Listasunnuntai #212
Nipa Kuusnepa
Nintendo 64 ei jatkanut NES:n ja SNES:n maailmanvalloituslinjaa, mutta myi kuitenkin 30 miljoonaa kappaletta. Sillä sai viidennessä konsolisukupolvessa hopeamitalin: Sony PlayStation viiletti kaukana edellä (100 miljoonaa), mutta Sega Saturn oli selvästi takana (9,5 miljoonaa).
Suurin este isommille myyntimäärille taisi olla laitteen tekniikka. Nintendo piti tiukasti kiinni pelimoduuleista, kun kilpailijat loikkasivat joukolla CD-asemien pariin. Se oli väärä valinta, sillä peleistä tuli kalliita valmistaa ja sitä kautta kalliita ostaa. Itse laitteen esittelykin viivästyi alkuperäisestä suunnitelmasta, mikä ei auttanut markkinatilannetta ja suututti mm. SquareSoftin. Koneesta tuli se virallinen toisinajattelijan valinta, jolle ilmestyi paljon Nintendon omaa laatua.
Nipakuusnepa nousi esiin tällä viikolla parissakin yhteydessä: Awesome Games Done Quick -tapahtumassa tehtiin speedruneja monestakin N64-pelistä ja toisekseen sovimme kaveriporukan kesken, että kokoonnumme pitkästä aikaa pelaamaan parhaita neljän pelaajan pelejä. Tällaista tapahtumaa ei voi ilman Nintendo 64:ää järjestää. Siksi listalla on omia muistojani N64:stä, ja nopeimmat huomaavat välittömästi, että Super Mario 64 puuttuu niiden joukosta. En päässyt tuon pelin makuun uutena enkä ole innostunut siitä myöhemminkään, niin paljon mainetta kuin se onkin kerännyt. Täydentäkää omia suosikkejanne taas kommentteihin!
Itselleni edelleen konsoliräiskintöjen huippua. Tunnelmallisen juonitehtävän lisäksi tästä jäi mieleen hysteerisen hauska neljän pelaajan split-screen. Teknisesti moni peli meni tästä ohi piankin, mutta Bond-lisenssi toi GoldenEyehen sellaista menoa ja meininkiä, jota Perfect Dark ei oikein koskaan silmissäni saavuttanut.
Taisin hankkia tämänkin aika pian konsolin oston jälkeen. Melko mielenkiintoisena ideana on, että ydinpommia kuljettava ajoneuvo on juuttunut reitilleen ja sen edestä pitää raivata esteet... kuten esimerkiksi talot. Monenlaista kalustoa pääsee kokeilemaan ja pelin parissa viihtyy, mutta loppupään kentät ovat jo melkoisen vaikeita. Videolla on maailmanennätysaika, joten mutkia oiotaan melkoisesti.
Nelinpeliä varten N64 tuli hankittua, eikä se tuottanut pettymystä. Diddy Kong Racing oli muuten tavanomainen karting-peli, mutta kaveriporukan peli-iltoihin se nousi yllä näkyvän Fire Mountain -kentän ansiosta. Munien ryöstely lentokoneella toisten pesistä oli järjettömän hauskaa.
DKR:n ja GoldenEyen lisäksi neljän porukalla pelattiin muun muassa Pokemon Stadiumin minipelejä sekä tietenkin Mario Kart 64:ää.
Myin N64:n peleineen vähäksi aikaa pois vuosituhannen vaihteessa, kun nelinpeli-illat laantuivat ja iski muutenkin akuutti rahantarve. En kuitenkaan Manua kauemmaksi, ja hankin sen häneltä paria vuotta myöhemmin takaisin. Silloin ostin tämän mukavan autopelin, jota pidän yhtenä N64:n parhaista - enkä vain siksi, että kunnollisia autopelejä tälle konsolille on turhan vähän. Beetle Adventure Racing on sopivasti haastava ja ajotuntumaltaan mukava arcade-ajelu.
Tämä on itselleni tuorein N64-ihastus. Olin ostanut pelin vuosia sitten erään tukkurin loppuerästä, mutta se jäi hyllyyn. Jokin aika sitten etsiskelin kokoelmistani peliä, jota voisimme pelata lasten kanssa yhdessä, ja löysin tämän. Kokeilin ja ihastuin välittömästi: juuri sopiva syvyys, kiireetön eteneminen ja hitaasti nouseva vaikeustaso. Dialogin määräkin on pidetty japanilaisella mittapuulla kohtuullisena.
Star Fox -pelisarja nimettiin Euroopassa uudelleen aivan viime vuosiin asti (syy on selitetty täällä), joten tämä omituisen niminen peli on itse asiassa Star Fox 64. Erään ystäväni rutiineihin kuului tämän pelin säännöllinen läpipeluu. Pelillä on myös edelleen melko aktiivinen high score run -yhteisö, ja siitä julkaistiin versio Nintendo 3DS:llekin.
