Tuorein sisältö

Retrosunnuntai 2: Nintendo GameCube

Mikko Heinonen

29.09.2013 klo 20.54 | Luettu: 44841 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Katsahdus kuution sisään
Nintendon kotikonsolien historiaan kuuluu ylä- ja alamäkiä enemmän kuin tulee ajatelleeksikaan. NES valloitti maailman, SNES teki hyvän tilin sekin, mutta Nintendo 64 ei enää ollut niiden kaltainen de facto -standardi. Sitä seurannutta GameCubea on monesti kutsuttu jonkinlaiseksi flopiksikin – ja olihan se toki sitä reilun 20 miljoonan kappaleen myynnillään, jos vertailukohtana on PlayStation 2 (155 miljoonaa) tai seuraaja Wii (100 miljoonaa). Ensimmäinen Xbox keräsi myyntiä muutaman miljoonan enemmän ja Dreamcastkin sentään sai 10 miljoonaa rikki.

GameCube oli kuitenkin Nintendolle aikanaan merkittävä avaus. Siihen asti ROM-moduuleihin vakaasti luottanut yritys kokeili GC:n kanssa ensimmäistä kertaa vakavissaan optista mediaa, vaikkakin sitten omilla ehdoillaan: täyttä DVD-tukea ei tehty, vaan Cuben levyt olivat sinkun kokoisia pikku-DVD:itä omalla salauksellaan ja niille mahtui 1,5 gigatavua tietoa normaalin DVD:n jopa 8,5 gigan sijaan.

Formaattivalinta kertoo siitä, miten huolissaan firmassa oltiin piratismista, eikä murhe toki aiheeton ollutkaan. Valitettavasti levyn pienuus vain saattoi GC-pelaajat samaan tilanteeseen kuin Xbox 360:llä on nähty myöhemmin: ei ollut lainkaan tavatonta, että laajemman pelin kotelossa oli kaksi erillistä levyä (eikä GC:ssä ollut kiintolevyä tasaamaan tilannetta). Tämä vaikeutti pelien kääntämistä muilta koneilta ja nosti tuotantokustannuksia, puhumattakaan siitä, että kilpailijoita saattoi käyttää DVD-soittimena.

Muilta osin GameCube ei kuitenkaan ollut teknisesti vaatimaton; sen tekniikka oli täysin vertailtavissa mm. mainittuun PS2:een ja etenkin grafiikkarauta oli osin parempaakin. Pieni konekanta yhdistettynä hankalaan formaattiin tarkoitti kuitenkin, että suurten multiplatform-hittien puutteessa GameCubesta tuli nopeasti eräänlainen friikkikonsoli, jonka etenkin Suomessa omistivat lähinnä kovat Nintendo-fanit. Minusta tämä oli aina sääli. Vaikka en itse ole mikään nintskamies, Cubella oli minusta jo tuolloin tekniselle laitteelle harvinainen ominaisuus: se oli sympaattinen.

Kumppanikuutio jo ennen Portalia




Osin pienen levyformaattinsa ansiosta GameCube oli todella kompaktin kokoinen. Hädintuskin CD-koteloa suurempi pinta-ala ja muutenkin kevyt rakenne tekivät siitä erinomaisen siron: yhden Xboxin tilaan olisi mahtunut nelisen pelikuutiota. Designin kruunasi kantokahva, joka houkutteli ottamaan laitteen mukaan kaverille. Neljä peliohjainporttia vielä tehosti bilepelikoneen vaikutelmaa.

Niihin portteihin saattoi liittää ohjaimia, jotka sopivat hyvin käteen — jos olit lapsi tai korkeintaan keskimittainen länsimaalainen. Suuremmat karpaasit kokivat kapulan alimittaiseksi. Muutenkaan ohjain ei ollut täydellinen, mm. keltaiselle "kameratikulle" keksi harva peli järkevää käyttöä, mutta etenkin Nintendo 64:n helposti särkyvän häkkyrän jälkeen se oli kuin tervetullut kotiinpaluu monia hyviä ohjaimia tehtailleelta firmalta. Wavebird taas oli ensimmäisiä virallisesti tarjottuja langattomia ohjaimia ja vieläpä luotettavasti toimiva sellainen, vaikkei mikään kaunotar ollutkaan.

Mielenkiintoinen lisälaite oli GC:n pohjaan tökättävä Game Boy Player, joka oli samankaltainen kuin SNES:lle aikanaan julkaistu Super Game Boy, mutta tuki Game Boy Advancen pelejä. Koska ensimmäinen GBA kärsi surkeasta taustavalaisemattomasta näytöstä, pelasin itsekin aikanaan tämän lisälaitteen avulla Advance-pelejäni.

Kultaa sille, ken osaa kaivaa


GameCubelle julkaistiin sen kuusivuotisen taipaleen aikana kuutisensataa peliä. Niistä iso osa oli huonoja käännöksiä muilta koneilta sekä pikaisen rahastuksen toivossa väsättyjä kammotuksia, mutta mukana oli paljon tavaraa, joka teki aikanaan vaikutuksen eri tavoilla. Olen maininnutkin jokusia näistä aiemminkin Listasunnuntai-juttusarjassa, mutta kertaus on tuskin pahitteeksi: Luigi's Mansion, Rogue Squadron, Super Mario Sunshine, Paper Mario, Mario Party 4–7, Viewtiful Joe 1–2, Eternal Darkness, The Legend of Zelda: The Wind Waker, F-Zero GX, Pikmin 1–2 ja Metal Gear Solid: The Twin Snakes jäivät kaikki mieleeni ensiluokkaisena viihteenä. Doshin the Giant ja Donkey Kong Jungle Beat olivat hassua outoilua, jota harva yhtiö olisi edes julkaissut. Kasapäin jätin mainitsemattakin, jotta näiden pelien fanit saavat hehkuttaa vielä erikseen kommenteissa.



