Listasunnuntai #87
Ei mitään paineita
Ensi viikolla se sitten tapahtuu, eikä edes mikään keskikokoinen ihme ehdi sitä enää estämään: Duke Nukem Forever julkaistaan. Oikeasti. Kehittäjälimboon juuttumisen synonyymi, jo kertaalleen kaikin puolin peruutettu peli on nyt ainakin sen verran valmis, että se lähetetään kuluttajien kynsiin.
Jokseenkin selvä asia on, että DNF ei voi mitenkään olla niin hyvä, kuin pelin maine antaisi odottaa - mutta se voi silti olla ihan mukava peli. Listasunnuntai muistelee muutamia tapauksia, joissa ennakkomaine, -kohu tai jo pelkkä maineikas nimi laittoi itse pelin epämiellyttävään asemaan. Toiset selvisivät paremmin kuin toiset.
Mikä: Microsoft haali talliinsa Nintendolla kannuksensa ansainneen Rare-studion. Banjo-Kazooie oli N64:n pelivalikoiman valopilkkuja, ja N&B lupaili sen lisäksi autojen rakentelua ja yleistä hyvää sandbox-meininkiä.
Miten kävi: Raren Midaan kosketus oli kaukana tästä sinällään hyvin tehdystä, mutta hengettömästä pelistä. Autojen rakentelu oli tiukasti kontrolloitua, pelin tavoitteet kuivakoita ja kokonaisuus ehdottomasti pettymys.
Mikä: Toisen herra Doomin, John Romeron uuden Ion Storm -studion megapeli. Viivästymisten ohella osin harkitsematon mainoskampanja "John Romero's about to make you his bitch" keräsi pelille negatiivista julkisuutta.
Miten kävi: Daikatana ei ole huonoin koskaan julkaistu peli, mutta hirveä hypemäärä, ylimielinen mainostus ja Romeron rokkistara-asenne kirjoittivat sekkejä, joita lopputuloksena ollut korkeintaan keskinkertainen FPS ei voinut lunastaa.
Mikä: Noh, uusi Doom. Tämän suurempiin pöksyihin peli ei juuri voi hypätä.
Miten kävi: Markkinat olivat muuttuneet siitä, kun id Software tuli ja käytännössä synnytti FPS-genren Wolfensteinilla ja kahdella Doomillaan. Pelkkä Big F*cking Gun ei enää riittänyt pelaajille, ja lahjakkaita kenttäsuunnittelijoita oli firman palkkalistoilta hävinnyt vuosien varrella useitakin. Doom III oli teknisesti varsin vakuuttava esitys, mutta pelinä yksioikoinen ja ennen kaikkea... pimeä. Taskulampputötöily herätti pelaajissa hilpeyttä enemmän kuin pakokauhua.
Mikä: Final Fantasy VII oli japanilaisen koulukunnan roolipelien läpimurto suursuosioon etenkin Euroopassa. Monet odottivat osan 8 olevan lisää samaa tavaraa.
Miten kävi: Squaresoftin tapa vaihtaa Final Fantasyihin pelin nimeä lukuun ottamatta lähes kaikki ei ollut vielä monellekaan länkkärille tuttu, ja monet yllättyivät nähdessään jättipäiden sijaan miltei realistista grafiikkaa sekä hyvin toisenlaisen taistelujärjestelmän. FF8 kuitenkin selvisi haasteesta kunnialla: se on myynyt yli 8 miljoonaa kappaletta edellisen osan 10 miljoonaa vastaan ja Metacritic-pistemääräkeskiarvokin on peräti 90 (FF VII 92).
Mikä: Maailman siihen asti maineikkaimman avaruuspelin jatko-osa. Elite ykkönen mahdutti 8-bittisten kotimikrojen muistiin suunnattomia universumeita ja keräsi kiitosta lähes kaikilta ja kaikesta (paitsi telakoitumisesta!). Jo pelkkä ajatus jatko-osasta aiheutti miljoonia mikro-orgasmeja.
Miten kävi: David Braben teki jatko-osan yksin, ilman Elitessä mukana ollutta Ian Belliä. Frontier viivästyi ja pomppi julkaisijalta toiselle. Lopputulos oli jälleen teknisesti vaikuttava teos, joka ahtoi mielettömän planeettamäärän yhdelle disketille. Pelattavuus taas jakoi mielipiteitä; vaikka peli keräsi myös kiitosta, monet arvostelivat planeettojen samankaltaisuutta, selvien päämäärien puutetta ja sekavaa ergonomiaa.
Mikä: Outrun on eräs Yu Suzukin maineikkaimpia kolikkopelejä ja suoranainen opinkappale osalle arcadepelaajia (mukaan lukien allekirjoittanut). Suora jatko-osa yli 15 vuoden kuluttua tuntui samalta kuin olisi tehty Raamattu 2.
Miten kävi: Peli oli uudistunut, mutta niin, että se tuntui edelleen Outrunilta. Jopa normaalisti kaarteissa driftausta vihannut pelaaja totesi pian, että "yllättävää kyllä, uusi ajomalli ei pilaa peliä". Välitön pelattavuus yhdistettynä äärimmäiseen HC-hierontaan oli ennallaan. Samoin auringonpaiste ja Ferrarit.
