2 DS:ää ja 1 3DS
Pokemon, Inazuma, Rayman
Pokémon White Version (Nintendo DS)
Teksti: Jari Tapani Peltonen
Valkoinen versio loppuun lypsetystä lehmästä muuttaa olennaisia asioita vähemmän, kuin vaikkapa StarCraft II:n ilmainen päivitys 1.3, mutta pah: valittaminenkin on koettu. Grafiikka, tai yleisesti ilmaisukyky ovat vuosien saatossa sen verran parantuneet, että pari osaa väliin jättänyt saattaa kokea Whiten ja sisarpelin Black oikeina jatko-osina. Äänet esimerkiksi ovat nykyään normaalia jokellusta, kun vielä vähän aikaa sitten tärykalvoja vispilöitiin. Peli on yhä karu, mutta koska peli on aina ollut sympaattinen, on se hyvinkin ratkaisevaa, että psykopaattinasseille on annettu pari ruutua animaatiota ja niin päin pois. Kun Platinumia väänsin 2009, tunsin jo nähneeni kaiken, mutta tässä erässä uudet ja ilmeikkäät ötökät veivät hetkeksi sydämen. Epäilemättä White/Black on sarjan paras osa.
Kaavaa on hiottu. Tarinaa rakennellaan aiempaa selkeämmin. Jo ensimmäisen parin tunnin sisällä eteneminen tyssää, ellei touhuun yhtään keskity, mikä on vanha hyväksi koettu taktiikka. Eräät koijarit tahtovat vapauttaa pokémonit kouluttajien hirmuotteesta. Pelaaja on sitä mieltä, että kouluttajat ja pokémonit elävät harmoniassa. Tässähän melkein liikutaan moraalin harmaalla alueella, mutta roskaahan se tarina edelleenkin on. Osa repliikeistä on lähes varmasti suoraa kierrätystä, ja mikseivätpä olisi, sillä pelaaja on jälleen pikku kylän materialistiporvari, joka haaveilee kaiken alistamisesta valtaansa.
Strategiapelinä Pokémon on heikko, joten on sitä parempi, mitä selkeämmin touhu on pulmanratkontaa. On kivaa hoksata, että kun pöheiköstä löytyy vahvistukseksi ruostetta pierevä kivi, viiltävän tehokkaan paperin kykyjä ei tarvitse tuntitolkulla nostaa, vaikka vastassa ovat rumat sakset. Koska pokémonilla voi olla vain muutama kyky, olen kaipaillut ryhmätappeluja, ja muun muassa sellaisiin White panostaa tyydyttävästi. 90% elämyksestä on yhä napin A takomista, mutta hyperaktiivinen tosipelaaja ei valita: taistelin kymmeniä mainioita matseja eräänäkin iltana, kun minulla oli luppoaikaa StarCraft II:n lataustauoilla! Pokémonilla pulssin saa laskemaan, jos uni ei tule. Täytemateriaali jos anteeksi annetaan, sarja on hioutunut asiallisesti, mutta vakavissaan tehtyä A-luokan jatko-osaa odotamme yhä. Nintendo osaa klassikoita uudistaa, mutta Pokémonit jätetään työharjoittelijoiden vastuulle.
Inazuma Eleven (Nintendo DS)
Teksti: Jari Tapani Peltonen
Jalkapallo on kamppailua, oivaltaa Inazuma Eleven. Perinteinen, etupäässä tekstilaatikkokeskusteluista koostuva japanilainen roolipelinkorvike kertoo piikkitukkaisista mangasilmistä, jotka puhtaan pahuuden peittoamisen sijaan pätevät pallokentillä. Tiimi on koottava (värvättäviä futaajia on tuhat), tasoja on nostettava, erikoisia tekniikoita ja esineitä on hankittava. Matsit käydään tarinan ehdoilla. Jalispalloon intohimoisesti halveksuen suhtautuva saattaa innostua jo siitä, että pelistä vastaa Level-5, jonka Dragon Quest -episodeja toiset arvostavat. Minä en, mutta se kelpaa, että tärkeimmät juonenkäänteet esitetään animen keinoin kuten Professor Layton -sarjassa. Ääninäyttelyäkin harrastetaan toisinaan. "We are the champions" soi hetken sielussani...
Se palloilutila valitettavasti on täysin kelvoton. Huonompaan peliin en ole vuosiin törmännyt. Joukkuetta ohjataan vetelemällä ruudulle viivoja ja tökkimällä sitä. Käskyjä voi jakaa myös pysäytystilassa. Tärkeät hetket, kuten riistot, taklaukset, laukaukset ja eksoottisemmat shoryokenit, ovat välinäytöksiä. Niitä ennen peli pysähtyy, jotta pelaaja voi kertoa, mitä hän yrittää. Lyhyen lataustauon jälkeen nähdään onnistuuko temppu. Mustaa ruutua tuijotetaan hetki myös ennen kuin sitä pysäytystilaa päästään käyttämään, mikä ei ole aivan pieni moka lähes reaaliaikaisessa strategiapelissä, joka vaatii nopeita päätöksiä. Toimintaan on lähes mahdotonta saada tuntumaa, kun viivojen vetelyyn on aikaa vain sekunteja. Aluksi on äärimmäisen hankalaa pysyä kärryillä edes siitä, mikä legoukkeli pelaa milläkin puolella.
Inazuma Eleven saattaisi olla lajityyppiä tuulettava välitön klassikko - ellei varsinainen pelaaminen olisi s******n v******vaa. Tyylitajusta lähtien peli on kovin lupaava: jalikseen suhtaudutaan humoristisesti liioitellen kuin Super Marion sporttilinjastossa. Välivideot viehättävät tusina-animen ystäviä. Pelattavuudessakaan eivät takkua perimmäiset ideat, vaan toteutus. Näin yritteliästä, näin korkeilla tuotantoarvoilla siunattua peliä on kunnioitettava. Huomautetaan siis hyväntahtoisesti, että peliä on toisaalla kehuttukin. Kyse on pallon kuljetuksesta: pujottelusta oikeaan paikkaan. Jos voit kuvitella nauttivasi matopelistä, jossa esteet ovat liikkuvia ja jota saa pelata kaksi sekuntia kerrallaan ja jossa kenttien välillä pitää vähän taulukkolaskentaa harrastaa, kenties Inazuma on tilaisuuden ansainnut.
Rayman 3D (Nintendo 3DS)
Teksti: Manu Pärssinen
Kun kävin Amsterdamissa testaamassa hieman kolmattakymmentä Nintendo 3DS-peliä, laiskimmalta viritykseltä vaikutti Puzzle Bobble 3D. Silloin ei kuitenkaan ollut testattavissa Ubisoftin Rayman 3D, joka vie toistaiseksi pelaamieni 3D-pelien ehdottoman surkeuskuninkuuden. Se perustuu jo lukuisille alustoille portattuun Rayman 2:een, tällä kertaa vielä erityisesti sen Dreamcast-versioon. Pelimekaniikka, kenttäsuunnittelu, kontrollit ja grafiikat ovat siis vuodelta 2000 ja se näkyy sekä tuntuu.
Nykypäivän 3D-tasoloikissa on jo pitkälti päästy eroon tötöilevästä kamerasta, ärsyttävästä edestakaisin ravaamisesta ja sekavista kentistä, mutta nyt ne kaikki palaavat Rayman 3D:n mukana. Ubisoft hehkuttaa, että kamera on parempi kuin originaalissa, mutta eipä se vakuuta. Bonuksena saadaan vielä bugeja, joiden myötä polygonien välistä saattaa tippua suureen tuntemattomaan tyhjyyteen. 3D-efekti parantaa visuaalista ulkoasua jonkin verran, mutta sekin bugailee, jos katsojan lähellä on jotain, kuten lentelevä avustaja. Polygonibugit ne vasta vinkeiltä näyttävätkin 3D:nä! Peli ei myöskään hyödynnä laitteen alanäyttöä millään erityisellä tavalla.
Aika kultaa muistot, mutta nyt viimeistään käy selväksi, miksi Rayman-sarja siirtyi pitkäksi aikaa Rabbids-sivupolulle. Vuodet eivät ole kohdelleet Rayman 2:a hyvin, ja selvästi siitä onkin vain koitettu saada lisää täytettä Ubisoftin jättirynnistykseen 3DS:n alkuvaiheessa. Samaanhan firma sortui Wiin kanssa ja tuutista tuli sellaista mämmiä, että oksat pois. Vaikka 2000-luvun vaihteen loikinnat olisivat mielestäsi kuinka nostalgisia, tätä uudelleenlämmittelyä ei voi suositella. Kerrassaan ala-arvoista työtä Ubisoftilta, jonka käsialaa oli myös yksi julkaisupelien parhaista: Ghost Recon Shadow Wars 3D.
Keskustelut (12 viestiä)
Rekisteröitynyt 22.04.2008
22.04.2011 klo 16.01
Rekisteröitynyt 18.12.2010
22.04.2011 klo 22.00
23.04.2011 klo 01.25
Koitappa Pokemon Heart Gold, hakkaa kyllä aika puhtaasti Black/whiten, vaikka onkin lähinnä grafiikkapäivitys legendaariseen pokemon gold/silveriin. Ja tossa whitessä kyllä se yks kaupunki on syssittö sillä 3D:llä leikkimällä täysin. Ei meinannut aluksi löytää sieltä mitään. Kannattaa muuten pelata se white pokemonliigaan, asti niin tulee yllätys.
23.04.2011 klo 01.28
http://v2.fi/pelit/arvostelu.php?id=566
Pokemon white/black uudistaa Pokemon-sarjaa huomattavasti enemmän kuin. Fifa 11.
Rekisteröitynyt 11.04.2007
23.04.2011 klo 14.23
Pokemonit ovat vaan taskukonsoleiden ehdotonta eliittiä, ei siitä mihinkään pääse. Noin 30h kestävä mukaansa imevä seikkailu, siihen ei moni taskukonsolipeli pysty. Asioita kierrätetään, mutta on se eri peli selvästi kuin aiemmat osat. Paras Pokemon-osa se ei ole.
Koitappa Pokemon Heart Gold, hakkaa kyllä aika puhtaasti Black/whiten, vaikka onkin lähinnä grafiikkapäivitys legendaariseen pokemon gold/silveriin. Ja tossa whitessä kyllä se yks kaupunki on syssittö sillä 3D:llä leikkimällä täysin. Ei meinannut aluksi löytää sieltä mitään. Kannattaa muuten pelata se white pokemonliigaan, asti niin tulee yllätys.
Rekisteröitynyt 19.04.2007
23.04.2011 klo 14.57
Koitappa Pokemon Heart Gold, hakkaa kyllä aika puhtaasti Black/whiten.
Epileptisesti vaihtelevat vastustajien tasot, surkea pokemonvalikoima josta 80% vanhoja, kaksi rupuista pelialuetta... joo-o taidan palata Blackini pariin.
Vaikka sarjassa uudistuksia harvakseltaan tapahtuukin, olisi silti kiva että niistäkin harvoista, kolmesta uudesta ottelumuodosta ja Global Linkistä oltaisiin enemmän pukahdettu. Ja voisitteko pistää jonkun muun kuin Peltosen arvostelemaan näitä japaniropeja. Ei sillä etteikö hänen kantansa "lol jrpg lol :DDD" olisi legitiimi, mutta olisi kiva jos arvosteluun saataisiin jotain muutakin sisältöä.
23.04.2011 klo 23.30
Koitappa Pokemon Heart Gold, hakkaa kyllä aika puhtaasti Black/whiten.
Epileptisesti vaihtelevat vastustajien tasot, surkea pokemonvalikoima josta 80% vanhoja, kaksi rupuista pelialuetta... joo-o taidan palata Blackini pariin.
Vaikka sarjassa uudistuksia harvakseltaan tapahtuukin, olisi silti kiva että niistäkin harvoista, kolmesta uudesta ottelumuodosta ja Global Linkistä oltaisiin enemmän pukahdettu. Ja voisitteko pistää jonkun muun kuin Peltosen arvostelemaan näitä japaniropeja. Ei sillä etteikö hänen kantansa "lol jrpg lol :DDD" olisi legitiimi, mutta olisi kiva jos arvosteluun saataisiin jotain muutakin sisältöä.
HG/SS :ssi on paras pokemon valikoima koko sarjassa mitä oikein selität? Ja mukana ovat siis ne alkuperäiset, nostalgiaa herättävät vanhat pokemonit. Ei sillä että Black/White olisi huono, hakkaahan se kyllä kaksi edellisen sukupolven pääsarjaa helposti. Esim. platiniumissa oli laitettu täysin överiksi, ettei mitään hyviä pokemoneja saanut enään vaihtamatta. Onneksi Black/WHitessä ei näin ole. Ja Black/Whitessä vastustajien tason vaihtelevat huomattvasti rajummin kuin SS/HG, Pokeonliigassa kovin pokemon 55 level, sen jälkeen jokaisella random trainerilla noin 65 tason pokemoneja, ei siinä mitään expaa tulee niiltä vaan hyvin.
Rekisteröitynyt 19.04.2007
24.04.2011 klo 21.28
Ja pointtisi rakentuu hyvinkin pitkälle katkeraan nostalgiahomoiluun. Mikäli sen on jo premissikseen ottanut että ne ensimmäiset Pokémonit ovat ylivertaisia niin mitäs sitä turhia asiasta edes keskustelemaan?
24.04.2011 klo 21.55
Se, että pelissä keskitytään enemmän vanhoihihn pokemoneihin kuin uusiin, on roskaa. Onneksi BW:ssä vanhoja ei ole laisinkaan mukana ennen liigaa. BW:ssä on tosiaan tuo yksi suurempi nousu tasoissa, mutta esim toisessa polvessa on Ectureak Cityn jälkeen puolen Johtoa kauttaaltaan 20 levelisiä heittosäkkejä ja sitten yht'äkkiä Clairen 41lvl Kingdra. Kantossa sitten taas villit ovat jääneet ravinnosta paitsi ja päällikköiten pokemonit leijuvat ihan omassa sarjassaan. Yksi hyppy > paskaa koko pelin ajan.
Ja pointtisi rakentuu hyvinkin pitkälle katkeraan nostalgiahomoiluun. Mikäli sen on jo premissikseen ottanut että ne ensimmäiset Pokémonit ovat ylivertaisia niin mitäs sitä turhia asiasta edes keskustelemaan?
Ovathan ne niitä alkuperäisiä ja nämä uudemmat niiden halpoja kopiota. Toki ne tuntuu rakkaammilta mitä lapsena fanitti kuin uudet. Varmaan tämä on myös sukupolvikysymys. Itsehän tuli ensimmäinen tuotantokausi tapitettu silloin 99 joka jakso innolla, joskus johtosarjan vaiheessa se sitten jäi. Ja siis ne Kannon salipäälliköt olivat kyllä noin 10 leveliä alilevusi, elisivat sen voinut korjata sitten gold/silver.
Rekisteröitynyt 19.04.2007
24.04.2011 klo 22.22
Rekisteröitynyt 27.05.2007
25.04.2011 klo 14.09
Peltonen saa painua perseeseen arvostelujensa kanssa.
ihan sopiva oli ainakin pokemonin arvostelu, sai vain liikaa tähtiä
25.04.2011 klo 14.41