Valko-Venäjän vaaleista oli puhetta hetki sitten. Virallisen tiedon mukaan äänestysprosentti oli hyvä: kansa tahtoo sorron jatkuvan. Vaalitarkkailijoiden mukaan moni ei tosiasiassa käynyt äänestämässä, koska lopputulos oli tiedossa.

Minäkään en viitsinyt käydä Niko 2: Lentäjäveljesten lehdistönäytöksessä. Edellisen osan, sen saamat arvostelut ja uuden trailerin nähtyäni koin, että on nöyryyttävää yrittää muodostaa mielipidettä, jos on varmaa että DVD:n kannessa tulee seisomaan rivitolkulla neljää tähteä laadusta riippumatta.

En kritisoi leffaa sitä näkemättä, mutta puhutaan trailerista. Niko-poro päätyy osaksi uusperhettä. Et oo mun oikea pikkuveli, sanoo Niko. Oot mun pikkuveli, sanoo hän 30 sekuntia myöhemmin. Sanoma on kaunis ja tervehenkinen!

Sanoma ei vaikuta hienovaraiselta. Hahmot ja tilanteet saavat olla kärjistettyjä saduissa. Sadun sanoma menee perille varmimmin, kun kaikenikäiset tuntevat itse oivaltavansa jotakin. Walt Disney on sanonut: "Pieleen menee, jos lapset ovat kohderyhmäsi. Aikuiset sitäpaitsi ovat vain varttuneita lapsia."

On mahdollista oivaltaa muun muassa, että:



Dumbo vetää elokuvahistorian eeppisimmät kännit, mutta jatkossa tarina on hienovaraisempi. Humalassa Dumbo oppi lentämään. Kyky on ratkaisu hänen ongelmiinsa, mutta hänellä ei ole itseluottamusta lentää selvin päin. Kärsä täristen hän turvautuu jatkossa "taikasulkaan", kunnes hän ymmärtää ongelman olevan korvien välissä.




Pekka Töpöhäntä kertoo nössöstä, jolla on mikropenis. Hän yrittää säilyttää arvokkuuden ja löytää puolison, vaikka jättikullia heiluttava raggari Monni nöyryyttää häntä toistuvasti. Aikuinen ei voi tulkita tätä kuin tällä tapaa, mutta kyse on tulkitsemisesta. "Ei, ei, se Töpöhäntä, yäk, mihin siitä on! Sitäpaitsi kyllä minulla on Upsalan mittavin..." lausuu Monni makuukammariäänellä tyttökissalle: klikkaa tästä, jos et muista tai usko.




Se on mielestäni viatonta hauskanpitoa, kun Väiski Vemmelsääri toistuvasti pukeutuu naiseksi huijatakseen metsästäjiä, sillä olen nähnyt myös kaikki Sepe Suden varhaiset lyhytelokuvat. Se ei välttämättä ole syy pelätä pahaa sutta, jos tätisusi onkin setäsusi, mutta on hyvä oppia tunnistamaan aggressiivinen hulluus, joka tulee eskaloitumaan vauhdilla.




Tahdomme oudon raukan löytävän puolison. Peukalo-Liisa kuitenkin on leffansa (1994) vähiten outo hahmo. Hän on hemmoteltu uniikki tyttö, jota äiti ei osaa kuin hehkeisiin keijuihin verrata... Harmi ettei kukaan ole kokoiseni (veroiseni), uikuttaa Liisa. Maailmalla hän tutustuu useisiin kokoisiinsa (muttei veroisiinsa) kosijoihin. Karkealla aksenttisammakolla on isommat huulet kuin aivot, torakat näyttävät Natsi-Saksan propagandalta, myyrä on läski ja sokea... On hankalaa olla Paris Hilton! Olet oppinut jotakin, jos et pidä tästä.




Spoileri! Kun Prinsessa ja sammakko tarvitsevat apua, höynähtänyt tulikärpänen Ray onneksi tuntee jonkun henkiparantajan. Raylla itsellään on hyvä olla. Hän rakastaa pyyteettä hohtavaa iltatähteä. Kun Ray kuolee, hänestäkin tulee tähti, jonka valo koskettaa iltatähden sakaraa. Richard Dawkinsilla ei ole lupaa pillittää, jos hänellä siis on edes kykyä.




Jaska Jokunen -elokuvat ovat raskasta tavaraa. Alta kymmenvuotiaana kaljuuntunutta poikaa ei lykästä koskaan. Kaiken huippu on Ressu lähtee maailmalle, jossa Jaskan koira jättää eroanomuksen ikävöidessään edellistä omistajaansa. Itsetuhoisesti ja masokistisesti Jaska hengailee Tellu Peltosen kanssa, joka näyttää saavan sadistista nautintoa hänen luonnevirheidensä analysoimisesta.





Disneyn Kaunottaren ja hirviön nörtähtävästä, taikalinnan vangiksi jäävästä sankarittaresta voidaan tehdä monta tulkintaa. Tukholma-syndrooma? No jaa. Näkee näkyjä? Ei. Laadukkain ajatus löytyy sivuston Cracked listalta.

Bellellä on skitsoidinen persoonallisuushäiriö. Skitsoidien outous ja eristyneisyys ei jää ulkopuolisilta huomaamatta, mikä onkin ensimmäisen musikaalinumeron aihe. Skitsoidit leijuvat omissa haavemaailmoissaan ja ovat kiinnostuneempia teoriasta kuin käytännöstä. Heillä on hyvin vähän mielenkiintoa ihmisiin, puhuimmepa kaveruussuhteista tai seksuaalisuudesta. Skitsoideille on helpompaa kiintyä henkisesti esineisiin ja eläimiin. On ymmärrettävää, että skitsoidi viihtyy elävien teekuppien ja jättinallen seurassa metsän keskellä. (Täten loppuratkaisu on surullinen.)

Mielestäni tähän tulkintaan on mielenkiintoista törmätä, jos olet internetissä lukemassa artikkelia piirroshahmojen mielenterveysongelmista sen sijaan että eläisit elämääsi.