Listasunnuntai #96
Kolikolla ja kotosalla
Kuten kaikki tiedämme, kolikkopelit alkavat olla katoavaa kansanperinnettä. Kotitietokoneiden ja pelikonsoleiden lisääntynyt teho, pelien muuttuminen pitkäjänteisemmiksi, verkkopelaaminen ja monet muut syyt ovat vaikuttaneet siihen, että vain harva enää jaksaa innostua rahalla pelattavista automaateista. Listasunnuntai tarkastelee, miten näin pääsi käymään, asettamalla rinnakkain muutaman suosikkipelin pelihalli- ja kotiversioita.
Tähän vertailuun olemme valinneet muutamia omia ja lähipiirin omistamia peliautomaatteja. Joku saattaa muistaakin teemaan liittyneen näyttelyn Tampereen kaupungin taidemuseon Taiderakennus TR1:ssä jokusia vuosia sitten.
Peliautomaateissa käytettiin vektorinäyttöä, jossa itse laitteiston tarvitsi piirtää vain kaksi pistettä näytölle; näyttö huolehti lopusta. Tästä sai alkunsa vektorigrafiikka, josta sitten myöhemmin kehittyi nykymuotoinen, tekstuurein koristeltu muoto. Pelikabinetissa oli komeat tankkiohjaimet.
Tuohon aikaan suosituimmalla pelikoneella, Atari 2600:lla, pelin ulkomuoto oli lievästi sanoen karu. Vektorigrafiikka oli sula mahdottomuus konsolilla, joka hädintuskin osasi piirtää rasteria. Tätäkin kuitenkin saattoi hyvällä tahdolla pitää samana pelinä.
1980-luku oli kolikkopelien ja rupuisten kotikäännösten aikaa. Atarin ajoammuskeluhitti Roadblasters oli peliautomaattina puhuva, häikäisevän nopea ja tarjosi hyvin Ritari Ässä -henkiset ohjaimet.
Niin hieno kone kuin Commodore 64 olikin esittelynsä aikaan, se oli kuitenkin jo yli viisivuotias, kun Roadblasters sille väsättiin, eikä ohjelmoijiksi saatu kirkkaimpia kykyjä. Lopputulos oli kuivikas.
Maailman ensimmäinen täytettyä vektorigrafiikkaa käyttänyt autopeli, Hard Drivin' oli Atarin kolikkoautoilujen huipentuma. Huippusalaisessa projektissa firma palkkasi oikean testiajajan hiomaan pelin ominaisuuksia, eikä laitteistossa säästelty. Deluxe-mallin kabinetti oli valtavan suuri ja sisälsi mm. force feedback -ohjauksen ja toimivan vaihdekepin kytkimineen.
Pidettäköön siunauksellisena, että Commodore 64:lle suunniteltu HD-käännös jätettiin julkaisematta täysihintaisena (kohtalaisen järkyttävä versio oli saatavana vain kokoelman osana ja budjettipelinä). Sen sijaan peli työnnettiin Amigaan, jossa laiskasti ohjelmoidut vektorit nylkyttivät eteenpäin hitaansutkisti. Pelin pilasi kuitenkin ohjaus, joka yritti olla analoginen, mutta oli käytännössä lähinnä anaalista.
Eräänlainen rajapyykki saavutettiin siinä vaiheessa, kun sekä kolikkopelejä että konsoleita valmistaneet Nintendo ja Sega toivat markkinoille automaattinsa, joissa saattoi maksua vastaan pelata kotiin tarkoitettuja pelejä. Nintendolla oli PlayChoice-10, Segalla Mega-Tech (ja myöhemmin Mega-Play). Koneesta riippuen eri pelejä oli 8-10 kappaletta. Pelit olivat käytännössä täsmälleen samoja kuin mitä saattoi ostaa itselleen kaupasta, mutta 3 markkaa pelin kokeilusta oli vähemmän kuin 300 markkaa siasta säkissä.
SNK-yhtiö kokeili Neo Geollaan päinvastaista temppua, ja yritti myydä kolikkopelejään suoraan maksukykyiselle yleisölle konsolina. Ongelmaksi muodostui se, että pelit todellakin olivat aivan samoja, eikä SNK halunnut tarjota pelihallioperaattoreille mahdollisuutta ryöstöhyödyntää kotiin tarkoitettuja versioita ilman lisenssimaksuja. Lopputulos oli se, että vaikka konsolin sai omakseen n. 1500 markalla (250 €), pelit saattoivat maksaa 1000 markkaa (170 €) kappaleelta. Inflaatiolla korjattuna hinnat nykyrahassa olisivat noin puolitoistakertaiset, eli koko kansan pelikoneesta ei ollut kyse. Neo Geo jäi harvain herkuksi, vaikka myöhemmin julkaistiin (järjettömän hitaasti lataava) CD-versiokin.