Vahva ostosuositus


Ennustan, että historia tulee vielä korottamaan GameCuben sille kuuluvaan arvoon. Se oli toistaiseksi viimeinen kone, jossa Nintendo meni "tekniikka edellä", ja sen pelit ovat ikäisekseen kauniita. Jotain kertoo sekin, että Wii oli käytännössä sama konsoli pienillä muutoksilla ja uudella ohjaimella.

GameCube Hanshin Tigers Limited Edition
Käytettyjen koneiden hinnat ovat tällä hetkellä pohjalukemissaan, osittain siksi, että Cuben pelejä voi pelata vanhemmalla Wiilläkin. Ehjän koneen laatikossaan saa muutamalla kympillä, ja jopa DVD-soittimen sisältävä outolintu Panasonic Q on varsin kohtuuhintainen Japanin verkkohuutokaupoissa. Hieman paremmissa hinnoissa ovat erilaiset erikoisversiot: niitä ilmestyi Euroopassa ja Suomessakin muutamia, mutta varsinaiset herkut nähtiin tietenkin Nipponissa. Pelien hinnassa nousupainetta näkyykin jo, vain muutama vuosi sen jälkeen kun Cube-pelit oksennettiin ulos kauppojen hyllyiltä alelaareihin.

Jos GameCube jäi sinulta väliin, nyt on hyvä vaihe korjata puute sivistyksessä ennen kuin pelien hinnat karkaavat (Nintendo 64:n kohdalla näin on jo osin käynyt). Mainion Freeloader-levyn ansiosta edes aluekoodaus ei estä Cube-parhaudesta nauttimista.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Call of Duty: Ghosts... Lauantai-illan Kevyi... >

Keskustelut (41 viestiä)

Tillu

Rekisteröitynyt 30.03.2007

29.09.2013 klo 21.19 2 tykkää tästä

Minun parhaat GC-muistoni liittyvät The Twin Snakesin, Ressa4:n, Wind Wakerin ja Twilight Princessin pelaamiseen. Näistä ensimmäinen on muuten järkyttävässä hintaluokassa internetin huutokaupoissa.

WarioWare-minipelikokoelma oli varmaan vuoden ajan säännöllisenä perjantai-illan viihdenumerona kaveriporukassa ennen ulos viihteelle siirtyessä. Ja ainoat pelimuodot mitä pelattiin oli paperilentokone-peli ja kilpparipeli. Peliä pelanneet tunnistavat.

Hieno konsoli, joka tarjosi paljon kivoja hetkiä. Jos konsolin ulkoasu oli Mikon mielestä sympaattinen, niin oli myös konsolin käynnistystunnarikin. http://www.youtube.com/watch?v=ctYQ08gxkqA
Muokannut: Tillu 29.09.2013 klo 21.40 lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

29.09.2013 klo 21.27 3 tykkää tästä

Kyllä, käynnistysanimaatio oli tärkeä osa tätä sympaattisuutta. Oli mahdoton olla kovin myrtsinä, kun tuo luritus tervehti virrat kytkiessä.

WarioWarea pelattiin meillä viimeksi eilen illalla, aidolla Jet Black Cubella.
lainaa
aaa

29.09.2013 klo 21.35 12 tykkää tästä

Super Smash Bros Melee + Tales of Symphonia ja muut aiemmin mainitut. GC aliarvostettu konsoli.
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

29.09.2013 klo 21.56

Mikko kirjoitti:
Oli mahdoton olla kovin myrtsinä, kun tuo luritus tervehti virrat kytkiessä.


Sanotaan kuitenkin, että menumusiikki ei sitten enää olekaan kovin pirteä. Keskellä yötä, pimeässä huoneessa GameCuben boottivalikon musiikki on kunnon kauhukamaa. Toisaalta niin oli myös Xboxin huminat ja satunnaiset robottipuheet.

Jos joku näitä ei ole kuulostellut, niin...
Gamecube - http://www.youtube.com/watch?v=OUHJUJkbv-k
Xbox - http://www.youtube.com/watch?v=Z9wiuYDSDHQ

GameCubea en jotenkin osaa vielä retroksi laskea, mutta keräilytavaraksi kylläkin. Hyllyssä taitaa notkua 40 peliä, rumpuohjain, 4 muistikorttia, originaaliohjaimia, Wavebird, muutamat alkuperäisen näköiset tarvikeohjaimet, Gameboy player ja vastaavaa roinaa. Muutama ihan kiinnostava hankintakin konsolille yhä löytyisi. Osa hyllyssä olevista peleistäkin edelleen ihan alkutekijöissään.

Omat parhaimmat muistot lienevät Resident Evileistä (kaikki 0-4), Luigi's Mansionista ja Metroid primesta.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

29.09.2013 klo 22.02 3 tykkää tästä

Arcane kirjoitti:
GameCubea en jotenkin osaa vielä retroksi laskea, mutta keräilytavaraksi kylläkin.


Niin se vain aika kuluu, että koneen julkaisusta tulee tänä syksynä kuluneeksi 12 vuotta. Lukijatutkimuksemme perusteella hyvin todennäköisesti tämänkin jutun lukee joku, jonka motoriikka ei ole tuossa vaiheessa vielä riittänyt pelien pelaamiseen.