Mikä: Super Mario 64 oli ensimmäinen ja maineikkain kolmiulotteinen tasoloikka, jota hehkutettiin joka puolella. Jatko-osan laatiminen sille ei ollut helppoa edes Nintendolle: pelit Super Mario 64 2 ja Super Mario 128 peruutettiin kokonaan, vaikka osia niistä käytettiinkin Super Mario Galaxyssa.
Miten kävi: SM64:n parissa viihtyneet tunsivat olonsa vieraaksi Sunshinessa. Puhtaan tasoloikan sijaan Mariolle oli pultattu selkään suihkupullo, ja tarkoitus oli lutrata veden kanssa pesten likaisia paikkoja puhtaaksi. Pelin tuotantoarvot olivat taattua Nintendoa ja muistan itsekin viihtyneeni sen parissa (ja arvostelleeni sen korkeille ysikympeille), mutta N64:n jeesuspelistä oltiin kuitenkin kaukana.
Jokseenkin selvä asia on, että DNF ei voi mitenkään olla niin hyvä, kuin pelin maine antaisi odottaa - mutta se voi silti olla ihan mukava peli. Listasunnuntai muistelee muutamia tapauksia, joissa ennakkomaine, -kohu tai jo pelkkä maineikas nimi laittoi itse pelin epämiellyttävään asemaan. Toiset selvisivät paremmin kuin toiset.
Banjo-Kazooie: Nuts & Bolts
Mikä: Microsoft haali talliinsa Nintendolla kannuksensa ansainneen Rare-studion. Banjo-Kazooie oli N64:n pelivalikoiman valopilkkuja, ja N&B lupaili sen lisäksi autojen rakentelua ja yleistä hyvää sandbox-meininkiä.
Miten kävi: Raren Midaan kosketus oli kaukana tästä sinällään hyvin tehdystä, mutta hengettömästä pelistä. Autojen rakentelu oli tiukasti kontrolloitua, pelin tavoitteet kuivakoita ja kokonaisuus ehdottomasti pettymys.
Daikatana
Mikä: Toisen herra Doomin, John Romeron uuden Ion Storm -studion megapeli. Viivästymisten ohella osin harkitsematon mainoskampanja "John Romero's about to make you his bitch" keräsi pelille negatiivista julkisuutta.
Miten kävi: Daikatana ei ole huonoin koskaan julkaistu peli, mutta hirveä hypemäärä, ylimielinen mainostus ja Romeron rokkistara-asenne kirjoittivat sekkejä, joita lopputuloksena ollut korkeintaan keskinkertainen FPS ei voinut lunastaa.
Doom III
Mikä: Noh, uusi Doom. Tämän suurempiin pöksyihin peli ei juuri voi hypätä.
Miten kävi: Markkinat olivat muuttuneet siitä, kun id Software tuli ja käytännössä synnytti FPS-genren Wolfensteinilla ja kahdella Doomillaan. Pelkkä Big F*cking Gun ei enää riittänyt pelaajille, ja lahjakkaita kenttäsuunnittelijoita oli firman palkkalistoilta hävinnyt vuosien varrella useitakin. Doom III oli teknisesti varsin vakuuttava esitys, mutta pelinä yksioikoinen ja ennen kaikkea... pimeä. Taskulampputötöily herätti pelaajissa hilpeyttä enemmän kuin pakokauhua.
Final Fantasy VIII
Mikä: Final Fantasy VII oli japanilaisen koulukunnan roolipelien läpimurto suursuosioon etenkin Euroopassa. Monet odottivat osan 8 olevan lisää samaa tavaraa.
Miten kävi: Squaresoftin tapa vaihtaa Final Fantasyihin pelin nimeä lukuun ottamatta lähes kaikki ei ollut vielä monellekaan länkkärille tuttu, ja monet yllättyivät nähdessään jättipäiden sijaan miltei realistista grafiikkaa sekä hyvin toisenlaisen taistelujärjestelmän. FF8 kuitenkin selvisi haasteesta kunnialla: se on myynyt yli 8 miljoonaa kappaletta edellisen osan 10 miljoonaa vastaan ja Metacritic-pistemääräkeskiarvokin on peräti 90 (FF VII 92).
Frontier - Elite II
Mikä: Maailman siihen asti maineikkaimman avaruuspelin jatko-osa. Elite ykkönen mahdutti 8-bittisten kotimikrojen muistiin suunnattomia universumeita ja keräsi kiitosta lähes kaikilta ja kaikesta (paitsi telakoitumisesta!). Jo pelkkä ajatus jatko-osasta aiheutti miljoonia mikro-orgasmeja.
Miten kävi: David Braben teki jatko-osan yksin, ilman Elitessä mukana ollutta Ian Belliä. Frontier viivästyi ja pomppi julkaisijalta toiselle. Lopputulos oli jälleen teknisesti vaikuttava teos, joka ahtoi mielettömän planeettamäärän yhdelle disketille. Pelattavuus taas jakoi mielipiteitä; vaikka peli keräsi myös kiitosta, monet arvostelivat planeettojen samankaltaisuutta, selvien päämäärien puutetta ja sekavaa ergonomiaa.
