, jotta se voi olla aidosti lohdullisen suloinen.
Mr. Deeds on yksi elokuvista, joiden näytös on jättänyt selkeän muistijäljen. Muistan mikä oli sali ja paljonko oli porukkaa, koska tämä oli vasta toinen kerta, kun näin valkokankaalla erään virallisista pakkomielteistäni eli Winona Ryderin. Leffasta tuli minulle itseironinen perinne, mikä selkeimmin selittää Sandler-myönteisyyteni. Sandler on herttaisen surkea näytellessään vanhan ajan herrasmiehen junttiversiota, joka perii miljardiomaisuuden. Olen valmis jopa puolustamaan elokuvaa, sillä tunnelmissa on pirteitä ja omalaatuisia väreitä.
Sandlerin ansiosta voin yhä käyttää kerrostalon seinän kokoista versiota tästä näystä taustakuvana mieleni sisäisellä työpöydällä:
Jos valita saa, otan velikullan, jossa elämä pihisee:
Miksi pidän Adam Sandlerista, joka pahimmillaan kävelee leffan läpi näyttäen siltä, kuin hän kohta repeäisi totaalisesti, koska asuntovaunussa asuvat punaniskat maksavat miljoonia dollareita tästäkin torttufilmistä?
Ehkä sekin on osoitus elämänilosta. En ole erityisen kiinnostunut tämän viikon uutuusanimaatiosta Hotel Transylvania, jossa Sandler ääninäyttelee Draculaa, mutta jos Sandler oikeasti haastaisi teennäisessä surkeudessa sadat aiemmat Draculat, hymyilisin jo etukäteen (kuten ihmisille ja hevosille sopivaa shampoota löytänyt Morgan Spurlock keskimmäisessä kuvassa keskellä).
The Wedding Singer
The Wedding Singer on 90-luvun onnistuneimpia sketsimäisiä, höyhenenkevyitä romanttisia komedioita. Sandler ja materiaali onnistuvat kerrankin Sandler-rutiineissa: jopa uhossa ja öykkäröinnissä. Paljon auttaa se, että leffa on nostalgiapala, joka osaa käyttää 80-luvun juttuja kuten musiikkia ironisesti. Väheksyä ei sovi sitäkään, mitä Drew Barrymore tuo mukanaan menninkäisen kasvoineen ja hymyineen: Drew auttoi herättämään henkiin kuminuken tieteisklassikossa E.T., joten Sandlerin tukeminen on helppo nakki.
Aina eka kerta
Siispä parin toinenkin teos on siedettävä. Yksi tärkeimmistä syistä seurata Sandleria yleensäkin on se, että hänen kuvissaan tapaa olla hullu idea. Aina eka kerta on modernin klassikon Päiväni murmelina pässipainos: Barrymoren hahmolla ei ole lähimuistia, joten Sandlerin näyttelemä pukki joutuu iskemään hänet toistuvasti, mikä ei ole kivaa kauaa. Käytettiinpä tällaisia ideoita hyvin tai huonosti, tahdon tietää että kumminko.
Voitte suudella sulhasta
Leffa on kamala, mutta oma pikantti makunsa siinä on. Idea on se, että homojen näyttely on todella vaikeaa heteromiehille. Käytäntö on se, että näyttely on todella vaikeaa Sandlerille ja Kevin Jamesille. Dialogin on tarkoitus kuulostaa nololta, kun heterot yrittävät ylistää homoutta. Dialogi kuulostaa nololta yrittäessään olla hauskaa. Käytännössä elokuva siis toimii: päähenkilöt herättävät vahvaa myötähäpeää, mutta todistavat lopulta olevansa siedettäviä tallaajia.
Zohan - lupa saksia
Kreisikomediat ovat parhaimmillaan kun pääosanesittäjillä on pokerinaama. Zohan - lupa saksia kärsii epätasaisuudesta ja muista Sandlerin filmien pulmista, mutta tarina on tavallista pimeämpi ja sitä pokkajuttuakin tavallaan tavoitellaan. Sandler ei virnistele, vaan uikuttaa aksentilla ja ylläpitää väsynyttä katsetta. Aiheena on israelilaisten ja palestiinalaisten välit ja päähenkilö on Looney Tunes -tyyppinen supersotilas, joka tahtoo parturiksi. Tässä väkisinkin on jotakin hauskaa.
Reign Over Me
Tohtori Don Cheadle tapaa kollegan, jonka hän tunsi jo opiskeluaikoina. Kollega on menettänyt perheensä, masentunut - ja muuttunut viheliäiseksi Adam Sandleriksi. Reign Over Me on ensisijaisesti draama, mutta Sandlerin hyvin tuttu ruikutus ja kimitys epäilemättä puistattavat hänen vihaajiaan. Laatunäyttelijän ja omistautuneen ääliön kemiat kuitenkin pelaavat yhä vahvemmin yhteen ja lopputulos on kutakuinkin tyydyttävä.