Retron raja on häilyvä, kuten aina. Retrosunnuntaissa paneudun ilmiöihin, jotka ovat vanhempia kuin nykyinen konsolisukupolvi. Kasari alkaa olla jo hierottuna monesta kulmasta ja kiinnostavinta vain ikäryhmälle 30+, joten otan useammin aiheita 90-00-luvuilta.
lainaa
Kehveli

29.09.2013 klo 22.02 1 tykkää tästä

Artikkelissa olisi voinut myös mainita mini-dvd:n eduista. Ah, kuinka kaipaankaan niin nopeaa latausaikaa.
lainaa
And186

29.09.2013 klo 22.28 3 tykkää tästä

Timesplitters 2 tuli hakattu kavereitten kanssa koulun jälkeen hyvin ahkerasti, kummasti siihen aikaan näki neljä jätkää pelata pienestä kuvaputki töllöstä :P
lainaa
Wiijuu

Rekisteröitynyt 12.02.2013

29.09.2013 klo 22.37 1 tykkää tästä

Sain lahjoituksena GCn, N64n olin ostanut kaveriltani kera kolmen ohjaimen ja neljän pelin.

Olen syttynyt enempi pelaamiselle näin vanhalla iällä, kun rahaa (viikkoraha ei ollut meillä käytössä) ei oikein ollut eikä vanhempani minulle pelejä ostelleet - enkä kyllä edes kehdannut kysyä niitä lahjaksi.

Joten olen vasta nyt alkanut ostelemaan GCn pelejä ja vähän on kyllä hinnat lähteneet lapasesta jo nyt... joskus välillä törmää vielä hyviin diileihin, ostin vitosella täysin uudet Metroid Primen sekä F-Zeron.

Harmaa langaton ohjain on ehdoton, mieteinkin miksi ps2:lla oli niin outo pelata, mutta olin jo kovin tottunut langattomiin ohjaimiin ;)

Mario Kart Double Dash on parhautta, vaikka Mario Kartit aina ovat olleet loistavia pelejä, DDssä on vaan sitä jotain. Varsinkin co-op moodi.

Soul Calibur 2 on myös oma suosikkini, vaikka se julkaistiin myös muille - mutta vihulaisten piekseminen Linkillä on vaan coolimpaa.
lainaa
kani

29.09.2013 klo 22.42 1 tykkää tästä

mahtava peli oli myöskin Mario Kart double dash, nelistään frendien kaa otettiin aina matsii ennen kuin baanalle siirryttiin.
lainaa
JayeizH

Rekisteröitynyt 06.08.2007

29.09.2013 klo 22.59

GC:n pelien ja lisätarvikkeiden arvo on kyllä noussut puolessa vuodessa ihan pirusti. Silloin tuli vielä katseltua Luigi's Mansionia 10-20€:n hintaan, mutta nykyään 30€ on vakio.

Ironisesti itseeni iski juuri nyt loppu kesästä nostalgia piikki ja GC kamaa on alkanut kertymään lähes uhkavaasti. Tosin oli jo aikaisemminkin omassa kokoelmassa muutamia helmiä, kuten Tales of Symphony, Twin Snakes, The Wind Waker, Soul Calibur 2, Viewtifull Joe ja Mario Kart. Viime aikoina on tulut hankittua Baten Kaitos, Luigi's Mansion, Twilight Princess ja Skies of Arcadia. Näiden lisäksi vielä kaksi Wavebird ohjainta. Ja taukoa hankintoihin tulee vain silloin kun tili alkaa vähenemään uhkaavasti. Vielä kuumottaa ainakin RE:t, Metroidit, Zelda Collectors Edition, Eternal Darkness ja Super Mario Sunshine.

Tosin näitä tulee koko ajan lisää listalle. Esim. Prince of Persia tuli hankittua kun sai 8€:lla. Ei voinut vastustaa. Tälläkin hetkellä lähtisi useampi mukaan jos lompakko vaan kestäisi.
Muokannut: JayeizH 29.09.2013 klo 23.03 lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

29.09.2013 klo 23.07 10 tykkää tästä

GC:n liittyy yksi elämäni traumaattisimmista muistoista. Lainasin konsolin rakkaalle, mutta pahoista ongelmista kärsivälle jo edesmenneelle sukulaiselleni. Kun kävin hänen luonaan, pelilevyt lojuivat pitkin huushollia lattialla ja pelikoteloita oli käytetty pitsa lautasina. Ai että itkin, itkin niin katkerasti. Kaikki toimii edelleen, mutta kamojen arvo on mennyttä.
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

29.09.2013 klo 23.12 2 tykkää tästä

Mikko kirjoitti:
Arcane kirjoitti:
GameCubea en jotenkin osaa vielä retroksi laskea, mutta keräilytavaraksi kylläkin.


Niin se vain aika kuluu, että koneen julkaisusta tulee tänä syksynä kuluneeksi 12 vuotta.


Tätä on jotenkin vaikea ymmärtää, jonka vuoksi minun onkin se niin hankala retroksi mieltää. Toinen syy lienee se, että pelaan GameCubella oikeastaan useammin kuin nykykonsoleilla, ja vielä vaikeampi minun on ajatella, että kohta taas saapuu uudet pelit ja vehkeet.

Ehkä olen vain jotenkin jämähtänyt teinivuosiini. Ikää kysyttäessäkin meinaa aina ajattelamatta vastata 18, vaikka ollaan jo kohta parikymppisyyden puolivälissä.
lainaa
MiiQ

Rekisteröitynyt 28.11.2008

29.09.2013 klo 23.39 1 tykkää tästä

Nintendo 64 täytti muuten tänään Amerikassa 17 vuotta.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

30.09.2013 klo 00.13 3 tykkää tästä

Arcane kirjoitti:

Ehkä olen vain jotenkin jämähtänyt teinivuosiini. Ikää kysyttäessäkin meinaa aina ajattelamatta vastata 18, vaikka ollaan jo kohta parikymppisyyden puolivälissä.