Outrun 2
Mikä: Outrun on eräs Yu Suzukin maineikkaimpia kolikkopelejä ja suoranainen opinkappale osalle arcadepelaajia (mukaan lukien allekirjoittanut). Suora jatko-osa yli 15 vuoden kuluttua tuntui samalta kuin olisi tehty Raamattu 2.
Miten kävi: Peli oli uudistunut, mutta niin, että se tuntui edelleen Outrunilta. Jopa normaalisti kaarteissa driftausta vihannut pelaaja totesi pian, että "yllättävää kyllä, uusi ajomalli ei pilaa peliä". Välitön pelattavuus yhdistettynä äärimmäiseen HC-hierontaan oli ennallaan. Samoin auringonpaiste ja Ferrarit.
Super Mario Sunshine
Mikä: Super Mario 64 oli ensimmäinen ja maineikkain kolmiulotteinen tasoloikka, jota hehkutettiin joka puolella. Jatko-osan laatiminen sille ei ollut helppoa edes Nintendolle: pelit Super Mario 64 2 ja Super Mario 128 peruutettiin kokonaan, vaikka osia niistä käytettiinkin Super Mario Galaxyssa.
Miten kävi: SM64:n parissa viihtyneet tunsivat olonsa vieraaksi Sunshinessa. Puhtaan tasoloikan sijaan Mariolle oli pultattu selkään suihkupullo, ja tarkoitus oli lutrata veden kanssa pesten likaisia paikkoja puhtaaksi. Pelin tuotantoarvot olivat taattua Nintendoa ja muistan itsekin viihtyneeni sen parissa (ja arvostelleeni sen korkeille ysikympeille), mutta N64:n jeesuspelistä oltiin kuitenkin kaukana.
Keskustelut (18 viestiä)
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
05.06.2011 klo 20.28
Frontierin suuri maailma oli hieno, mutta pelattavuus kärsi tiukahkosti fysiikan lakien mukaan toteutetuista taisteluista. Jos Braben olisi antautunut pakkomielteestään ja pelissä olisi ollut Wing Commanderin taistelumekaniikka, olisin varmaan edelleen Imp Courierissani leuka lattialla.
Rekisteröitynyt 04.11.2007
05.06.2011 klo 20.28
FFXIII oli itselle tämän sukupolven suurin pettymys. Peli vaikutti ennakkohypen perusteella todella kovalta, mutta olikin äärensä ohjattu putkiseikkailu aivot surkastuttavan tylsällä taistelusysteemillä. Pärjäsihän se hyvin myyntien kuin arvostelujenkin osalta, mutta oli silti pettymys monille faneille.
Rekisteröitynyt 26.10.2010
05.06.2011 klo 20.36
Peli löytyy hyllystä originaalina (Ei Platinum) :3
05.06.2011 klo 20.40
05.06.2011 klo 20.41
Listaan voisi muuten lisätä myös kohdan "Kaikki Peter Molyneuxin pelit".
05.06.2011 klo 20.41
Rekisteröitynyt 11.04.2007
05.06.2011 klo 20.46
Super mario sunshine on ehdottomasti paras 3d mario. Aivan mahtava.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
05.06.2011 klo 20.50
Listaan voisi muuten lisätä myös kohdan "Kaikki Peter Molyneuxin pelit".
Kyllä, tosin harva enää jaksoi parin kerran jälkeen uskoa, mitä Mölyneux mouhottaa. Halusin lisäksi ottaa listaan myös positiivisia yllätyksiä :)
Rekisteröitynyt 27.05.2007
05.06.2011 klo 21.01
vaikka hyvin myi ja suurin osa tykkäsi, jäi pelistä paljon pois sitä mitä todd howard lupaili ja oli sisällöllisesti morrowindia huonompi
http://www.youtube.com/watch?v=9prOJj_ChLc
Rekisteröitynyt 04.01.2011
05.06.2011 klo 21.03
Ei sillä että peli olisi huono tai mitään, mutta se tosissaan oli Fallout eri paikassa, eri ulottuvuudessa sekä eri studiolta.
05.06.2011 klo 21.07
Rekisteröitynyt 23.04.2007
05.06.2011 klo 21.11
05.06.2011 klo 21.41
Rekisteröitynyt 17.09.2007
05.06.2011 klo 22.04
Noh kuitenkin imo ekan Fablen ois voinu listalle lisätä :]
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
05.06.2011 klo 22.54
Far Cry 2, voi että se näytti trailereissa ja gameplay-videoissa hyvältä, mutta kun sitä sitten lopulta itse pääsi pelaamaan, niin todellisuus iski naamaan kuin pesäpallomaila. Hyvin olivat totuuden hypessä piilottaneet.
05.06.2011 klo 23.13
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
06.06.2011 klo 01.30
06.06.2011 klo 12.09
Metal Gear Solidit ovat aina olleet odottamisen arvoisia.