Namcon kolikkopeli pyöri alkujaan PlayStation-sukuisella System 12 -järjestelmällä. Kotikonekäännöksen se kuitenkin sai Sega Dreamcastille, ja samalla tehtiin taas historiaa: merkittävä kolikkopelikäännös oli kotona huomattavasti paremman näköinen.
Lopulta on tultu jokseenkin nykytilanteeseen; harvalukuiset ilmestyvät kolikkopelit tehdään suoraan alustoille, jotka on suunniteltu kotikäyttöön. Käytössä on sekä pelikonsoleihin että eri tietokoneisiin pohjaavia ratkaisuja. OutRun 2:a pyörittävä Sega Chihiro on käytännössä Microsoft Xbox, johon on lisätty muistia. Näin ei ollut kovin vaikeaa saada pelistä aikaan kotona toimivaa, käytännössä identtistä versiota; vain jonkin verran optimointia ja lataustaukoja tarvittiin.
Tähän vertailuun olemme valinneet muutamia omia ja lähipiirin omistamia peliautomaatteja. Joku saattaa muistaakin teemaan liittyneen näyttelyn Tampereen kaupungin taidemuseon Taiderakennus TR1:ssä jokusia vuosia sitten.
Battlezone (1980)
Peliautomaateissa käytettiin vektorinäyttöä, jossa itse laitteiston tarvitsi piirtää vain kaksi pistettä näytölle; näyttö huolehti lopusta. Tästä sai alkunsa vektorigrafiikka, josta sitten myöhemmin kehittyi nykymuotoinen, tekstuurein koristeltu muoto. Pelikabinetissa oli komeat tankkiohjaimet.
Tuohon aikaan suosituimmalla pelikoneella, Atari 2600:lla, pelin ulkomuoto oli lievästi sanoen karu. Vektorigrafiikka oli sula mahdottomuus konsolilla, joka hädintuskin osasi piirtää rasteria. Tätäkin kuitenkin saattoi hyvällä tahdolla pitää samana pelinä.
Roadblasters (1987)
1980-luku oli kolikkopelien ja rupuisten kotikäännösten aikaa. Atarin ajoammuskeluhitti Roadblasters oli peliautomaattina puhuva, häikäisevän nopea ja tarjosi hyvin Ritari Ässä -henkiset ohjaimet.
Niin hieno kone kuin Commodore 64 olikin esittelynsä aikaan, se oli kuitenkin jo yli viisivuotias, kun Roadblasters sille väsättiin, eikä ohjelmoijiksi saatu kirkkaimpia kykyjä. Lopputulos oli kuivikas.
Hard/Race Drivin' (1988)
Maailman ensimmäinen täytettyä vektorigrafiikkaa käyttänyt autopeli, Hard Drivin' oli Atarin kolikkoautoilujen huipentuma. Huippusalaisessa projektissa firma palkkasi oikean testiajajan hiomaan pelin ominaisuuksia, eikä laitteistossa säästelty. Deluxe-mallin kabinetti oli valtavan suuri ja sisälsi mm. force feedback -ohjauksen ja toimivan vaihdekepin kytkimineen.
Pidettäköön siunauksellisena, että Commodore 64:lle suunniteltu HD-käännös jätettiin julkaisematta täysihintaisena (kohtalaisen järkyttävä versio oli saatavana vain kokoelman osana ja budjettipelinä). Sen sijaan peli työnnettiin Amigaan, jossa laiskasti ohjelmoidut vektorit nylkyttivät eteenpäin hitaansutkisti. Pelin pilasi kuitenkin ohjaus, joka yritti olla analoginen, mutta oli käytännössä lähinnä anaalista.
Sega Mega-Tech (1989)
Eräänlainen rajapyykki saavutettiin siinä vaiheessa, kun sekä kolikkopelejä että konsoleita valmistaneet Nintendo ja Sega toivat markkinoille automaattinsa, joissa saattoi maksua vastaan pelata kotiin tarkoitettuja pelejä. Nintendolla oli PlayChoice-10, Segalla Mega-Tech (ja myöhemmin Mega-Play). Koneesta riippuen eri pelejä oli 8-10 kappaletta. Pelit olivat käytännössä täsmälleen samoja kuin mitä saattoi ostaa itselleen kaupasta, mutta 3 markkaa pelin kokeilusta oli vähemmän kuin 300 markkaa siasta säkissä.