Tai sitten iän myötä aika vain menettää merkityksensä. Monasti olen huomannut kuinka jään nolosti jumiin jonkun kysyessä ikää :D
lainaa
Asko78

30.09.2013 klo 01.25

Minulla oli Gamecube Xboxin lisäksi.
Kaikki Xbox versiot peleistä oli parempia ja vielä verkkopelin kanssa sekä ohjain, tehot, kiintolevy, dvd soitin, xbox live ja paremmat pelit teki Xbox:sta paljon paremman.

Silti kyllä GC oli ostamisen arvoinen kun sen 99€ hintaan sai uutena koska sille oli muutamia hyviä pelejä joita ei muille saanut.

Metroid Prime
Metroid Prime 2: Echoes
WWE Day of Reckoning
WWE WrestleMania XIX
lainaa
JayeizH

Rekisteröitynyt 06.08.2007

30.09.2013 klo 09.11 1 tykkää tästä

Minustakin GC:stä on tullut jotenkin nopeasti "retrolaite". Tämä tosin saattaa johtua siitäkin että teho ero ei ole nykyään enää niin suuri kuin ennen. Kun esim. ajattelee että SNES oli GC:n julkaisussa 11 vuotta, joka oli selkeästi retroa jo silloin, niin eihän GC:täkään oikein muuksi voi luokitella. SNESin ja GC:n välillä ero vain on niin mieletön, että raja on selvempi.

Ehkä tämä tekee GC:stä nykyään niin arvostetun. Laite on yllättävän kykenevä. Twilight Princessiä olen tässä viime aikoina pelaillut GC:llä (paljon parempi kuin Wii -versio), niin ei tule yhtään mieleen että pelaisi 12 vuotta vanhalla konsolilla. Onhan tämä osin Wiinkin ansiota, mutta ei se sitä muuta että GC -pelit eivät tunnu mitenkään erityisen "rumilta" tai teknisesti heikoilta. Vaikka myönnän, että ainakin omalta osalta tässä on nostalgian vaikutustakin. Vieläkin muistan kun GC tuli lopulta ostettua ja Luigi's Mansion tuli ensimmäistä kertaa laitettua pyörimään. Peli vain oli upea ja vangitseva.

Ja varsinkin kun nykypelivalikoimaa vertaa GC -peleihin, se on todella piristävä tuulahdus. Nintendonkin nykypeleissä on aina jotain *waglewagle* -toimintoja tai muuta pelaamista hankaloittavaa ominaisuutta, niin GC:llä pelaaminen on todella virkistävän rehellistä pelaamista.
lainaa
Tingle

Rekisteröitynyt 19.04.2007

30.09.2013 klo 09.57 2 tykkää tästä

Vaikka Super Smash Bros. Meleen kaikki tuntevatkin, on se mainitsematta jättäminen silti täysin rikollinen veto. Tuskin mikään muu peli on koskaan määrittänyt koko konsoliaan ellei sitten joku Halo tai Sonic. Konsolin alkumetreillä julkaistu peli oli se syy, minkä vuoksi konsoli ostettiin ja jota ilman ei yhtäkään GC-iltamaa voinut viettää. Muista suosikkipeleistä mainittakoon Paper Mario TTYD, Pikminit, Sonic Adventure 2 Battle, Metal Gear Solid the Twin Snakes, F-Zero GX ja Mario Party 4.

Gamecube ei tule jäämään historian kirjoihin laajalla pelivalikoimalla. Mutta se mitä pelikuutiolla pelattiin... voi juku.
lainaa
Astorethein

Rekisteröitynyt 25.09.2011

30.09.2013 klo 11.37

On kyllä tehnyt pitkään mieli hankkia tämä laite, Nintendoilla kun en ole NESsin jälkeen paljoa pelaillut ja Wiit eivät mitenkään erityisesti kiinnosta.
lainaa
VMV

30.09.2013 klo 11.56 1 tykkää tästä

Itse en ollut koskaan yhtään Nintendon konsolia omistanut enkä tätäkään meinannut hankkia. Mutta kun aikanaan tuli ilmoitus että Cuben hinta putoaa seuraavalla viikolla 99 euroon jopa täällä Suomessa niin olin seuraavana maanantai-aamuna Anttilan edessä jonossa. Tai no ei siellä nyt mitään jonoa varsinaisesti ollut, lähinnä minä ja pari mummoa.

Paljon tuli pelattua. Ihan en allekirjoita moitteita ohjaimesta. Tai kai se on mihin tottuu. Itsellä on sellainen 9-9,5 koon hanska ja mielestäni kuution ohjain oli ihan sopiva, toisin kuin orkkis-Xboxin joka oli ihan liian iso yhtään mihinkään.

Eniten tuli pelattua;
-NBA 2K3:sta, en tiedä miksi, varmaan sain halvalla. Tätä ennen tai tämän jälkeen en ole pelannut yhtäkään korispeliä.

-Import-Ikarugaa Freeloaderilla: Oli kova, on vieläkin. Olin/olen huono siinä ja peli oli vaikea mutta olihan se visuaalinen ja auraalinen tykitys jotain unohtumatonta.

-F-Zero GX:ää. Pirun vaikea tämäkin, mutta yhtä hyvään tunnelmaan ja vauhdin tuntuun ei moni nykypeli yllä (Trackmania-sarja yltää ja sitä pelaankin nykyään eniten)

-Soul Calibur 2:sta. Tämä oli bilepelien ykkönen. Aikanaan kaikki baari-illat alkoivat kaljoittelulla ja SC2 turnauksella.
lainaa
Tuomittu

30.09.2013 klo 12.01 1 tykkää tästä

GameCube tuli hankittua pudonneen hinnan ja The Legend of Zelda: Collector's Edition takia. Vaikka suosinkin enemmän PS2:sta, oli cube käytössä näiden vahvojen yksinoikeuspelien takia. Cuben uusintapainos ensimmäisestä Resident Evil:istä on tänäkin päivänä pirun hienon näköinen peli.
lainaa
laho___

30.09.2013 klo 13.07

Kirpparilta keräsin cuben joskus 2005 suhteellisen halvalla ja sen jälkeen on huuto.net ollut kovassa käytössä. Parhaat pelit varmaan paper mario, metroid prime, pikmin, igaruga, re4, warioware, windwaker ja mariokart DD.

Twin snakes maksoi liikaa jo silloin, nyt vielä enemmän, eli sitä ei ole tullut ostettua. On kyllä artikkelin arvoinen ja legendaarinen laite. Alla vielä kevennykseksi kokoelman ehdoton "helmi".
http://cdn0.spong.com/pack/m/a/marykatean83240/_-Mary-Kat
lainaa
afdiojasdfpo

30.09.2013 klo 13.27

Ostin pari vuotta sitten ihan täyttääkseni tota aukkoa. Aikoinaan halusin Gamecuben mutta päädyinkin Xboxiin.

Täytyy sanoa että paljon melua tyhjästä. Super Mario Sunshine ja Wind Waker oli lähinnä rasittavia, Metroid Prime oli ok tasoräiske joka ei pärjännyt kunnon räiskeelle eikä kunnon 2d-metroidille. Paljon muutakin oli mutta vaikutelma suurimmasta osasta niistä on "plääh". Iso osa peleistä menikin saman tien myyntiin. Nyt jäljellä on enää Super Smash Bros Melee ja F-Zero GX ja niitä tuleekin sitten pelattua.

On se vaan paljon mukavampaa kiinnittää SNES ja pelata Super Mario Worldia kuin grindata jotain Sunshinea.
lainaa
Qukko

30.09.2013 klo 13.54

Kiva artikkeli.

Muistaakseni Gamecube oli itselläni ensimmäinen tuon sukupolven konsoleista. EIku tais se sittenkin olla Dreamcast :D

Mutta siis, mielestäni CG on hieno laite. Ja aliarvostettu. Sympaattisuuden lisäksi koneesta huokuu laadukkuus. Kone on vahvaa tekoa, kestävä, varma ja teknisesti pätevä. En tiedä toista pelikonsolia, jonka levyaseman luukun (toploader) sulkeminen toisi mieleen sanan "laatu" eikä "halpa".

Ehkä CG:n taakkana oli juuri sen sympaattinen olemus ja pieni koko yhdistettynä Nintendon lapsekkaaseen imagoon. Suorituskyvyn osalta kone oli kyllä lähempänä Xboxia kuin PS2:ta. Jos kilpailusta pudonnut Dreamcast unohdetaan, niin PS2 oli kyllä selkeästi tuon sukupolven mopoin pelikonsoli. Mutta mielikuvilla on hirveästi valtaa, ja mielikuvat eivät yleisesti ottaen tainneet olla Cuben puolella...

Mutta Cuben pelivalikoimissa on todellisia helmiä, ja ne ovat nimenomaan niitä pelejä, jotka on juuri Cubelle tehtyjä. Ja niiden kanssa kone loistaa!
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

30.09.2013 klo 15.58 2 tykkää tästä

Oma kuutio on vieläkin kaapissa uudenveroisessa kunnossa. Harmittaa kun TYHMÄNÄ IDIOOTTINA myin kaikki pelini pois rahapulassa joskus.

On niin paljon hyviä muistoja tuosta konsolista.
MGS Twin Snakes
F-Zero GX (paras avaruuskaahailu edelleen)
P.N.03
Viewtiful Joe
Metroid Prime 1 (juu kakkonenkin oli mutta ei ole ykkösen voittanutta)
Paper Mario: Thousand Year Doors
Ja tietenkin Soul Calibur 2.
Muokannut: Protec 30.09.2013 klo 16.00 lainaa
Dolphin

30.09.2013 klo 17.39 1 tykkää tästä

Oi että, nyt lyötiin liian nostalginen sunnuntai naaman eteen. Edelliseen kommenttiin täydentäen, että itse huomasin saman asian Cuben kestävyydessä ja materiaalien laadussa. Yksi yksityiskohta piilee siinä, että ainakin kummatkin omat Cubeni ovat Made in Japan, mikä lisää kestävyyttä ja laatua huomattavasti verrattuna kilpailijoihin. Eräs videohan pyöri netissä, joka testaa kyseisen sukupolven konsolien kestävyyden, Dreamcastia lukuunottamatta.

Kiitos tosiaankin artikkelista. Olisin voinut lukea vielä 2-3 kertaa pidemmänkin artikkelin mieluusti. GameCube oli aikanaan ensimäinen itseostamani konsoli, jota varten säästin vuosia. Cube oli tosiaan aikanaan todella aliarvostettu konsoli, vaikka sille tosiaan löytyy läjäpäin helmiä. Olen itseasiassa alkanut etsimään kavereiden kokoelmista helmiä, mitä voisin lainata. Luigi's Mansion ja Twilight Princess ovat vielä koluamatta, Metroideista puhumattakaan. Nyt näkee sen hyvän puolen sille asialle, että lapsuudessa kaverini haalivat enemmän pelejä muunmuassa varakkaampien vanhempien takia.

