Dave Mustainella hurja visio parhaillaan etenevästä jäähyväiskiertueesta
SiriusXM:n "Trunk Nation With Eddie Trunk" -ohjelmassa Megadethin Dave Mustaine kertoi pitkään jatkuvan jäähyväskiertueen kuvioista.
Mustaine luettelee Megadethin vierailevan vielä mm. USA:ssa, Aasiassa, Euroopassa. Seuraavaksi bändi suuntaa Japaniin ja Uuteen-Seelantiin. Listalla on myös Korea, Intia ja on ollut puhetta myös Etelä-Afrikasta.
Kiertueelle saadaan mukaan myös ystäviä, kuten Anthrax, Kerry King, Black Label Society ja Testament. Anthrax ja Kerry King lähtevät mukaan kiertueen seuraavalle osiolle. Black Label Society ja Testament ovat tulossa Euroopan keikoille.
Mustaine ei suostu ajattelemaan jäähyväiskiertueen viimeistä keikkaa - ennemmin Mustaine haluaa vain jatkaa ja jatkaa, niin kauan kuin se on mahdollista. "Jossain vaiheessa show alkaa kärsiä (sairaudestani), ja se aika ei ole vielä".
Mustainen sairastama kämmenen kalvokutistuma tekee jossain vaiheessa soittamisesta liian haastavaa. Mustaine on sairastanut myös kurkkusyövän, joka on vaikuttanut miehen lauluääneen.
24-keikan Euroopan kierros käynnistyy maaliskuussa.
(Blabbermouth.net)

![]() |

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti