Vietin viikonloppuni Assembly Summer 2014:ssä, tosin sponsoritehtävissä. Meininkiä tuli kuitenkin seurattua entiseen tapaan, ehkä jopa enemmänkin, sillä Skrollin osastolla päivystäminen tarkoitti läsnäoloa torstaista sunnuntaihin asti. Aikaa havainnointiin ja pohdiskeluun siis piisasi.

En ole mikään vakituinen Assembly-kävijä. Kaverini ovat käyneet Assyillä jo parikymmentä kertaa peräkkäin, mutta itselleni se tuntui 90-luvulla liian isolta tapahtumalta. Olen ollut demopiireissä eräänlainen hangaround-jäsen, sillä en osaa juurikaan koodata tai säveltää ja grafiikan piirtämistä en hallitse lainkaan. Viimeinen julkaistu demo, jossa olen ollut tekijänä, täytti jo 20 vuotta.

Vasta kun tajusin, että demoskenessä on kysymys enemmänkin mielentilasta kuin siitä, koska olet viimeksi tehnyt demon, saatoin laskea omaa rimaani ja tulla paikalle. Olen viihtynyt, ja viimeisten kymmenen vuoden aikana olenkin varmaan ollut Assemblyssä paikalla useammin kuin poissa. Ne poissaolokerratkin ovat olleet force majeure -tyyppisiä, kuten 10-vuotishääpäivä. Ja itse olen aina tullut demopartyille, en isoille laneille. Tänäkin vuonna ainoat pelit, joita tapahtumassa pelasin, olivat itse paikalle tuomani kolikkopelit.



Assembly oli loikannut Areenalta ainakin täksi vuodeksi takaisin Messukeskukseen, jossa partyiltiin viimeksi 1990-luvulla. En ollut tuolloin paikalla, mutta ei tarvitse olla kummoinenkaan profeetta nähdäkseen, että tapahtuma on noilta ajoilta muuttunut. Käytännössä puolet tilasta täyttänyt sponsorialue muistuttaa jo perinteisiä tietokonemessuja, ja Yleisradio lähetti Areenassa paikalta vain pelikilpailut. Counter-Striken finaali näytettiin peräti televisiossakin.

Keskimääräisen median kuluttajan silmiin Assembly näyttää siis isolta pelitapahtumalta ja messuilta. Viestintä siitä valtamediassa on ollut tällaista jo pitkään, ja ajatus nuorison hauskasta peliviikonlopusta ennen koulun alkua onkin huomattavasti mediaseksikkäämpi kuin ajatus joukosta keski-ikäistyviä miehiä juomassa olutta metsikön keskellä SID-musiikin soidessa. Talvella järjestettävä Assembly Winter onkin puhdas pelitapahtuma.

On myös kiistatta totta, että valtaosa Assembly-kävijöistä tulee paikalle pelaamaan – vaikka kävijäkyselyiden mukaan monet heistä katselevatkin mielellään myös demotaidetta. Pelaamisen merkityksen kasvu on ollut eräs keskeisiä kiistelyn aiheita ainakin sen 20 vuotta: yhtäällä ovat vanhan koulun demoskeneläiset, toisaalla "guagepennut", jotka eivät edes sammuta näyttöjään demokilpailujen ajaksi. Tästä seuraa jo perinteeksi muodostunut valojen vilkutus- ja huutokonsertti "guaget vittuun" -mantroineen. Ihan oikeastihan on melko sama, pelaako joku kompon aikana, mutta säännössä on enemmän kysymys molemminpuolisesta kunnioituksesta.



Demopartynä Assembly ei ollut tänä(kään) vuonna parhaalla tasollaan. Kilpailuissa oli osallistujia, mutta käytännössä ulkomailla järjestettävät vain demoskenelle tarkoitetut tapahtumat ovat tasoltaan korkeammalla. Positiivista olivat mukana olleet ensikertalaiset, negatiivista taas se, että harvat mukaan lähteneet ”oikeat starat” olivat kuin ennakoineet kisojen tason. Mitään leuat loksauttavaa ei nähty. Pelifinaalit kirvoittivat paljon raivokkaampia aplodeja kuin demostreamissa nähty tavara.

Edellä kuvattua taustaa vasten voikin olla yllättävä tieto, että olen kuluneen neljän vuorokauden aikana tavannut joukoittain demoskeneporukkaa Assemblyssä. Osa vietti pitkää viikonloppua legendaarisessa varjotapahtuma Boozemblyssä, jonka tarkka paikka on Assyjen parhaiten tiedossa oleva salaisuus, mutta pikaisen paikan päällä suoritetun havainnoinnin perusteella yhdeksällä kymmenestä oli ranneke käsivarressaan.

Lähes kaikki Suomi-skenen silmäätekevät siis tulivat paikalle, osa pitkänkin matkan päästä, mutta harva jaksoi tehdä mitään kilpailuihin. Vaikka kokonaisen demon tekeminen onkin pitkä prosessi, lyhyempään introon ei kulu osaavalta montaakaan iltaa. Elämän ruuhkavuosia viettäviltä skeneläisiltä sekin voi olla liikaa vaadittu, tiedän tämän musertavan hyvin itsekin. Kun taas harrastus ei vedä puoleensa uusia osaajia kuin satunnaisesti, ollaan vanhojen partojen viitseliäisyyden varassa.