Uskon, että GC:n arvoi tulee nousemaan paljon, sekä rahallisesti, että tunteellisesti. Kuten kommenteistakin huomaa, lähes kaikki muistelevat Cubea silkalla lämmöllä.

Okei, nyt alan pelamaan.
lainaa
Ninzka

30.09.2013 klo 18.06

Totuus on, että viimeisin konsolihankintani on GameCube. Nykyistä liiketunnistus/party/hösäämispelikulttuuria en koskaan ole oppinut ymmärtämään.

GameCube jatkoi N64:n vahvojen pelien strategiaa. Wind Waker, F-Zero GX ja Metroid Prime (joista viimeisintä pelasin uudelleen kesäkuussa) tarjosivat addiktoivia yksinpelihetkiä, kun taas SSBM on mielestäni paras moninpeli ikinä. En ole pelannut SSBB:tä, mutta videoista olen päätellyt adhd-tehosteiden ja -liikkeiden kasvaneen ja musiikit ovat menneet sinfoniasovituksista tekno/dubstep suuntaan.

Ainoa miinus oli, että parhaat pelit julkaistiin jo konsolin alkuvuosina. 2005 laite oli jo jäänyt pölyttymään.
lainaa
5kautta5

Rekisteröitynyt 04.09.2011

30.09.2013 klo 18.35 3 tykkää tästä

Asko78 kirjoitti:
Minulla oli Gamecube Xboxin lisäksi.
Kaikki Xbox versiot peleistä oli parempia ja vielä verkkopelin kanssa sekä ohjain, tehot, kiintolevy, dvd soitin, xbox live ja paremmat pelit teki Xbox:sta paljon paremman.

Silti kyllä GC oli ostamisen arvoinen kun sen 99€ hintaan sai uutena koska sille oli muutamia hyviä pelejä joita ei muille saanut.

Metroid Prime
Metroid Prime 2: Echoes
WWE Day of Reckoning
WWE WrestleMania XIX


Xboxin ohjain parempi kuin Gamecuben? Huutonaurua.
lainaa
dsopkcdi

30.09.2013 klo 18.42

Xboxilla jaksaa pelata vaikka 12 tuntia ja koverilla tateilla saa ohjattua tarkasti missä vaan. Gamecubessa on jotain homopaskaa pallokarhennusta joka kipeyttää sormen vartissa ja sitten on se keltatikku joka on varmaan saanut inspiraationsa japsien vehkeistä

muuten cuben ohjaimessa ei olekaan vikaa
lainaa
WhatUp

01.10.2013 klo 11.45

Nintendolla ollaan saatu nautittua 4 pelaajan splitscreeneistä jo N64-ajoista 90-luvun lopulla lähtien, kun esim. Sony ei ole vieläkään tajunnut ko. pelitilan hienoutta. Parhaita moninpelikokemuksia ovat olleet ne kun ollaan kavereiden kanssa iltaa istumassa kylmien juomien kera saman töllön äärellä.

GameCubella oli aivan loistavia nelinpelejä, esim. GameCuben WarioWare on mielestäni edelleen se paras WarioWare monipuolisten pelimoodiensa ja split screen challengen ansiosta. Four Swords on myös mahtava, jos nurkista löytyy 4kpl Game Boy Advanceja ja kaapelit.
lainaa
Whatup

01.10.2013 klo 11.48

Eikä pidä unohtaa hauskinta jääkiekkopeliä ikinä, NHL Hitziä. Vie EA:n änäreitä arcade-pelattavuudellaan 10-0, jonnet ei vaan tiedä.
lainaa
WhatUp

01.10.2013 klo 11.55

dsopkcdi kirjoitti:
Xboxilla jaksaa pelata vaikka 12 tuntia ja koverilla tateilla saa ohjattua tarkasti missä vaan. Gamecubessa on jotain homopaskaa pallokarhennusta joka kipeyttää sormen vartissa ja sitten on se keltatikku joka on varmaan saanut inspiraationsa japsien vehkeistä


Laita laastari hermanni? Aika herkät nakit saa olla jos ei pysty tolla pelaileen, ei kai tässä nyt mistään sokerista olla tehty. Mun mielestä ehkä miellyttävin ohjain ever, alkuperäisen Xboxin padi naurettavine Skittles-karkkinappeineen ain't got shit on this.
lainaa
nostalgia

01.10.2013 klo 12.35

Parhaimmat muistot kuutiosta on kaveri porukal 007: nightfire. Sitä tuli hakattua useampi tunti päivässä. 4 pelaajaa vs 6bottia, sitä riemun määrää.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

01.10.2013 klo 13.18

Makuasioita. Itselläni 9:n hanska ja sain pahan krampin ensimmäistä kertaa xboxin ohjainta käyttäessäni. GC:n ohjain ei ole koskaan aiheuttanut mitään "vammoja".
lainaa
qewpojfdis

01.10.2013 klo 18.40

WhatUp kirjoitti:
dsopkcdi kirjoitti:
Xboxilla jaksaa pelata vaikka 12 tuntia ja koverilla tateilla saa ohjattua tarkasti missä vaan. Gamecubessa on jotain homopaskaa pallokarhennusta joka kipeyttää sormen vartissa ja sitten on se keltatikku joka on varmaan saanut inspiraationsa japsien vehkeistä


Laita laastari hermanni? Aika herkät nakit saa olla jos ei pysty tolla pelaileen, ei kai tässä nyt mistään sokerista olla tehty. Mun mielestä ehkä miellyttävin ohjain ever, alkuperäisen Xboxin padi naurettavine Skittles-karkkinappeineen ain't got shit on this.


Miksei saman tien lätkähanskat?
lainaa
Napu_

Rekisteröitynyt 13.02.2012

03.10.2013 klo 10.54

Hyvä artikkeli. Tämän myötä eksyin "Capcom Five" tarinan äärelle.
lainaa
Kalifornia

04.10.2013 klo 19.46

todellakin tekniikka edellä http://www.purevideogames.net/blog/?p=479

tuohon artikkeliin voisi ehdotella muitakin xbox vs gamecube pelejä helposti
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

05.10.2013 klo 10.56

Kalifornia kirjoitti:
todellakin tekniikka edellä http://www.purevideogames.net/blog/?p=479


Vaikka pointteja ja faktatietoa varmasti löytyykin, niin vaikuttaa aika fanipoikaisalta tekstiltä, jota oli huomattavan ärsyttävä lukea.

Seasta löytyy myös aivan selkeästi väärään tietoa. " -- Luigi’s Mansion and Metroid Prime, which are impossible on Xbox because they HAVE NO LOADTIMES".
Metroid Prime lataa joka ikisen oven avauksen yhteydessä (jonka vuoksi toisinaan ovet eivät suostu heti avautumaan kun niitä ampuu) ja jokaisen hissin aikana voisi yhtä hyvin liikkua latauspalkki. Yhtä hyvin voi vastaesimerkiksi sitten ottaa Ninja Gaidenin tai Halon, jotka lataavat pitemmästi vain massiivisten tasojen välissä ja todella pikaisesti kenttien keskellä. Etenkin Ninja Gaidenin ensimmäisen massiivisen latauksen jälkeen latausajat ovat aika mielettömät, vaikka kyseessä on samalla ehkä Xboxin parhaimman näköisiä pelejä.

Myös Resident Evil (remake/Zero) on huono tuoda vertailuun, kun Resident Evil pyörittää stillikuvia ja videoita taustoina, jollon ei liene ihmekään, jos hahmoihin jää puserrettavaksi tehoja.

Mutta tekstin pointti kuitenkin oli varmaan se, josta olen samaa mieltä: Jos tekijät olisivat yrittäneet, olisi monet Xboxin kauniit olisi varmaan saaneet halutessaan väännettyä samanlaisina (parempina? hieman heikompina?) myös GameCubelle.

Oikeastaan voisi sanoa seuraavaa: Jos Halo, Ninja Gaiden ja Kung Fu Chaos olisivat ilmestyneet GameCubelle, ja Super Mario Galaxy/DK Country returns olisi julkaistu jo kuutiolla, olisi Xboxin ja Wiin voinut oikeastaan ohittaa hankinnoissa.

Miksi Super Mario Galaxy gamecubelle? Siksi, etten varsinaisesti pidä Super Mario Sunshinesta. Jotain kertoo, että Mario peli jäi vain 60 tähden saaliiseen - kaikkia en lähtenyt yrittämään. GameCubella pelasin oikeastaan mieluummin esimerkiski Rayman 3:sta.

Ja asiasta vielä kukkaruukkuun (tuli mieleen Sunshinesta): GameCuben yksi huonoimpia puolia oli se, että jostain käsittämättömästä syystä Nintendolla luotettiin ihmisten usein haluavan ohjata inverttinä, eikä valinnan mahdollisuutta anneta asetuksissa. Tämän vuoksi esimerkiksi Sunshinen, Luigi's Mansionin sekä Rogue Squadronin pelaaminen ovat varsin rasittavaa minulle, joka en halua pelata edes lentopelejä invertillä.
Muokannut: Arcane 05.10.2013 klo 11.19 lainaa
Kalifornia

06.10.2013 klo 00.58

Arcane kirjoitti:
Kalifornia kirjoitti:
todellakin tekniikka edellä http://www.purevideogames.net/blog/?p=479


Vaikka pointteja ja faktatietoa varmasti löytyykin, niin vaikuttaa aika fanipoikaisalta tekstiltä, jota oli huomattavan ärsyttävä lukea.

kyllä minustakin oli hieman puolueellista tekstiä...xboxilla on on monta hyvin vakuuttavaa peliä kuten amped 1 & 2 rallisport challenge 1 & 2, halo 1 & 2, splinter cellit oli vakuuttavempia xboxilla jne.

GameCubeen jäi paljon piileviä kykyjä joita vain yksinoikeuspelit pystyivät hyödyntämään, kun ps2:n ja xboxin arkkitehtuuria suosittiin enemmän. Rogue squadron 3:n grafiikka valaistuksineen ja tekstuureineen piti sanoa wow aikoinaan ääneen pelatessani sitä ja cooppina pystyi menemään läpi rogue squadron 2:n myös. artikkelissa sanottiin tämä "Simply put, there’s not one effect Xbox can do that GCN can’t, while this can go the other way since Xbox lacks half of GCN’s hardware lights and texture layers onboard."

GameCuben prossu on underclocked jostakin ehkä jäähdytyssyistä ja se vastaa ehkäpä jotain apple powermacin g3 -g4 perhettä vaikkakin se on custom made
metroid primestähän sanottiin jo tuo " (the game is constantly streamed from the GameCube disc in burst packets)" purkeisuuden takia ne ovet ei aukene heti ja olihan super nintendollakin pieni viive oven avauksessa super metroidissa eihän tuota perinnettä voi rikkoa?!.