Punch-Drunk Love
Visionäärinen ohjaaja Paul Thomas Anderson tietää mitä Sandlerilla tehdä. Möykkäävä vakiohahmo, jota kyläyhteisö rakastaa, vaikuttaa pikkaisen erilaiselta realistisena versiona, jolla ei synkkaa ympäristön kanssa. Minä eristäytyjä en samaistu hahmon luonteenpiirteisiin, enkä tunne yhtä röyhkeitä ihmisiä kuin hän, mutta elokuva on visuaalinen taidemuoto. Kun Sandler ryhtyy potkimaan ikkunoita seitsemän hösöttäjäsiskonsa hösöjuhlissa ja toteaa sitten, ettei hän aina pidä itsestään, minä muistan ja joku normaalimpikin toivottavasti ymmärtää, miltä vähemmänkin meluisa sosiaalinen tilanne voi tuntua. Elokuvan toimivuudelle on tärkeää, että se tuntuu aidosti vastenmieliseltä ja oudolta, jotta se voi olla aidosti lohdullisen suloinen.
Mr. Deeds
Mr. Deeds on yksi elokuvista, joiden näytös on jättänyt selkeän muistijäljen. Muistan mikä oli sali ja paljonko oli porukkaa, koska tämä oli vasta toinen kerta, kun näin valkokankaalla erään virallisista pakkomielteistäni eli Winona Ryderin. Leffasta tuli minulle itseironinen perinne, mikä selkeimmin selittää Sandler-myönteisyyteni. Sandler on herttaisen surkea näytellessään vanhan ajan herrasmiehen junttiversiota, joka perii miljardiomaisuuden. Olen valmis jopa puolustamaan elokuvaa, sillä tunnelmissa on pirteitä ja omalaatuisia väreitä.
Sandlerin ansiosta voin yhä käyttää kerrostalon seinän kokoista versiota tästä näystä taustakuvana mieleni sisäisellä työpöydällä:
Keskustelut (12 viestiä)
20.11.2012 klo 19.06 1
Rekisteröitynyt 27.07.2012
20.11.2012 klo 19.23
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
20.11.2012 klo 19.37 2
Missä Sandlerin hyvä leffa Funny People?
Täällä: http://www.v2.fi/arvostelut/viihde/665/Funny-People/
Jos tarkoitus olisi listata seitsemän Sandlerin laadukkainta leffaa, se olisi ehkä pakko mainita, mutta ei sekään kyllä erityisen laadukas ole ja puolustan mieluummin idioottimaisia idioottileffoja kuin tumpeloita älykköleffoja.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
20.11.2012 klo 20.45 1
21.11.2012 klo 12.15
21.11.2012 klo 13.52
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
21.11.2012 klo 15.03 4
Kattoo JTP:n kuvaa tuol sivun yläreunassa ja tota viimeistä kuvaa artikkelissa niin tulee sellanen hämärä "Kuin kaksi marjaa" fiilis :DD
Vielä sairaampaa on se, että tuo ajatus kävi omassakin mielessäni tätä juttua väsätessäni (kampaus muistuttaa kampaustani, joka ei ole kampaus, vaan parturin välttelyä).
21.11.2012 klo 21.35
22.11.2012 klo 10.31
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
22.11.2012 klo 14.29 2
Jaa että pitkä letti naisella on kampaus, mutta miehellä vaan parturin välttelyä.
1. Anna tukan kasvaa
2. Kun se häiritsee, laita poninhäntä. Venyvä renkula tulee niskan kohdalle.
3. Kun kompastut tukkaan, katkaise se kirveellä.
= Parturin välttelyä.
1. Anna hiusten kasvaa tiettyyn mittaan.
2. Käytä poninhäntää käytännönläheisyyttä vaativissa tilanteissa. Venyvä renkula tulee niskan yläpuolelle, noin nenän korkeudelle, koska tämä on sopivan typerää: ei yhtä vaativaa kuin tukan askartelu pullapitkoksi.
3. Käy siistimässä hiuksia parturissa.
= Kampaus
Rekisteröitynyt 26.09.2007
22.11.2012 klo 18.16
22.11.2012 klo 20.56 2
Jaa että pitkä letti naisella on kampaus, mutta miehellä vaan parturin välttelyä.
1. Anna tukan kasvaa
2. Kun se häiritsee, laita poninhäntä. Venyvä renkula tulee niskan kohdalle.
3. Kun kompastut tukkaan, katkaise se kirveellä.
= Parturin välttelyä.
1. Anna hiusten kasvaa tiettyyn mittaan.
2. Käytä poninhäntää käytännönläheisyyttä vaativissa tilanteissa. Venyvä renkula tulee niskan yläpuolelle, noin nenän korkeudelle, koska tämä on sopivan typerää: ei yhtä vaativaa kuin tukan askartelu pullapitkoksi.
3. Käy siistimässä hiuksia parturissa.
= Kampaus
Itsehän olen nainen, omistan lyhyet hiukset enkä koskaan käy kampaajalla vaan leikkaan kuontaloni omin avuin. Noh, mukavaa kuitenki jutella kauneusjutuista sun kaa Jari :P