Tämä peli oli aikanaan melkoinen tekninen tapaus: se oli ensimmäisiä, joka hyödynsi silminnähtävästi N64:n muistinlaajennusta. Nopea näyttömuisti oli konsolin valmistushetkellä sen verran tyyristä, ettei Nintendo malttanut paketoida sitä mukaan, vaan myi laajennuksen jälkikäteen.
Teknisen briljeerauksen lisäksi Turok 2 oli muutenkin ihan pelattava FPS, joskaan en kovin montaa kenttää tainnut siinä läpäistä.
Suurin este isommille myyntimäärille taisi olla laitteen tekniikka. Nintendo piti tiukasti kiinni pelimoduuleista, kun kilpailijat loikkasivat joukolla CD-asemien pariin. Se oli väärä valinta, sillä peleistä tuli kalliita valmistaa ja sitä kautta kalliita ostaa. Itse laitteen esittelykin viivästyi alkuperäisestä suunnitelmasta, mikä ei auttanut markkinatilannetta ja suututti mm. SquareSoftin. Koneesta tuli se virallinen toisinajattelijan valinta, jolle ilmestyi paljon Nintendon omaa laatua.
Nipakuusnepa nousi esiin tällä viikolla parissakin yhteydessä: Awesome Games Done Quick -tapahtumassa tehtiin speedruneja monestakin N64-pelistä ja toisekseen sovimme kaveriporukan kesken, että kokoonnumme pitkästä aikaa pelaamaan parhaita neljän pelaajan pelejä. Tällaista tapahtumaa ei voi ilman Nintendo 64:ää järjestää. Siksi listalla on omia muistojani N64:stä, ja nopeimmat huomaavat välittömästi, että Super Mario 64 puuttuu niiden joukosta. En päässyt tuon pelin makuun uutena enkä ole innostunut siitä myöhemminkään, niin paljon mainetta kuin se onkin kerännyt. Täydentäkää omia suosikkejanne taas kommentteihin!
GoldenEye
Itselleni edelleen konsoliräiskintöjen huippua. Tunnelmallisen juonitehtävän lisäksi tästä jäi mieleen hysteerisen hauska neljän pelaajan split-screen. Teknisesti moni peli meni tästä ohi piankin, mutta Bond-lisenssi toi GoldenEyehen sellaista menoa ja meininkiä, jota Perfect Dark ei oikein koskaan silmissäni saavuttanut.
Blast Corps
Taisin hankkia tämänkin aika pian konsolin oston jälkeen. Melko mielenkiintoisena ideana on, että ydinpommia kuljettava ajoneuvo on juuttunut reitilleen ja sen edestä pitää raivata esteet... kuten esimerkiksi talot. Monenlaista kalustoa pääsee kokeilemaan ja pelin parissa viihtyy, mutta loppupään kentät ovat jo melkoisen vaikeita. Videolla on maailmanennätysaika, joten mutkia oiotaan melkoisesti.
Diddy Kong Racing
Nelinpeliä varten N64 tuli hankittua, eikä se tuottanut pettymystä. Diddy Kong Racing oli muuten tavanomainen karting-peli, mutta kaveriporukan peli-iltoihin se nousi yllä näkyvän Fire Mountain -kentän ansiosta. Munien ryöstely lentokoneella toisten pesistä oli järjettömän hauskaa.
DKR:n ja GoldenEyen lisäksi neljän porukalla pelattiin muun muassa Pokemon Stadiumin minipelejä sekä tietenkin Mario Kart 64:ää.
Beetle Adventure Racing
Myin N64:n peleineen vähäksi aikaa pois vuosituhannen vaihteessa, kun nelinpeli-illat laantuivat ja iski muutenkin akuutti rahantarve. En kuitenkaan Manua kauemmaksi, ja hankin sen häneltä paria vuotta myöhemmin takaisin. Silloin ostin tämän mukavan autopelin, jota pidän yhtenä N64:n parhaista - enkä vain siksi, että kunnollisia autopelejä tälle konsolille on turhan vähän. Beetle Adventure Racing on sopivasti haastava ja ajotuntumaltaan mukava arcade-ajelu.
Paper Mario
Tämä on itselleni tuorein N64-ihastus. Olin ostanut pelin vuosia sitten erään tukkurin loppuerästä, mutta se jäi hyllyyn. Jokin aika sitten etsiskelin kokoelmistani peliä, jota voisimme pelata lasten kanssa yhdessä, ja löysin tämän. Kokeilin ja ihastuin välittömästi: juuri sopiva syvyys, kiireetön eteneminen ja hitaasti nouseva vaikeustaso. Dialogin määräkin on pidetty japanilaisella mittapuulla kohtuullisena.