Resident Evil näyttää tosiaankin huipulta still taustojen ansiosta jolloin jää muuhun resursseja paljon, mahtavia pelejä molemmat remake ja zero. baten kaitos pelit voi laittaa varmaan samaan kategoriaan näitten ressojen kanssa kun niissäkin on taustat tehty valmiiksi ja fixed camera angle myös

f zero gx:n olisi voinut tuossa artikkelissa mainita myös mahtavana gamecuben kykyjen näyttäjänä. (ja ehkä myös wave race blue stormin)
lainaa
Astorethein

Rekisteröitynyt 25.09.2011

06.10.2013 klo 14.24

No niin, tein sitten päätöksen ja ostin ihka uuden ja korkkaamattoman GameCuben! Maksoi aivan liikaa, mutta nytpä pääsee tutustumaan taas yhteen pelihistorian ajanjaksoon. Vielä kun muistikortti saapuisi postista, niin saa aloittaa Resident Evil 4:n.
lainaa
Stt

10.10.2013 klo 00.43

Itseltäni taas jäi Gamecube kokonaan väliin koneen ollessa uusi... ja jostain syystä tulee muutenkin harrasteltua koneita vasta niiden jäätyä pois jo myyntihyllyistä. Toki tuli Cuben pelejä nähtyä suhteellisen tuoreeltaan ja silloin niiden grafiikka oli kyllä nättiä.

Noh, erään henkilön houkuttelun saattelemana innostuin sitten Cubestakin taannoin (reilusti ennen v2:n artikkelia, huom.) ja lapasestahan se lähti. Yksi japsispesiaalirevikka tavallista Cubea, eurooppamallin tusinajulkaisu sekä useampi Panasonic Q tuli osteltua rivakkaan tahtiin "kun halvalla sain" (yeah, right).

Semmoinen varoituksen sana Q:n himoajille - kone on aivan sikamaisen hieno kyllä päällä ollessaan, mutta sen DVD-aseman ripustuksien muovin laatu ja kiinnitystornien vahvuus on täysin epäonnistunutta suunnittelua. Muovin laatu on reilusti vielä heikompaa kuin Dreamcastin europelien koteloissa ja tornit taas... onnettoman rimpulat ja kiinnitysruuvit hyvin pienet. Seurauksena se, että vähänkin reilummassa postin käsittelyssä kiinnitystornit menevät kirjaimellisesti murskaksi ja tippuvat ruuveineen ympäri konetta.

Jaa, miten niin kokemusta aiheesta? Kaksi konetta noilta osin uudelleen rakennettuna ja kolmas työn alla... Yksi jäämässä itselle, toinen varattu ja jos kolmannen saan ehjäksi asti, niin se olisi kyllä joutilas myytäväksikin.
lainaa
Astorethein

Rekisteröitynyt 25.09.2011

24.10.2013 klo 12.38

Tämä on viestini toiselta foorumilta, mutta haluan jakaa sen täälläkin.

Olen saavuttanut pisteen, jossa kovinkin mies romahtaa ja muuttuu itkeväksi ihmisraunioksi. Vitutukseni on suunnaton, se repii sieluni riekaleiksi ja saa minut vuodattamaan tulikuumia raivon kyyneleitä. Tästä en pääse yli, elämällä ei ole enää mitään arvoa minulle. Antakaahan kun selitän.

Hankin tuossa jokin aika sitten hienon ja ihastuttavan GameCube-konsolin. En halunnut käytettyä, vaan yritin löytää uuden ja korkkaamattoman laitteen. UK-Amazonista sellainen löytyikin, varsin suolaiseen hintaan kylläkin. No, päätin tehdä tilauksen, olenhan sentään intohimoinen pelimies. Jonkin ajan päästä sain sähköpostiin viestin, ettei laitetta voikaan lähettää Suomeen, se vain ei tuotetiedoista ilmennyt. Mutta jos todella haluan, konsoli voidaan kyllä postittaa, mikäli runsaat postikulut eivät haittaa. Muutaman viestin jälkeen sovin kauppiaan kanssa, että maksamme postikulut puoliksi, joten laite pääsi lähtemään matkaan.

Yllättävän nopeasti postimies toikin pelikuution ovelleni. Avasin paketin kädet täristen ja huomasin, että minunhan pitää hankkia vielä muistikortti, RGB-kaapeli sekä oikeanmallinen virtalähde, jonka voisi kytkeä suomalaiseen pistorasiaan. Tuli taas lisäkuluja, mutta mitäs pienistä, rahaahan se vain on. Sitten kun tarvittavat lisävarusteet olivat kasassa, sain konsolin viimeinkin toimintakuntoon. Pelejäkin olin jo ehtinyt tämän prosessin aikana hankkia muutamia, joten ei muuta kuin aivot viihdeasentoon ja pelihetki käyntiin.

No, kesken pelailun jokin aiheutti yllättäen sähkökatkon. Konsoli sammui, kuten moni muukin sähkölaite. Valot napsahtivat heti takaisin päälle, samoin telkkari ja muut elektroniset vempaimet. Mutta ei GameCube, se oli ja pysyi hiljaa. Tunsin, miten kauhu alkoi kasvaa mielessäni. Rämpytin virtanappia, mutta kuutio ei herännyt. Hirveä paniikki valtasi minut kokonaan, sydän alkoi takoa voimakkaasti ja epäusko sumentaa järkeäni. Tällaista ei voi tapahtua, ei kaiken tämän vaivannäön jälkeen.

Mutta kyllä se oli todellisuutta. Maksoin konsolista lopulta yli 500 euroa, kun kaikki kulut otetaan huomioon. 500 vitun euroa ja nyt se helvetin kuutio on käyttökelvoton, rikki ja hajalla. Toista samanlaista en saa, sen tiedän, vaikka ottaisin pankkilainan sitä varten. En tiedä, mitä oikein tekisin, olen täysin shokissa, en pysty hyväksymään tätä mitenkään. Kaikukoon tuskanhuutoni kautta taivaiden aina universumin pimeimpään kolkkaan asti.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova