Pelin huonous voidaan määritellä monella tavoin. Useimmat pelit ovat aina jonkun mielestä hirveää roskaa, toisen (tai jopa useimpien) mielestä loistavaa viihdettä. Siksi huonojen pelien listoja on näkökannasta riippuen joko todella vaikeaa tai todella helppoa laatia. Pienet julkaisijat työntävät jatkuvasti maailmalle tavaraa, joka näyttää 13-vuotiaan ensimmäiseltä C-ohjelmointiharjoitukselta. Me olemme kuitenkin yrittäneet suhtautua asiaan vakavasti ja keränneet sellaisia suurella rahalla julkaistuja pelejä, joihin likimain kaikilla on ollut ainakin oikeus pettyä pahemman kerran. Useimmiten tapauksiin liittyy yhteisenä nimittäjänä vanha tuttu ahneus.



Listan itseoikeutettu avaaja. Jos tämä peli nyt ei suoranaisesti aiheuttanut videopelien romahdusta 80-luvun alussa, oli se ainakin erittäin iso osatekijä. Atari osti hirveällä rahalla lisenssin suosikkielokuvaan ja antoi ohjelmoijalle peräti useamman viikon aikaa tehdä hittipeli. Ja varmuuden vuoksi peliä otettiin aivan jättimäinen painos - jota sitten päädyttiin lapioimaan maakuoppaan New Mexicossa.



Peli koostuu siitä, että E.T. keräilee puhelimen osia ja putoilee kuoppiin, joista voi nousta venyttämällä kaulaansa. Läpipeluu vaikeimmalla tasolla kestää reilut 2 minuuttia.



Carmageddon oli 90-luvun lopussa jättihitti aikuisempien pelaajien suosimalla PC:llä. Äärimmäisen makaaberin sisältönsä vuoksi sen sovittaminen pelikonsoleille oli jo lähtökohtaisesti haasteellista - ja vaikeammaksi meni, kun alustaksi valittiin perheystävällinen Nintendo 64. Heti kättelyssä ihmisten päälle ajaminen korvattiin vihreää verta vuotavilla zombieilla, mutta sensuurin mestarismaa Saksassa mentiin tietenkin vielä pidemmälle ja DE-versiossa jyrättiin dinosauruksia.



Lisätään tähän sitten vielä se, että Carmageddon 64 oli hirvittävän huonosti ohjelmoitu, hidas ja epäpelattava sotku, jossa ei ollut enää jäljellä ripaustakaan PC-version anarkistisesta Death Race -meiningistä.



Sega Saturn ei ollut kolmiulotteisissa peleissä kilpakumppaninsa PlayStationin tasolla, mutta 2D-grafiikkaa se pyöritti tehokkaammin kuin oikeastaan mikään siihen mennessä. Doom taas on pohjimmiltaan täysin kaksiulotteinen peli. Se osaltaan tekee tästä Rage Softwaren tahmailevasta ja rumasta käännöstyöstä käsittämättömän, mutta kun huomioidaan, että Lobotomy Institute sai Quaken pyörimään pelattavasti Saturnilla, liikutaan jo anteeksiantamattomuuden rajamailla.





Muistatteko sen 1980-luvun TV-sarjan, jossa Michael Knight ajoi mustalla, puhuvalla autolla ja ampui helikoptereita alas taivaalta lasereilla? En minäkään, mutta joku ilmeisesti oli näyttänyt tällaista versiota Oceanin lisenssipelin tekijöille. Tämä asiavirhe on kuitenkin pientä siihen verrattuna, miten pelikelvoton, sekava ja ruma peli KR kokonaisuutena oli. Lemon64.com:n kävijäarvostelija on harvinaisen oikeassa todetessaan, että David Hasselhoffin hiukset kannessa ovat sen ainoa hyvä ominaisuus.

Kuvakaappaus: Lemon64

Itse säästyin tältä peliltä aikanaan - koska sitä ei ollut vielä tullut Tyrvään Kirjakauppaan, kun raahasin isän paikalle peliä ostamaan. Voit yrittää pelata peliä selaimessa tästä.



Sierra On-Linen Larry-sarja oli aikanaan jenkkiläisen pikkutuhmaa, mutta varsin laadukasta seikkailua. Sittemmin oikeudet nimeen lipuivat Vivendi Universalille, joka päätti (ilman alkuperäisen tekijän Al Lowen osallistumista tai hyväksyntää) muuttaa pelin typeräksi tisseily-tasoloikkailu-minipelikokoelmaksi.





Saksalainen Magic Bytes tehtaili 1980-luvun lopussa pelejä, joilla oli kaksi yhteistä tekijää: 1) niissä oli hieno grafiikka, usein lisenssi jostain piirrossarjasta ja 2) ne olivat likimain pelikelvotonta sotkua. Samaa sukua ovat ainakin Tom & Jerry ja tämä Pink Panther. Näyttävä grafiikka pakkauksen selkämyksessä varmisti myynnit tällekin pelille, jota juuri kukaan sen ostanut ei osannut pelata. Onneksemme Recorded Amiga Games kuitenkin tarjoilee alla olevan läpipeluuvideon:





Hups, kävipä näin, että jalkapallon MM-kisat vuonna 1986 pääsivät yllättämään pelijulkaisija U.S. Goldin. Vaikka lisenssi oli hankittu ajoissa, myytäväksi suunniteltu peli jäi kehityslimboon, ja MM-kisarahastushan on mahdollista vain kerran neljässä vuodessa. Vaan eipä hätää: pari vuotta aikaisemmin Artic Software oli kehittänyt pelin nimeltä World Cup Football, joten U.S. Goldin laskinpäät ostivat sen oikeudet, teippasivat päälle MM-kisojen joukkueet ja markkinoivat peliä uutena. Kaikeksi onneksi sentään sekä useimmat pelaajat että lehdistö haistoivat puijauksen ja julkaisija sai pyyhkeitä myös jälleenmyyjiltä.



Videolla Spectrum-versio tästä laatupläjäyksestä.