Miksi Assembly siis tarvitsee demoskeneä? Välitön syy on tietysti se, että tapahtuma on saanut alkunsa nimenomaan demopartynä. Nykyisellään se on jo yksi vanhimmista sellaisista, vaikkei enää yksinomaan demoparty olekaan. Järjestäjät ovat edelleen pääosin samoja, ja heidän skenetaustansa tarkoittaa, että ainakin jonkinlainen demopresenssi tapahtumassa varmasti säilyy jatkossakin.

Ulkomailta löytyy myös esimerkkejä demopartyistä, jotka ovat muuttuneet pelkiksi laneiksi ja kuihtuneet pois lähinnä järjestäjien mielenkiinnon laantuessa. Vaikka demoskeneä voi syystäkin moittia sisäänlämpiäväksi yhteisöksi, sen jäsenet ovat myös usein varsin aikaansaavia ja järjestelykykyisiä. Moni toivoo varmasti heitä oman tapahtumansa taustajoukoiksi. Perinteinen hakkerihenki kun tarkoittaa, että omia työtunteja ei lasketa. Tehtäessä pelkkiä pelimessuja asia voi muuttua nopeastikin.

Omasta mielestäni kannattaisi kuitenkin miettiä myös sitä, miksi demoskene tarvitsee Assemblyä. Ainoa tapa, jolla demoharrastus voi kasvaa ja jatkua, on että siihen saadaan uutta verta mukaan. Satunnaiset harrastajat eivät tule demopartyille, joita pidetään milloin missäkin seurantaloilla pelkille yli 40-vuotiaille kutsuvieraille. He tulevat Assemblyille. Jos demokompot poistuvat kokonaan, menetetään mahdollisuus houkutella tätä harrastajaporukkaa mukaan harrastukseen ja yhteisöön, joka on täydellisessä tuottamattomuudessaan ja pelkän estetiikan tavoittelussaan upea vastalause pelkälle valmiiden pelien ja muun sisällön kuluttamiselle. 4096 phong-sheidattua polygonia on hienoa ihan vain koska se on.



Minua eivät haittaa pelit Assemblyssä. Tapahtuman koko olisi ilman niitä jokusia prosentteja nykyisestä, ja käytännössä vain olemalla mukana Assemblyssä demoskene voi saada Suomen kokoisessa maassa mielekästä näkyvyyttä. Uskon, että aika moni muukin pohjimmiltaan jakaa mielipiteeni: ne guagepennut mahdollistavat tapahtuman, johon naavaparrat tulevat hengailemaan, tapaamaan toisiaan ja parantamaan maailmaa. Kaikilla on lopulta hauskaa.

Pyyhkeitä jakaisinkin mainitsemastani demoskenen flegmaattisuudesta. Suomessakin järjestetään vuoden mittaan useita pikkupartyjä, joille tehdään demoja ja introja kaikenlaisilla keskinäisillä vedonlyönneillä terästettyinä. Näitä usein hienoja tuotoksia ne pennut eivät koskaan näe, eivätkä he sitä myöten kiinnostu skenestä tai koe sitä omakseen. Jos taas porukkaan ei koskaan tule uutta väkeä, ollaan hyvin pian pappakerhossa. Skenenkään ei kannata ottaa itsestäänselvyytenä sitä, että Assembly on aina ja ikuisesti nykymuotoinen ja jotain, jota voi rutiininomaisesti moittia.

Pelaajille taas suosittelisin, että lähtekää liikkeelle konepaikoiltanne ja katsokaa, mitä muuta Assemblyssä on tarjolla. On turha tulla Messukeskukseen/Areenalle vain tuijottamaan ruutua, kun samalla voi tavata ihmisiä. Ne kaikki karvanaamat, jotka huutavat AMIGAAAAAAA kompojen aluksi, ovat joskus olleet junioreita hekin, ja useimmat juuri samalla tavalla itsestään arkoja. Monikaan heistä ei pure, jos menette juttelemaan tai vaikka käytte Boozemblyssä moikkaamassa. Tehkää kompoihin jotain, mitä vaan. Aluksi saatte kuulla rakentavaa palautetta siitä, että entrynne on paskaa, mutta se kuuluu asiaan. Pääasia on osallistuminen ja itse tekeminen.

Niin, ja miten ne demot muka liittyvät peleihin? No, miten nyt Remedy, Bugbear, Supercell ja muut vahvasti skenetaustaiset tai skenetyövoimaan nojaavat pelifirmat niihin liittyvät. Ei se Suomen peli-ihme ole tyhjästä syntynyt, eikä kaikkea opita koulun kursseilta. Demon tekeminen on erinomaista tekniikan kuivaharjoittelua, sillä varsinaista pelimekaniikkaa ei tarvitse huomioida.