Neo Geo (1990)
SNK-yhtiö kokeili Neo Geollaan päinvastaista temppua, ja yritti myydä kolikkopelejään suoraan maksukykyiselle yleisölle konsolina. Ongelmaksi muodostui se, että pelit todellakin olivat aivan samoja, eikä SNK halunnut tarjota pelihallioperaattoreille mahdollisuutta ryöstöhyödyntää kotiin tarkoitettuja versioita ilman lisenssimaksuja. Lopputulos oli se, että vaikka konsolin sai omakseen n. 1500 markalla (250 €), pelit saattoivat maksaa 1000 markkaa (170 €) kappaleelta. Inflaatiolla korjattuna hinnat nykyrahassa olisivat noin puolitoistakertaiset, eli koko kansan pelikoneesta ei ollut kyse. Neo Geo jäi harvain herkuksi, vaikka myöhemmin julkaistiin (järjettömän hitaasti lataava) CD-versiokin.
Soul Calibur (1998)
Namcon kolikkopeli pyöri alkujaan PlayStation-sukuisella System 12 -järjestelmällä. Kotikonekäännöksen se kuitenkin sai Sega Dreamcastille, ja samalla tehtiin taas historiaa: merkittävä kolikkopelikäännös oli kotona huomattavasti paremman näköinen.
OutRun 2 (2003)
Lopulta on tultu jokseenkin nykytilanteeseen; harvalukuiset ilmestyvät kolikkopelit tehdään suoraan alustoille, jotka on suunniteltu kotikäyttöön. Käytössä on sekä pelikonsoleihin että eri tietokoneisiin pohjaavia ratkaisuja. OutRun 2:a pyörittävä Sega Chihiro on käytännössä Microsoft Xbox, johon on lisätty muistia. Näin ei ollut kovin vaikeaa saada pelistä aikaan kotona toimivaa, käytännössä identtistä versiota; vain jonkin verran optimointia ja lataustaukoja tarvittiin.
Keskustelut (22 viestiä)
07.08.2011 klo 21.34
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
07.08.2011 klo 21.40
07.08.2011 klo 21.49
Linnanmäellä on ainakin muutama flipperi, Sega Rally ynnä muita retrokoneita.
Oih niitä aikoja, kun Pelikaania löytyi lähes joka kaupungista.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
07.08.2011 klo 21.52
Ja sitten minun ja muiden harrastajien autotalleista.
Rekisteröitynyt 20.12.2010
07.08.2011 klo 22.21
Rekisteröitynyt 04.01.2011
07.08.2011 klo 22.25
Ghost and Goblins on pirun hauska peli.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
07.08.2011 klo 22.30
Suosiiko V2 toimitus 70-luvun lopun kolikkopelejä (Joust, Defender etc.), 80 luvun puolivälin kolikkopelejä (Outrun, Roadblasters, etc.) vai 90 luvun kolikkopelejä? Ghost and Goblins on pirun hauska peli.
Kyllä se taitaa niihin 80-lukulaisiin hieman kallistua, vaikka toimituksen nurkassa Defender kököttääkin. Joka ajanjaksolta löytyy helmiä.
07.08.2011 klo 22.34
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
07.08.2011 klo 22.44
Suosiiko V2 toimitus 70-luvun lopun kolikkopelejä (Joust, Defender etc.), 80 luvun puolivälin kolikkopelejä (Outrun, Roadblasters, etc.) vai 90 luvun kolikkopelejä?
Oma lapsuus ja varhaisnuoruus tuli elettyä 80-luvulla, joten kyllä se tuonne kasarin puolivälistä eteenpäin sijoittuu. Suurin osa omistetuista koneista on juuri ikäluokkaa 85-90.
07.08.2011 klo 22.54
08.08.2011 klo 01.05
Yksi oli ylitse muiden. Paikallisessa juottolassa oli Sega Rally ja sitä väännettiin kavereiden kanssa joka kerta kun oltiin juopottelemassa. Aina iso kasa käteistä mukaan jotta voitiin maksaa juomat viiskymppisillä (silloin maksettiin markoilla, lapsukaiset) ja käyttää vaihtorahat Rallyyn. Olin aina huono siinä enkä päässyt kovin pitkälle, mutta se ei haitannut jos voitti kaverin. Toki ajokuntokaan harvoin oli sellainen että esim oikean auton rattiin olisi ollut mitään asiaa vielä pitkään seuraavanakaan päivänä.