Lylatwars
Star Fox -pelisarja nimettiin Euroopassa uudelleen aivan viime vuosiin asti (syy on selitetty täällä), joten tämä omituisen niminen peli on itse asiassa Star Fox 64. Erään ystäväni rutiineihin kuului tämän pelin säännöllinen läpipeluu. Pelillä on myös edelleen melko aktiivinen high score run -yhteisö, ja siitä julkaistiin versio Nintendo 3DS:llekin.
Turok 2
Tämä peli oli aikanaan melkoinen tekninen tapaus: se oli ensimmäisiä, joka hyödynsi silminnähtävästi N64:n muistinlaajennusta. Nopea näyttömuisti oli konsolin valmistushetkellä sen verran tyyristä, ettei Nintendo malttanut paketoida sitä mukaan, vaan myi laajennuksen jälkikäteen.
Teknisen briljeerauksen lisäksi Turok 2 oli muutenkin ihan pelattava FPS, joskaan en kovin montaa kenttää tainnut siinä läpäistä.
Keskustelut (21 viestiä)
12.01.2014 klo 18.05 3
12.01.2014 klo 18.47 3
12.01.2014 klo 19.42
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
12.01.2014 klo 19.46 6
Myöhemmin tullu boxille vaikka mitä turokkeja.
Juu, mutta ne eivät olleet enää teknisesti tai muutenkaan massasta poikkeavia. Tuo oli silloin state of the art.
12.01.2014 klo 19.54 1
Kunniamaininnan ansaitsevat myös Zelda Ocarina, Mario64, Goldeneye ja Conker's Bad Fur Day.
12.01.2014 klo 20.00 1
Rekisteröitynyt 12.02.2013
12.01.2014 klo 20.29
Ocarina of Time, on yleensäkin minun yksi kaikkien aikojen suosikeista, mutta ei pidä unohtaa Majora's Maskia. Omanlaisen erilainen ja omalla tavallaan hyvä. Mario Kart, aina hyvä.
N64 on itselleni jäänyt vähän.. no, vähiten pelejä. Ostin sen aikoinaan käytettynä kaverilta 600mk, sisältäen 4 peliä ja 3 ohjainta. Ärsyttävintä kaikki lisäosien osto.
12.01.2014 klo 20.55
12.01.2014 klo 21.22 6
Ehkä N64:n kurjimpia piirteitä nykypelaajia ajatellen on sen pelien joskus aika käsittämättömät frameratet. Perfect Darkin co-op on rehellisesti sanoen nykyisin aivan pelikelvoton. Ei sitä silloin joskus tullut ajatelleeksi kun paremmasta ei oikeasti ollut tietoa, mutta nykypäivänä tuntuu vähän kurjalta palata joidenkin pelien pariin.
Innovaatioita ja teknisesti kovia pelejä laitteelle kyllä tuli. Allekirjoittanut iski Conkerin tulille muutama kuukausi sitten ja olin ihan ällistynyt siitä miten laadukkaan näköinen peli oikeastaan olikaan. Niin ikään nelinpelimahdollisuus oli aivan ykkönen. Voi niitä vietettyjä tunteja GoldenEyen, Mario Kartin ja Super Smashin moninpelien parissa... Arvostan.
13.01.2014 klo 10.17 3
Tekniikka N64:ssa oli mielenkiintoista. Juuret graafisissa työasemissa, ja händläsihän laite aikanaan tekniset hifistelyt: tekstuurien filtteröinti, MIP-mapit, alpha blendaukset yms. ensimmäisenä konsoleissa ja ymmärtääkseni rautapohjainen antialiasointi. Ja sitten niitä teksnisiä pullonkauloja esim. pienikokoiset tekstuurit, jo mainitut huonot frameratet, karkeat 3D-mallit jne. Näiden päälle vielä suttuinen komposti-video ainoana virallisena videolähtönä (vielä huonomman RF:n ohella).
Lopputulema: N64-peleissä on hyvin tunnusomainen "oma lookki". Karkeat polygonimallit, voimakkaasti filtteröidyt (blurratut) matalaresoluutioiset tekstuurit, karkea antialiasointi matalalla resoluutiolla ja suttuinen videosignaali. Graffat on vähän niinku "lehmän nuolemat". Rykäise N64 tänä päivänä 40+ -tuumaiseen telkkariin, niin siinä kultasilmät itkee verta.
Mutta oli niitä tosi hyvännäköisiäkin pelejä - kuten monta onkin jo mainittu. Wave Race 64 oli kanssa aika makee, eikä vastaavanlaisia muilla tuon ajan alustoilla ollut, todellakaan.
World Driver Championship on myös maininnan arvoinen. Varsin näyttävän näköinen autopeli - ja ilman muistilaajennusta.
Ai joo - moduulit & latausajat. Jep, dataa saa vedettyä moduulilta tosi paljon nopeammin kuin joltain 2x CD-ROMilta, mutta N64:n tapauksessa lataustaukoja kyllä esiintyy. Tosiaan ROMille tallennettu data on kallista, joten N64:n pelien data on useinmiten aika rankasti pakattua. N64:n "lataus"tauoissa taitaakin olla pitkälti kyse siitä, että prosessori purkaa rankasti pakattua grafiikka- tai äänidataa käyttömuistiin.
Rekisteröitynyt 06.02.2012
13.01.2014 klo 11.17 2
13.01.2014 klo 12.48
Ruusunpunaista nostalgiaa, vaikkei siinä mitään vikaa ookkaan.
13.01.2014 klo 13.11 8
Neljä pelaajaa ja reilu ~12tuuman matkatelkku ja fps (goldeneye)
= nykyjonnen pahin painajainen
= vanhan liiton pelaajan normi päivä
Eli ei ihme ettei olla samalla kartalla nykyisten pärinäcodi poikien kanssa, kun ne saavat kasvatuksensa internetissä solvaten tuntemattomia yksin kotonaan.
Ennen keräännyttiin kaveriporukalla yhden konsolin ääreen. Sosialisoitiin.
13.01.2014 klo 14.04 1
Ostin tuon N64n pari kuukautta sitten ihan kokeillakseni. Ei jaksanut vaikka oli Super Marioo, Zeldaa, Goldeneyeta. Pelit ovat ihan äärettömän vanhentuneita ja tönkköjä. Mielummin pelaa jotain SNESin Super Mario Worldeja tai Jurassic Parkeja jotka ovat ainakin huippuluokan 2Dtä ei saatananmoista pikselimössöä maailman huonoimmalla ohjaimella. Smash Broskin on Meleeseen verrattuna täyttä kuraa.
Ruusunpunaista nostalgiaa, vaikkei siinä mitään vikaa ookkaan.
Objektiivinen näkökulma, jossa on pointti. On muuten ihan totta, että N64:n pelit eivät ole vanhentuneet kovin arvokkaasti, välttämättä edes omaan viiteryhmäänsä verraten. Ja tällä tarkoitan, että esim. Pleikkarin/Saturnin visuaalit tippuu hieman eri laariin. Mun mielestä vilpittömämmin retroa. N64 taas toistaa näennäisen moderneja temppuja grafiikoissaan edellisiin verrattuna, mikä tekee siitä juurikin -tönkköä-. Sorta uncanny valley?
Ja kaunis 2d on sentään nättiä vielä tänäänkin. Tai ainakin muodikasta. Vaikea nähdä, että 90-luvun 3D-graffa tulisi jotenkin vielä uudelleen muotiin.
13.01.2014 klo 18.19
Näytä mulle yksikin N64-peli, jossa on yhtä puhtaat grafiikat
13.01.2014 klo 21.28 1
http://www.youtube.com/watch?v=xK-h4M4Aetg
Näytä mulle yksikin N64-peli, jossa on yhtä puhtaat grafiikat
http://www.youtube.com/watch?v=roW6KGw-MCY
P.s. Molemmat esimerkit pyörivät PC:llä emulaattorilla korkeammilla resoluutioilla ja "puhtaammaalla" kuvalla. Kumpikaan ei vastaa aikansa todellisuutta.
13.01.2014 klo 22.09
Tietty pelien visuaaleista paistaa läpi oma aikansa, mutta itselle n64/ps1 low-res polygonien aikana varttuneena ne tuntuvat luonnollisemmilta ja nostalgisemmilta kuin aikansa hiotumpi 2d.
Jos Kuusnepa peleineen innostaa enempi, kantsii satsata s-video piuhaan jolloin kuvan saa selvästi siistimmäksi kohinasta, komposiittisignaali kun sumentaa etenkin tekstejä paikoin ikävästi.
Vaikka ohjaimessa ollaan kustu tuon tatin suunnittelu istuu se kuitenkin käsiin mukavasti.
13.01.2014 klo 22.21
Rekisteröitynyt 27.05.2007
14.01.2014 klo 14.39 1
14.01.2014 klo 17.54
nintendon huonoin konsoli. jostain syystä myi amerikassa hyvin
siellä ollaan niin merkkiuskollisia että ostetaan mielummin vaikka tuttu kasa paskaa kuin edes harkitaan mullistavan laatuvehkeen hankkimista. näkee Xbonenkin tapauksessa
matemaattisesti tietysti: kotimainen > tuttu > uusi ulkomainen
14.01.2014 klo 18.02