08.08.2011 klo 09.38
Rekisteröitynyt 13.08.2007
08.08.2011 klo 10.19
Särkänniemessä on vielä Pelikan pelihalli, samoin muutamilla huoltoasemilla on pelejä ja jokusissa hotelleissa (Nokian Edenissä montakin).
Ja sitten minun ja muiden harrastajien autotalleista.
Ja laivoilta löytyy myös ihan kelpoja Arcade-pelejä,jos laivasta löytyy Hydro Thunder niin reissu ei ole reissu ilman sen pelaamista.
08.08.2011 klo 10.27
Suosiiko V2 toimitus 70-luvun lopun kolikkopelejä (Joust, Defender etc.)
Sorry, mutta Joust on vuodelta 1982 ja Defender vuodelta 1980, joten mistään 70-luvun peleistä ei ole kyse.
Space Invaders on vuodelta 1978 ja Asteroids vuodelta 1979 kuten Galaxian. Aika harvassa on 1970-luvun kolikkopelit, ainakin sellaiset jotka olisivat Suomeen asti kantautuneet...
Vanhimmat kolikkopelit mitä muistan itse pelanneeni kolmen edellä mainitun lisäksi ovat Taiton Gun Fight (1975) ja Atarin Gran Track 10 (1974).
Eli ainakin nuo Gun Fight, Gran Track 10, Space Invaders ja Asteroids ovat esimerkkejä nimenomaan 1970-luvun peleistä koska ensinnäkin ne ovat kaksivärisiä ja toisekseen, niissä on jotain sellaista antiikkista, mitä noissa tuoreemmissa videopeleissä kuten Joust ei enää ole.
Rekisteröitynyt 28.07.2009
08.08.2011 klo 10.30
Viimeksi olen itse pelannut arcadeissa juurikin Särkkiksessä, Tykkimäellä ja Linnanmäellä viimeksi. Pitäisi joskus vielä tehdä pyhiinvaellusmatka Lontooseen ja Tokioon jossa on vielä Arcade mestoja joissa on eloa. Toisin kuin näissä kotimaisissa, jotka ovat pikku hiljaa kuolemassa pois. :/
PS. Nyt kun aloin harrastamaan zeniä luettuani yhden ihme Buddhalaisen munkin kirjan niin tajusin kuinka paljon minussa on ollut negatiivista energiaa... Tästä lähtien kirjoitan vain positiivisia kommentteja, ainakin jonkin aikaa. :)
08.08.2011 klo 11.11
08.08.2011 klo 13.40
09.08.2011 klo 07.45
Vekaranjärven sotilaskodissa on vielä hyvä kokoelma kolikkopelejä..flippereitä ei näyttänyt olevan enää kuin yksi kone.
Vekaranjärvi, tuo puolustusvoimien lepokoti. Meillä Säkylässä oli sotilaskodissa ainoana viihdykkeenä puinen jakkara jossa jäpitettiin alasti ja päälle kaadettiin minuutin välein jääkylmää vettä.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
09.08.2011 klo 13.11
Vekaranjärvi, tuo puolustusvoimien lepokoti. Meillä Säkylässä oli sotilaskodissa ainoana viihdykkeenä puinen jakkara jossa jäpitettiin alasti ja päälle kaadettiin minuutin välein jääkylmää vettä.
:D
Rekisteröitynyt 18.05.2011
09.08.2011 klo 14.19
Fuck them go-karts, I want to play arcade games!
Rekisteröitynyt 07.07.2011
09.08.2011 klo 17.19
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
09.08.2011 klo 18.17
Muistan vielä kun Puuhamaassa oli pelihalli täynnä laitteita, ja niiden käyttö sisältyi pääsylipun hintaan..
Nuo koneet jakautuivat aikatavalla tuttuun harrastajapiiriin. Täältä löytyy etsimällä juttu juurikin Puuhamaan Outrun-koneesta, jonka kunnostin itselleni. Myös Afterburner ja muut isot koneet sieltä on taltioitu harrastajien hoteisiin.
Muutama kone Puuhamaassa on käsittääkseni edelleen.